Malapascua Island

Kolmen tunnin venematka Bantayan saarelta Malapascualle oli märkä. Alkumatka sujui mukavasti aamuauringon lämmittäessä seikkailijoita. Seuraavat kaksi ja puoli tuntia aallot sitten iskeytyivätkin pienen puisen kalastajapaatin kylkeen ja keulaan kastellen matkaajat läpimäriksi. Kotvasen kuluttua tajusimme levittää isoa muovipressua päällemme, joka oli ennestään toiminut vain matkatavaroidemme suojana. Tässä vaiheessa Liinu oli jo kauttaaltaan jäässä ja alkoi täristä kylmästä. Pleksilasin takana suojassa olleen Kapteenimme kommentti tähän hetkeen oli korvaamattoman arvokas; Eilen oli isommat aallot=D

Malapascuaa lähestyessämme huomasimme, että vesi oli paljon kirkkaampaa kuin Bantayalla ja että täällä jopa aurinko paistoi. Saari näytti juuri siltä kuuluisalta paratiisisaarelta, jota ihmisille myydään esitteissä. Alkuajatukset olivat, että äkkiä märät vaatteet pois päältä ja rannalle ottamaan aurinkoa. Rantauduttuamme meitä oli vastassa kaksi vai kolme paikallista poikaa, jotka yllätys yllätys tunsivat meidän kapteenin ja sanoivat, että etsitte kuulemma majoituspaikkaa. Ei aikaakaan, kun olimme majoittuneet rannan läheisyyteen pieneen huoneistoon, joka maksoi 11,6€ yöltä. Olisimme halunneet viereisen halvemman ja vanhemman bambumökin, joka olisi maksanut 8€, mutta heillä oli mökin avain hukassa. Aikansa avainta koitettiin metsästää, mutta sovimme lopulta että olisimme yhden yön kalliimmassa mökissä ja vaihtaisimme sitten seuraavana päivänä halvempaan kunhan avain löytyy. Se oli huvittavaa kun pojat ylistivät kalliimpaa mökkiä sen perusteella että siinä on betoniseinät=) JES! Toinen myyntivaltti oli ilmastointikone, joka ei kuitenkaan ikinä mennyt päälle.

Yksi poika tästä saaren vastaanottokomiteasta lähti viemään meitä oitis majoittautumisen jälkeen uuteen ja pikkuruiseen sukellusfirmaan nimeltä Safety Stop. Poika väitti, että kaikissa firmoissa on samat hinnat ja mainitsi että tässä uudessa firmassa kaikki välineetkin on vielä upouudet. Firma oli ehkä yksi saaren pienimmistä, mutta työntekijät olivat mukavia, välineet olivat ihan oikeasti uudet ja toiminta oli muutenkin tehokasta. Sovimme neljä sukellusta seuraavalle päivälle hintaan 1200 pesoa per sukellus (noin 20 €) ja menimme sitten viereiseen Gin Gin nimiseen ravintolaan, jossa oli pojan sekä "edesmenneen" kapteenimme mukaan halvat hinnat ja hyvät ruoat. Tämä oli totta, ruoan maksaessa vain murto-osan rannan ökyravintoloiden hintoihin verrattuna.

Kauan odotettu aurinko paistoi mukavasti reilut kuusi tuntia ensimmäisenä päivänä ja saimme rauhassa sulatella aamulla jäätyneitä paikkojamme. Kasvot taisivat molemmilla ottaa sen verran nokkiinsa auringosta, että poskipäissä oli päivän päätteeksi havaittavissa pieni punavivahteinen sävy. Nelosen suojakertoimella varustettu aurinkorasva on siis vieläkin riittämätöntä kun viettää yli kaksi tuntia aikaa rannalla.=) Innostuin kokeilemaan myös snorklausta rantaviivassa, kun vesi näytti sen verran kirkkaalta. Vedessä näkyi muutamia satunnaisia kaloja, merisiilejä, shampoopulloja sekä limsatölkkejä. =) Hyvä reissu siis.. Eka päivä meni muuten seuraavan päivän sukelluksiin valmistautuessa ja taisimme mennä jopa ennen iltayhdeksää nukkumaan, koska ensimmäiselle sukellukselle oli tarkoitus lähteä viiden aikoihin aamulla.

