10.3.2009 Quito, sama sänky La Camisassa

Pohkarasta suunnattiin sitten kohti Intian rajaa Chitwanin kansallispuistoon, joka nyt yllättäen sattuu olemaan myös Unescon maailmanperintökohde. Siellä on maailman parhaimpia mahdollisuuksia nähdä luonnonvarainen tiikeri. Ja nekin mahdollisuudet ovat hyvin pienet. Ei välttämättä viikottain nähdä, mutta oppaat nyt on silloin tällöin nähdeen. Varmaan kuukauden sisällä. Meidänkin oppaamme, jota kutsuimme kuvasta ymmärrettävästä syystä Mr. Miyagiksi, oli nähnyt tiikerin toissa viikolla. Keskustelimme myös siitä mahdollisuudesta, että voisikohan hän sitten esiintyä jossain tiikeriasussa lounastauolla ja hän oli yllättävän innostunut ideasta. Sitten kun vinkkasin, että pelkät tangat eivät riitä, innostus hieman laski.

Tomppi ja Kati päräyttivät paikalle prätkällä vuorokauden meidän perässämme ja me oltiinkin se aika käytetty mm. norsupesun seuraamiseen, korttien kirjoitteluun, paikkallisen Tharo-kansan festivaalin välttelyyn (joka oli mahdotonta, kun oli meidän hotellin takapihalla). Ihmiset olivat hyvin ystävällisiä ja paikalla oli vahva intialainen leima. Kansa olikin sekoittunut aika hyvin muutamien kilometrien päässä olevan rajan molemmin puolin. Oli intialaista äitiä tai isoäitiä. Joku piti tyttärestäkin. Hyvää ruokaa naamaa ja ihmetystä siitä, että miten yhtäkkiä on näin trooppinen ilmasto. Eihän Nepalissa tälläistä pitänyt olla. Mutta oli kuitenkin.

Oli muuten hauskaa seurata aamupalaa syödessä (klo 10.30…) turisteja, jotka olivat makseneet siitä, että pääsevät joelle mukaan norsujen kylpylään. Niitä kyykytettiin niin paljon, että norsukuskit olisivat aina silloin tehneet sitä varmaan ilmaiseksikin. Norsu suihkutteli vettä kärsällään jengin päälle ja pizza hut komennolla ainakin yksi norsu heitti kyljelleen jokeen veden alle ja siinähän sitten kyydissä olijat lentelijät minne sattui. Mukavaa aamuteatteria. Ja olisi kyllä vähän tehnyt mieli mukaan. Joki oli tosi matala, joten aika ihme, ettei siinä mitään sattunut, kun siinä oli kuusikin norsua kerrallaan heittämässä voltteja.

Sitten, kun meitä oli neljä, lähdimme aamulla kuudelta jeeppisafarille kansallispuiston puolelle, joka oli joen toisella puolella. Mr. Miyagi oli pakannut kostuminsa ja me eväät ja kaikki oli valmista päivän seikkailulle. Aamu-usvalla koverretulla puuveneellä joen yli ja sieltä hieman aamukohmelossa jeeppiin ja heti nähtiinkin ensimmäinen otus. KANA! Jes! Villikana kotkotti siinä renkaiden alla melkein. Siitä muutamia minuutteja, niin nähtiin sarvikuonon puolikas. Siksi puolikas, että se ylitti tietä ja huomattiin se kaukaa mutkan takaa. Metsä ja luonto oli todella vaihtelevaa ja niissä puissa Tarzanilla ei olisi ollut mitään vaikeuksia edetä. Sen verran oli liaania ja päällysparasiitteja mitä ihmeellisimmissä muodoissa ja spiraaleissa. Lintuja riitti ja eläimiäkin silloin tällöin nähtiin. Tiellä piti pysyä ja eläimet olivat paljon arempia kuin Keniassa, joten samanlaista kokemusta ja laumoja ei pitänyt olettaakaan. Kasvillisuus oli jänskää jo pelkästään ja kuvitelma siitä, että tuosta se tiikeri voisi tulla ja nappasta pienen varvassnackin. Jeepin reunat olivat siis täysin auki ja eihän siinä kai mitään olisi voinut tehdä, jos joku olisi kimppuun hyökännyt. Mutta sitä ei ollut tapahtunut. Joku oli pari ihmistä maiskutellut ja se oli jouduttu lopettamaan, sillä kun tiikeri pääsee käsittääkseni huonolta maistuvan ihmislihan makuun, se ei muuta enää halua. Ei se lihan maku ole varmaankaan se juttu, vaan saaliin helppous. Me ollaan niin helppoja. Ja EN ole maistanut ihmislihaa.

