Profile
Blog
Photos
Videos
Kirjoittelin sähköpostia työasioista La Fortunassa. Viereisessä huoneessa asuva henkilökunnan mies oli kiinnostunut mitä teen työkseni. Kerroin hänelle kiehtovista työtehtävistäni.
Alehandro oli muuttanut La Fortunaan vasta hetki sitten. Hän opiskeli matkaoppaaksi ja teki oppaan töitä samalla. Hän todella piti työstään. Viidakkoaktiviteetteja ja opiskelua. Seuraavaksi hänellä oli tentti läpinäkyvistä sammakoista joihin törmää costa rican metsissä. Todella mielenkiintoista. Kaikkialla muualla San Josea lukuunottamatta ollaan luonnon kanssaa tekemisissä.
Jep. no ajatukset selkeni jahka sain vastauksen sähköpostiini. Mikään Suomessa ei ole muuttuunut. Betonipunkkeri on nyt taas unohdettu ja toisaalta onko minulla oikeastaan mitään painavaa syytä palata juuri joulukuuksi? ehkäpä ei, vaan voisin viettää tuon pimeimmän ja kylmimmän ajan jossain paremmissa olosuhteissa. Paluu joulukuuksi kuullostaa tällä hetkellä juurikin ajahuaskaukselta.
Nyt nimittäin ollaa coolissa mestassa. Chahuitta ja kaikkilla on rennompi mieli. Oscarkaan ei ole saanut raivokohtauksia. Pieni kylä ja värikkäät talot, hammockit ja rastafarit saavat aikaan leppoisan tunnelman. Lämpötila on juuri täydellinen. Päivällä ei ole liian kuuma mutta yölläkin tarkenee hyvin ilman paitaa riippumatossa. Täydellisin ilmasto jossa olen ollut. Jamaica!
Pitkiä travellauksia ei ole nyt hetkeen edessä. Lyhyt siirtymä jossain vaiheessa Härän päähän eli Bocas el Toroon Panaman puolelle. Siellä arkeni tulee koostumaan Espanian opiskelusta ja surffauksesta. Näköjään kuukausi piti matkustaa että pääsi stressistä eroon ja oppi ottamaan rennosti..
- comments