Heräsimme puoli viiden aikaan aamulla ja kurkkasimme ikkunasta ulos pihalle. Ulkona oli vielä täysi yö sekä pimeys päällä. Nopeiden aamusähläysten jälkeen lähdimme suunnistamaan pientä pimeää kujaa pitkin kohti sukellusfirmaa. Paikassa ei ollut vielä valoja päällä, mutta jokin hahmo säpsähti riippumatostaan ylös toivottaen hyvät huomenet samalla, kun hän etsiskeli taskulamppuaan. Hetken päästä henkilö ohjasi meidät taskulampun valokiilaa hyväksikäyttäen pientä polkua pitkin sukellusfirman takapihalle. Tänne löysi hetken päästä myös tiensä kaksi muuta turistia (japani), jotka lähtivät meidän mukaamme haijahtiin Shark Point (Monad Shoal) nimiselle paikalle.

Venematkan Shark Pointille piti kestää kaksikymmentä minuuttia, mutta kovasta merenkäynnistä ja suhteellisen kovista alloista johtuen aikaa kului reilu puolisen tuntia. Lindalle olisi riittänyt viiden minuutin venekyyti. Merisairaus oli sitä luokkaa, että varusteiden päälle pukeminen kesti tovin ennen kun pääsimme kaikki neljä veteen.=) Jännä juttu miten kuulemma merisairaus helpottaa, kun pääsee veneestä pois vilpoiseen veteen. Toisaalta eipä merenpinnan aallot vaikuta sukeltajan liikehdintään. Monad Shoal oli paikan oikea nimi ja kommentit paikasta voisi vaikka kuulua näin: "Oli siel ihan kiva pohjassa istuskella ja kytätä, koska noin kaksi metriä pitkät Thresher hait uivat ohitse tai yli, mutta ei siel paikassa muuten mitään ihmeellistä oo ja näkyvyys on maksimissaan 15 metriä.." Olisi ollut aika pettymys jos ei olisi yhtään haita nähty, onneksi kuitenkin nähtiin niitä jopa kaksi kappaletta hauskan näköisine ylipitkine pyrstöineen. Syy minkä takia reissuun lähdettiin aikaisin aamulla oli juuri se, että silloin on paras tsäänssi bongata tresherit parinkymmenen metrin syvyydestä ennenkuin ne kaikkoavat suurempiin syvyksiin sukeltajan saavuttamattomiin.

55 minuutin sukelluksen jälkeen suuntasimme pintaan sekä takaisin paatille. Matka takaisin saarelle oli Lindalle tuskaa aaltojen ollessa yhtä suuria kuin tullessa. Sivuaallokko keinutti venettämme aika tavalla ja venettä ohjaava poika joutui välillä aina hiljentämään vauhtia ison aallon iskeydyttyä veneen etuosaan. Itselleni merenkäynti ei aiheuttanut olotilan muutoksia, mutta kahvinjuonti oli hieman hankalaa, kun välillä suolavettä lensi muutamia desilitroja naamaan sekä kahvikuppiin.=)

Rantauduttuamme sovimme seuraavan sukellusajan, joka oli jo tunnin päästä. Kävelimme satamasta muutaman sadan metrin päähän sukellusfirman viereiseen, jo vakiravintolaksemme muodostuneeseen Gin Giniin syömään aamupalaa, jotta jaksaisi jo tunnin päästä lähteä taas. Merisairaus vaivasi Lindaa vielä sen verran ettei aamupala maistunut oikeastaan ollenkaan, kun merenkäynti tuntui vielä päässä sekä vatsassa. Seuraava sukellus tuli siis liian pian, mutta Linda päätti kuitenkin sitkeästi tulla mukaan, koska tällä kertaa North Point nimiseen sukelluskohteeseen oli vain 5 minuutin ajo satamasta. Lyhyestä ajosta huolimatta olo oli miltei sama kuin ekalla reissulla, ja se kyllä verotti Liinun sukellusnautintoa ankaralla kädellä.

