Filippiinit, Palawan Island

6-19.2.2011

Palawanin saaren pääkaupunki Puerto Princesa oli ensimmäinen tukikohtamme. Muutaman majapaikan kiertämisen jälkeen löysimme kohtuuhintaisen huoneen Palawan Village Hotel nimisestä paikasta (650 pesoa/yö), joka sisälsi jopa aamupalan. Vietimme Princesan alueella kaksi ensimmäistä yötä. Kaupungin tarjonta koostui lähinnä hotelleista, ravintoloista, matkanjärjestäjistä, pienistä kaupoista, sekä lukuisista käsityömyymälöistä, jotka reunustivat pääkatua mitä hienoimpine puuveistoksineen. Mitään erikoista kaupunki itsessään ei meille tarjonnut, vaan kaikki paremmat maisemat ja nähtävyydet löytyivät lähimmillään noin 30 kilometrin päästä. Päätimme suunnata kolmantena päivänä ylös saaren pohjoisosaan asti, sillä sinne oli useamman tunnin ajomatka. Paikallisbussi olisi vienyt aikaa yhdeksän tuntia ja turvauduttiinkin sitten julkiseen "pakettiautoon", joka kuljetti 14 matkustajaa määränpäähän kuudessa tunnissa. Hotellirespamme järjesti meille kyydin hintaan 700 pesoa per henkilö ja vaikka hinta oli tuplaten sen mitä bussi olisi ollut, sen maksoi ihan mielellään kun tiedettiin että päästäisiin perille ilman ylimääräisiä pysähdyksiä.

Pakettiauto tuli noutamaan meitä 8.helmikuuta kello kymmeneltä aamulla, suuntana El Nido. Suurin osa saaren pohjoisosiin suuntautuvista kuljetuksista lähti heti aamun sarastaessa, mutta valittiin myöhäisempi kyyti kun haluttiin nukkua rauhassa. Oltiin ekat matkustajat autossa, joten saatiin valita parhaimmat paikat. Jäätiin ensimmäiseen riviin, koska siinä oli eniten jalkatilaa, mutta silti siinäkin piti istua melkein polvet suussa. Klaustrofoobikon painajainen olisi ollut joutua peremmälle mistä ei ole mitään ulospääsyä, kun auto on tupaten täynnä. Meidät haettuaan auto suuntasi lähistöllä olevalle toimistolle, missä loput matkustajista tulivat kyytiin. Kävin maksamassa toimistolla meidän kyydin ja sillä välin yksi "kuskeista" tuli ilmoittamaan että etupenkin paikat on varattu joillekin muille. Juu niin varmaan, ihan kuin Turo nyt mahtuisi istumaan edes kaksikerroin taaimmaisilla penkeillä=) Ei siirrytty ja asia oli loppuun käsitelty. Kun matkustajat oli ahdettu autoon, alkoi matkatavaroiden lastaaminen. Tavarat heitettiin auton katolle ja aikamoinen läjä niitä sitten olikin. 14 matkustajan rinkat/matkalaukut nätisti päällekkäin, pressu ympärille ja köydet sekä sormet ristiinrastiin, toivoen ettei mikään niistä lennä katuojaan matkan varrella. Kun lasti oli valmis, päästiin vihdoin matkaan. Viiden minuutin ajon jälkeen kuski ilmoitti, että meidät aiotaan siirtää toiseen pakuun, sillä tässä autossa ei ilmastointi toimi. Ai mikä ilmastointi? Tuuletusaukot oli samanlaiset kuin meidän vanhassa Opel Asconassa vuosimallia 1985, ei kai se nyt ihmekään ole=) Me huudettiin takaisin että ihan sama voidaan pitää ikkunat auki, mutta ei mennyt viesti perille ja kohta katon matkatavaralastia oltiin jo siirtämässä seuraavan auton katolle.

