Vietnam

Ho Chi Minh City

19.2-1.3.2011

Kymmenen miljoonaa ihmistä ja viisi miljoonaa mopoa, tämä kertonee jo paljon Vietnamin suurimmasta kaupungista nimeltä Ho Chi Minh (ent. Saigon). Saavuimme Vietnamiin keskiyön paremmalla puolella ja otimme sikahintaisen taksin kohti keskustaa, koska tähän aikaan ei paljoa budjettimatkailijoiden suosimia kulkupelejä enää ollut maisemissa. Matka keskustaan vei parikymmentä minuuttia ja Red Sun hostellimme löytyi pieneltä kujalta monien muiden hostellien sekamelskasta. Käytännössä varmaan kaikki kaupungin hostellit olivat saman kujan varrella, tai sellaisen vaikutelman siitä ainakin sai. Huoneemme maksoi ruhtinaalliset 15 euroa yöltä, mutta sen maksoi ihan mielellään sillä huone oli aivan luksus kaikkien niiden rotanloukkujen rinnalla missä lähiaikoina ollaan oltu. Puhdasta, oma wc, lämmin suihku, kaapeli-tv, ilmastointi JA tuuletin, hyvä aamupala, sekä iloinen henkilökunta, jippiiiiiii!

Vietimme Ho Chi Minh Cityssä kaksi päivää ja sinä aikana ehdimme kiertämään useat kaupungin nähtävyyksiksi luetellut rakennukset, tutustumaan sotamuseoon, Ben Thanh nimiseen markkina-alueeseen, sekä kaoottiseen liikennekulttuuriin. Ben Thanh oli paikka josta sai ostettua mitä vaan ruuasta vaatteisiin ja koriste-esineistä käärmeviinaan. Sotamuseosta lähti maku ennen kuin pääsimme edes koko museota loppuun asti, kun seinät pursuilivat Vietnamin sodassa kidutettujen ihmisten valokuvia. Liika vaan oli liikaa.

Molemmat tykästyttiin kaupunkiin heti kättelyssä; sää oli loistava, hintataso edullinen, ruoka hyvää, kadut puhtaita, ja liikkuminen paikasta toiseen ympäri maata oli tehty turisteille todella helpoksi. Saatiin myös maistettua paria uutta ruokalajia katukeittiöstä; kynsietanoita, viiriäisen tai jonkun muun pikkulinnun munia ja jotain ihme lihahässäkkää. Hyvää kun on oikeanlaiset mausteet. Liikenteeseen tottui melko nopeasti. Suojateitä ja liikennevaloja oli harvassa ja kadut oli ylitettävä melko kaoottiselta vaikuttavan liikennevirran yli edeten tasaiseen, rauhalliseen tahtiin. Käytännössä jos keskelle tietä olisi pysähtynyt tai mennyt muuttamaan kävelynopeuttaan, olisi melko varmaan jäänyt auton tai mopon liiskaamaksi koristamaan asfalttia. Teiden ylitys kuitenkin sujui onneksi meidän osalta vammoitta, vaikka Vietnamin liikenteessä kuolee useita ihmisiä joka päivä kun ei siinä ole oikeen päätä eikä häntää. Sekään ei auta asiaa että maassa ei ole minkäänlaista "jos juot et aja" kulttuuria kun sen valvomiseen ei ole mitään resursseja. Niinpä mekin olemme todistaneet useiden kännikuskien nousevan mopon satulaan, vaikka jaloillaankin seisominen on näyttänyt olevan melkoisen työn takana. Kaupungin läheisyydessä olevat sodanaikaiset Cu Chin tunnelit päätimme käydä katsastamassa jos jää aikaa, eipä jäänyt.