Toinen sukellus oli makrosukellus, jossa etsimme pieniä meren "ötököitä" samalla kun etenimme hiljalleen. Näimme muutamia merietanoita, erinäköisiä rapuja sekä joitain ennalta tuttuja kalalajeja. Näkyvyys vedessä oli jälleen kohtalaisen samea auringonpaisteesta huolimatta. Ei mikään ihmeellinen paikka. Merisairaus äityi Lindalla paattiin takaisin päästyämme sen verran pahaksi jälleen, että aloimme pohtia miten tekisimme viimeisen kahden sukelluksen kanssa. Otimme aurinkoa sukellusten välissä ja samalla päätimme, että menisin yksin seuraavaan puoli kahden sukellukseen. Linda sai näin aikaa toipua viimeistä yösukellusta varten.

Kolmannessa sukelluksessa oli mukana eniten porukkaa ja tapasin paatilla myös kaksi suomalaista miestä. Naureskelimme, että miten on mahdollista että kolme toisilleen tuntematonta suomalaista sukeltaa samaan aikaan samassa pikku firmassa, kun sukeltajiakin oli yhteensä vain kahdeksan. Noh, eipä sitä Suomessakaan voi sukeltaa tähän aikaan vuodesta, että kai sitä on pakko mennä Aasiaan tai jonnekin. Sukellus oli samantapainen kuin edellinen, mutta tällä kertaa etenimme yhteen suuntaan virranmukaisesti, jonka ansiosta pystyimme sukeltamaan tunnin verran. Vesi oli sen verran viileää, että moni mietiskeli kylmissään sukelluksen jälkeen onko järkeä mennä yösukellukseen ollenkaan, kun sukelluskestotavoitteeksi oli asetettu jopa puolitoista kylmää tuntia.

Puoli neljän aikaan viiletin takaisin kämpille, jossa mietiskelimme mitä tekisimme sen viiden "yösukelluksen" kanssa. Tulimme lopulta siihen tulokseen, että jätämme sen väliin erinäisten syiden vuoksi. Kävimme sukellusfirmalla informoimassa asiasta ja samalla maksoimme tähänastiset sukelluksemme. Tiedustelimme samalla seuraavan päivän sukelluksista ja sukellusmestarimme Reno sanoi, että merellä on "puolitaifuunin" mahdollisuus, joten mitkään seuraavan päivän sukelluksista eivät ole varmoja. Filippiiineillä sukeltaminen on muuten halpaa, kun reilulla 20€:lla saa yhden sukelluksen sisältäen kaikki vuokravälineet.

Loppuilta meni syödessä, lepäillessä sekä leffoja katsellessa. Mietimme illalla, että emme olleet nukkuneet kunnolla ties kuinka moneen yöhön; Manilassa oli terrori-kuorsaaja, tätä seurasi Cebu Cityssä tuskakuumuus sekä aikainen herätys, kun taas Bantayan saarella meteliä pitivät koirat ja kukot. Voi kun on kurjaa...=)

