TURVAPYSÄHDYS TUTUKSI

El Nidossa vierähti 4 päivää melko nopeasti. Itse kaupungissa ei sinänsä ole paljoakaan nähtävää, mutta lähistön saaret ovat sitten sitäkin hienompia. Toisena päivänä saimme yllätykseksemme viestin, että Jay oli tullut El Nidoon, koska oli saanut lentonsa vaihdettua (ja pomolta lisää vapaata). Mukaan oli jossain vaiheessa liittynyt myös kovaääninen Frank, joka ilmoitti kotipaikakseen: Austin, Texas. Frank oli kaikkea sitä mitä periamerikkalaiselta voi odottaakin. Frankillä oli joku nettikirjakauppabisnes, joka tuntui pyörivän hyvin. Viimeisen vuoden Frank oli siis pyörinyt pitkin Aasian metropoleja veropakolaisena, eikä kotiin tuntunut olevan kiirettä.

Tälläisellä kokoonpanolla siis seuraavana aamuna suuntasimme vaihteeksi saarihyppelylle ihailemaan El Nidon upeata ympäristöä. 8 euron hinnalla/hlö pääsimme tutustumaan lähialueen hienoimpiin saariin ja salaisiin laguuneihin (ei enää nykyään niin salaisiin, sillä jokaiseen oli parkkeerattu useita veneitä ja joka puolella näkyi oranssia). Muutamassa paikassa pysähdyimme myös snorklaamaan, mutta näkyvyydet eivät olleet kovin kummoiset ja lähes kaikki näkemämme koralli oli kuollutta. Vedenpäälliset maisemat ovat saaneet myöskin kansainvälistä huomiota sillä vierailimme esim. Ranskan Survivorin kuvauspaikkana toimineella saarella ja oli itse Amazing Racekin pistäytynyt El Nidossa. Illalla kävimme paikallisessa liveklubissa kuuntelemassa bändiä ja tauolla Frank kävi esittelemässä kitaravirtuoosin taitojaan, joissa ei ollut moittimista.

Seuraavana aamuna lähdimme Jayn ja 2 paikallisen oppaan kanssa kiipeämään läheiselle vuorelle Frankin jäädessä hotellihuoneelle palautumaan neljään venähtäneestä edellisillasta. Me olimme jo kymmeneltä nukkumassa, joten aamukymmeneltä ollut lähtö ei tuottanut ongelmia. Oppaat veivät meidät ylös vuorenrinnettä ja paikoitellen tuntui siltä, että kiipeilyköydet olisivat olleet tarpeen. Jos eteneminen olisi ollut yhtään vaikeampaa olisi varmaankin täytynyt kääntyä takaisin. Vajaan tunnin rutistuksen jälkeen pääsimme lopulta reilun 200 metriä korkean vuoren huipulle vilvoittavaan tuuleen ihailemaan maisemia. Paluumatka ei ollut yhtään helpompi kuin nousu ja alaspäästyämme oli kaikilla takki aika tyhjänä. Ilta meni netissä yrittäessämme ostaa lentolippuja Seuraavaksi aamuksi harkitsimme sukellusretkeä, mutta huonojen snorklauskokemusten takia saimme idean lähteä seuraavana aamuna kohti Coronia, koska El Nidoa oli jo riittävästi tullut nähtyä. 33 euron ryöstöhintaiset liput saimme tuurilla ostettua juuri kiinni menevästä matkatoimistosta ja tämän jälkeen palasimme kämpille pakkaamaan.

