11.3.2009 Quito

En paljon ole Quitoa nähnyt, kun olen pikaliimalla kiinni tässä näppäimistössä, mutta antaa mennä nyt, kun kerran tekstiä tulee. Ja paljon kirjoitusvihreitä sekä No, -kin ja myös pikkusanoja. Siirryn taas ajassa taaksepäin ja painumme yhdessä pikku retkelle Nepalin pääkaupunkiin Kathmanduun.

Kathmandu sijaitsee monen kukkulan laaksossa, joten kesäisin sinne niitä Villen hehkuttamia ilmansaasteita tuppaa kertymään. Nyt tilanne oli ihan ok verrattuna tosiaan esim. Kalkuttaan tai Bangkokiin. Olihan sitä kakkaa ilmassa ja välillä teki mieli vetää vähän pusero suun ja nenän eteen. Mutta myös talvea vaivannut kuivuus vaikutti hieman ilman laatuun. Kathmandu antoi itsestään kuitenkin pienessä ajassa monet kasvot.

Ihmisten ystävällisyys oli käsinkosketeltavaa. Tottakai Thamelin turisti- ja trekkaaja-alueella oli ärsyttävää pakkokauppaamista, mutta sieltä olisikin hyvä pysyä pois, sillä jos on vaikka vähän väsynyt eikä ihan oikeasti tarvitse mitään, niin siellä voi tulla kiukkuiseksi. Eipä se tyrkyttäminen mitään afrikkalaista silti ollut. Kathmandussa on muistaakseni viisi Unescon maailmaperintökohdetta, joten kaupungissa ja sen reunoilla riittää paljon katseltavaa. Tomppi tekikin meille listan, josta sitten vaan valittiin. Meillä oli tietenkin hieman eturistiriitoja, kun Villeä ei nuo temppelit niin kovasti kiinnosta ja minua sitten taas kiinnostaa. Mentiinkin sitten eri reittejä muutama kerta. Ja hyvähän se on välillä tehdä eri juttuja, kun ollaan käsi kädessä kuljettu varmaan ihan riittävästi

Tenniksen peluu amerikkalaisella klubilla oli mukavaa vaihtelua arkeen, mutta temppeleissä vasta pääsi sisälle ymmärrykseen paikallista kulttuuria kohtaan. Nepalissa on hindulaisuus ja buddhalaisuus aika sekoittuneet keskenään ja on kaikenlaisia haaroja ja omia kultteja, joissa on oikeastaan otettu parhaat puolet uskonnoista. Ihan kätevää. Mutta monissa temppeleissä oli sekaisin näistä kahdesta isosta uskonnosta olevia jumalkuvia ja symboleja. Se oli vähän hämmentävää ja pitäisi oikeasti viettää enemmän aikaa noissa paikoissa ja tutustua kirjojen kautta juttuihin.

Kohteista minä kävin Pashupati Natin hindutemppelialueella, Bouddhan tiibetin buddhalaistemppelialueella ja Patanin vanhassa kaupungissa, jossa olikin sekaisin temppeleitä ja vanhaa arkkitehtuuria.

Bouddha sijaitsi keskellä kaupungin vilinää ja oli todellinen rauhoittumisen keidas. Temppeliä kuuluu kiertää myötäpäivään ja myös rukousmyllyjä kuuluu pyörittää myötäpäivään. Muutama saksalaisturisti veteli niitä ihan miten sattui ja sellainen hauska kääpiökaveri kävi niitä vähän ojentamassa ja pisti myllyt pyörimään oikein. Tai siis lyhytkasvuinen. Mutta, siis mun mielestä Ville on vähän lyhytkasvuinen ja jos toi lyhytkasvuinen kaveri oli lyhytkasvuinen, niin minä olen sitten varmaan jättiläinen. Joo, todella suurten ajatusten äärelle pääsi siis. Oikeastikin. Tuolla olisi voinut istuskella vaikka koko päivän ja käydä syömässä hyvät momot siinä hyvässä raflassa aukion takana, jossa mekin munkkien kera syötiin ja ei vedetty munkkeja jälkiruuaksi. Okei, huono, mutta vielä huonompi on se, että miksi nunnat eivät voi juoda kahvia? Niitten alkaa tehdä mieli munkkia.

