MATKA KESKIMAAN HALKI 25.2.-3.3.2009

Adelaidessa valmistelimme matkaamme kohti pohjoista. Tarkoituksenamme on matkata Adelaidesta Alice Springsiin, josta kavisimme Ulurussa (Ayers Rock), Kata Tjutalla (The Olgas) ja ehka Kings Canyonissa. Sielta tulisimme takaisin Aliceen, ja jatkaisimme matkaa pitkin pohjoista territoriota kohti Darwinia. Tuumasta toimeen. Otetaan valmis bussipassi Greyhound bussiyhtiolta (ns. Opal Stopover). Talla paasee Adelaidesta Alice Springsiin ja siihen kuuluu pysahdys Coober Pedyssa.

Koska kaikki kierrokset Uluruun ja muualle ottaisivat 1-2 paivaa ja paljon rahaa, paadyimme halvimpaan vaihtoehtoon: varasimme vuokra-auton pariksi paivaksi seka yhden yon Ayers Rock Resortista. Kun tulisimme takaisin "Aliceen", jatkaisimme legendaarisella THE GHAN -junalla aavikon ja Katherinen lapi Darwiniin. SIIS TUUMASTA TOIMEEN!

26.-27.2. Coober Pedy "Maailman opaalipaakaupunki"

25. paiva lahdimme Adelaidesta ei-niin-haikeina bussilla kohti Coober Pedya, joka sijaitsee keskella AAVIKKOA. Matkamme kestaisi 12 tuntia, ja saapuisimme perille 26.2. klo 05.40 aamuyolla. Paikan paalla meita vastassa pitaisi olla joku Radeka Down Underista. Kyseinen hostel aanestettiin myohemmin tana vuonna erikoisten yopaikkojen top 10:een! Kyseinen hostel sijaitsee tosiaan maan alla, ja meidan dormit olivat 6.5 metrin syvyydessa. Talloin maan alla on kuumana aikana viileaa ja viileana aikana lamminta (kylla, heidan talvella lampotila voi tippua nollaan).

Coober Pedy on pienesta koostaan huolimatta hyvin kosmopoliitti kaupunki. Vaikka kaupungissa asuu noin 3500 henkiloa, kansallisuuksia kertyy yli 45 saman tahtitaivaan alle. Kaupungin erikoisuus on, etta osa ihmisista on kaivanut asuntonsa maan alle. Tai asettuneet asumaan vanhoihin opaalikaivoksiin. Syy on se, etta esimerkiksi tammikuussa keskilampotila on 36'C ja voi hyvin nousta 45'C tai yli. Maan alla on luonnollisesti aina viileampaa. Toinen erikoisuus on tietysti kaupungin opaalivarannot. Se on maailman suurin opaalikaivosalue ja tuottaa maailman markkinoille 80-90 % kaikista opaaleista.

Saavuimme Coober Pedyyn ajallaan, ja ulkona oli pilkkopimeaa. Vastassa oli Radekan omistaja, Martin, pikkubussin kera. Kun paasimme perille, paadyimme saman tien sankyyn ottamaan nokoset. Aamulla lahdimme kavellen kiertelemaan polttavan kuumaa kaupunkia, ja kavimmekin parissa paikassa. Naimme museon ja maanalaisen kaivoksen seka asumuksen. Asunto, jonka naimme, oli kaytossa viela kymmenen vuotta sitten. Nykyisin se on osa museota. Koska aurinko/lampotila olivat polttavan kuumia, oli kavellessa koko ajan yritettava etsia varjoa, jossa voisi pitaa juomatauon. Ja vettahan kului! Kavelessamme tutustuimme myos ensimmaisen kerran maan erikoisiin karpasiin. Ne tykkaa tunkeutua "joka" paikkaan...

Kaupungissa ei ollut hirveasti tekemista, lahinna vain erilaisia opaalikauppiaita. Kaupungissa tehdaan erilaisia kierroksia, mutta nyt niita ei montaa jarjestetty koska oli hiljainen kausi. Sitten olisi ollut "Mail Run", johon emme ehtineet emmeka viitsineet maksaa... Summa summarum: kaupunki on paivassa nahty. Iltasella menimme paikalliseen, jossa oli aivan mahtava buffetti (ja halpa) seka livebandi. Se, miksi sita sanottiin italialaiseksi illaksi, ei koskaan selvinnyt. Meidan seurassa oli Andy, joka teki saman pysahdyksen kuin me Coober Pedyssa. Han myos nukkui samassa dormissa ja viela Alicessakin han tuli samaan hosteliin. Kun olimme tankanneet ruokaa ja olutta tarpeeksi, lahdimme takaisin hostelille. Oli todella upeaa kavella ulkona, kun kaupungissa on vain kourallinen katulamppuja. Nimittain tahtitaivas nakyy siella suunnalla suunnattomana. Ikina en ole nahnyt niin paljon taivasta yhdella kerralla. Enka myoskaan koskaan ole nahnyt niin tarkasti tahtitaivasta. Linnunradasta alkaen kaikki nakyi niin selvasti. Aamulla sitten olisi syntymapaiva ja bussiin taytyisi nousta taas 05.50. Hanna lupasi tarjota aamupalan..

