Vika perjantai Laippatiellä ohi. No okei, ehkä mä dramatisoin vähän kaikkea kelaamalla, että nyt on vika se ja se ja nyt teen vikaa kertaa tätä ja tota. Mut mulla on täysi oikeus siihen, kuten olla myös vähän haikealla fiiliksellä. Elämä on jännä juttu.

Kaikki on vaan jotenkin niin ihania, ja tällee kun on muutama päivä töitä jäljellä, on tosi helppo unohtaa se tosiasia, että olin vähän jo kyllästynyt työhöni ja koin pientä jähmettymistä. Kuten myös sen, että selvästi olin jo tajunnut, että toimenkuvani sellaisenaan ei ole sitä, mitä työltäni haluan. Ja mä kun tähän astisessa elossani olen vaan tehnyt pääosin niitä juttuja mitä oikeasti haluan, niin oli itsestään selvää tehdä niin nytkin. Ihminen on kyllä jännä tapaus, mullakin nyt on täällä Suomen elämässä kaikki hyvin ja olen tosi onnellinen ja silti ehdoin tahdoin haluan lähteä yksin toiselle puolelle maapalloa tietämättä yhtään mitä siellä teen. Mutta tehtävä se on, sydän sanoo niin.

Ensi viikolla on sitten kahdet läksiäiset, ensin työpaikan ja sitten omat bileet. Olen ihan haltioissani siitä, että aikaistettuihin kolmekymppisiini ja läksiäisiin tulee yli 50 ihmistä!! On jotenkin ylihienoa, että kaikki ne ihmiset haluaa tulla MUN juhliin!

Paljon on vielä mietittävää ennen matkaa; pakkailuja ja kaikkee muuta. Oikeesti, HUI!