-Menin yhteen pienenmpään temppeliin / luostariin sisälle, riisuin ensin kengät ja astuin hämyiseen huoneeseen, jossa munkit suorittivat meditointi/rukouslaulantaa. Ihmisiä istui seuraamassa sitä ja osa myös kävi ostamassa yhdeltä vanhemmalta oranssikankaiselta kaverilta jotain kukkasia laitettavaksi alttarille buddhan kuvan juurelle. Naiset joivat kulmassa tiibetiläistä teetä ja kun olin hetken aikaa seuraillut touhua, niin yksi vanha nainen vaati mua istumaan viereensä ja tarjosi sitä teetä. Kaikki siitä hieman naureskelivat, kun sain kupin eteeni ja maistoin sitä. Hui kamala! Tee oli suolaista, siinä oli jakin maitoa ja hieman härskiä jakinvoita päällä. Se maistui oikein todella kamalalta. Kohteliaasti istuskelin siinä ja hörpin väkisin sitä teetä naama irvessä ja kuuntelin todella vaikuttavia rumpuja ja torvia, jotka liittyivät rukoushetkeen. Sitten oli pakko kiittää, pistää kuppi sivuun ja mennä pois, kun Ville jo odotteli aukiolla ja Tompin piti mennä tapaamiseen. Mutta hieno paikka ja mielen rauhoittaja. Ilman teetä olisi voinut istuskella vähän pidempäänkin siinä…

Seuraavana päivänä käytiin aikaisin aamulla Tompin kanssa Pashupatin Natin hindutemppelialueella. Prätkällä kaksi päällä kaupungin halki ja aamun auringossa temppeliin sisälle. Aika karu oli sisäänmeno, sillä siinä joella paloi ihminen, jolla oli vielä käsi noussut pystyyn. Myöhemmin kuulin saksalaiselta rikospaikkatutkijalta (täällä Quitossa samassa kämpässä, nuori nainen, hassu ammatti), että se on varmaan ollut lihareaktio. Ihmiset pyritään tuossa kulttuurissa heti kuoleman jälkeen nopeasti tuomaan jokirantaa poltettavaksi ja hautaisrituaaleihin. Vaikka keskellä yötäkin. Rumpuja päristellään ja torvia soitellaan. Tomppikin sanoi heränneensä yöllä kyseiseen kulkueeseen. Tämän palavan kaverin kasti oli luultavasti vähän huonompi, sillä hänet poltettiin hieman kauempana temppelin alajuoksulla. Mitä parempi kasti, sitä ylempänä poltto suoritetaan. Ja seremoniat kun on käyty läpi, niin läheiset lähtevät omiin hommiinsa ja temppelissä on äijät, jotka hoitavat polttamisen. Osa tuhkasta säilytetään omaisille ja suuri osa dipataan jokeen. Alempikastisilla seremoniatkin ovat nopeammat. Kuninkaitahan on surtu päiviä.

Vetäisimme pyhästä joesta yli ja nousimme ylös, jossa saddhut vetelivät jo sätkää ja apinat kyttäsivät pahaa-aavistamattomia uhreja. Meitä vastaan tuli kolme nuorta tyttöä, joista yksi söi karkkia. Yhtäkkiä salamannopeasti iso apina hyppäsi edestämme tytön kimppuun ja varasti karkit hänen kädestään ja veteli niitä naamaansa tyytyväisenä. Tyttö oli ihan shokissa ja kirkui siinä hetken, eikä suostunut tulemaan takaamme pois, kun vähän niinkuin kai suojelimme häntä apinalta. Aika rock No, siinä meni ne karkit.

