Ja kuinkas sitten kävikään... Myrphyn laki toteutuu Matongossa

Matongo, Sleyn vierasmaja 14.1.2009

Aamulla tuossa fiilistelin näemmä keinujen nopeaa kokoamista ja uutta iltavisiittiä Emmanuelin orpokodille. No, ei se nyt Afrikassa ihan niin mene. Tänään vastoinkäymiset seurasivat toistaan eli vähän tälläistä vastoinkäymisvakoilua oli ilmassa.

Olettamus 1: Keinutelineet saapuvat residenssiimme aamukymmeneltä ja siitä sitten mennään yhdessä koululle. Eki on valmiina lähdössä kanssamme ja Ransu odottelee koululla jo. Amiksen talouspomon Richardin pitäisi laittaa minulle tekstiviestillä kuskin numero.

Kuinkas sitten kävikään: Numeroa ei saada kuin erikseen kysymällä. Auto tulee paikalle yhdentoista jälkeen vasta ja päästään siis koululle keskipäivän auringossa laittamaan keinut pystyyn.

Olettamus 2: Koululla vaan nopeasti pistetään kehikot pystyy ja ja valetaan betonit jalkoihin. Ja jätetään sitten kuivumaan.

Kuinkas sitten kävikään: Väännettiin niitä halvatun telineitä edestakaisin joka tavalla ja lopputulos oli vaan kylmää faktaa. Reikiä ei oltu porattu kunnolla oikeisiin paikkoihin eikä me saatu millään pultteja kohdalleen, kun pultit eivät tulleet läpi muutamien millien takia. Ei paljon auttanut, että rungoissa luki A, A ja A kuuluu yhteen ja B, B, B sama juttu. Meillä oli kaikki mahdolliset yhdistelmät testissä; A, B, B - B, A, B... Ei, ei, ei, ei ,ei.

Olettamus 3: No, sitten vaan hommataan jostain pora ja porataan ne reiät isommiksi ja sopivimmiksi, jotta saadaan homma pystyyn.

Kuinkas sitten kävikään: No, koululla ei tietenkään ole mitään työvälineitä, edes viilaa. Ja toisaalta, koko Matongossa ei ole yhtään poraa eikä koululla ole sähköjä. Eli me pakataan rungot (yhteensä neljä A-pukkia ja välitangot) takaisin auton kyytiin ja suunnataan tänne meidän asunnolle samalla kun tuolta puolentoista tunnin päästä Kisumusta lähtee äijä poran kanssa Matongoon. Sitä ennen piti vielä hakea vettä betonia varten paikallisesta lähteestä autolla, koska eihän koululla vettäkään ollut. Menin mustien miesten mukaan ja lähteellä olikin valtava nais- ja lehmälauma säätämässä. Kaikilla oli kovin hauskaa, kun Musungu kantoi pää punaisena vettä. Hymyilin vaan. Päivähän oli vasta alussa...

Olettamus 4: Vaikka tiet ovat täällä Matongossa aivan kamalia, niin hyvällä pick-upilla ja maasturilla pystyy noita totaalisia kyntöpeltoja ajelemaan rauhaksiin ja perille pääsee. Matka yläasemalta laaksoon koululle on n. 2 kilometriä ja kestää silti parikyt minuuttia...

Kuinkas sitten kävikään: No, viimeisessä ylämäessä jäimme hetkeksi kiinni kiviin ja kun siitä pääsimme liikkeelle, niin auto alkoi keittää, kun oli niin kovilla ja kuumuus oli kova. Onneksi saatiin auto jäähdyteltyä. Näytti hetken, että auto käy höyryvoimalla. Ylös päästiin ja äijän olisi pitänyt olla poran kanssa vetämässä ylimääräiset hammaskivet pois keinurungoista. Eipä sitä ihan heti tänne saatu, sillä hän ei sitten taas päässyt autollaan tuota viimeistä tietä ylös, joten pick-upilla häntä hakemaan.