27.2. Alice Springs (ja ymparisto)

Aliceen saavuimme iltapaivalla joskus puolen kahden aikoihin. Matka meni nopeasti, koska maisemia jaksaa katsella aina tassa maassa! Lamminta piisasi, kun me kolme kavelimme useamman korttelin verran hostelille bussipysakilta. Huone, jonka olimme varanneet, kehuttiin nettisivuilla. Olisi kiva taas paasta kahdestaan huoneeseen, ja jonka sanottiin olevan erittain hieno viela kaiken lisaksi! Perille paastyamme huomasimme, etta asiat eivat olleet kuten mainostettiin. Paikka oli yksi murju, ja vaikka meidan huoneessa ei ollut kauheasti valittamista, ei se kylla ollut millaan tavalla tasokas. Onneksi oli sentaan edullinen. Noh, kun olimme saaneet tavarat sisalle, kiistelleet kaukosaatimen ilmastointilaitteeseen ja syoneet, lahdimme hakemaan autoa. Olimme vuokranneet Toyota Aurionin, mika se sitten lieneekaan. Koskaan ei selvinnyt, millainen tama toyota olisi ollut, koska saimme allemme Holden Statesmanin eli kansankielella hyvin ison ooppelin. Mikas siina, komea auto sekin! JA UUSI. Silla oli siihen mennessa ajettu joku 7 tuhatta kilometria ennen meita. Kavimme pyorahtamassa keskustassa ja sitten lahdimmekin ajamaan West Macdonnell Rangesin suuntaan. Coober Pedyssa olimme jo tutustuneet karpasiin, jotka menevat silmiin, suuhun, nenaan ja korviin. Alicessa niita oli myos, mutta kun nousimme autosta eraassa paikassa, niita oli valtavasti. Kavelimme kavelyreittia jonkin matkaa, mutta karpasverkkojen puuttuessa naamamme ymparilta, jouduimme kaantymaan takaisin.

Iltasella paatimme menna syomaan synttareiden kunniaksi Todd Taverniin. Taytyypa sanoa, ettei voi palvelun puolesta ainakaan suositella sita paikkaa kenellekaan. Myoskaan torakka seinalla ei ollut mitenkaan erityisen hieno piirre emmeka me saaneet jaateloakaan, koska keittio oli jo kiinni! SIIS MITEN PALJON PITAA NAHDA VAIVAA, etta laittaa kulhoon pari jatskipalloa ja suklaakastiketta?!?! Hohhoijaa. Pyorahdimme viela keskustassa kavelylla, ennen kuin lahdimme takaisin hostellille loytaaksemme uuden yllarin. Meidan huoneemme ovi oli ainoa, joka oli melko avonainen alhaalta (pari senttia maan ja oven valissa ilmaa). Seinallemme oli ilmestynyt lisko (ihan vain pieni), joten se piti saada pois sielta huoneesta. Kun tama uroteko oli suoritettu, koko huone piti viela tarkistaa ja sitten laitettiin pyyhe sinne alas oven ja listan valiin, ettei sielta tule enempaa yllatyksia kun nukumme. Aamulla pitaisi sitten lahtea ripeasti ajamaan kohti Ulurua.

