Nyt olemme niin kaukana Suomesta, että kauemmas emme oikein enää pääse. Saavuimme Cook-saarille perjantain ja lauantain välisenä yönä, jolloin ajanlaskumme flippasi täysin ympäri. Lentomme Fidziltä Aucklandin kautta tänne lähti lauantaina iltapäivällä. Saavuimme Rarotongalle kuitenkin menneisyydessä eli perjantain ja lauantain välisenä yönä, jonka olimme jo kerran Fidzillä nukkuneet. Nyt emme siis ole enää Suomea ajassa edellä, vaan sen sijaan olemme sillä kaikkein viimeisimmällä aikavyöhykkeellä. Suomessa eletään siis koko ajan 12 tuntia meidän aikaamme edellä.

Lennot Fidziltä Aucklandiin ja sieltä Rarotongalle sujuivat loistavasti. Lensimme Air New Zealandilla, jonka palvelu pelasi kuin luksushotellissa konsanaan. Illallisen jälkeen lentoemännät ja stuertit pitivät huolen siitä, että kaikilla oli koko ajan juotavaa nenän edessä. Kaikkea oli tarjolla ja kaikki oli ilmaista. Alkoholia emme kuitenkaan juoneet. Tekemistäkin riitti, sillä jokaisen penkin selkänojassa oli tietokoneen näyttö ja kaukosäädin. Uutuusleffoja ja erilaisia tv-ohjelmia, musiikkia ja pelejä oli tarjolla vaativampaankin makuun. Lennolla olisi viihtynyt helposti pidempäänkin.

Rarotongan kentällä oli leppoisa meininki. Tullimuodollisuudet ja matkalaukkuhihna olivat samassa tilassa, jossa jalustan päällä kitaralla jamitteleva palmupaitainen muusikko toivotti matkaajat tervetulleeksi Cook-saarille laulullaan. Olimme kaavailleet nukkuvamme loppuyön lentokentällä, mutta paikka näytti liian pieneltä siihen. Niinpä kävelimme ulos, jossa bongasimme Murin laguunilta majapaikkaa tarjoavan äkäisen naisen. Tarjolla oli vain dormi, mutta aamulla saisimme parihuoneen. Otimme diilin väsyneinä vastaan. Kuuden hengen dormissa ei ollut meidän lisäksemme muita.

Seuraavana aamuna emme saaneetkaan parihuonetta, joten vaihdoimme suosiolla majapaikkaa. Vain kivenheiton päästä löytyi paljon kotoisampi, uudempi ja ystävällisempi paikka: Aremangon viihtyisä hostelli. Pelasimme korttia odotellessamme huoneeseen pääsyä. Päivä sujui lukemisen ja rentoilun merkeissä. Myöhemmin kävimme kävelyllä Murin rannalla ja makasimme pihan riippumatoissa katsellen violettia taivasta. Auringon laskettua kokonaan vietimme leffaillan muiden lähtiessä baariin.

Eilen aamupäivällä kävimme Jaakon kanssa snorklaamassa Murin laguunissa. Hiekkapohjainen laguuni oli täynnä pieniä merimakkaroita, joten veteen mennessä piti olla varovainen, ettei astunut niiden päälle. Lähdimme uimaan kohti laguunin oikealla puolella olevaa pientä saarta, koska sen takana oli kuulemma paras paikka snorklata. Sinne oli kuitenkin pitkä matka, sillä jouduimme kiertämään matalikon koralleineen uiden ensin aivan eri suuntaan. Mereltä tuuli kovaa. Pysähdyimme matkalla monta kertaa aina, kun näimme jotakin kiintoisaa. Saaren taakse emme lopulta jaksaneet edes mennä, sillä vastavirtaan uinti vei voimia ja aloimme jo palella. Aamupalaakaan emme olleet vielä syöneet. Niinpä käännyimme takaisin.

Kun olimme kääntyneet takaisin rantaa kohti, huomasin noin 15-senttisen kalan tuijottavan minua muutaman metrin päästä. Tajusin sen olevan "törmäävä kala", joista oli mainittu Rarotongan opaskirjoissa. Nostin pääni pinnalle sanoakseni kalasta, mutta Jaakko oli ehtinyt isoilla räpylöillään jo kauemmas. Panin pääni takaisin veteen ja katsoin kalaan päin, kun se yhtäkkiä kiihdytti vauhtiaan ja lähti suoraan minua kohti. Säikähdin refleksinomaisesti ja aloin polskimaan, jolloin kala kääntyi mutkan takaisin. Pian se kuitenkin kiihdytti vauhtinsa uudelleen ja tuli taas minua kohti. Lähdin karkuun, vaikka kala ei ollut kovin iso. Se oli söpö, valkosinioranssi kala, joka yritti vain puolustaa reviiriään. Olin ilmeisesti uinut liian läheltä kalan pesää, jolloin kala oli ajatellut ajavansa sen tontille tulleen ison möhkön muualle polskuttelemaan. Myöhemmin harmitti, kun en antanut kalan törmätä minuun. Rohkea kala ainakin oli, jos puolusti reviiriään törmäämällä sitä moninkerroin isompiin otuksiin.

Tänään meinasimme mennä uudelleen snorklaamaan, mutta rantaan päästyämme tulimme toisiin aatoksiin. Tuuli oli kova ja hyytävä, vaikka lämpöä oli 28 astetta. Tyydyimme siis vain istuskelemaan rannalla. Illalla lennämme Aitutakille, jonka sanotaan olevan yksi koko maailman kauneimmista laguuni- ja lomakohteista. Meille kohde on myös matkamme viimeinen ennen paluuta pimeään Suomeen.