Lauantai aamuna menimme leipomossa suoritettujen eväsostosten jälkeen satamaan ja pahin pelkomme ei toteutunut, sillä tämänkertainen vene oli huomattavasti isompi kuin edellinen. Kyydissä oli taas vain turisteja, mikä selittääkin venematkan hinnan. 8 tunnin ja lukemattomien postikorttimaisemien jälkeen pääsimme Coroniin ilman sen suurempia kommelluksia, jota voi jo sinänsä pitää positiivisena yllätyksenä. Coron tuntui olevan aito oikea Filippiiniläinen pikkukaupunki. Turisteja oli huomattavasti vähemmän ja ravintoloiden hintataso oli 30-50% El Nidon vastaavista. Saimme majoituksen sataman läheltä Sea Breeze -hotellista. Huone oli pieni ja siisti ilman omaa vessaa, mutta hintalaatusuhde oli 4,5€/yö hinnalla erinomainen.

Coronin suosio sukeltajien keskuudessa johtuu valtaosin siellä olevista toisen maailmansodan hylyistä. 1944 Amerikkalaisten tekemä ilmahyökkäys upotti 15 Japanilaista huoltotehtävissä ollutta laivaa Coronin ympäristöön. Coron onkin yksi maailman tunnetuimmista hylkysukelluskohteista. Heti huoneen saatuamme menimme paikallisen Arnien omistamaan Coron Diversiin varaamaan sukelluksia seuraavalle päivälle ja iloksemme huomasimme, että täällä sukeltaminen ei ole ryöstöhinnoiteltua. Saimme 40€ hintaan 3 sukellusta varusteineen (myös lamppu) ja lounaan veneessä. Tämän edullisempaa ei sukeltaminen ole oikeastaan missään ollut. Sunnuntaiksi ei siis tarvinnut muuta ohjelmaa miettiä.

Hylyt ovat todella vaikuttavia ja niihin mennään kunnolla sisälle, joten ne eivät ole ehkä ihan aloittelijan paikkoja. Parhaimmillaan (pahimmillaan) mennään todella ahtaista aukoista lähestulkoon pilkkopimeässä 40m syvyydessä, joten haastetta hylyissä piisaa. Teimme yhteensä 9 sukellusta ja ehdimme näkemään tärkeimmät hylyt ja osan kahteen kertaan. Syntymäpäivälahjaksi saatu sukellustietokone tuli todella tarpeeseen maksimisyvyyksien ollessa lähes joka sukelluksella yli 30m. Sukellustietokone laskee koko ajan elimistöön imeytyvää typpeä joka voi liian suurissa määrin aiheuttaa dekompressiotaudin. Tietokone laskee tarvittavan turvapysähdyksen pituuden ja parhaimmillaan se meillä oli 22 min, normaalin pysähdyksen ollessa vain 3 min. Tosin Taiwanilaiset tytöt pistivät vielä paremmaksi ja odottelivat viiden metrin syvyydessä turvapysähdyksessä 36min. Tässä vaiheessa veneestä köyden varassa laskettu varatankkikin tuli jo tarpeeseen. Turvapysähdyksessä typpeä vapautuu tehokkaammin elimistöstä ja sen takia se on välttämätön, jos haluaa turvallisesti sukeltaa. Syvälle meneminen voi myös aiheuttaa typpinarkoosin ja 40 metrin syvyydessä meillä molemmilla oli jo selvästi havaittavia oireita. Tämä tila ei itsessään ole vaarallinen, mutta asioiden havainnoinnin puutteet saattavat 40m syvyydessä aiheuttaa muita vaaratilanteita. Omalla oppaallamme tämä esimerkiksi ilmeni hänen hyvin tuntemansa reitin unohtamisena, onneksemme olimme tässä vaiheessa hylyn ulkopuolella etsimässä aukkoa sisään, eikä toisinpäin. Jos jotakuta ei sukeltavaa nämä suppeat selvitykset terminologiasta eivät tyydyttäneet wikipediasta löytyy kattavampaa tietoa.