Jännät paikat vasta alkoivatkin nousta eksponentiaalisesti, kun maasta spotattiin tiikerin tassunjäljet. Aika isot. Tiikeri ei ole mikään pikkukaveri isona. Leijonaa isompi. Hetken päästä sitten katsoin, että joessa on varmaan sarvikuono. Ei, kun se onkin varmaan kivi. Sitten opas näytti, että tuolla on sarvikuono. Pois autosta ja joen toiselle puolelle katsomaan tuota laiskaa kaveria, joka kyllä sitten vähän liikkui. Lähinnä näyttääkseen meille ns. persettä. No, se on sarvikuonolla aika hauskannäköinen kilpimäinen juttu. Jatkoimme matkaa, kun mekin Tompin kanssa suostuimme siirtymään vihdoin autolle, jossa muuten seistiin äijämäisesti. Piti kyllä olla hyvä ote, jotta ei tippunut kyydistä. Ei ollut asfalttia.

Niittyarolla ajaessamme pysähdyimme aivan valtavan kokoisen sarvikuonon viereen, kun huomasimme sen heinien keskellä. Se kaveri ei sitten valtavasti pitänyt meistä ja kun Villen kamera lauloi taas serenaadiaan, niin heppu suuttui vielä enemmän. Kuulemma myös valkoinen väri ärsytti joskus sarvijaakkoa. Tomppi olikin sopivasti valinnut päällen valkoisen t-paidan… Kuono alkoi liikkumaan ja ähisemään ja siirtyi sivukautta hieman lähemmäksi ja alkoi kuopia maata sarvi ojossa meitä kohti. Kuski käynnisti heti auton, joka kertoi hieman siitä, että tilanne alkoi kärjistyä. Hetken aikaa harmaa kasa meille uhitteli, mutta ei kuitenkaan lähtenyt puskutraktoriksi, joka olisi varmaan ollut varsin mielenkiintoinen kokemus. Sitten se lähti ylittämään tietä ja jäi siinäkin vielä tien keskelle tuijottamaan meitä vihaisesti. Sitten se lähti juosten yllättäen heinikkoon. Kieltämättä pulssi oli koholla.

Puistopäivä oli erinomainen ja puistoa voi kyllä suositella ehdottomasti. Koko päivä siellä kannattaa viettää ja siihen tarvitaan jeeppi. Meillä maksoi koko päivä parikyt euroa per nokka. Norsuajelun sai kympillä, mutta se ei oikeastaan mennyt kansallispuiston alueelle, vaan yhteisömetsään, mikä sekin oli kyllä seuraavana aamuna seiskalta hieno kokemus, kun usva nousi metsästä ja norsu liikkui rauhallisesti pitkin metsää. Takanamme oli niin koomisen näköisiä saksalaisia, joista piti ottaa kuva ja tässähän se on teidänkin nähtävänä. Aamulla oli vaan niiiiin kirkas aurinko…