Kun tulimme takaisin rantaan, oli siinä lähdössä käyntiin uusi hautajaisseremonia. Jäimme seuraamaan sitä, vaikka olisikin jo pitänyt mennä tapaamaan Villeä kaupungille. Ruumis laitetaan liuskalle rantaa ja peitetään kankaalla ja kukkasille. Pyhän joen vettä pirskotellaan joka paikkaan ja kankaan alla vainaja riisutaan vaatteista, jotka heitetään myös joelle. Joki saa paljon kaikenlaista. Siinä sitten muutaman metrin päässä joku pikkujamppa nosti vaatteet vedestä siksi aikaa, että tutki, oliko jäänyt jotain arvokasta taskuihin ja heitti sitten menemään. Siinä vieressä työmiehet huudattivat vesipumppua ja kaivoivat jotain. Muutama nuori etsi joesta kultahampaita. Koululaisryhmä kikatteli rantapenkereellä. Monta päivää kestävä perheen vanhimman pojan suruseremonia toimitettiin parissa kohtaa joen toisella puolella. Papitkin polttelivat pilveä ja odottelivat "asiakkaita". Ruumiita tuotiin odottamaan vuoroaan joen penkalle. Lehmät käyskentelivät joessa ja apinat hyppivät katoilla. Viereisissä luolissa asuvat saddhut (miehet, jotka ovat luopuneet kaikesta maallisesta) ruokkivat kulkukoiria. Turistit napsivat kuvia ja samalla armeijan soittokunta päräytti jotain laukauksia ilmaan temppelipihalla. Kaoottista ja jotenkin samalla kaikki kuitenkin sopi kuvaan. Onhan uskonnoissa paljon rituaaleja, jotka voivat muista tuntua oudoilta. Miksi sitten se, että perheen vanhimmat pojan pää ajetaan kaljuksi jokirannassa, mutta takaraivolle jätetään tupsu, olisi jotenkin oudompaa. Siitä tietää, että sillä ihmisellä on suru päällä. Se tämä vanhin poika hoitaa paljon surutyötä. Kuoleminenhan on hyvin luonnollista ja hindukulttuurissa jopa ihan iloinen asia, sillä elämähän on kärsimystä. Tai eikun se onkin buddhalaisuudessa. Apua, menen sekaisin noista. Mutta niin olivat noikin. Hyvä niin.

Sitten kun seremoniat olivat hyvin tarkkaan suoritettu, niin ruumis siirrettiin tarkasti aseteltujen puiden päälle ja siinäkin piti kiertää ensin myötäpäivää kaksi kierrosta ja sitten pikku hiljaa alettiin virittelemään tulta alle.

Sanon nyt tässä, että jonkun mielestä näitten asioitten kuvaaminen on mautonta ja loukkaavaa, mutta paikalliset eivät katso asiaa ollenkaan pahalla, sillä yritämme ymmärtää heidän kulttuuriaan. Ei se nyt tietenkään sitä tarkoita, että mennään siihen viereen ja pyydetään poseeraamaan tai hieman siirtymään sivuun, että saadaan parempi näkyvyys. Mutta jokainen tekee omat päätöksensä. Mulla taitaa vähän omatunto soimata, kun tähän näin kirjoitan.

Sitten taas tennistä tuollaisen kokemuksen jälkeen. Jee, ja voitto kotiin. Enpä ole ennen voitokkaasti pelannut crocseilla. Pitäisikö ne tennarit jo ostaa. Kun en mää niin paljon tykkään noista krokotiilinnahkakengistä. Ip sitten toinen kohde eli Patan, Kathmandun vanha kaupunki, jossa vanhimmat rakennukset (neljä pagodaa) sijoittuvat yli 2000 vuoden taakse. Siihen alueella ovat sitten kilpailevat hallitsivat pykänneet toinen toistaan makeampia rakennuksia ja temppeleitä. Kuvista selviää hieman paremmin tämä.

Ja sitten vaan chillattiin. Ja erinomainen ruokapaikka on muuten Fire and Ice Thamelin itäreunalla, Kaiser Cafeta vastapäätä. Kyllä Kathmandussa viihtyy, kun on hyvät isäntä ja emäntäkin. Suurkiitos Tomppi ja Kati ja toivottavasti sauna alkaa olla lähetystöllä valmiina, pikku hiljaa.

Tuomas

-Hyvä trekkauskauppa Thamelissa; Snowland Trekking Shop. Muista tinkiä reilusti ja mieti tuotteiden aitoutta. Suurin osa on piraattikamaa, mutta siinäkin on joukossa aika paljon ihan ok juttuja. Goret ei varmaan toimi ihan niin hyvin piraattina kuten esim. untuvatakki. North Facea on paljon tarjolla ja paikalliset onkin tosi rikkaita, kun niillä on kaikill Northit Kauppoja on Thamel täynnä.

-Hyvä kirjakauppa Thamelissa; Pilgrim´s book store

-Ravintoloita; mm. Fire and Ice (italialaista), Momo´s (erinomaiset momot), Kaiser Cafe (hieno puutarha)

-Suomen suurlähetystö sijaitsee Bishalnagarissa, jos tulee ongelmia. Taksi tietää Bishalnagarin ja siinähän se aukiolla sitten onkin.

-Taksit ovat koomisia pieniä ja ketteriä Suzuki Maruteja, jotka ovat kuin norsu ja kuplavolkkarivitsistä. Tingi hinnasta, mutta älä riistä. Joillain mittarit ovat viritettyjä, joten sovi hinnasta aina etukäteen. 100-200 rupiaa kaupungin sisällä on ok hinta.