54 tunnin junamatka Jekaterinburgista tuli päätökseensä torstaiaamuna, kun saavuttiin yhdeksän jälkeen perille Irkutskiin. Kolme yötä junassa meni suhteellisen hyvin. Vaikka meidän paikat oli käytäväpaikat, niin saatiin melko hyvin vaihdeltua paikkoja sitä mukaa, kun ihmisiä poistui junasta matkan varrella. Meikäläisen kintuille käytäväpaikat ei oikein sovi, sillä seinät rajoittaa melko olennaisesti meikäläisen liikkumista. Ensimmäisenä päivänä matkaseurana oli 8-vuotiaita voimistelijalikkoja, joita viihdytimme ja he esittelevät meille voimistelutaitojaan.

Yöllä samaan loosiin tuli armenialaisperhe ja he tarjosivat auliisti herkullisia eväitään meille yöpalaksi. Oli mahtavaa isän tekemää sashlikia, äiti oli väsänny jonkinlaisia kaalirullia tms., leipää, leikkeleitä ja vodkaakin löyty. Vastaavanlaiset herätykset kyllä sopii! Muuten aika kului syömisen lisäksi korttia pelatessa, musiikin ja leffojen parissa. Kolmannessa luokassa on mukava matkustaa juuri näiden uusien kokemusten ja ihmisten takia ja lisäksi hintakin on yli puolet halvempi yleensä kuin 2. luokan kupé.

Jekaterinburgissa pistin vielä Couchsurfing-viestin Alexanderille ja hän lähettikin minulle tekstiviestin, jossa meille järjestyi jälleen Couchsurfing-paikka Irkutskissa hänen kaverinsa, Elenan, luota. Alexanderilla oli itsellään jo talo täynnä puolalaisia sohvasurffaajia. Sasha ja Elena tulivat meitä asemalle vastaan ja pian olimmekin perillä Elenan kämpällä, jossa hän asuu kahden poikansa kanssa. Uskomatonta vieraanvaraisuutta jälleen ottaa kaksi ventovierasta ihmistä luokseensa asumaan. Go Russia! Junataipaleen jälkeen teki todella gutaa päästä lämpimään suihkuun peseytymään kunnolla. Illalla käytiin hieman kaupungilla pyörähtämässä.

Perjantaina vietiin Annin viisumihakemus viisumikeskukseen, jonka jälkeen käytiin pyörimässä kaupungilla ja pelaamassa biljardia erään Couchsurfing-tyypin kanssa. Perjantai-illalla käytiin porukalla paikallisessa ravintola/yökerhossa katselemassa meininkiä. Alexander oli tehnyt pöytävarauksen, mutta viereisessä ostoskeskuksessa olit kait tehty pommiuhkaus tai jotain muuta vastaavan typerää ja jouduimme jonkun aikaa odottelemaan ennen sisäänpääsyä. Venäläiset tykkäävät tanssia, rytmitaju on myös yhtä "hyvä" kuin suomalaisilla. Ihan latinomimmien vertaista sheikkaamista ei ollut havaittavissa tällä kertaa. Oli hauska ilta! Alexander piti huolen, että juominen ei ainakaan lopu kesken ja tilasi pullotolkulla shampanjaa koko pöytäseurueellemme.

Lauantai menikin lähinnä Dexterin ja lepäilyn merkeissä pientä rekkijumppaa lukuunottamatta paikallisen koulun takapihalla. Sunnuntaina lähdettiin aamulla pakun kyydillä kohti maailman suurinta (neljännes maailman makeasta vedestä) ja syvintä (yli 1600 metriä syvin kohta) Baikalia ja siellä sijaitsevaa Olkhon-saarta (1800 asukasta). Matka kesti vajaat 6 tuntia. Bussissa meidän kanssa oli paikallisten lisäksi mukava perulaispariskunta, Bruno ja Patricia.

