Profile
Blog
Photos
Videos
G'day viimeista kertaa!
Vihdoinkin jotain kerrottavaa. Melbournen polyt on karistettu jaloista ja viimeiset paivat vietimme Sydneyn Erskenvillessa, tuttujen hyvassa huomassa. Melbournen sekavat kelit ja saat saivat viela pisteen iin paalle ennen lahtoamme. 4,5 Richterin maanjaristys sai meidankin pikku yopoydan tarisemaan oikein kunnolla. Oli muuten aika outo olo. Eika kummallekaan juolahtanut mieleen, etta mika sita taloa oikein keikuttaa.
Melbournesta luopuminen sujui hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta oli todella kiva vaihtaa jo maisemaa, mutta toisaalta paikkaan oli jo ehtinyt hieman kiintyakin. Sydney tarjosi kuitenkin niin paljon uutta nahtavaa, etta Melbourne unohtui sekunnissa. Kiitos ystaviemme vieraanvaraisuuden. Saimme tutustua uuteen funkyyn kaupunginosaan Newtowniin ja paasimme jokiajelulle kunnon vesikiiturilla. Tarkoituksena olikin paasta wakeboardailemaan ja vesihiihtamaan turvallisille vesille. Mutta...mutkia on aina matkassa. Muutamaa paivaa aiemmin alueella oltiin nahty haita, jotka olivat syoneet mm. pelikaanin. Kyseinen aggressiivinen merenelava ja varoituskyltit karkottivat ylimaaraiset vesiurheiluhalut, joten oli tyydyttava pelkkaan veneella kruisailuun. Hait ovat olleet viime viikkoina taalla tapetilla ennennakemattoman monien hyokkayksien vuoksi. Etenkin kuuluisalla Bondi beachilla on sattunut ja tapahtunut.
Toinen mieluisa kaupunginosa Sydneyssa on The Rocks. Ei se sama, joka loytyy Mikonkadulta Kyseisesta kaupunginosasta Sydney on saanut alkunsa. Matkalainen tunsi historian siipien havinaa kavellessaan Sydneyn vanhimpaan pubiin. Ja samantien tehdessaan U-kaannoksen kalliiden hintojen ansiosta.
Loppuun viela yhteenvetoa Ausseista.
Plussaa: Camper van on ehdottomasti paras ja hauskin tapa matkustella taalla (matkaamisen tunnelmaa!), mahtavat ja monipuoliset sapuskat, maisemat, elukat ja luonto yleensakin, aussien naseva huumori (mm. mainokset ja tiekyltit). Maan hintataso mahdollistaa paikallisille paremman elintason, kuin kotopuolessa.
Miinusta: Takapajula tietyissa asioissa, turhanpaivainen niuhotus, toisinaan liika amerikkalaisuus.
Seuraavana suuntana on Uusi-Seelanti ja Queenstown. Matkan niin sanottu loppuosuus on siis alkamassa. Matkalaiset ovatkin taynna uutta virtaa ja innokkuutta paastessaan jalleen tien paalle Blogifaneille tiedoksi. Kannattaa pysya kanavalla...
- comments