Kolmantena aamuna Malapascuan saarella heräsimme vasta puoli yhdeksän aikaan, joten lepo oli vihdoin saavutettu. Suuntasimme hiljalleen aamupalailemaan, jossa päätimme että lähtisimme tutkimaan saarta jalan, koska sukellusreissut parhaimmille sukellusvesille oli peruutettu huonon kelin takia. Opaskirjan mukaan saaren kiertäisi kävellen kolmessa tunnissa, joten lähdimme matkaan. Saarella ei ollut oikeastaan mitään kunnon teitä, vaan useimmat tiet olivat hiekkapolkuja, joita pitkin liikuttiin kävellen tai mopolla. Saarella ei ollut yhtään autoa ja kaikki kuljettaminen sekä vienti sujui veneiden & mopojen avulla. Tunnissa olimme kävelleet eteläkärjestä pohjoiseen ja lähteneet takaisin läntistä rantaa pitkin taas kohti etelää. Reitin varrella oli monta paikallista hökkelikylää, josta paikalliset aikuiset sekä etenkin lapset huutelivat naamat hymyillen: HELLO!!! Olimme varmasti aika näky kun toinen on kuusi metriä pitkä ja toisella on kirkkaan vaaleat hiukset, joihin ei löydy edes väriainetta juurikasvua vastaan.=))

Kävellessä huomasimme, että saaren kierto jalan on aika suosittua ja näimme neljä muuta länsimaalaista retkikuntaa saaren keski- sekä pohjoisosissa. Pohjoisosissa oli myös majakka, sekä kuulemma jokin hyppypaikka, josta paikalliset hurjapäät hyppivät mereen (15m syvä) jopa 25 metrin korkuisilta kallioilta. Tämän faktan kuulin sukellusreissulla toiselta suomalaismieheltä, joka aikoi mennä katsastamaan tämän hyppypaikan myöhemmin. Hyppääminen noilta korkeuksilta veteen on jo sen verran tekniikkalaji, että ei lähdetty hakemaan mustelmia saati huuhtelemaan suolia meriveteen..=) Tosin jälkikäteen selvisi että korkeutta kallioilla oli maksimissaan 12 metriä. Aikaa saaren kiertoon meiltä kului vajaa puolitoista tuntia ja saarikierros loppui pikkuruiseen kylään nimeltä Logan, joka oli vain kivenheiton päässä meidän Bambu Resortista.

Illalla kävimme tuttuun tapaan syömässä kanta-asiakas ravintolassamme, jossa tapasimme yllättäen samat suomalaiset, joiden kanssa olin ollut sukeltamassa. Jaoimme saman pöydän ja ei aikaakaan, kun olimme suunnitelleet yhteistä ohjelmaa illaksi. Menimme hengailemaan toisen hotellin tiloihin, jossa toinen näistä kaveruksista majaili. Siellä tapasimme myös heidän paikallisen ystävänsä, joka oli järjestänyt pojille aikaisemmin päivällä mm. snorklausreissun. Hotellilla majailimme vain hetken, jonka jälkeen siirryimme rantaan, jossa omimme itsellemme erään ravintolan rantatuolit sekä pöydät. Tunnelma oli valmis siinä vaiheessa viimeistään, kun ravintolan tarjoilija toi meille ilmaiset tuikut pöydille valaisemaan iltaa. Oli muuten kohtalaisen helppoa erottaa tähtitaivaan kuviot pilkkopimeällä saarella.

Viimeisenä aamuna Malapascualla päätimme lähteä saarelta aikaisin ilman aamupalaa vaikkakin olimme sopineet, että lähtisimme kahdentoista aikaan samalla veneellä näiden uustuttaviemme kanssa. "Puoli-taifuuni" oli tulossa ja halusimme jättää saaren taaksemme, koska olihan mahdollista että päivemmällä keli olisi jo sitä luokkaa etteivät paatit enää kulje. Rannassa oli jo nuori tanskalaispari sekä yksi englantilaisen näköinen sälli, joiden kanssa päädyimme jakamaan paatin. Matkalla Maya nimiseen satamaan aallot olivat sen verran isoja, että kapteeni joutui välillä sammuttamaan koneet kokonaan ja antoi paatin mennä aaltojen myötäilemänä myötäaallokossa. Kieltämättä vähän kyyti hirvitti, mutta aika kivuttomasti selvisimme vajaan 40 minuutin venematkasta.

