<!-- @page { size: 21cm 29.7cm; margin: 2cm } P { margin-bottom: 0.21cm } -->

Sunnuntai 15.2, Maanantai 16.2, Tiistai 17.2, Keskiviikko 18.2

Sunnuntainen aurinko lämmitti niin otsaa kuin mieltäkin, että päätimme jatkaa Darwinin historiallista kierrosta ja tutustua maanalaisiin öljytunneleihin. Historialliset nähtävyydet olivat nopeasti tarkasteltu, koska japanilaiset pommittivat kaupungin maantasalle toisessa maailmansodassa. Eikä muutoinkaan tämä länsimaalainen historia täällä niin kovin vanhaa olisi.

Maanantaiaamusta, kaatosateessa lähdimme kohti Kakadun luonnonpuistoa. Nimi ei suinkaan tule kakadu-linnusta, vaan alkuperäisväestön kielestä, tosin lintujakin on runsaasti luonnonvaraisena. Ensimmäinen ihka oikea villikengu tuli bongattua bussimatkalla ja sen jälkeen toinen ja kolmas ja neljäs....ja niin edelleen. Kuulemma kun ensimmäisen näet, niin sitten näet niitä tuhansittain.

Jabiru oli kohteemme, 1200 asukkaan kaivoskylä, joka saa elantonsa luonnonpuiston retkistä ja uraanin luohinnasta. Oli meitä varoiteltu, ettei sinne kannattaisi mennä näin sadekaudella, mutta lähdettiinpä kuitenkin. Asunnoksi saatiin "leirintäalueen " laidalta Bush Bungalow, eli käytännössä asumme teltassa, joka on nostettu metrin maasta ja 1,5 metrin verran on aaltopeltiseinää jykevöittämään rakennelmaa. Onpa varsin vinha viritys. Pelti on reijitetty siten, että ulos näkee halutessaan (ja sisällekin) ja ilma kulkee helposti läpi. Öisin myös kaikenlaiset eläinten äänet tekevät nukkumisesta kovin eksoottista.

Eipäs siinä viellä kaikki tämän kylän ihmeellisyydet. Ruokakaupan kassa meitä valisti sanoilla "Darling, this is a dry town". Tarkoittaen, että olutta tai muutakaan alkoholijuomaa ei täällä myydä. Ravintoloitakaan ei ole, ainoastaan muutama kalliimpi ruokapaikka resorteissa ja "Jabiru Sports and Social Club". Koska meillä oli asumuksessamme lähes tuliterä ret**** ttiö ja makkarasoppatarpeet kasassa päätimme ruokailla kotosalla ja lähteä sitten "Clubille" olusille.

Sepäs vasta vinhaa olikin. Toki meidät turisteiksi heti tunnistettiin ja pyydettiin kirjautumaan "väliaikaisjäseniksi" Clubille, johon tarvitsimme yhden vakinaisen jäsenen suostumuksen asiaan. Tällä kertaa baarimestari toimi jäsenen ominaisuudessa ja hyväksyi hakemuksemme. Baaritiskiltä ei kuitenkaan saanut tästä kohtaa tilata tuotteita, koska tämä oli sisäänkirjautumista varten vaan siirryimme metrin oikealle, jolloin samainen henkilö sai meitä palvella. Maanantai-ilta ja aukioloaika 17-22, viisi henkilöä töissä ja maksimissaan 20 asiakasta. Uskoisi, että palvelu olisi sujuvaa, mutta ei. Tietysti kaupungin ainoana ravintolana voi tehdä niinkuin huvittaa. Itsepalvelu oli baaritiskiltä, myös ruokaa sai, mutta sekin piti itse grillata. Lähes kaikki juomat tarjoiltiin pulloista tai tölkeistä ja nekin asiakkaat itse palauttivat keräilypisteisiin. Jos olisimme haluneet vierailla uudestaan paikassa olisi koko rulianssi aloitettu alusta, sillä sisäänkirjautumisella yms. ei oikeastaan ollut yhtään mitään merkistystä. Kukaan ei lappusia säästänyt.

Itse luonnonpuisto on 22 000km2, eli maailman toiseksi suurin. Osa tiestöstä on suljettuna tulvien takia. Päätimme siis lähetä tarkkailemaan ympäristöä lentäen. Villi kokemus 5-paikkaisen pienkoneen kyydissä ja voi mitkä maisemat. Päätavoitteena olivat kaksi vesiputousta Jim-Jim Falls ja Twin Falls. Kokonaisuudessaan lentelimme reilun tunnin ja hintaa tuli 95,-/hlö. Ei mielestämme mitenkään kohtuutonta, varsinkaan kun muita vaihtoehtoja ei ollut. Eläimistöä ei ilmasta käsin nähty, mutta sitä on runsaasti. Käärmeistä on muistettu varoitella ja yksi liiskaantunt yksilö tavattiinkin. Hurjimpia uusia tuttavuuksia ovat jättilepakot, joiden siipien kärkiväli hipoo jo metriä, jos riittääkään ja äänikin on koon mukainen. Niitä on tuhansittain roikkumassa keskustan puissa päiväsaikaan ja iltasella emme välitä heitä tavatakkaan.