Parikymmentä minuuttia myöhemmin viivästys oli takanapäin ja auton nokka viiletti hyvää vauhtia 250 kilometrin päässä sijaitsevaa El Nidoa kohti. Matka meni mukavasti jutustellessa vieressä istuvan bulgarialaisen "maailmanparantajan" kanssa, joka hihkui innosta aina nähdessään jonkin hienon maiseman..esimerkiksi ruohoa..tai metsää..tai vettä=) Puolessa välissä oli lounastauko, mutta muuten auto ei turhia stoppeja pitänyt. Tie oli kohtuullisen hyvässä kunnossa, varmaan ekat 200 kilsaa oli päällystettyä tietä. Loppumatka mutkiteltiin hiekkatietä pitkin ja lopulta saavuttiin perille viiden aikaan päivällä. Muutaman kerran mietittiin, että tyssääkö matka keskenkaiken, kun autosta meinasi loppua vallan vääntö jokaisessa loivemmassakin ylämäessä. Epäilyksistä huolimatta päästiin kuitenkin perille ja auto toimi uskollisesti loppuun asti.

Tricycle- kuski kierrätti meitä taas parin eri majoituspaikan luona, kunnes löydettiin huone El Nidon kylästä. Välimatkat olivat niin lyhyitä että hyvin olisi voinut kävellenkin tehdä saman, mutta mistäs sitä olisi voinut etukäteen tietää. Majoituspaikat osoittautuivat olevan hieman kortilla ja jäljellä oli monessa paikassa vaan kalliita huoneita. Jäätiin Og`s Pensionne nimiseen betonirätyskään, mikä oli halvin mikä löydettiin. 700 pesoa yöltä oli silti siitä ihan liikaa, kun huone oli tunkkainen, ei ollut omaa vessaa ja se vessa mikä käytävältä löytyi oli ihan remonttikunnossa. Olisihan se aina tietysti kiva jos pönttö sentään vetäisi, jos oven saisi lukkoon ja jos olisi joku lavuaarintynkä missä voisi pestä kädet. Tai lavuaari kyllä löytyi, mutta ilman hanaa=) Sekin olisi ollut mukavaa jollei jooka ilta olisi tarvinnut kahlata 15 sentin vesimassan läpi pöntölle, kun joku oli käynyt suihkussa tukkien lattiaviemärin. No, on sitä niin monesta murjusta hengissä selvitty, että eiköhän tästäkin. Majapaikan kuistilta oli merinäköala, joten se korvasi muita puutteita vähäsen.

Ilta oli jo pimenemässä, kun lähdettiin tutkailemaan ympäristöä. Maisemat olivat upeat, kirkas meri oli ihan vieressä ja sitä reunustivat toinen toistaan komeammat karstikivivuoret. Mieleen tuli Thaimaan Railay Beachillä näkemämme maisemat viime vuoden tammikuulta. El Nidon alueella asuu opaskirjan mukaan joku 30 000 ihmistä ja lähikaduilta löytyikin koulu, kirkko ja kaupungintalo heidän tarpeisiinsa. Muutoin paikka kyllä oli tosi pieni. Tarvittavat turistipalvelut löytyivät: lukuisia majoituspaikkoja, ruokapaikkoja, matkanjärjestäjiä, pari nettikahvilaa, pieniä kauppoja perustarpeiden hankkimista varten ja rantaviiva. Mitään sen ihmeellisempää ei löytynyt, esimerkiksi raha-automaattia oli turha täältä etsiä ja sähkötkin oli päällä vaan rajoitetun ajan päivästä. Tällä kertaa onneksi oltiin näistä pikkuseikoista tietoisia, niin osattiin varautua etukäteen=) Käteisvarat kunnossa, tsek. Taskulamppu toimintavalmiina, tsek!

