20.9 Sadepäivä. Kerkesimme juuri lopettaa päivän työt, kun alkoi sataa ihan kaatamalla. Täällä tropiikissa sateet ovat aika kovia. Maa alkoi hieman tulvimaan, vettä tuli kuin saavista kaatamalla! Kun sade lakkasi, lähdimme kävelemään toiseen suuntaan koululta. Ensimmäistä kertaa näin hiekkarannan ja meren aallot! Meri on ihanan rauhoittava elementti.

Söin tänään redrediä, juuri sitä samaista papumössöä jota maistoimme Arjan luona. Se on ollut parasta ruokaa tähän mennessä ja sitä aijon myös jatkossa syödä! Redrediä ja paistettuja banaaneja. Sade kesti tänään yllättävän kauan. Toivottavasti huomenna ei sataisi. Väsyttää. Ollaan kävelty koko päivä kaupungilla.

Joka aamu kun menemme töihin shared taxilla keskustaan, ohitamme monia köyhiä ihmisiä. Se laittaa miettimään, onko oikein ohittaa heidät, antaa vain katseen kohdata ja jatkaa omaa matkaansa. Tekisi mieli auttaa näitä ihmisiä. Auttaisiko rahan antaminen heitä kuitenkaan? Menisikö raha oikeaan tarkoitukseen, itse kerjääjälle? Kun on ruuhkaa ja autot pysähtyvät, saapuvat kerjäläislapsetautojen sekaan. He koettavat saada rahaa autoilijoilta. Samassa kohdassa tien laidassa istuu monesti mies, jolla on todella turvonneet jalat, näyttäisi siltä että hän sairastaa ns. "elefanttitautia". Köyhyyttä ja sairauksia kohtaa joka päivä. Olen nähnyt poliota sairastavia ihmisiä. Onneksi meillä on Suomessa mahdollisuus poliorokotteeseen. Moni täälläkin kaipaisi sitä. Taudilla on vakavat seuraukset. Jalat kääntyvät luonnottomiin asentoihin, eikä niillä lopulta enää pysty kävelemään. Eniten pahaa tekee joka päivä ohittaa mies, jolla ei ole jalkoja, ja hänen selkänsäkin on vääntynyt pahan näköisesti. Hän elää kerjäämällä, maassa makaamalla. Hänen pyörätuolinsa on katoksen alla, talon seinustalla. Jopa kaatosateessa hän makaa, koettaa saada elantonsa. Tämä kaikki herättää monia ajatuksia. Miten voisin auttaa parhaiten? Voinko ylipäätään auttaa mitenkään?

Myös Jamestownissa käveleminen toisinaan ahdistaa melko paljon. Ihmisten, sekä myös eläinten elinolot ovat ahtaat. Näin tänään kuolleen rotan avoviemärissä. Haju on joissakin osissa kaupunkia suorastaan kuvottava. Kalaa kuivatetaan kadulla, viemärit haisevat. Ihmiset ovat tottuneet näihin oloihin. Se on osa heidän jokapäiväistä elämäänsä. Joskus tuntuu siltä, että on unohtanut kaiken mitä pitäisi arvostaa omassa arjessa. Elämme yltäkylläisyydessä ja meillä monella on kaikkea, jopa yli tarpeidemme. Saamme joka päivä lämmintä vettä suihkusta, puhtaat vaatteet, ruokaa niin että vatsamme täyttyvät, vettä, lämpöä, kodin jossa on monta huonetta, koulutusta, työtä. Tietysti myös Suomesta löytyy köyhyyttä ja syrjäytymistä, mutta suurimmalla osalla ihmisistä on kuitenkin hyvät oltavat. Omistamme arkea helpottavia laitteita. Esimerkiksi pesukone. Vaatteet peseytyvät nappia painamalla. Täällä saattaa asua monta perhettä saman katon alla, parissa pienessä huoneessa, nukkua lattialla. Kun kova vesisade yllättää, saapuvat tulvavedet, vieden kaiken mennessään. Juuri Jamestownin alueella tulvissa kuolee ihmisiä. Saattaa olla että päivän ruoka menee kovan sateen takia pilalle, koska tuli sammuu padan alta. Saattaa olla että vaatteita ei saatukaan kuivumaan koska satoi. Avoviemärit alkavat tulvimaan, talot täyttyväyt likavesistä, taudit leviävät.

Meidän pitäisi välillä pysähtyä miettimään, mitä kaikkea meillä oikeastaan on. Mihin kaikkeen meillä on oikeus. Viikonloppuisin monet länsimaissa asuvat ihmiset ostavat kärryllisen täyteen ruokaa, aivan yli tarpeidensa. Koska ruokaa on niin paljon, jääkaappi täynnä, ei kaikkea edes kerkeä kuluttamaan. Seurauksena pilaantunutta ruokaa heitetään litrakaupalla roskiin! Täällä esimerkiksi lihan tuotanto on täysin eri luokkaa kuin tehotuotettu liha länsimaisessa yhteiskunnassa. Kanat ja vuohet saavat käyskennellä vapaasti koko elämänsä. Toteuttaa niille luontaisia asioita, elää sitä eläimen elämää johon se on luotu. Sitten kun aika koittaa, ihmiset teurastavat eläimen ja jakavat sen monen ihmisen kesken, kunnioittavat eläimestä saatua lihaa. Länsimaisessa tehotuotannossa ainoa mikä merkitsee, on raha. Eettisyydestä ei ole tietoakaan..