Mutta jeeppireissulla melkein nähtiin tiikeri monta kertaa. Oltiin mielestämme niin otollisissa paikoissa, että tuollaisissa paikoissa aina tiikeri kuvataan -kuului moneen kertaan. Meillä tiikeri taisi sitten olla vaan tankissa, kun kuski oli kai aamulla kurvannut Esson kautta. Uusia eläimiä listaan tuli kuitenkin vanhojen tuttujen lisäksi. Bambeja nähtiin ja olihan ne söpöjä. Hassut ohutnokkaiset krokotiilit olivat paikan erikoisuus ja niitä luontoon kasvattavalla farmilla käytiin myös kuikkimassa. Samassa paikassa takametsässä oli surullinen pieni häkki, jossa oli todella surulliset silmät omaava tiikeri, joka ei ollut "suostunut" menemään takaisin luontoon, kun sen äiti oltiin jouduttu lopettamaan. Tiikeri palasi aina ihmisasumuksille ja oli käynyt jonkun kimppuun. Entiedä mikä olisi parempi, lopettaa tiikeri vai antaa sen elää todella kurjaa elämää tuossa surkeassa puuhäkissä, josta käsitykseni mukaan se voisi kyllä vetää seinän säpäleiksi, jos haluaisi. Mutta siitä jäi huono fiilis, vaikka sitten se tiikeri nähtiinkin. Se ei ollut ihan sitä, mitä halusi nähdä.

Ilta alkoi jo painua mailleen ja mentiinkin kovaa kyytiä kohti jokea. Aivan yllättäen karhu tepasteli meitä keskellä tietä vastaan. Kaikki skarppasivat sekunnin sadasosissa jäykäksi karhuologiksi ja kun karhu sitten kurvasi tieltä metsään ekat kysymykset koskivat sitä, että saiko joku kuvan, kun tilanne tuli todella yllättäen. Miyagi oli kyllä luvannut karhun takuuvarmasti. Piti nopeasti tsekata, että oliko se auton kyydissä. Oli se. Karhu oli englanniksi joku spoilt bear (hemmoteltu karhu ) ja jotenkin oltiin sitten tultu siihen tulokseen, että se on tuo muurahaiskarhu, kun opas sanoi, että se syö termiittejä. Siksi oli yllätys nähdä oikein reilun kokoinen iso karhu keskellä tietä. Minulle tuli suomenkielisenä versiona mieleen nenäkarhu, kun sehän repii termiittipesiä aukia valtaville pyöristyvillä kynsillään ja tunkee sitten nenänsä pesään ja alkaa lurpsimaan termiittijätskiä kielellään. Joku taitava biologi voi tähän nyt heittää jotain kommenttia.

Upea auringonlasku kruunasi vielä päivän ja muutama Gorkha ravintolassa vielä kiillotti kruunun. Mahat täynnä nukkumaan ja sitten aamulla pitäisikin lähteä takaisin Kathmanduun, mutta sitä ennen käytiin tosissaan norsuajelulla metsässä. Sieltä on muuten ihan pakko kertoa hauska juttu, kun japsimies joutui hieman hankaluuksiin. Norsun kyytiin kiivetään sellaisesta telineen päällä olevata tasanteesta. Äijä oli laittanut toisen jalkansa norsun selkään ja toinen jalka oli vielä tasanteelle. Ronsu lähtikin yhtäkkiä liikkeelle ja siitä tuli sitten sellainen tahaton spagaatti tai spritsi oikeastaan. Me nähtiin vaan, kun äijä roikkui käsillään siitä telineestä, kun sitä siitä sitten kiskottiin ylös. Hassut kotivideot, osa 398.

Tuomas

-Halpa majoitus Chitwanissa - Hotel Riverside, Sauraha, www.wildlifechitwan.com, +977-56-580009

-Hyvää ruokaa ja tarjoilijat Aladdin-pyjamoissa. Riversiden vieressä K.C.´s

-Safari: Save the nature Safaris´s. Palvelun tarjoajia on paljon ja englantia puhutaan hyvin. Kannattaa silti varmistaa se kielitaito. Norsusafareille ei paljon englantia kuule.