Oli kivaa vaihtelua päästä höpöttelemään espanjaksi pitkästä aikaa ja oli myös mukava huomata, miten hyvin pystyi vielä keskustelemaan, vaikka espanja onkin ollut jäähyllä puolisen vuotta. Majoituttiin samassa paikassa: Nikita's homesteadissa, joka on Olkhonin kävijöiden ykkösmesta. Marraskuussa turistien määrä on tosin melkoisen minimissä. Kesällä saattaa tiluksilla pyöriä kuulemma parhaimmillaan n. 300 turrea, kun nyt meitä oli n. 10 majoittujaa. Yö maksaa n. 25 euroa ja sisältää kolme herkullista ateriaa.

Ensimmäisenä iltana päästiin kunnon venäläiseen saunaan, joka vastaa hyvin pitkälti suomalaista mökkisaunaa eli peseytyminen tapahtuu astioiden avulla ja kuuma vesi lämmitetään kiukaan yllä. Oli upea fiilis jäähdytellä mahtavien löylyjen jälkeen ulkona pikkupakkasessa hiljaisuudessa. Maanantaina hypättiin UAZ-minibussin kyytiin ja suunnattiin retkelle saaren pohjoisosiin. Upeita ja jylhiä maisemia! Lounaaksi kuski/kokki-Sergei kokkasi herkullista kalakeittoa avotulella.

Illalla auringonlaskiessa mukava reenituokio leikkipuistossa järven rannalla.

Tiistaina aamupalan jälkeen lähdettiin ottamaan kuvia Brunolle ja Patricialle, kun he päättivät mennä pulahtamaan hyiseen Baikaliin! koetin etsiä fillarivuokraamoa, mutta kaikki olivat suljettuina tähän aikaan vuodesta. Päivän pelasti kuitenkin Nikitassa työskentelevä kazakshistanilainen hiihtäjä-Rene, jolla oli sauvajuoksureeni läheisille rinteille. Lähdinkin lounaan jälkeen hänen mukaansa. Yllättävän hyvin jaksoin lähes koko 1,5 tunnin setin Renen matkassa, ihan jyrkintä rinneosuutta lukuunottamatta. Rene osallistuu ensi talvena hiihtokilpailuihin Pohjoismaissa ja Suomessakin. Reeniolosuhteet ovat hieman erilaiset kuin esimerkiksi Suomessa. Kun lunta tulee, niin kukaan ei ole tekemässä latuja, vaan se on tehtävä ja huollettava itse. Arvostettavaa.

Olkhon oli mahtava paikka ja fiilis todella leppoisa. Tuntui pieneltä lomalta matkustuksen keskellä.

Tänään haettiin kanadalaisen rikostoverini Mongolian viisumi ja käytiin kyselemässä junalippuja Ulan-Udeen. Edullisia kolmannen luokan paikkoja junaan ei kuitenkaan ollut tarjolla. Päätettiin ottaa minibussi sen sijaan, 700 ruplaa 9(n. 18 euroa) ja 7 tuntia. Kielimuurista huolimatta koetettiin sopia juna-asemalla lähtoaikaa huomiselle klo 10, saa nähdä miten käy. Illalla kokkaillaan (lue: Ann kokkaa) vielä kiitosateria Elenalle ja Aleksanderkin ehkä tulee paikalle. Mahtavalta ruokamarketilta ostettiin lihat, kakku ja muut tarvikkeet. Venäläisestä kauppahallista saa ostettua mitä vaan ja melko edullisesti! Pihalla pakkasessa oli myytävänä myos pieniä koiranpentuja, oli pikkuruisia chihuja, toyterrierejä ja muuta minipalleroa. Varmaankin surullisen pentutehtailun tuotoksia. Hintakaan ei päätä huimannut, n. 100-150 euroa, rodusta riippuen hieman. Kävi hieman sääliksi, mutta tällä kertaa jäi karvanaamat ostamatta.

Huomenna jatkuu siis matka Baikalin toiselle puolelle ja siellä pari yota, jonka jälkeen nokka kohti Mongoliaa minibussin kyydillä. Tämä matka kestää n. 10h, kun junalla se on rajanylityksineen mahdollisesti yli 30 tuntia!