Suomen kansalaisina pääsimme maahan ilman viisumia, mutta maksimissaan 15 päivän ajaksi. Aikaa koko maan kiertämiseen oli siis rajoitetusti, joten päätimme jättää maan pohjoisimman kolkan koluamatta vaikka se olisi sisältänyt maan pääkaupungin Hanoin ja joitain oletettavasti upeita Halong Bayn maisemia. Muutenkin siellä on ihan liian kylmä vielä tähän aikaan vuodesta, että olisi viitsinyt matkustaa yli tuhannen kilometrin päähän. Ho Chi Minh oli aika jättää taakse parin päivän jälkeen ja hostellirespa järjesti meille liput yöjunaan kohti Hue nimistä kaupunkia, joka löytyi jostain maan itärannikon keskisuunnalta. Päätimme että se olisi meidän pohjoisin kohde ja että lähdettäisiin sieltä sitten pikkuhiljaa takaisin alaspäin, jotta meillä olisi hiukan enemmän aikaa per paikka. Useimmat reissarit kulkevat reittiä Ho Chi Minh- Muine- Nha Trang- Hoi An- Danang- Hue- Hanoi- Halong Bay, eli pikkuhiljaa alhaalta ylöspäin ja pysäävät matkan varrella oleviin kohteisiin päiväksi tai kahdeksi. En nyt tiedä kuinka monta kilometriä meillä oli Hue:en matkaa, mutta aikaa se vei 20 tuntia. Juna taisi lähteä seitsemän aikaan illalla ja meillä oli makuupaikat pienessä junahytissä, mikä sisälsi yhteensä kuusi punkkaa, kolme päällekkäin molemmin puolin. Tilaa ei siis ollut mitenkään ruhtinaallisesti vaikka hytin sängyistä vain yksi oli käytössä meidän sänkyjen lisäksi. Kuvittelemaan pystyi helposti miten ahtaaksi tunnelma olisi käynyt jos hytissä olisi ollut täydet kuusi tyyppiä matkatavaroineen. Matka sujui ihan mukavasti ja nukkumaankin pystyi vaikka juna keikkui raiteilla melkoisen paljon. Seuraavana päivänä kolmen kieppeillä päivällä juna saavutti Huen kaupungin ja hyppäsimme pois kyydistä. Vauhdissa! No ei nyt sentään, älkää kaikkee uskoko=)

Hue

Vaikkemme olleet vielä lähelläkään maan pohjoisinta kolkkaa, ilma oli selvästi viileämpää kuin etelässä. Pitkähihaiset vaatteet eivät olleet ollenkaan liikaa ja paikalliset käyttivät toppatakkeja. Olimme saaneet jostain käsityksen että hostellimme olisi kymmenen minuutin matkan päässä juna-asemalta, joten päätimme kävellä sinne. Puolen tunnin tarpomisen jälkeen rinkat selässä tulimme siihen tulokseen että kyse oli automatkan pituudesta. Ilma oli kuitenkin raikas ja syksyisen viileä, joten kävely oli ihan mukavaa. Tämäkin kaunis joenvarsikaupunki sai heti sympatiamme ja viihdyimme tosi hyvin. Hotellihuoneemme (City Tour Hotel) sisälsi jälleen kaikki samat fasiliteetit kuin edellinenkin, mutta oli paljon halvempi, vain 10 dollaria yö. Tähän halvimpaan huoneeseen ei kai olisi kuulunut aamupalaa, mutta koska netissä oli lukenut aamupalan kuuluvan hintaan ilman että huoneita oli mitenkään eroteltu, saimme senkin vaadittua itsellemme ilmaiseksi. Yksi miinus oli ja se oli se että huoneessa oli ihan hemmetin kylmä yksinkertaisten ikkunoiden ja pattereiden puuttumisen vuoksi. Lämpösukat ja verkkarit pääsivät töihin yön ajaksi, vaikka huoneessa olikin melko paksut peitot.