Pari ekaa päivää El Nidossa meni tekemättä mitään kummempaa, kun Turo oli edelleen kipeän kirjoissa. Rannalla makoilu oli meidän suurin ohjelmanumero. Turo piti lisäksi uimakoulua paikallisille pikkulapsille=) Suosituin aktiviteetti täällä on kuitenkin saarihyppely Bacuit Archipelagon alueella eli lähisaarilla. Otettiin päiväreissu kyseiselle alueelle perjantaiksi. Lukuisat paikat El Nidossa tarjoavat samoja reissuja eri variaatioin ja hinnat ovat suunnilleen samat. Päästiin helpoimmalla kun otettiin reissu meidän majapaikan respasta, hintaan 8 euroa henkilö. Lisähintaa tuohon päälle tuli vielä reilu kolme euroa jostain ekoturismi-ympäristömaksusta. Tosi halpaa silti kun miettii että kyseessä on kuitenkin kokopäivän veneretki, joka kattaa kelpo-osan archipelagon alueesta sekä vielä hyvän lounaankin. Reissuissa oli myös valinnanvaraa, kun eri tour-kierroksia järjestettiin eri paikkoihin suuntautuviksi, joten jokainen saattoi sitten valita mieleisensä "paketin" tai vaikka useammankin eri päiville. Perjantai-aamulle lähtö sovittiin kello yhdeksäksi ja meidän veneseurueeseen liittyi neljä ranskanmaalta kotoisin olevaa ihmistä. Ranskalaisia muuten tuntui olevan täällä kohtuullisen paljon, ihan sama minne korvaansa kallisti niin joku puhui ranskaa. Tai siltä se ainakin kuulosti vaikkei sanaakaan sitä kylläkään osata=) Bambuvene lähti liikenteeseen vähän yhdeksän jälkeen, kun venehemmot olivat löytäneet kaikki oikeat ihmiset kyytiin. Meidät meinattiin eka vallan jättää rannalle ruikuttamaan kun paatin työntekijä luuli meiksi jotain toista pariskuntaa. Yläkerran repsatytöt vaan sitten huutelivat hänelle jotain filippiinoksi ja lopulta saatiin kutsu astua veneeseen.

Vene posotti kolme varttia kohti ensimmäistä stoppia, joka oli Miniloc Island. Siellä oli pieni ranta ja ympäröivässä kalliossa oli pieni kolo, mistä pääsi kipuamaan sisällä uinuvalle laguunille. Rannalla oli laskuvesi, joten laguuni oli melko olematon kun vettä ei ollut kuin nimeksi. Täällä hetken vietettyämme vene jatkoi matkaa läheiselle Simizu Islandille, jossa oli aikaa snorklailla ja ottaa aurinkoa. Vähän huvittavaa oli, että archipelagolla pieniä saaria on ties kuinka paljon, mutta kaikki veneet saapuivat turisteineen juuri samalle pienelle Simizun rannalle lähestulkoon samaan aikaan. Rantaviivan blokkasi sitten lopulta kymmenkunta venettä ja turisteja vilisi siellä täällä. Horisontissa häämöttävät lukuisat pienet rannat ammottivat tyhjyyttään, voi kun olisi muutettu reittiä hiukan ja menty mieluummin jollekin niistä. Venemiehet valmistivat meille lounasta sillä aikaa kun me rentouduimme ja lopulta kävi kutsu syömään. Tarjolla oli juuri grillattua kalaa, kanaa, sekä porsasta ja kylkiäisiksi riisiä ja salaattia. Bon Appetit. Oli tosi hyvää ruokaa ja niin kiva että ruoka oikeasti valmistettiin paikan päällä, ettei tarvinnut syödä aamulla valmistettuja ruokia mitkä on muhineet kuumassa auringossa tuntikaupalla.

Täältä venematka jatkui Big Lagoonille, joka kai oli myös Miniloc Islandin ympäristössä. Paikka oli aivan uskomattoman upea. Vene ajelehti hissukseen laguunille matalan kanavan läpi, jota korkeat karstikivivuoret ympäröivät joka puolelta. Laguunille päästyämme paikka oli vielä hienompi ja vesi oli aivan kirkasta. Vesi muutenkin El Nidon alueella on niin upeaa, kun väri muuttuu silmissä tummansinisestä turkoosiksi ja sitten läpinäkyväksi. Vauuuuu. Ajelimme laguunin ympäri ja jatkoimme sitten Small Lagoonille, jossa pulahdimme uimaan. Näitä maisemia olisi voinut tuijotella vaikka kuinka kauan. Puolen tunnin polskuttelu sai riittää, koska jalat eivät yltäneet pohjaan eikä ollut rantaviivaa minne olisi välillä voinut mennä huilaamaan niin oli pakko mennä lopulta takaisin veneeseen ja lakata uimasta ympyrää.