Maanantaina otimme oman veneen saarihyppelylle naapurissa asuneiden saksalaisten Kain ja Veran kanssa (koko vene ja 2 venemiestä 13€). Kävimme uiskentelemassa läheisen Coron islandin kahdessa järvessä (Kayangan lake, Barracuda lake). Järvet ovat todella kauniita ja kirkasvetisiä, mutta niiden todellinen ihmeellisyys piilee pinnan alla. Noin 10m syvyydessä normaali 28-asteinen vesi muuttuu 38-asteiseksi. Syy tähän on luultavasti jostain maan syvyyksistä tuleva kuuma vesi joka sitten jää pohjalle omaksi kerroksekseen. Muutos on ällistyttävä ja sukeltaessa erilämpöisien vesien rajan myös näkee. Näin rajua thermokliiniä emme ole ennen tavanneet. Järville on muutaman euron sisäänpääsymaksu ja ne ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia.

Tiistai meni sukeltaessa. Keskiviikko jälleen osteltiin lentoja ja hiottiin matkasuunnitelmia. Illalla lähdimme käymään vulkaanisilla kuumilla lähteillä 5km päässä. 3 eurolla saimme oman tricyclen ja kuljettajan joka odotti meitä lähteillä tunnin ja vei vielä samaan hintaan hotellille. Coronin kuumaat lähteet ovat oppaiden mukaan Filippiinien ainoat ja 40-asteinen vesi vie pahimmat jännitykset mennessään. Torstaina olimme jälleen sukeltamassa. Perjantaina vuokrasimme mopon ja lähdimme ajelemaan kohti 40 km päässä olevia Consepcion -vesiputouksia. Paikallinen leidari vuokrasi meille monttupyörän näköisen skootterin ja sillä retkemme taittui turvallisesti teiden ollessa välillä varsin haastavia. 125cc kevarin vuokra oli polttoaineineen 9€.

Vesiputoukset ovat hyvässä piilossa ja ilman paikallisilta saatuja neuvoja ne olisivat jääneet löytämättä. Putouksilla meitä odotteli raikas ja puhdas vesi ja iso nälkäinen kalaparvi. Pienimmät kalat rupesivat ronskisti napsimaan kuollutta solukkoa yms. nöyhtää iholtamme isompien tullessa tutkimaan himokkaana varpaitamme. Varmaankin pienissä kalanaivoissaan miettivät lähtisikö tuo pottuvarvas tuosta irti kertapuraisulla, onneksi näin ei käynyt. Luovuttuamme "emme syötä kaloja" -periaatteestamme ja eväspullistamme kalat hiukan rauhoittuivat ja saimme rauhassa polskia putouksilla. Tulomatkalla törmäsimme poikajoukkoon, joilla oli 2 kivääriä ja 2 kuollutta apinaa mukanaan. Eräs poika oli tehnyt itselleen käytännöllisen apinarepun ja toiset keinuttelivat kuollutta makakia käsissään. Valitettavasti järkytykseltämme emme ehtineet tapahtumaa valokuvaamaan. Lauantai-aamuna kävimme vielä snorklaamassa Seven Islandsilla. Siellä tuli bongattua Coronin ainoa kilpikonna ja Heikki sai melkein lionfishin piikit jalkaansa sukeltaessaan tunnelin läpi.

Iltapäivällä lensimme Manilan kautta Cebuun, mistä jatkoimme sunnuntai aamuna Boholin Panglao-saarelle Alona Beachille. Valitettavasti merilehmät jäivät Coronissa näkemättä, sillä emme suostuneet maksamaan veneestä 80 euron hintaa, kun normaaliveneen sai 13 eurolla.

Coronissa ollessamme saimme useita mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia. Paikallisista parhaiten tutustuimme sukelluskoulun Instructor Bongiin, joka oli lähes aina veneessä kertomassa tarinoitaan. Bong oli aloittanut sukellusuransa 13-vuotiaana helmifarmilla. Hän oli ollut siellä töissä 3 vuotta, mutta parhaimman ystävänsä halvaannuttua dekompressiotaudin takia hän oli siirtynyt sukelluskoulun palvelukseen. Se, että helmifarmeilla sukelletaan edelleen niinkuin sukelletaan, on käsittämätöntä. Sukeltajat vaarantavat henkensä jokaikinen päivä naurettavan 4 euron päiväpalkan eteen. Farmeilla käytetään joko kompressioria, joka puskee ilmaa syvyyteen sukeltajalle tai sitten tankkeja. Kompressorissa joudutaan käyttämään kookosöljyä, sillä hengitysletkua pitkin menee myös jonkun verran öljyä ja Bong sanoi, että kookosöljy maistuu suussa paremmalta kuin Mobil. Jos kompressorista loppuu polttoaine tai se muuten vaan sattuu sammumaan on sukeltaja esim 35m syvyydessä ja sieltä sitten tullaan suoraan pintaan ilman turvapysähdyksiä ja dekompressiotaudin riski on todella suuri.