Olettamus 5: Kun reiät oli vihdoin saatu porattua ja barit banaanitkin oltiin porattu naamariin, niin sitten vihdoin ja viimein voitaisiin vaan mennä koululle ja pistää homma kuntoon, jotta päästäisiin valamaan perustuksia. Kello oli nimittäin jo paljon ja pimeys laskeutuisi liian pian siihen nähden, että oltiin vielä alkutekijöissä.

Kuinkas sitten kävikään: No, tietenkin rupesi yllättäen hieman satamaan ja Ransu halusi juosta katsomaan, että sementtisäkit eivät kastu koululla. Se oli hyvä se. Me pakkasimme rungot autoon ja lähdimme perään. Käännyimme koululaaksoon laskeutuvalle tielle (kolme äijää takaritsillä muuten), joka laski kivisesti ja kuoppaisesti melkein 45:n asteen kulmassa vihreään laaksoon. Yhtäkkiä kuului psshhhhh ja rengas puhkesi kappaleiksi. Ei ole tullutkaan vaihdettua rengasta jyrkässä mäessä ennen. Isot kivet vaan renkaiden eteen ja auto tunkilla ylös. Rengas oli kyllä jo ihan ubersakkokamaa eli ihan nahkoilla.

Olettamukset ja kävimykset: Sitten kun vihdoin sinne koululle päästiin, niin koko koulu oli pihalla, kun heillä oli pelitunti käynnissä. Valvovan silmän alla onkin tosi kiva tehdä töitä. Eli lapset ympäröivät meidät joka suunnasta ja istuivat alas katsomaan työn tekoa kiinnostuneena. Ja kylän äijät ja muijat olivatkin koko rupeaman ajan jo nojailleet viereiseen aitaan. Taisimme olla kylän Seiska Päivän kannessa tällä viikolla - kuumin puheenaihe, kun niitä ei varmaan ihan hirveästi ole. Iso juttu kylälle. Jotenkin sitä olisi halunnut ennemmin tehdä rauhassa töitä, kun siinä piti sitten tehdä betonia ja ruuvata, pitää silmällä omia kamoja ja häätää pois tielle tulevia lapsia. Nehän siis tuli ihan joka paikkaan ja suoraan syliinkin melkein. Yksi pikkukaveri puhalsi mua käsikarvoihin samalla kun ihmetteli valkoista ihoani. Katsoin hymyillen häntä kohti ja kaveri virnisti ujosti takaisin.

Kyllähän ne keinutelineet saatiin pystyyn ja valettuakin oikein hienosti. Betonimassa sekoitettiin vaan ihan maassa ja kiviä heiteltiin kuoppaan myös. Rehtorikin tuli lopuksi hieman apuun, jotta voi sitten sanoa, että oikeastaan hän teki nämä keinut... Ei ole muuten maistunut kokis varmaan ikinä niin hyvältä kuin valuhommien jälkeen. Pimeyskin oli ehtinyt laskea yllemme, kun lähdimme kapuamaan kohti asuinkukkulaamme Ekin kanssa sokeriruokokepit kädessämme. Hassua, kun näitä mustia miehiä ja naisia ei paljon pimeässä näe, jos ei ole vaaleita vaatteita päällä. Me sitten loistimme polulla ja heittelimme varmuuden vuoksi Jambot vaan joka suuntaan aina silloin tällöin. Ekille vielä eväsleipä kämpiltä mukaan ja maitopullo, jossa tosin tällä kertaa virkistävää vettä.

Huh-huh mikä päivä. Huomenna keinut kiinni ja Maikki tulee hakemaan meidät pois täältä. Uudet haasteet sitten ja ehkä katulasten kouluun. Ehkä ja ehkä. Sitä tää Afrikka on ollut. Aika monet kasvot ja välillä niille kasvoille isketään aika lujaa avari ja sitten silitellään perään. Confusing, täytyy sanoa.

Hyvää yötä Suomi ja Kenia

Tuomas