Olen täällä ollessani pohtinut monia yhteiskunnallisia asioita. On kuin kaksi aivan eri todellisuutta. Oma elämäni hyvinvointivaltiossa, verrattuna ghanalaisen ihmisen arkeen. Ihan käsittämätöntä.

21.9 Vapaapäivä. Täällä Ghanassa on monia juhlia, jolloin vietetään vapaata. Tänään oli ensimmäisen presidentin synttärit. Muistoaukiolla oli tapahtuma, jossa oli paljon tietoa presidentistä, ja siitä kuinka hän on kirjoittanut kirjoja ja puhunut afrikkalaisesta sosialismista. Hän oli siis ensimmäinen itsenäisen Ghanan presidentti. Ympärillä kaikui reggae musiikki, koska nurmikolle oli viritetty aivan mielettömän kokoinen saundi!

Halusimme mennä katsomaan maisemia Jamestownin majakasta, sillä sieltä on hienot näkymät kaupunkiin ja merelle. Emme kuitenkaan menneet, sillä taas meitä yritettiin rahastaa. White prices! Tämä on tullut täällä ennenkin vastaan. Valkoisten oletetaan olevan täällä rikkaita. Meiltä pyydettiin viisi cediä siitä, että olisimme menneet ihastelemaan maisemia majakkaan! Emme kuitenkaan suostuneet, sillä tiedämme että sinne on myös päässyt ilmaiseksi. On siis olemassa paikallisten omat hinnat ja länkkärihinnat.

Menimme käymään myös rannalla. Ranta oli todella likainen ja siellä asusteli koiraperhe, luultavasti täynnä kirppuja. Oli kuitenkin mukava istuskella siinä hetki ja kuunnella meren kohinaa. Jotkut rannat saattavat olla puhtaita, mutta enemmän täällä näkee likaisia rantoja, ja saattaa päästä myös todistamaan sitä, kun likavesi laskee suoraan mereen...

22.9 Täällä lapset ja paikalliset osaavat olla todella ihania, mutta välillä tulee tunne, että on jonkinlainen nähtävyys. Joka kerta kun kävelemme Jamestownissa, tai missä tahansa, meitä ihmetellään. He haluavat koskettaa ihoamme, huutelevat obruni, tai blafonjo. Sanat tarkoittavat siis vaaleaa.

Olimme koululla tänään koko päivän. Kuumuus oli toimistossa ihan mieletön, ei edes kattotuuletin auttanut! Laitoimme tietokoneelle keräämämme tiedot ja otimme myös kuvia. Lapset ovat todella villejä! No, en yhtään ihmettele, sillä ovathan he kasvaneet slummialueella. He saattavat tapella niin, että heittävät lautasen toisen päähän! He eivät malttaisi pysyä paikallaan sekuntiakaan. Oli mukavaa katsella kun tanssinopettaja opetti afrikkalaista tanssia heille ja soitti rumpua. Siihen he osasivat kyllä keskittyä mainiosti. Lapset ovat hyviä tanssimaan!

Illalla menimme Labadi beachille, jossa järjestetään joka keskiviikko reggae tapahtuma. Harmi että alkoi sataa, musiikki oli hyvää ja tunnelma myös. Täällä on nyt paljon sateita, enemmän kuin yleensä paikallisten asukkaiden mukaan.Kotimatkalla taksi alkoi yht äkkiä savuttaa siten että koko taksi täyttyi savusta! Säntäsimme ulos ja sitten odottelimme kun taksikuski ja paikallinen ystävämme Richard yrittivät korjata autoa. Eivät he onnistuneet siinä, joten jouduimme tilaamaan uuden taksin. Onneksi se käy täällä nopeasti, sillä jostain syystä kaikki taksit tööttäilevät ja yrittävät saada meitä kyytiin, luultavasti taas kerran vaalean ihonvärimme vuoksi. No, toisaalta hyvä ettei tarvitse kauaa kyytiä odotella. :)

25.9 Aamulla oli tarkoitus lähteä Cape Coastille. Kun saavuimme bussiasemalle, sanottiin että bussi on jo täynnä. No, päätimme sitten keksiä jotakin muuta hauskaa, onhan kuitenkin viikonloppu. Lähdimme siis tro-trolla Shai Hill nimiseen paikkaan, jossa oli paviaaneja. Kapusimme korkealle rinteelle, jossa oli upeat näkymät. Näimme myös matkalla paviaaneja lähietäisyydeltä! Viidakosta kuului erilaisia lintujen ääniä ja sammakoiden kurnutusta. Kaikista inhottavimpia otuksia oli noin 20 sentin mittaiset tuhatjalkaiset, halkaisijaltaan pari senttiä! Ne vielä kaiken lisäksi imee verta, jos sellainen päätyy ihmisen iholle!! Ja niitä oli viidakkopolulla todella paljon! Hyi! Mutta kannatti lähteä, se oli nimittäin todella hieno kokemus. Nyt väsyttää, energiat täysin nollassa. Öitä!