Profile
Blog
Photos
Videos
Nepal- se hammastyttaa, kummastuttaa pienta kulkijaa
5.3.2009 Korean Airin koneessa Katmandun ja Soulin välillä
Nysse onn nähty, siis maaliman korkein vuari, ja/tai vuoristo. Sinne jäi kyllä myös pala meikäläistä, joka täytyy käydä hakemassa pois kuleksimasta joku päivä. Tässä on hiukka vaikea löytää sanoja, sen verran vaikuttava näky oli tuo Himalaya. Eli oikeastaan ei voi kun sanoa että käykää katsomassa itse. Ekan kerran hämmästys oli suuri kun vilkuiltiin koneen ikkunasta pihalle matkalla Kalkutasta Kathmanduun.
Itse asiassa katseltiin ikkunasta ulos, muttei osattu katsoa tarpeeksi ylös pilvien sekaan. Sitten laskeuduttiin smogin sekaan Katmandun kentälle ja kirkas keli kun oli, niin nähtiin vielä glimpse vuorijonoa horisontissa. Eikä siinä vielä kaikki, sitten linja-autoiltiin Pokhara nimiseen cityyn, josta Annapurna range näkyi kaikessa komeudessaan, jota kohti sitten lähdettiinkin kävellen.
Ja vielä viimeisen kerran maailman korkeimmat vuoret nähtiin vielä tämän koneen kyydistä, jossa nyt istutaan. Mutta jotta saadaan pikku selitys radiohiljaisuuteen, hypätääs hieman ajassa taaksepäin…
Anteeks vaan
Eli pahoittelut tässä välissä juuri sinulle, ettei meistä ole kuulunut vähään aikaan mitään. Ensin paranneltiin siis ameebat kropasta pois lekurin tiukahkojen ohjeiden myötä. Ei siis kirjoiteltukaan mitään kun yritettiin vaan päästä kuntoon. Siinä menikin sitten yllättävän pitkään. Ja ihan varmoja ei olla vieläkään onko parasiitit vieläkään lopettaneet vierailuaan, mutta ainakin kaikille blogimme lukijoille tuttuakin liian tuttu mr. Diarrhea on harventanut visiittitahtiaan. No, sen jälkeen siirryttiin sitten kehitysmaihin, joissa blogin täydennystahdin tyssäsi mm. sähkön puute. Ja vuoronperään sitten nettiyhteyksien puute. Silloin kun oli netti toiminnassa niin ei ollut sähköä, ja toisinpäin. Ja tekstareilla jos joku on yrittänyt ottaa yhteyttä niin pistäkääpäs samantien uusiksi kaikki mitä olet lähetellyt 14.2. jälkeen - Nepalista Suomeen tai toisinpäin ei ole tainnut SMS juurikaan kulkea. Niin ja tämän lisäksi oltiin vielä Annapurnalla trekkaamassa pitkähkö pätkä jossa ei ollut sitten minkäänlaisia lennättimiä inttervepistä puhumattakaan. Savumerkit oli ainoa metodi kirjekyyhkyjen lisäksi, joilla tuolla vuorilla kommunikoitiin, joiden välityksellä ei jostain syystä tänne blogiin mitään ollut ilmestynyt. Joten siinäpä toivottavasti pari selitystä radiohiljaisuuteen.
Nepaliin mars. Mars.
Ja asiaan Anita. Nepal siis pysäytti - monellakin tavalla. Ensinnäkin nähtyään sellaisia perusalppivuoria, näitä ei voi oikein verrata niihin. Onhan ne suunnilleen puolet korkeampia parhaimmillaan. Ja sen kyllä huomasi! Sitä tunsi itsensä aika pieneksi ja mitättömäksi noiden vuorten juurella. Mutta pysäytti Nepal monella muullakin tavalla. Köyhyys lienee syytä mainita ensimmäisenä. Ilmansaasteet tulee mieleen heti seuraavana, kurkkukivun edelleen vaivatessa, jatkuttuaan parisen viikkoa.
Ja seuraavana sitten maan monipuolisuus turistin kannalta myös kultturellimman virtasen pekan makuun - hindu- ja buddhalaisuuden luoman ilmapiirin lisäksi maasta löytyi arkkitehtonisesti hienoja rakennuksia ja kokonaisuuksia, makunystyröitä kutkuttavia ravintoloita, mielenkiintoisia tarinoita ja traditioita.
Tämän paketin lisäksi voisi vielä mainita halvan shoppauksen sekä mahdollisuuden päästä tutustumaan paikalliseen elämänmenoon mm. vuoristokylissä, jonka vuoksi tämän maailmanympärirundin kohteista tämä kyllä kohoaa suosittelulistan kärkeen.
Omakohtaisesti olen aika varma, että tänne olen tulossa uudestaan. Eniten edellä mainituista minulle (ei ehkä tule yllätyksenä) kolahti Annapurnan trekkaus, joten myöhemmin tässä samassa osoitteessa siitä hieman yksityiskohtaisempi meriselitys kuvien kera.
Ville
- comments