Huen suosituimmat nähtävyydet pyörivät entisaikojen keisareiden hautapaikkojen ympärillä. Otimme taas omasta respastamme päivän pituisen opastetun kaupunkikierroksen, joka sisälsi 50 ruokalajin buffet-lounaan. Hinta oli viisi euroa henkilöltä, mutta se sisälsi vain kuljetukset, oppaan ja ruuan, ei sisäänpääsymaksuja kohteisiin. Aamu alkoi bussin tullessa hakemaan meidät hotellilta ja aamupäivän aikana kiersimme kolmen eri keisarin hautapaikat. Kahteen ensimmäiseen paikkaan menimme sisälle ja paikat olivat melko samantyyppisiä (Tu Duc Tomb ja Minh Mang). Molemmat olivat kohtuullisen kokoisia alueita ja sisälsivät itse hautojen lisäksi joitain muitakin "huoneita", kuten olohuonetta, kävelyhuonetta, teatteria yms. Ihan kauniita paikkoja. Kolmanteen hautapaikkaan emme enää vaivautuneet sisälle asti ja odottelimme muuta seuruettamme sen ulkopuolella. Sisäänpääsymaksu per hauta oli joku vajaa kaksi euroa lätty. Hautojen jälkeen bussi palasi takaisin keskustaan ja vuorossa oli lounas. Tarjolla oli länsimaista ja vietnamilaista ruokaa eikä kasvissyöjiäkään oltu unohdettu. Ruoka oli ihan hyvää, mitään kovin erityisiä makunautintoja emme kokeneet, mutta hintaansa nähden ihan jees.

Lounaan jälkeen bussi jatkoi joen toiselle puolelle Citadel nimiseen paikkaan, joka oli siis joku entinen hallitsijoiden kaupunki/alue. Kai. Imperial City se oli englanniksi, mikä siitä nyt sit on suora suomennos. Kuljeskelimme oppaan perässä aluetta läpi reilun tunnin verran, mutta opastukset menivät vähän ohi. Tämän jälkeen bussi ajoi vielä yhdelle Pagodalle (temppelille), joka oli ihan hieno paikka. Nuori munkki (7vee?) pamautti tasaisin välein jotain rumpua, mitä oli hauska seurata. Samassa tilassa osa ihmisistä kumarsi Buddhaa ja rukoili, ja kun astuin samalle matolle kumartamatta, munkki hätisti minut oitis kauemmas. Missäs oli taas meikäläisen käytöstavat..oi voi
=)

Bussi lähti tyhjänä takaisin keskustaan ja me taitoimme saman matkan lohikäärmeveneellä kaupungin keskellä virtaavaa jokea pitkin. Olimme ajatelleet venematkan olevan city-tourin kohokohta, mutta se ei ollut mitenkään erikoista, lähinnä oli vaan kylmä, emmekä nähneet mitään maisemia mitä emme bussista olisi jo nähneet. Puoli viiden aikaan olimme takaisin hotellilla ja vaikka kaupunki oli viihtyisä päätimme ottaa bussiliput seuraavalle päivälle kohti Hoi An:in kaupunkia. Matka lounastauolla kesti nelisen tuntia, mikä viime aikoihin verrattuna oli mukavan lyhyt matkustusaika.

Hoi An

Saavuimme Hoi An:in kaupunkiin torstaina alkuiltapäivästä. Bussin päätepysäkki oli suoraan netistä varaamamme hotelli Vinh Huy:n edessä, joka oli mukava yllätys. Kaikki Vietnamin majoituspaikat ovat olleet halpaan hintaansa nähden tosi laadukkaita, eikä tämäkään ollut poikkeus. Ei kyllä etukäteen tullut mieleen, että tässä maassa voisi olla näin kehittynyttä. Ho Chi Minh ja Hue ovat olleet molemmat viihtyisiä paikkoja, mutta tämä 70 000 asukkaan kaupunki kiilasi heti ykköseksi kun pääsimme tutkimaan sen kapeita katuja. Jotenkin todella kodikas ja kaunis paikka, sadat silkkilamput koristivat katuja ja kaupungin keskellä oleva joki teki omanlaisensa tunnelman. Varsinkin pimeän laskeutuessa kun kaikki lamput menivät päälle, näky oli erityisen kaunis. Paikassa oli tosi paljon turisteja, mutta silti täällä oli jotenkin rauhallisen tuntuista ja lisäplussana tosi hyvää ruokaa! Pääkatujen varrelta löytyi räätälinliikkeitä toisensa perään, joiden mallinukkeja koristivat toinen toistaan kauniimmat leningit, puvut ja takit. Opaskirjassa taisi lukea että kaupungissa on jopa 200 räätälinliikettä, mikä on mielestäni melko suuri määrä tämän kokoisessa kaupungissa. Tosin kaikilla ei taida olla edes minkäännäköistä räätälikokemusta.

