Sataa sataa ropisee ja vielä kerran kaatosataa...

Pesue on palannut Marschien hellään huomaan ja olemme totaalisen karaistuneita kuuden Arambolassa vietetyn monsuunivuorokauden jälkeen. Vettä tuli loppujen lopuksi kuin esterin sieltä ja olimme miltei koko hippikyläajan erilaisten neljien seinien orjavankeja. Monsuunit ovat tähän aikaan erittäin harvinaisia täällä ja luonnonvoimille ei yksinkertaisesti vaan voi mitään. Aurinkoa toki huudettiin kovasti, mutta saimme vastalahjaksi lisää mustaa ja kosteaa monsuunia, kaunista ukonilmaa myrskysateella. Onneksi oli edes lämmin, lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymppiä.

Eka matkaflunssakin jo koettu. Miko oli kuumeessa miltei koko viikon, joten saimme tavallaan kaksi kärpästä kerralla kun rannalle ei olisi ollut asiaa muutenkaan. Niin, ihmiset ovat aika ajoin flunssassa myös ulkomailla. Niin kauan kuin örrimörripöpöt pysyvät paijaamalla poissa keuhkoista, korvista, poskionteloista tai masusta, niin kaikki ok.

Aika perus sade- ja flunssapäivienarkea vietettiin siis viime viikko ja niinhän sen pitääkin mennä: on ollut läksyjen tekoa ja lukemista, nettiäkin vähän ja tietsikkaa (Miko viimeistellyt terveinä hetkinä ekaa tekstiään Koululaiseen), iPodia, PSP:tä ja Unoa, ruokaa ja juomaa, olutta, mehua ja vettä, jätskiä, sipsien välttelyä, pyykkipussin kokoamista, komentelua, ärsyttämistä, isottelua, prkl:ttä, huutamista ja aresteilla uhkaamista, päiväkirjojen raapustamisia, shoppailua, sängen kasvattamista, ulkopuolisia hierontapalveluita, valokuvaamista, pitkiä aamuja, pihtausta ja tumputusta, hampaiden pesua ja kiristelyä, ihosta huolehtimista, viikkorahan käyttökeskusteluja, naurua, iloakin ja hauskoja esityksiä jne. Eli täysin samanlaista elämänrytmiä kuin normaaleissa kotiolosuhteissa, mitä nyt lämpötila hieman helteisempi, tv puuttuu eikä kelloa tartte kyylätä juurikaan; ja onhan matikan kokeita kivempi korjailla palmujen alla.

Kiduimme myös reilun vuorokauden ilman sähköjä kun koko Arambolan tienoo pimeni totaalisesti; siihenkin toki tottui nopeasti (sehän on vain sähköä) useiden lyhyempien katkosten jälkeen. Saatiinpahan oiva syy leikkiä fikkareilla ja etsiä iPodin makupalojen (erityisesti Dark Side of The Moonin) maagista punaista lankaa. Samalla myös kylän pakastimet ja jääkaapit laukesivat, joten loppuviikko mentiin lähinnä vege-linjalla kun kanoihin eivät hannarit uskaltaneet koskea. Tosin meidän pikkuhuolet aika pieniä verrattuna, että suurin osa Etelä-Intian riisiviljemistä pilalla ja se tarkoittaa ainakin paikallisille kusisia oltavia kun riisinhinta kaksinkertaistuu (ehkä jopa Suomessakin) ja viljelijät ovat todella totaalisen f***ed up kun koko omaisuus mennyttä. Lisäksi veemäinen trooppinen monsuunisade aiheutti lähistöllä useita kuolemia maanvyöryjen ja tulvien johdosta, tiet ovat paskana ympäri ämpäri jne. Ei yhtään hyvä, ei ollenkaan, mutta elämä on julmaa välillä.

Anyway, meno Arambolassa oli sopivan häröilyn siistiä, tosin ei loppujen lopuksi ihan niin railakasta kuin aluksi oletti. V´inkkarin terdellä ehkä hurjempi tunnelma, mutta kyllä täällä kelpasi hengailla. Genre länkkärienemmistöä ympäri maailmaa ja ikähaitari junnupössyttelijöistä aina viis-kuuskymppisiin ikihippeihin.Mestan ydin on katu, joka päättyy beachille ja jonka ympärillä kaikki talot käytännössä ovat. Beach on upea ja iltaisin sinne tuovat (sinä yhtenä iltana kun ei satanut tuhatta milliä sekunnissa) eloa lentispelit, bonfiret, kulkukoirat ja pyhät lehmät sekä lukemattomat rantashagit, bungalowityyliset kaislasta tehdyt mökkeröt). Suosittelemme mestaa kenelle vaan, lasten kanssa tai ilman. Pakettimatkoja tänne ei varmastikaan ikinä tulla tekemään, joten ei muuta kuin omatoimilento Mumbaihin, josta n. tunnin maan sisäinen lento Goalle ja loppumatka tuktukilla, taxilla tai paikallisdösällä alle 2h. Hotlia ei kannata varata etukäteen ellei tule ihan pahimpaan sesonkiaikaan, jolloin kannattaa ainakin ekaksi yöksi varmistaa majapaikka ennakkoon. Mestoille vaan ja kyselemään suoraan päivän hintaa shageista tai hotlista (enemminkin nää on tällaisia majataloja; aika murjuja, mutta yövyttäviä ja joka paikasta saa luonnollisesti ystävällistä palvelua ja tarvittavat lisäserviisit taxista laundryyn ja vesipulloihin).

