San Cristobal de las Casas

25-27.9.2010

Lähdettiin eilen Tulumista yöbussilla kaupunkiin nimeltä San Cristobal de las Casas. Kyseinen mesta sijaitsee Chiapasin osavaltiossa reilu pari kilsaa merenpinnan yläpuolella vuoristoisessa maisemassa. 1000 kilsaa ja 16 tuntia myöhemmin, saavuimme lopulta perille. Ykkösluokan bussi maksoi noin 45 euroa, ei kovin paha ajatellen matkan pituutta. Valtatiet oli suhteellisen hyvässä kunnossa, lukuunottamatta muutamaa onnettoman surkeata kuoppaista tienpätkää. Ekat kymmenen tuntia matkasta menikin siksi ihan mukavasti enemmän tai vähemmän nukkuessa, pari kertaa matkan aikana armeijan poitsut tutki meidän linja-auton ja häiki taskulampuillaan meidän viattoman näkösiä naamoja. Kuskeina meillä oli kaksi eri meksikaanoa, jotka molemmat olivat aikamoisia ajokoiria. Toinen ajoi ja toinen nukkui sillävälin jossakin bussin kolossa, koskaan ei selvinnyt missä sillä sisällä matkustamossa 'peti' ei sijainnut.

Aamun valjetessa oli matkaa enää jäljellä parisataa kilsaa urakasta. Ajattelimme, että ollaan varmaan muutamaa tuntia aiottua ajoaikaa edellä, sillä matkan piti päättyä vasta siinä yhden hujakoilla ja kello oli vasta seitsemän aamulla. Pian selvis, että olimme niiiiin väärässä, matkaa tosiaan oli enää se parisataa kilsaa, mutta pian ei enää ollut epäselvää miksi sen taittamiseen kului kuusi tuntia. Palenquen kaupungin kohdalta alkoi vuoristorata, joka oli pelkkää mutkaa mutkan perään. Keskinopeus oli varmaan jotain 40km/h luokkaa ja tuntui että matka ei lopu ikinä. Matkapahoinvoinnista kärsivänä oli hiukkasen sinnittelemistä, että selvisin kunnialla loppuun asti. Maisemat sen sijaan olivat henkeäsalpaavat! Ajoimme pitkin mutkaista vuoristotietä aivan vuorten reunoilla ja kun katsoi alas toiselle puolelle siellä näkyi mielettömän kauniita vuoria, laaksoja niiden keskellä ja pilvilauttoja kellumassa niiden päällä. VAU. Mp 3- soittimessa soi Enyan 'May it be', mieletön fiilis. Olis niin ollut kameralle käyttöä, harmi ettei bussista päässyt ulos=) Välillä vähän hirvitti kun kuski kurvasi vuorenreunoilla sijaitseviin mutkiin missä ei ollut minkäänlaista kaiteen tynkää..pienikin ajovirhe ja bussi olis kierinyt rytisten useita satoja metrejä vuorenrinnettä alas. Onneksi selvittiin ehjin nahoin perille, maantierosvojakaan ei näkynyt..

Perillä meitä odotti vuorensolan välissä oleva pilvinen kaupunki. Lähdettiin tallustamaan kohti meidän hostellia mikä osoittautui aika hitaaksi puuhaksi kun kadut oli tosi kapeita, ihmiset hidastelivat eikä kellekään tullut edes mieleen väistää kahta raskasta rinkkaa kantavaa muukalaista. Pienen pyörimisen jälkeen oikea paikka (Posada 5) taas löytyi, huone kera kolmen sängyn, jaetun wc:n sekä betonilattian.

Kävellessämme naureskeltiin kun kaikilla ihmisillä oli päällään pitkät housut ja takit, joillakin jopa toppatakit. Olihan vuoristoilma vähän vilpoinen, mutta että oliko toppatakeille muka tarvetta.. Purettiin vähän tavaroita ja kunhan hiki laantui rinkan raahaamisesta ni huomattiin että täällä todella on kylmä, ihan kuin Suomi syksyllä kun ilma alkaa viiletä. Huoneessa ei oikeestaan ilman pitkähihaisia/lahkeisia vaatteita tarjennut ja meilläkin on lisänä viel ollut makuupussia/takkia/pipoa kun on tääl sisällä oltu. Eikä sekään tunnu riittävän. Minkäännäköistä lämmitystä ei tietenkään oo, joten ei se toppatakkikaan pahalta enää kuulostaisi=)