Oltiin etukäteen ajateltu että täällä voisi teettää ehkä yhden talvitakin, mutta edullisten hintojen takia homma lähti vähän lapasista ja päädyimme lopulta tilaamaan useita takkeja, kenkiä ja mekkoja. Talvitakkia tosin ei saatu kun paikallisten käsitys lämpimästä talvitakista on hiukkasen erilainen kuin meidän. Laatu oli osassa vaatteita oikein hyvä, mutta esimerkiksi kengistä huomasi että ne on vähän turhankin nopeasti hutaistu. Vaikea on etukäteen tietää mikä räätälikauppa on oikeasti ammattitaitoinen ja mikä ei. Meidän piti olla kaupungissa vaan pari päivää, mutta vaatteiden sovituksissa sun muissa meni sen verran aikaa, että vietimme täällä neljä yötä. Seikka ei häirinnyt laisinkaan, kun kaupunki oli niin kaunis. Hoi An:in kaupungin muut nähtävyydet jäivät vähän sivummalle, mutta keskustaa ja vanhan kaupungin aluetta kierrellen näki meidän tarpeisiin ihan riittävästi. Puolen tunnin-tunnin ajomatkan päästä olisi löytynyt jotkin My Son:in temppelirauniot, rantaviivaa ja sen sellaista, mutta niihin ei lähdetty.

Helmikuun viimeisenä päivänä alettiin laskeskelemaan että meillä on enää neljä päivää aikaa olla ilman viisumia Vietnamissa. Ollaan viihdytty maassa niin hyvin, että ajateltiin hankkia viisumi maahan jotta ehdittäisiin nähdä vielä muitakin paikkoja. Koska meillä ei ollut viisumia valmiina, sen pidennys ei tullut kyseeseen. Pelkkä pidennys olisi ollut kohtuuhintainen 25 dollaria. Meidän olisi pitänyt ottaa siis uusi viisumi, hintaan 85 dollaria, kos. Punnitsimme vaihtoehtoja pitkään ja päädyimme lähtemään etuajassa Laosiin ja lopettaa Vietnamin turneen tähän sillä näin pitkillä välimatkoilla loput neljä päivää Vietnamissa olisivat menneet tuli hännän alla. Ostimme Hoi An:in turistitoimistosta bussiliput Laosiin, mutta sitä varten meidän piti palata takaisin Huen kaupunkiin. Se tuntui vähän tylsältä kun vasta sieltä tultiin, mutta suunnitelma oli siis se, että eka bussi Hue:en, siellä yksi yö ja tiistai aamulla lähtö kohti Laosin rajaa (Lao Bao).

Jäimme eri osaan Huen kaupunkia kuin viimeksi niin näimme vähän uusia kulmia. Parin innokkaan pyöräkuskinkin onnistui tällä reissulla vedättämään meitä sata-nolla. Jäätyämme bussista pois, kysyimme pyöräkuskeilta tietävätkö he missä hotellimme sijaitsee ja he lupasivat kyyditä meidät sinne. Kymmenen minuuttia myöhemmin maisemat alkoivat näyttää oudon tutuilta ja tajusimme että kuskit ovat tehneet ympyrän ja olemme sadan metrin päässä siitä kohdasta minne bussi meidät alunperin jätti ja hotelli sijaitsi siitä kohdasta siis sen sadan metrin päässä! Maksoimme kyydistä kolmanneksen siitä summasta mitä he pyysivät ja kirjauduimme sisään hotelliin. Ei olisi pitänyt maksaa kuin kymmenennes! Tai oikeestaan kuskien olisi pitänyt maksaa meille siitä että tuhlasivat kymmenen minuuttia meidän aikaa tahallaan.

Matka Laosin rajalle...

