Lähdimme tiistaina Caqalailta kohti Fidzin pääsaarta, Viti Levua. Emme halunneet palata enää Levukaan, joten ainoa vaihtoehto suoraan pääsaarelle kulkemiseen oli hurja venekyyti läpi tyrskyjen. Asetuimme Tsekeistä olevan pariskunnan kanssa pieneen moottoriveneeseen ja heilutimme hyvästit Caqalain saarelaisille, kun laiva kaarsi kohti merta. Minulla oli Aku Ankan tuuri, sillä jouduin istumaan veneen pahimmalla paikalla. Oli kova aallokko ja päälleni lensi litrakaupalla vettä, kunnes olin läpimärkä. Muut istuivat toisella puolella venettä saaden vain muutamia roiskeita päälleen. Mereltä jatkoimme matkaa vielä hetken jokea pitkin, kunnes saavuimme Waidalicen sillalle. Heitimme kamat laiturille ja menimme tielle kärkkymään kyytiä.

Pian saimme kyydin Nausoriin. Istuimme ison auton avonaisessa peräkopissa, jossa ainakin tuuletus toimi hyvin. Auton ohjaamosta näkyvä nopeusmittari oli rikki. Kun saavuimme Nausoriin, sieltä oli lähdössä juuri sopivasti bussi Suvaan, jonne olimme menossa. Suvassa kävimme tsekkien kanssa vielä kasvisravintolassa syömässä, ennen kuin tiemme erkanivat. Palasimme Jaakon kanssa South Seas Private -hotelliin, jossa olimme jo kerran aiemmin yöpyneet.

Vietimme Suvassa kolme yötä. Kaupungissa oli meneillään juuri monipäiväiset missikisat, joten hulina oli melkoinen. Kisassa oli tarkoitus kruunata Tyynenmeren kaunein nainen. Katselimme missikisoja vähän televisiosta ja huomasimme, miten erilaisia Tyynenmeren missit olivat verrattuna länsimaalaisiin. Painorajat eivät olleet niin tarkkoja, vaan missien joukosta löytyi tuhdimpiakin tapauksia. Uima-asukierros oli hauskaa viihdettä, sillä sen lopussa naiset saivat esiintyä vapaaseen tyyliin musiikin tahdissa. Moni ketkutti persettään polynesialaiseen tyyliin, mutta kunnon naurut yleisölle tarjosi missi, joka konttasi lavan kissamaisesti päästä päähän.

Tänään matkustimme kimppataksilla Suvasta takaisin Nadiin, josta Fidzin matkamme alkoi kuusi viikkoa sitten. Kimppataksi oli halvempi ja nopeampi kuin bussi, mutta kokemuksen jälkeen ymmärrän syyn. Pieni vanhanmallinen Hiace täytettiin nimittäin viimeistä milliään myöden - penkkirivejä oli useampi ja jokaisella istui kolme tai neljä tyyppiä toisissaan kiinni, tietenkin polvet suussa. Pieni Hiace täyttyi kuin siinä Jopen laulussa, sillä autoon ahdettiin yhteensä 17 ihmistä. Osa matkustajista oli satakiloisia ja yhdellä oli mukanaan vielä rääkyvä vauva. Osa matkatavaroista laitettiin Hiacen katolle. Ilmastointina toimivat vain avatut ikkunat. Istuimme peräpenkillä ja podin alkumatkasta ahtaanpaikan kammoa. Stereosta kuului diskanttipopitus.

Maisemat matkalla olivat hienoja, sillä ajoimme Nadiin korallirannikkoa pitkin. Olin kuitenkin todella onnellinen päästessäni ulos ahtaasta autosta pari tuntia myöhemmin. Etsimme Nadista heti hostellin, jossa vietämme viimeisen Fidzin yömme. Huomenna iloinen Bula-maa jää taakse ja lennämme Aucklandin kautta Rarotongalle.