Moalboal

Kahdentoista aikaan olimme jo bussissa menossa kohti Cebu Cityä, josta oli tarkoitus jatkaa länsirannikolla noin 100 kilometrin päässä Cebusta sijaitsevaan Moalboal nimiseen paikkaan. Bussi Cebuun oli tupaten täynnä ja yksi ruotsalaismies joutui maksamaan kolmesta penkistä hintaa, koska hänen laukkunsa ei enää mahtunut normaaliin tavaratilaan vaan ne sijoitettiin päällekkäin kahdelle tyhjälle penkille. =)) Cebu Cityyn päästyämme otimme taksin eteläiseen bussiterminaaliin, josta matkaa tulisi jatkaa niin ikään bussilla aina Moalboaliin saakka. Taksikuski ihmetteli miksemme mene tällä taksilla Moalboaliin asti, mutta vastasimme sen olevan liian kallis. Hinta olisi ollut 20-32€, tinkauksesta kiinni, mutta halusimme säästää tässä asiassa ja mennä bussilla, joka maksoi 3€ yhteensä. Bussi oli vanha ja rähjäinen paikallisbussi, jossa oli puiset levyt ikkunoina. Näitä levyjä sai säätää niin, että ikkuna oli joko kokonaan auki tai kokonaan kiinni, läpi niistä ei tietenkään nähnyt. Näimme yhdeltä paikalliselta hermannilta mallia miten ikkunan sai puoleen väliin ja otimme mallia häneltä. Muovinen vesipullo säädettiin penkin ja levyn väliin, joka piti ikkunan halutussa kohdassa, Vola! Ei tullut kovin suurena yllätyksenä, että tämä(kin) bussikuski oli täys sekopää ja kaahasi kaasu pohjassa pimeää, märkää ja mutkaista tietä eteenpäin kakssataa lasissa. Onhan se tietty kätevää kun vaan tööttää kuin hullu niin kauan että kaikki muut väistää tieltä, oli se tientukko sitten kana, koira, mopo, lapsi tahi rekka. Pitkä kolmetuntinen, ei voi muuta sanoa.

Moalboalissa oli jo täysi pimeys päällänsä sinne päästyämme. Meidät jätettiin tienvarteen, jonka veikkailimme olevan Moalboalin keskusta. Paikasta otimme mopotaksin kohti haluamaamme majoituspaikkaa. Kuski lähti ajamaan meitä kohti Pangsama beachiä, jossa kaikki turisteille suunnattu toiminta siis oli. Hetken päästä olimme jonkin majoituspaikan edessä, joka ei kuitenkaan ollut sama mihin halusimme mennä. Päätimme antaa paikalle kuitenkin mahdollisuuden ja lähdimme metsästämään paikan omistajaa, jotta pääsisimme katsastamaan huonetta. Asia ei osoittautunut alkuunkaan helpoksi. Aluksi huoneen hinta oli 1200 pesoa, joka oli meille liikaa, joten kieltäydyimme menemästä tänne. Seuraava paikka oli niin täynnä, että heillä oli ainoastaan 1800 peson huone vapaana. Lopulta puolen tunnin säädön ja sekoilun jälkeen päätimme kuitenkin mennä tähän ensimmäiseen huoneeseen, jota kuskimme (joka myöhemmin osoittautui olevan kännissä kuin käki) suositteli. Tällä kertaa kysyimme hintaa pelkällä tuulettimella, jolloin saimme sen 800 pesolla. =) Eli siis hinta on enemmän jos laittaa ilmastointikoneen päälle? Kuka senkin käy tarkastamassa. Uudessa huoneessamme oli pitkästä aikaa myös lämmin vesi, mikä oli ihan loistavaa!=)