28.2. Uluru (Ayers Rock) & Kata Tjuta (The Olgas)

Matkaamme Alicesta Uluruun valmistauduimme ostamalla pahoinvointilaakkeita, karpasverkot hattuhin ja hyttysmyrkkya. Aamulla lahdimme ajamaan kohti Ulurua pitkin Stuart Highwayta. Matkaa olisi edessa noin 460 kilometria plus 25 kilometria jos mentaisiin Kata Tjutalle asti. Ja mentiinhan me. Matkan varrella oli bensa-asemia noin 100-200 kilometrin valein. Melkein joka kerta oli tankattava kun koskaan ei tieda, jos seuraavalta ei saakaan bensaa tms. Ja voitte uskoa, etta takalaisiin hintoihin verrattuna nama sankarit keskella ei-mitaan ottavat ihan omia hintoja bensiinista. Keskivertona hinnat liikkuivat yli 1.50 dollarin (~0.75 euroa) per litra. JA TASTA ON kirjoiteltu myos lehdissa. Mutta minkas teet, kun nailla ei ole kilpailua ja turistit (me) ostetaan mukisematta kaikkea.. Jokainen bensis on omanlaisensa kokemus ja niiden paikkojen pitajat ja tyontekijat tuntuivat olevan myos melkoisia persoonia.

Muutaman kerran piti pysahtya ottamaan kuvia matkan varrelta. Valilla maisemat muistuttaa afrikan savannia, valilla hiekka-aavikkoa ja valilla vuoristoa. Upeaa ajaa suoraa tieta 400 kilometria ilman etta tylsistyy! Teimme pit stopin Ayers Rock Resortissa, josta sitten ajoimme Kata Tjutalle ensiksi. Vaikka paikan paalla oli hienoa kavella, on se maisema upea, kun sita kohti ajaa. Kata Tjuta tarkoittaa "montaa paata", ja koko komeus koostuu 36 "kukkulasta". Sielta suorimme tiemme Ulurulle. Kiertelimme Ulurun ymparilla autolla, ja kavimme muutamalla kavelylla. Lopuksi ajoimme ns. sunset parking -paikkaan, josta nakee sen vuoren hienosti kun aurinko laskee samalla selan takana. Otettiin kuvia ja kun pimea alkoi tulla, tutustuimme aavikon ainoaan autoruuhkaan. Joka tapauksessa, koko alueella on vain muutama "vuorimuodostelma" joten niiden nakeminen muuten tasaisessa aavikkomaisemassa on hyvin majesteetillista. Ainoa harmi oli, etta Ulurun paalle kiipeaminen oli sina paivana ilmeisesti lampotilan takia suljettu (mainittakoon, etta nailla paikoilla on hengellista arvoa eivatka aboriginaalit pida sita hyvana, etta niiden paalle kiivetaan). Ei sen puoleen, tuskin meista kumpikaan olisi selvinnyt sinne ylos asti siina kuumuudessa. Muita knoppitietoja: Uluru on ollut ehka jopa Mt Everestia korkeampi, mutta se on nyt kulunut sellaiseksi "pieneksi plattaksi". Ikaa on noin 500 miljoonaa vuotta, eika Uluru niilla vuosilla ole viela edes vanhin siella suunnalla!

Kun paasimme hostellille, yllatys oli suuri. Olimme molemmat varanneet neljan hengen dormit. Eivat sitten muistaneet kertoa, etta "dormien valissa" on vain pienet valiseinat. Eli kaytannossa nukuimme molemmat 20 hengen dormissa. Keskimaassa myos huomasimme toisen mielenkiintoisen asian, joka jatkuisi lapi koko matkamme pohjoisessa. Vessat ja niiden asukit. Kun pimeys laskee, alkaa sellainen kuhina joka paikassa! Vessassa tuli nahtya jos jonkinlaista vipeltajaa, nilliaista ja rukoilijasirkkaa. Kun menin uima-altaalle ennen yhdeksaa uimaan, oli siella koira. TAI SIIS eihan se mikaan koira ollut. Ilmeisesti dingon ja villikoiran sekoitus (nain minulle kerrottiin, toiselta periytyneet isot korvat ja toiselta musta kirsu). Sopo kuin mika joka tapauksessa!

1.3. Kings Canyon (ja takaisin Aliceen...)

Aamulla lahdimme takaisin pain Alice Springsia, mutta teemme pienen kierron Kings Canyonissa. Se ei tehnyt kuin pari sataa kilsaa lisaa, joten ei se missaan tunnu :) Tiet tuntuvat olevan todella hyvassa kunnossa ja alla on kaikin puolin erinomainen auto, joten matkanteko on erittain helppoa. Sita myos jaksaa ajaa kun maisemat ovat niin mielenkiintoisia koko ajan! Ainostaan vetta oli liian vahan tulevia koitoksia varten. Kun lampotila on yli +35, niin vetta pitaisi liikkuessa varata 2 litraa per henkilo per tunti! Yksi erikoinen tapahtuma aavikolla oli myos se, etta tormasimme muutamaankin kertaan pienehkoihin tornadoihin! Nekin nakee kymmenen kilometrin (ja pidemman) matkan paasta, koska ne ulottuvat niin korkealle taivaalle.