Tiedossa oli vielä yksi pysähdys jonkin toisen saaren rannalla. Ranta oli hieno ja hiekka oli pehmoista. Oltiin oltu paahtavan kuumassa auringossa koko päivä, niin ei oikein jaksanut enää maata hiekalla. Lojuttiin rantavedessä ja etsittiin varjopaikkoja ja lopulta mentiin veneen pienen katoksen alle odottamaan koska lähdetään=) Jouduttiin odottelemaan varmaan puolisen tuntia, kunnes muutkin seurueemme jäsenet huikattiin veneeseen ja lähdettiin paluumatkalle. Kello oli varmaan vajaa viisi päivällä kun päästiin takaisin hotellille. Vietettiin El Nidon alueella vielä seuraava päivä ja sunnuntaiksi ostettiin bussiliput Port Barton nimiseen paikkaan.

Bussikyyti lähti suununtaiaamuna kello viisi El Nidon pieneltä hiekkakentältä, jota myös bussiterminaaliksi kutsuttiin. Liput oli joku viisi euroa henkilöltä ja auto täyttyi viimeistä penkkiä myöden, tosin me taidettiin olla ainoat ulkomaalaiset turistit. Poppi soi täysillä kaiuttimista seuraavat nelisen tuntia ja auto pysähteli tasaiseen tahtiin kun paikalliset jäivät reitin varrelle työpaikoilleen, kouluilleen tai kuka minnekin. Osa matkustajista istui bussin katolla samalla kun sinne lastattiin matkan varrella jos jonkinnäköistä laatikkoa, laukkua ja säkkiä. Loppumatkasta meidän bussi ajoi toisen saman firman bussin ohi, joka oli hajonnut tienposkeen. Vartin verran busseja "köytettiin" yhteen ja sitten lähdettiin hinaamaan hajonnutta bussinrätyskää perässä. Onneksi matkaa meidän vaihtopysäkille ei ollut enää kauaakaan, vaikka ei hinaaminen menoa mitenkään erityisesti tuntunut hidastavan.

Port Bartoniin päästäksemme meidän piti vaihtaa autoa Roxasin kaupungissa. Bussi jätti meidät Roxasissa pois ja tricycle- kuski heitti meidät parin minuutin matkan päähän seuraavalle pysäkille. Vuorossa oli puolentoista tunnin jeepney kyyti kohti Bartonia, mutta jouduttiin odottelemaan lähtöä reilun tunnin verran. Syötiin viereisestä katukeittiöstä vähän riisiä ja lihaa aamupalaksi ja pian paikalle alkoi virtaamaan muutamia muitakin turisteja. Jeepney lähti yhdeltätoista matkaan ja kyyti oli odotettua mukavampi, sillä jalkatilaa oli ruhtinaallisesti vaikka auto muuten onkin vähän metallinen. Tie Roxasista Port Bartoniin oli suurilta osin hiekkatietä, mutta surkeimmat tienpätkät oli asfaltoitu niin matka sujui ihan mukavasti. Jotkin pätkät tiestä olivat melkoista mutaliejua, mutta lentäen kuski selvisi koettelemuksista. Jeepney keräsi matkan varrella reitillä asuvien paikallisten tuotteita Bartoniin vietäväksi. Lähinnä ruokatarvikkeita, kuten painavia juurikassäkkejä jne.