Seuraavana aamuna lähdettiin kävelemään Pangsaman aluetta ympäri. Paikka ei ollut mikään kovin loistelias uimiseen tai rannalla lekotteluun, koska käytännössä koko rantaviiva oli täynnä hotellien ja ravintoloiden betoniseiniä. Tämä seikka teki rantaviivasta nauttimisen tai siellä kävelyn melkolailla mahdottomaksi, mutta eipä siellä mitään olisi tehnytkään kun satoi vettä. Käytiin huvikseen kysymässä muutamien majoituspaikkojen huonehintoja halvemman luukun toivossa ja löydettiinkin sopiva rotankolo hintaan 400 pesoa yö. Huoneessa oli yksi pieni parisänky, roskis ja kolme ikkunaa pelkät hyttysverkot laseina, siinä se sisustus tais olla. Paikka (Cora`s Palm Court) muuten oli kyllä ihan kiva ja hienompiakin huoneita olisi kalliimpaan hintaan ollut saatavilla. Meri oli vieressä ja paikan omistaja oli kovin ystävällinen, tosin jos ei tykkää aaltojen pitämästä "metelistä" niin tänne ei kannata tulla=)

Jos Moalboalista jotain on helppo löytää, niin sukellusfirmoja. Niitä oli ripoteltuna varmaan joka ikiseen nurkkaan ja pienen kyselykierroksen jälkeen löysimme hyvän firman omiin tarpeisiimme. Sukelluskohteita lähiympäristössä oli useampia, mutta meidän toiveissamme oli päästä sukeltamaan Moalboalin lähivesistössä sijaitsevalle pienelle Pescadorin saarelle. Sinne pääsy näytti melko epätoivoiselta, koska koko viikoksi oli luvattu huonoa säätä ja silloin sukellusfirmat pysyttelevät visusti vain lähimmillä ja suojaisimmilla riutoilla. Sovittiin paikallisomisteisen ja operoidun Nelson`s Diving School firman kanssa, että tullaan aamulla kahdeksan aikaan katsastamaan sää ja sukellusmahdollisuudet Pescadorille, koska nuo muut paikat eivät jaksaneet nyt kiinnostaa. Moalboalin (Pangsaman alue) muu tarjonta koostui hotelleista, ravintoloista, kolmipyörämopoista, simpukoita pursuavista matkamuistoputiikeista ja länsimaalaisista äijistä. Muutaman kilsan päästä olisi löytynyt ihan oikea rantakin (white beach), mutta sinne ei ollut sateella motivaatiota lähteä.

Bongattiin meidän huoneen lähistöltä pieni ruokapaikka, mikä näytti siltä että siellä voisi olla halpaa ruokaa verrattuna resortteihin kytkettyihin ravintoloihin. Okei ihan perussafkaa, mutta ruokalistalta kaksi-kolmasosaa annoksista ei ollut saatavilla ja loput kyhättiin ties kuinka vanhoista aineksista mitä löytyi jääkaapin perukoilta. Aikaa ruuanlaittoon kului ymmärrettävästikin kauan, kun käytössä oli tasan kaksi keittolevyä ja yksi "kokki" ja hinnat oli kuitenkin lopulta vaan ehkä 15 prosenttia muita ruokapaikkoja alhaisempia.

Seuraava aamu koitti ja kahdeksan aikaan oli herätyskello soittamassa sukellusfirmaan kohdistuvaa tiedusteluretkeä varten. Firma oli meidän kämpiltä noin 30 metrin päässä, mutta jostain syystä vaan oletettiin että ilma on liian huono Pescadoria varten, eikä sitten vaivauduttu nousemaan ylös asiaa varmistamaan. Tuntia myöhemmin sitten vihdoin noustiin ylös sängystä ja kurkistettiin pihamaalle. Ilma olikin yllättäen parempi ja juoksin äkkiä kysymään ovatko sukeltajat lähdössä tänään Pescadorille. Vastaus oli myönteinen ja meillä oli tasan viisi minuuttia aikaa koota sukellusvälineet kasaan ja juosta veneeseen, jossa kaikki muut jo odottivat lähtövalmiina. Noloa=) Meidän onneksi paatti lähti oikeastaan suoraan meidän majapaikan edustalta, joten lyhyt varoitusaika riitti loistavasti. Matka saaren edustalle kesti vartin verran, jonka jälkeen hypättiin veteen. Oma vika kun menee paikalle mattimyöhäisenä, mutta oli muuten melko surkea sukeltaa, kun minun regulaattori vuosi vettä ja Lindan BCD oli neljä kokoa liian iso. Yritä siinä nyt sitten päästä edes pinnan alle, kun liivi kelluu päällä. Linda käyttää yleensä kolmea painoa painovyössä, mutta lopulta niitä oli yhteensä seitsemän kun muuten sukellus olisi muuttunut pinnalla snorklaamiseksi=) Voi kai niitä happitankkeja siihenkin käyttää=) Seuraavalle sukellukselle saatiin BCD onneksi vaihdettua vähän pienempään, niin poistui edes se ongelma päiväjärjestyksestä. Muuten Pescador oli kyllä ihan menemisen arvoinen ja saatiin tehtyä kaksi vajaan tunnin mittaista riuttaseinämän tutkailureissua. Hienoa merielämää ja pikkuinen läpiuitava luolakin löytyi. Hintakaan ei hirvittänyt, kun yksi sukellus oli vaan 1100 pesoa eli alle 20 euroa.