Kings Canyon on Australian "Grand Canyon" (jopa 270 metria syva?). Paikan paalla mietimme, ehtisimmeko kayda pitemman lenkin vai ei. Lahdimme kiipeamaan sille pitemmalle, 6 kilometrin kavelymatkalle, mutta jouduimme luopumaan ennen puolta valia, koska lampotila oli aivan liian korkea siihen. Reitti alkaa kiipeamisella ja ylos mennaan yli 100 metria. Me kaytimme siihen ehka 20 minuuttia ja se oli ilmeisen liian kova tahti plus olimme juuri syoneet. Valitettavasti meilla jai sitten itse keidas nakematta, koska emme enaa jaksaneet muuta kuin juoda ja istua autossa kun palasimme. Bonuksena kuitenkin ainutlaatuisia kuvia aavikon suuntaan! Tasta lahdimme sitten ajamaan takaisin kohti Alicea. Matkan varrella kavimme katselemassa kameleita eraalla farmilla, mutta muuten ajoimme aikalailla yhta soittoa kaupunkiin. Kun paasimme hostelliin, siella oli jotain outoa. Meidan huone oli neljan hengen sekadormi, mutta se naytti silta, etta siella olisikin kahden sijaan 3-4 ihmista. Noh, emme jaaneet arpomaan asiaa vaan painuimme suoraan takaisin respaan kertomaan asiasta. He antoivat suoralta kadelta meille uuden kampan, mika oli kahden huoneen asunto. Oli keittio, vessa+suihku ja me toisessa huoneessa. Naapurihuoneessa oli kanssa joku pariskunta.

2.3. Alice Springs

Kaupunkina Alice ei ole erityisen ihmeellinen. Siella on paljon karpasia ja paljon aboriginaaleja. Suuret maarat alkuasukkaita ei ole millaan tavalla huono asia, paitsi jos niista suurin osa on alkoholisteja. Kuten siellakin oli. Kaupungin lapi risteilee pari jokea, mutta ne olivat meidan visiitin aikana kuivemmat kuin pappilan kakkukahvit. Kun kipusimme kaupungin nakoalapaikalle (Anzac Hill? kukkula kuitenkin), totesimme myos Alicen omaavan melko suuria heinasirkkoja! Paivan aikana kiertelimme vahan viela kauppoja, ennen kuin oli aika nousta The Ghan -junan kyytiin. Tasta alkaisi jalleen yksi etappi meidan matkallamme. Vuorokauden verran olisi matkattavaa junalla Katherinen lapi Darwiniin.

Astuimme junaan. Junan ulkonako on kuin menneiden aikojen "luotijunista" ja sisalla on tilaa ja mukavuuksia. Me tosin otimme vain penkit emmeka hytteja, mutta ei mitaan valittamista! Taas huomasi, etta oli hiljainen aika vuodesta. Ihmisia oli vain muutama meidan vaunussa. Ensimmainen ja ainoa pysahdyksemme, jossa matkustajat paasevat ulos, olisi seuraavana paivana ennen Darwinia. Sinnekin olisi matkaa yli 1000 kilometria :) Maisemissa riitti nakemista (esim termiittikeot) ja ihmeteltavaa. Yhtaakkia siirryt hiekka-aavikolta vihreaan sademetsaparatiisiin! Ilta junassa meni nopeasti, ja yolla tuli herattya vain, kun juna pysahtyi jonnekin. Kerran katsoin ikkunasta ulos, ja siella nakyi vain yhden rakennuksen valot kaukana. Missa liene olimme... Junassahan oli tarjolla myos meille budjettimatkalaisille tavan vessan lisaksi myos SUIHKU! Kaikkea ne keksiikin! Noh, oli ne ravintolavaunun ruuatkin edullisia... Kun saavuimme Katherineen, paatimme lahtea tutkimaan kaupunkia itsekin. Siella ei ollut kylla yhtaan mitaan nahtavaa. Siella oli ainoastaan todella kuuma ja hiostava. Siltikin kavelimme siella pari tuntia edestakaisin, ennen kuin menimme limppareille yhteen kahviloista odottamaan bussia takaisin junalle. Mainittakoon, etta junassa oli about 25 vaunua, 3 veturia ja ehka muutama tavarakarry. Pitka ja hieno! Darwiniin saavuimme ihan ajallaan, ja se onkin jo seuraava blogitarina se :)

Terkuin Hanna + Matias