Olimme aiemmin sanoneet jeepney-kuskille, että aikomus olisi etsiä mahdollisimman halpa majoitus. Port Bartoniin saavuttuamme kuski jätti meidät Princesa Michaella`s Beach Resort nimisen paikan edessä pois ja sanoi että sieltä voisi löytyä edullinen huone, sillä monet paikat ovat jo täynnä. Paikka ei ollut rannalla, mutta sadan metrin kävelyn jälkeen rantahiekka oli saavutettavissa, joten seikka ei häirinnyt laisinkaan. Otimme sieltä kahdeksan euron hintaisen huoneen, joka oli kohtuu avara kun ikkunoita löytyi jopa kahdelta seinältä. Paikan iäkkäähkö omistaja Madame Lucy yritti hetken saada meitä vähän kalliimpaan huoneeseen. Ei vaihdettu, kun mitään muuta eroa huoneissa ei ollut paitsi se, että halvemmassa piti ämpärillä huuhtoa wc-pönttö kun toisessa oli käytössä modernimmat systeemit. Tunnin verran pysyteltiin kuitenkin uudesta huoneestamme loitolla, jotta Matamin puuseppä sai hyttysverkkojen asennuksen meidän ikkunoihin valmiiksi ja käytiin sillä välin kävelemässä Port Bartonin katuja ja rantaa pitkin. Kierros oli nopeasti tehty, kun paikka oli niin pieni ja rauhallinen ja päätettiin ajankuluna vertailun vuoksi käydä kyselemässä vielä muidenkin hotellien huonehintoja. Kuskin sanat pitivät paikkansa, iso osa huoneista oli täynnä ja ne mitkä olivat vapaana eivät olleet lähellekään meidän huoneen veroisia vaikka olivat samaa hintaluokkaa.

Seuraavalle päivälle sovittiin koko päivän saarihyppelykierros. Venemiehen piti tulla samana iltana vielä käymään meidän hotellilla sopimassa aikaa sun muita käytännön asioita, mutta miestä ei koskaan näkynyt. Me sitten tietysti oletettiin että ystävänpäiväksi sovittu hyppely oli jostain syystä peruuntunut, mutta puoli kymmenen aikaan aamulla kun kömmimme ylös sängystä ja lähdimme aamupalalle, meitä odotti ulkona joku toinen venemies. Hän kertoi, että tämä edeltävä heppu oli kehottanut häntä hakemaan meidät yhdeksältä saarihyppelemään, että oltiin kuulemma sovittu näin. Me siinä sitten hölmistyneenä selitettiin että ei asia ihan noin mennyt, että ukko ei koskaan tullut meitä katsomaan niinkuin piti ja että ei tänään olla enää lähdössä minnekään kun ollaan nyt menossa syömään. Tämä oli varsin hyvä päätös, sillä oltiin muutenkin (taas kerran) vähän flunssaisia ja parin tunnin päästä alkoi satamaan taivaan täydeltä. Yritä siinä sitten snorklailla tai ottaa aurinkoa=) Venemies antoi numeronsa ja pyysi ottamaan yhteyttä jos haluaisimme tehdä aiotun reissun jokin toinen päivä ja lupasimme ilmoitella jos näin on.

Sateen laannuttua vietimme jonkun aikaa rannalla ja lähdimme sitten kävelemään vesiputouksille, jotka sijaitsivat neljän kilometrin matkan päässä. Olimme opaskirjasta lukeneet mistä reitti putouksille alkaa ja että sinne kannattaa palkata mukaan opas sillä sinne ei ole juurikaan tienviittoja. Ei jaksettu alkaa palkkaamaan mitään oppaita ja puolen tunnin kävelyn jälkeen oltiin putouksilla. Onnea meiltä taisi löytyä jostain takataskusta, sillä reitillä ei tosiaan ollut yhtä ainutta tienviittaa ja polku haarautui useasta eri kohdasta. Mentiin ihan tuurilla jokaisesta tienhaarasta oikeaan suuntaan ja matkan varrella olevilta parilta paikalliselta sitten varmistettiin että ollaan menossa sinne minne pitikin. Loppumatkasta alkoi kuulumaan putousten ääni, joten siitä ei ollut enää vaikea suunnistaa perille. Putoukset eivät olleet mitenkään ihmeelliset kun vettä ei ollut mitenkään ruhtinaallisesti. Seisoskelimme putouksilla hetken ja lähdimme sitten paluumatkalle.