Erityispapukaijamerkkimaininta majapaikkamme naapurissa sijainneelle Cafe Loekielle, joka ehkä icecoolein mesta, jossa ikinä mitään syönyt. Palmujen ympäroimä ulkoilmataverna, jossa pöydät matalia, penkkeinä kasa mattoja ja tyynyjä - täydellisen chillauksen koti ja temppeli. Käsittämättömän herkullista mättöä, menuuna kaikkea brekkarista miljoonaan eri herkkumättö inkkariin, nuudeleista toasteihin, pastasta munakkaisiin ja keittoihin (puhumattakaan vodkasta, oluesta tai fresh juicesta), ja jos väsyttää kesken skruudauksen tai kalsarikännäyksen, niin ei muuta kuin pää tyynylle ja päikkärit, tai vaihtamaan shakiksi. Vielä kun heitti extrariksaa niin palvelu pelasi kuin hoitokodissa. Neljän hengen helvetin monta pöperökippoa naaneilla lasten ja aikuisten juomilla alta kympin, kunnon kännit sai muutamalla lisäeurolla.

Ihmisten ystävällisyys on edelleen suuri ihmetyksen aihe. Tapahtui männeellä viikolla kun odottelimme (joimme) baarissa pahiman kaatosateen ohimenoa, niin ties kuinka moni henkilö kävi tarjoamassa muksuille shaalia lämmikkeeksi, tai sateenvarjoa lainaksi ulkovessakäynnille (sisävessat olivat veden vallassa) ja yksikin inkkari tarjosi yläkerrassa olevaa huonetta lainaan sateen ajaksi. Tavallaan aivan pikku asioita, perusinhimillisiä piirteitä, mutta milloin viimeeksi Suomessa. Tuntuu nimittäin äärimmäisen ihanalta kun tapaa tuntemattomia ihmisiä, jotka ihan aidon oikeasti haluavat auttaa ja toivovat parasta sinulle. Ou jee! Turvallisuudesta ei viitsi edes mainita, sen verran safea ja lintokotoa täällä on kun osaa käyttää maalaisjärkeä ja lukea tilanteita oikein; eli huomenna meidän kelataan suurella todennäköisyydellä ;-)

Päätimme lauantaiaamulla lähteä tulvia pakoon Tommin ja Pian kämpille Panjimiin; ihanaa, vähän kuin olisi tullut kotiin pitkältä matkalta. Ja katos ja kuules, naapurustossa kaikaa jodlausta eli ilmeisesti jonkinnäköiset temppelijuhlat/rituaalit käynnissä, kohta varmaan paukkuu tykärit ja muut pommiviritelmätkin. Viidakkovillassa kerätään voimia ja palautetaan energiatasot normaaliksi varmaan muutama päivä (?vodkalla?) ja sitten tarkoitus olisi käydä tsekkaamassa vesiputouksia ja luonnonsuojelualueiden eläimiä ensi viikolla, ehkä, jos saamme itseistämme jotakin irti ja tiet kunnossa. Nyt on kuitenkin loma ja chillaus menee kaiken muun edelle. Ensi viikonloppuna sitten etelää valloittamaan. Myös muutama suunniteltu pohjoisen pikkurantakylä jäi nyt väliin, mutta onhan tässä aikaa vielä käydä nekin bongaamassa; katsotaan miltä näyttää ja tuntuu.

Matka jatkuu ja päivät kuluu tosi vinhaa vauhtia, vaatetuskin kohta vaihtunut totaalisesti Nike-t-paita-shortsi-lookista rentoon ja väljään indianbeachboyandgirlhippilookkiin. Miko myös tsekkautettu shamaanivoodooindianlekurissa eikä mitään vakavaa löytynyt, huhhuh (yksityislekuri lääkkeillä n. 4e vs. matkavakuutuksen omavastuu). Riialla oli synttärit perjantaina (kiittokset kaikista onnitteluista) ja ensi viikolla oma vuoroni astua junnulukemista lähemmäksi dementian portteja. Saunaan tekisi mieli, joten vihtokaa te siellä urakalla ja vetäkeehän pipoa syvemmälle aamupakkasissa, me jatkamme auringon etsimistä ja kesyttämistä. Moikkispoikkis!

- sami

ps. tulipas taas pitkää ajatuksenkulkua vaikka tarkoitus oli kerrankin avata sanallista arkkua vain muutaman rivin verran. No ens kerralla sitten taas uusi yritys, lupaan.