Tankkeja käytettäessä sukeltajat tekevät 4-5 sukellusta päivässä ja tankit vedetään aina tyhjiin, eikä turvapysähdyksiä tehdä. Syvyydet vaihtelevat 10-35 metrin välillä. Tämä taas tarkoittaa sitä, että typpeä imeytyy vaarallisen suuria määriä kehoon päivän aikana ja tämä aiheuttaa dekompressiotautia. Saarella on painekammio virkistyssukeltajia varten, mutta kammiota käyttävät kuulemma lähinnä paikalliset helmensukeltajat. Kukaan henkeään kunnioittava vähääkään sukeltamisesta tietävä ei varmasti lähtisi edes päiväksi helmensukeltajien hommiin. Bong kertoi, että joku helmensukeltaja oli joskus kokeillut tietokonetta, mutta jatkuvasta piipityksestä johtuen se oli hylätty jo ensimmäisen sukelluksen jälkeen. Tosin 40 metrin dekoille menneen sukelluksen jälkeen Bong itse sujautti ranteeseen tuoreen tietokoneen, koska 15 minuutin pinta-aika tuskin riittäisi uuden ryhmän viemiseen sukellukselle 25 metriin ilman tälläistä pikku kikkaa ;)

Tutustuimme myös Coronissa meille uuteen ihmisryhmään, eli Taiwanilaisiin. Heitä on Coronissa paljon helppojen kulkuyhteyksien ansiosta. Olemme ystävämme Jennin matkablogista lukeneet Taiwanilaisista, mutta ymmärtääkseen sen, mistä on kyse, heidät täytyy kokea.Jenni vietti Taiwanissa avomiehensä Jojon kanssa noin vuoden ja hattua täytyy nostaa moiselle suoritukselle. Taiwanilaiset ovat mukavia, positiivisia ja innostuneita, mutta jos suomessa joku ystävämme käyttäytyisi samalla tavalla luultavasti epäilisimme, että jotain on todella pahasti vialla. Taiwanilaisista on vaan todella vaikea saada otetta tai tietää mitä mieltä he oikeasti asioista ovat. On todella kummallista seurata vierestä, kun 5 aikuista ihmista katselee koneelta 3 tunnin ajan päivän aikana otettuja 1200 kuvaa ja jokaisen kuvan kohdalla huudahtavat yhteen ääneen Wauuu.. Oooh Bjuutifuul.. Onneksemme jälleen yhden turhalta vaikuttaneen valokuvan avulla pystyimme jäljittämään Sonjan kadonneet aurinkolasit sukelluskoululle. Fendi Wauu.. emme raaskineet paljastaa, että lasien alkuperä oli Kuala Lumpurin Chinatown. Taiwanilaisten tullessa saarihyppelyltä oli vähän vaikeaa saada rehellisiä mielipiteitä eri saarista, sillä jokainen saari oli ollut Very Bjuutifuul. Edes 36 minuutin ylimääräinen dekopysähdys 5 metrin syvyydessä ei saanut heitä tolaltaan. Suomalaisilta olisi varmaan samantien kuulunut joku voimasana, kun regulaattori olisi saatu pois suusta. Toisaalta täytyy olla onnellinen, että maailmassa on niin paljon kulttuurien rikkauksia ja erilaisia ihmisiä.