Keskiviikkoaamuna bussi Laosiin lähti viereiseltä kadulta kello 06.30 ja käytimme bussiin mennessämme lopun Vietnamin valuuttamme muutamaan eväsranskanleipään mitä täällä myydään joka nurkassa. Goodbye Vietnam, tänne pitää ehdottomasti palata joskus uudelleen! Matka Laosin rajalle kesti kolmisen tuntia ja reilussa tunnissa koko bussilasti oli saanut hankittua viisuminsa. Eka askel oli leimauttaa passi ulos maasta ja maksaa niinkin suuri kuin puolen dollarin maastapoistumismaksu. Sitten piti mennä kävellen Laosin puolelle ja seuraavalle luukulle täyttämään viisuminhakulomake hintaan 41 dollaria. Vielä ohjelmassa oli kolmas luukku jossa passimme sai lopulliset leimat kuukauden luvalliselle maassaololle. Viimeisellä luukulla sai odottaa ikuisuudelta tuntuvan ajan kun yhden passin leimaamisessa meni aikaa ja koko ajan joku aasialainen kiilasi eteen jonossa. Bussiseurueessamme oli kaksi amerikkalaista vanhaa veikkoa, jotka tekivät kaikille selväksi mitä mieltä etuilusta ovat. Suora käännös meni jotenkin näin: "Jonon pää on tässä, tajuutko. Helvetin kiinalaiset, menkää pois mun naaman edestä, maailman töykeintä kansaa" Tuli varmaan "kiinalaisille" hyvä mieli..pitänee toivoa etteivät he ymmärtäneet englantia=) Vaikka se on kyllä totta että se etuilu on melkoisen ärsyttävää..ja tosi yleistä olit sitten vessajonossa tai missä vaan muualla.

Bussimatka jatkui muutaman tunnin, jonka jälkeen bussikuski käski meidän vaihtaa linja-autoa. Auton vaihdon piti tapahtua ihan eri paikassa, mutta uuden bussin ikkunassa luki oikea määränpää niin noustiin mukisematta kyytiin. Matkan siitä pisteestä piti kestää vielä piiiiiitkään, aamu kuuteen asti. Ei ollut kovin kiva että bussi oli vanha rätyskä ja pimeän tultua valot kyllä sammutettiin mutta teeveestä soi vuoron perään sketsiohjelma ja laosilainen karaoke. Jos joku tekisi jotain kuulotestejä paikalliselle väestölle ni luulis että tulokset olisivat melko surkeita tuollaisen äänisaasteen jälkeen. Huoh.

Yöllä 00.30 bussi pysäsi ja luultiin että se on tyypillinen ruoka/wc tauko mitä oli tasaiseen tahtiin. Käytiin nopeasti vessassa ja yhtäkkiä joku nainen alkoi tarjoamaan meille jatkokyytiä keskustaan. Sanottiin vaan että ei ei ei me mennään Vientianeen asti ei me tarvita mitään kyytejä nyt. Mentiin takaisin bussiin sisälle, kunnes joku muu tuli sanomaan että hei, me ollaan jo Vientianessa. Bussissa oli meidän lisäksi kaksi muuta länsimaalaista ja meiltä meni joku kymmenen minuuttia ennenkuin uskottiin että ollaan oikeasti jo perillä ja suostuttiin tulemaan bussista ulos=) Mutta ei se nyt ihme ole jos matkan piti kestää 24h, ja bussin piti olla perillä aamulla kuudelta kun kello ei ollut vielä edes yhtä yöllä. Vähän niillä paikallisilla varmaan oli naurunaihetta taas kerrakseen=D Hypättiin sitten lopulta siihen keskustan jatkokyytiin ja muutaman tovin kuluttua olimme perillä. Lähdimme nelistään etsimään majoitusta yöksi, mikä oli hivenen hankalaa keskellä yötä kun paikka toisensa jälkeen oli joko täynnä tai sitten kiinni. Vihdoin ja viimein löydettiin yksi majoituspaikka joka oli auki ja jossa oli kaksi vapaata huonetta. Henkilökunta kömpi ylös riippumatoistaan ja saimme avaimet käteen. Vapaat huoneet olivat melkein mini-asuntoja keittiöineen ja hintakin oli sitten sen mukainen. 20 dollaria yöltä oli maksettava kun katu oli toinen vaihtoehto, mutta olihan se huone silti hienokin kyllä ja päästiin vihdoin nukkumaan kunnon sänkyyn 18 tunnin bussissa istumisen jälkeen.