Moalboalissa ei ollut yhtään raha-automaattia ja lähin löytyi tunnin ajomatkan päästä CarCar nimisestä kaupungista. Sukellukset sai onneksi maksaa kortilla, sillä käteisvarat olivat melkein finaalissa. Päätettiin että käydään seuraavana päivänä rahanhaku- reissulla, mutta lopulta se jäi sitten tekemättä, kun saatiin yhdestä hotelliravintolasta höylättyä luottokortilla 1000 pesoa deposittia loppu Moalboal visiittiä (eli ruokailuja) varten. Mitään muuta ihmeellistä ei enää tässä kohteessa tehty ja 5. helmikuuta suunnattiin bussilla takaisin Cebu Cityyn. Aikaa siellä oli vain yksi yö, sillä seuraavana aamuna tiedossa oli lento Palawanin saarelle. Otettiin majoitus Allson`s Inn nimisestä paikasta, mikä oli hintaansa nähden hyvä paikka,. Huoneesta löytyi jopa kaapeli tv, josta olin innoissani, kun sieltä tulisi illalla futispeli. Käytiin yhdessä ostoskeskuksessa ostamassa halvin digipokkari mikä löydettiin vanhan rikki menneen tilalle, jotta saataisiin otettua taas reissukuvia. Ei se nyt ainakaan huonompi voi olla kuin se kolmen pixelin kamera mikä on kytköksissä videokameraan=) Ei voi mitään, kun täällä on minimaaliset kameravalikoimat ja hinnat reilusti kalliimmat kuin Suomessa. Loppuilta menikin sitten juosten, kun itse tulin kipeäksi ja Linda tutkaili kameran käyttövalikoita. Futispeliäkään ei sitten tullut katsottua kun väsymys vei liian aikaisin voiton.

6. helmikuuta herättiin puoli seiskan aikaan aamulla ja lähdettiin aamupalalle mikä kuului huonehintaan. Ei tosin tiedetty, että se pitää tilata ainakin varttia ennen joltain listalta, kun ruuat mitä ilmeisimmin haettiin jostain muualta. Hetki mietittiin tilataanko edes, ettei myöhästytä lennolta, mutta ehdittiin onneksi kuitenkin syödä ja Linda oli onnellinen kun sai pitkästä aikaa puuroa=) Lento lähti kympiltä ja se kesti vain tunnin. Oltiin varattu lento joskus kauan aikaa sitten, jolloin suoria lentoja Cebulta Palawanille ei vielä ollut. Jouduttiin siis lentämään Manilan kautta ja notkumaan kentällä viitisen tuntia kun lento sieltä eteenpäin lähti vasta neljältä päivällä. Viideltä oltiin viimein perillä Palawanin pikkuruisella lentokentällä ja lähdettiin sieltä paikallisella lentokenttätaksilla (tässä tapauksessa tricyclellä=)) etsimään edullista majoitusta.