Ilma on täällä ihanan raikasta ja jos kokoaikaa ei sataisi vettä ni tämä olis ihan mukavaa vaihtelua niihin kauheisiin helteisiin missä on tähän asti koitettu kärvistellä. Paikka sinänsä on miellyttävän oloinen, täällä on kivalla tavalla sekaisin 'vanhankansan' ihmisiä, jotka pukeutuu perinteikkäisiin vaatteisiin ja myyvät itse tekemiään tekstiilejä ym. ja sit toinen puoli on trendikkäästi pukeutuvia 'modernin maailman' ihmisiä joita ei aluksi uskottu täältä edes löytävämme. Lisäksi täältä löytyy jos jonkinnäköisiä vaatekauppoja ja kaikkea mahdollista. Valokuvaamisen kanssa on pitänyt olla varovainen, sitä ei paikalliset arvosta jos menee ja nappasee heistä tai heidän omaisuudestaan kuvia. Harmi sinänsä kun he ovat juuri sitä minkä haluaisi kamerallaan ikuistaa.. Jossain luki et jos ottaa kuvan väärässä paikassa, ni voi saada aikalailla mitä vaan päähänsä mikä heittoetäisyydeltä löytyy..kiviä, mätiä tomaatteja..tai vankilatuomion ja sakkoja=) Eipä sitä silti itsekään tykkäisi, jos kymmenet/sadat turistit päivässä ottaisivat meikäläisistä kuvia vaan sen takia et näytetään heidän silmissä mielenkiintoisilta..

Tokana päivänä klo 05.50 kuului tuttu, mutta hieman epärealistinen piipitys.. Turo lähti luikertelemaan lakanan ja 3 villapeiton alta kohti kännykkää 15 asteisessa kylmiössä. Itse jatkoin velvollisuuksiani sängyn pohjalla, kun taas toisen osapuolen oli aika hoitaa omansa kytkemällä streami päälle ja seurata huippuviihdyttävä "paikallispeli" Bolton-Manu.. Oli jotenkin koomista seurata peliä pipo, hanskat, tuulitakki ja muutama villapeitto päällä. Oltiinhan kuitenkin sisätilassa ja Meksikossa.. Huoneessa oli oikeesti maksimissaan 12 astetta ja kylmät betonilattiat eivät auttaneet asiaa.. Kohdekaupungin faktat eivät siis olleet viimeisen päälle hallussa. 2 Kilometrin korkeudella sijaitsevissa kaupungissa oli kohtalaisen raikas sekä kylmä ilma sekä vettä satoi kolmen päivän aikana noin 45 tuntia=)) Pikku vinkki: Kannattaa miettiä onko hyvä järjestys mennä ensin Karibian lämpöön ja siirtyä sieltä vuoren huipulle pelkkien kesävaatteiden kanssa..(Ätsiuu..) Ei vaan onneks kassiin tuli tungettua urheilukerrastoa, pipoa, hanskaa, kaulahuivia ym. ne on ollu nyt kovassa käytössä! Toinen huono puoli näissä "kylmiöissä" on se, että jos kastelee vaatteet niin niiden kuivumiseen menee vajaa 3 päivää lämpötilasta johtuen.

Kolmen päivän aikana kiertelimme ympäri kaupunkia katsellen mitä sillä on tarjota, kirkkoja, kauppoja, pari temppeliä, markkinoita ym. Vikaksi päiväksi ostimme retken kahteen kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan intiaanikylään yhdestä kaupungin monista Tours-toimistoista. Toimiston myyjä kertoi ensin tarjoamistaan retkistä, jonka jälkeen valitsimme kyseisen retken. Retki maksoi 15€ hlö ja sisälsi kuljetukset, luvat ja sisäänpääsymaksut eipä paljon muuta.. Menimme yhdeksäksi hostellimme eteen kuten oli sovittu. No siinä sitten 45 minuutin odotuksen jälkeen lähdimme kävelemään kyseiseen Tours-toimistoon kysyäksemme, että oliko retki kenties peruttu? Toimisto, joka sijaitsi vain 200 metrin päässä hostellistamme oli yllätys yllätys kiinni.. Siitä sitten lähdimme takaisin hostellille kiviä potkiskellen ja miettien että mitäs sitten teemme? Rahat oli ainakin saatava takaisin, se oli aivan varma.