Matamin majapaikassa oli vieraillakin lupa käyttää talon pientä ulkokeittiötä omien ruokien valmistukseen. Käytettiin tilaisuutta hyväksi, kun viime kokkailuista oli kulunut jo kovin pitkä aika. Keittiöfasiliteetit olivat melko rajalliset, joten kokkailimme yksinkertaisesti vaan puuroa, kahvia ja nuudelia. Paikan henkilökuntaa olisi voinut myös halutessaan pyytää hankkimaan ainekset ja valmistamaan haluamansa ruuan omasta puolesta, mutta koimme paremmaksi mennä sitten johonkin ravintolaan kun halusimme jotain erityistä. Matami Lucy tokaisi meille että te ette taida syödä kovin hirveästi, että filippiiniläiset syövät kuusi kertaa päivässä ja sen takia heillä on mahaa ja he ovat köyhiä kun kaikki raha menee ruuan puputtamiseen=) Ja joskus kuulemma juovat myös olutta. Selvähän se sitten, ollaankin ihmetelty miten tämän maan kansalaisilla on niin monella elintasovatsaa kun yleinen olettamus kuitenkin on että kaikki aasialaiset on laihoja riisitikkuja=) No joo.. Illalla menimme ystävänpäivä-discoon, joka järjestettiin läheisellä koripallokentällä. Musiikki alkoi pauhaamaan joskus kuuden maissa kun kaupunkiin tuli sähköt ja jatkui puolenyön tienoille, jolloin sähköt menivät taas poikki. Discossa oli ihmisiä melkein vauvasta vaariin, tosin suurin osa paikallisista teineistä pysytteli kadulla alueen ulkopuolella, kai siellä oli sitten paremmat bileet=) Istuskeltiin paikassa vajaat pari tuntia ja lähdettiin nukkumaan jo varmaan kymmenen aikoihin.

Meidän oli tarkoitus olla kaupungissa loppuviikkoon asti, mutta päätettiin lähteä jo keskiviikkona takaisin Puerto Princesaan, kun saatiin hyvä kyytitarjous. Rannalla maatessamme joku pakettiautokuski tuli kysymään josko haluttaisi lähteä seuraavana aamuna kun hän on menossa Princesaan ja saatiin tingattua hyvä hinta niin päätös oli siinä. Port Barton on hyvä levähdyspaikka jos ei halua matkustaa yhdeksää tuntia putkeen Nidosta Princesaan ja muutenkin kiva pikku paikka. Tultiin kylläkin siihen tulokseen että muutaman vuoden sisällä koirat on vallanneet koko paikan, kun niitä juoksenteli ja retkotti joka puolella, eikä ne pelänneet mitään, ei edes autoja jotka meinasivat ajaa ajotiellä lepäilevien koiruuksien päälle=) 16. helmikuuta kuski tuli hakemaan meitä kahdeksan aikaan aamulla. Muita matkustajia oli neljä ja kuski pyysi meitä olemaan mainitsematta muille kyytiläisille mitä maksetaan matkasta sillä he olivat luvanneet maksaa meitä enemmän. Suostuimme tietenkin pitämään suumme supussa, kun ei meillä ollut mitään syytä pilata toisen bisneksiä kunhan itse päästään halvalla=) Pienistä summista silti on kyse, kun me maksettiin 325 pesoa henkilö ja muut 500 pesoa henkilö, mutta saa sillä erotuksella jo kunnollisen aterian täällä päin maailmaa.

Ajomatka meni vajaassa kolmessa tunnissa yhdellä nopealla pysähdyksellä ja majoittauduttiin samaan paikkaan missä oltiin oltu viimeksikin reilu viikko sitten. Saatiin samaan hintaan parempi huone kuin viimeksi ja oltiin oikein tyytyväisiä. Heitettiin pyykit pestäväksi ja vietettiin seuraavat pari päivää tehden kävelylenkkejä lähistön rauhallisille pikkuteille ja yrittäen tutustua Vietnamin salaiseen maailmaan, jonne matkamme siis suuntautuu 19.helmikuuta. Jätettiin vaihtoehdot avoimiksi vielä jos halutaan lähteä käymään päiväreissulla Sabangin Underground Riverillä, mutta ylistyksistä huolimatta tultiin siihen tulokseen että ei jäädä mistään paitsi jos jätetään se tällä kertaa väliin.