Hostellin eteen päästyämme, joku nuori mies tuli meitä vastaan ja kysyi, että olimmeko tulossa Chamulaan? (intiaanikylään..=) Alun säätämisen jälkeen olimme siis kuitenkin menossa kohti intiaanikylää viiden muun turistin sekä oppaan kanssa. Chamulaan oli 20 minuutin ajomatka, mutta rankkasateiden aiheuttamien tulvien vuoksi liikenne oli osittain puuroutunut sen verran, että matkaan meni tuplasti aikaa. Mielessämme olimme jo kuvitelleet, että menemme jonnekin syvälle metsään, jossa "inkkarit" keittelevät isossa padassa ruokaa ja polttavat rauhanpiippua teltoissaan.. Haha, juu näimpä. Kyseinen kylä oli niinkuin muutkin tavalliset pikkukylät Meksikossa. Ravintoloja, katukojuja, Coca-Colaa, kulkukoiria sekä autoja. Ei siis vankkureja.. Eiku niitä olikin länkkäreillä =) Ihmisiäkin löytyi joku reilu 60 000.

Aluksi menimme pieneen kahvilaan, jossa oppaamme selvitti puolen tunnin tarinalla hieman Maya-intiaanien uskonnosta, elintavoista sekä ajattelutavoista jne. Tämän jälkeen menimme kylän keskellä sijaitsevaan kirkkoon, jossa oli hieman mystinen tunnelma. Kirkossa oli lattia täynnä ruohoa ja kynttilöitä ja kirkon seinien ympärille oli koottu pöytiä, joissa oli kynttilöitä sekä maalauksia&valokuvia. Osa rukoilijoista oli kirkon lattialla rukoilemassa sekä sytyttelemässä kynttilärivistöjään.. Yhdellä naisella oli uhrilahjana kukko, jota hän piteli otteessaan rukoillessaan. Jäimme lähettyville odottamaan innolla josko tipulta katkeaisi pää tai näkisimme verenvuodatusta, josta oppaamme oli aikaisemmin meille kertonut. Tosin opas kertoi että nykypäivän mayat eivät juurikaan enää verta käytä uhrilahjana, vaan nesteenä voi olla mitä vaan. Siksi yleinen näky kirkossa olikin limsapullot, uhrilahjoina ollen siis oli kaksi asiaa, neste (kokis) ja valo (kynttilät). Hetken odotuksen jälkeen kukko oli edelleen vahingoittumaton, joten jatkoimme matkaa, ja toivoimme että tipun tila säilyisikin vakaana=) Valokuvien otto oli ehdottomasti kielletty kirkon sisällä. Myöskään paikallisia mielenkiintoisen näköisine asuineen ei saanut linssillä tähdätä. HÖH.

Samaan reissuun kuului myös tutustuminen toiseen intiaanikylään Zinacantaniin tai oikeastaan yhteen taloon, jossa naiset olivat kutoneet erilaisia vaatteita, huiveja sekä pöytäliinoja. Talossa näimme hieman miten kyseist "rievut" valmistetaan ja sen miten niitä sitten taas kaupitellaan turisteille=)) (Rahapussin nyörit pysyivät tälläkin kertaa visusti kiinni..) Sitten saatiin lopuksi syödä kahden paikallisen valmistamia tacoja ennenkuin lähdettiin takaisin kämpille. Retkestä jäi hieman huono maku siinä mielessä, että oli odottanut jotain enemmän alkuasukas-touhua. Oman mielen sopukoissa kun kymmenien tuhansien ihmisten asuinpaikka on jotain muuta kun 'kylä'. Tuntui, että meille näytettiin kirkko ja vietiin kahteen paikkaan, jossa meille yritettiin myydä kaikkea mahdollista..=) Vähän jäimme odottamaan, että olisimme nähneet enemmän paikallista menoa, jota ei kuitenkaan 4 tunnin reissuun saatu mahtumaan. Positiivinen asia oli se, että oppaamme oli paikallinen ja tunsi monet kylien asukit, joten tunsimme olomme tervetulleiksi..

Retken jälkeen haimme pyykit pesulasta, jonne olimme ne jättäneet edellisenä päivänä. 4,8€ maksoi 7 kiloa pyykkiä pestynä ja silitettynä. Loppuilta sujui pakatessa ja yöbussia odotellessa. Olimme ostaneet edellisenä päivänä bussiliput Oaxacaan, jonne oli 11 tunnin ajomatka. Emme malttaneet odottaa pääsyä matalampiin korkeuksiin ja takaisin siedettävimpiin lämpötiloihin. Huoneemme kylmyys oli vain jotain sellaista mitä ei halua kokea, aivan käsittämätöntä..=) Nyt tiedetään miksi siellä myytiin joka paikassa Ponchoja ja muita villavaatteita...