Cozumel- Island of the Swallows

Warning! This text may take 10-15 minutes of your free time- please be patient=)

Cozumelin saarelle matkustettiin lautalla, joka lähti Playa del Carmenista. Lauttaliput maksoivat muhkeat 8,4€/hlö/suunta.. Tekohymy suupielellä maksoimme mukisematta useita satoja pesoja tädille vaikka ottihan se hieman pannuun kun joutui maksamaan 40min lauttamatkasta saman hinnan kuin 3h bussimatkasta ykkösluokassa. No, vaikka tuo "pääskysten saari" Playa del Carmenin rannalta näkyy horisontissa ei se tarkoita että sinne voisi silti uimalla mennä..ainakaan rinkka selässä. Lautalle päästyä bongasin tiedon, että lautalla toimii internet. No oitis tietenkin avasin yhteydet ja menin lukemaan mitä Maailmalla oli tapahtunut (varmistin valioliigan pelitilanteet=). Lautan lähdettyä liikkeelle yllätyimme miten iso lautta voi keinua niin paljon. Lautta vastasi särkänniemen Hurrikaania. Pientä keinutusta puolelta toiselle.. Olin juuri syönyt kulhollisen suklaamuroja, jami. Suklaamurojen pyöriessä pötsissä koimme toisen pienen yllätyksen kun hombresta ja senorasta koostunut meksikaanoduetto alkoi laulaa lautan edessä mikrofoonien kanssa.. Show oli sen verran hyvä, että se sai katseen eteenpäin ja ajatukset pois keinuvasta potskista. Hurjimmat meksikaano- nuorukaiset nousivat seisomaan lauttamatkan ajaksi ja alkoivat sheikkaamaan musiikin tahtiin. Lautalla ei olisi saanut seisoa matkan aikana, mutta eipä se näyttänyt menoa haittaavan show-miehiä kun kerran olivat..! Matkalla bongattiin myös delfiinejä, joita emme kuitenkaan nähneet, koska istuimme keskellä lauttaa. Hieman ennen satamaa meksikaanoduetto alkoi keräämään kolehtia. Se oli jotenkin niin odotettua.. Toisaalta teki kerrankin oikeasti mieli antaa juomarahaa, koska sen verran hyvin he lauloivat ja ottivat lautan haltuun! Taisin huomaamattomasti antaa vaivaiset 3 pesoa..=() Pääasia, että kolehti kilisi..

Yllätyimme positiivisesti Cozumelin saareen. Saari tuntui kovin rauhalliselta vaikkakin saaren aktiiviset sisäänheittäjät tulivat iloisesti JO laiturilla vastaan snorklauskuviensa kera...ARRGH. Joukossa oli myös muutama majoitusta tarjoava yrittäjä. Lääkkeenä tähän käytimme jo kauan sitten löytämäämme asetta: Pikakävelyä eteenpäin täyttä höyryä ilman pysähtymistä ja välttää katsekontaktin ottoa kehenkään. Ei tarvi kuulla eikä nähdä mitään jos ei halua. Ei tarvi ostaa mtn jos ei halua=)) Toinen hyvä keino on myös se, että sanoo jo maksaneensa majoituksen ja sukellukset. Yksi hyvä keino on myös, että sanoo lähtevänsä huomenna aamulla, joten ei voi osallistua tuleville reissuille. Tässä tapauksessa jos sanoo niin ei varmaan kannata sitten pörrätä samoissa kadunkulmissa seuraavaa viikkoa jos on jo sanonut lähtevänsä saarelta=))

Cozumelin saarella on useita kymmeniä sukellusliikkeitä, auto/skootterivuokraamoja, matkamuistomyymälöitä > eli peruskauraa. Positiivisesti itse olimme kuitenkin yllättyneet siihen kuinka rauhallista yleisesti ottaen saarella oli. Asiaan voi myös vaikuttaa se, että emme olleet liikkeellä sesonkiaikaan, jolloin satama kuhisee "pikku" Karibianristeilijöitä, joiden matkustajat tulevat jaloittelemaan saaren rantakuppiloihin sekä ateroimaan Mc' Donaldsiin..

Faktaa on myös se, että reilu 70% matkaajista tulee saarelle sukeltelemaan, joka vie sen verran voimavaroja etteivät he enää jaksa iltaisin päteä Cozumelin kaduilla..Ensimmäisenä kokonaisena päivänä päätimme vuokrata menopelin, jotta saisimme jonkinasteisen käsityksen siitä millaisesta saaresta oli kyse. Noh ei tarvinnut hotellista kävellä kuin 15 metriä itään kun ensimmäinen "Javier" tuli tarjoamaan mopedivuokraa. Olimme hieman miettineet hintoja etukäteen, että kuinka paljon voisi maksaa. No ensimmäinen tarjous oli, että 25 dollaria.. Totesimme yrittäjälle, että ajattelimme enemmänkin viittätoista dollaria. Yrittäjän naama meni hieman kurttuun eikä hän tykännyt ideasta. Hän kertoi vaan, että sama hinta joka paikassa..näinpä.

Seuraavalla myyjällä oli sama 25. Kolmas myyjä sanoi että 20 dollaria ja mutisi epäselvästi että sisältää verot ja vakuutukset jne. Kas kummaa kauppaan sisälle mentyämme hinta oli yhtäkkiä 33 dollaria vakuutuksineen. Turha siinä sitten enää kiistellä, potta päähän ja mopo ulos..! Ilman vakuutuksia mopon olisi saanut siis 25 dollarilla, mutta meksiko-oppaassa mainittiin muun muassa, että Cozumelilla on kaoottinen liikenne ja mopo-onnettomuuksia sattuu aikas paljon, niin ajattelimme ottaa nuo vakuutukset. Alku siksakin (renkaiden lämmittelyä) jälkeen löytyi ajolinja, vilkku, töötti sekä ripaus itsesuojeluvaistoa. Skootteri on siitä vaarallinen vehje, että siinä menee ihon lisäksi maine ja kunnia jos sillä kaatuu=) Matkusteltua huomaa miten tärkeä ja yleinen kulkupeli skootteri on maailmalla. Esimerkiksi Thaimaassa on yleistä se, että arkipäivän päätteeksi 4- henkinen perhe ajaa kotiin (~10km) yhdellä skopalla 3 ruokakassia sarvilla.

Lähdimme tutkiskelemaan saarta kaksipyöräisen tehomyllyn avuin. Saarella oli kohtalaisen helppo ajaa, koska saarta ympäröi yksi iso tie, joten eksyminen on mahdotonta. Eikä liikennekään kovin kaoottista ollut..Lähdimme ajamaan etelää kohti, koska kartasta bongasimme muutaman rannan tms, jonne ajattelimme mennä. Linda toimi kartturina takana ja minä ajoin. Näin varmistimme myös sen, että mopo ei keulisi koko matkaa. Matka taittui lämä pohjassa kuitenkin kunnioittaen skopa- yrittäjän muistutusta max.60km/h.. Muistutuksen lisäksi nopeusmittariin oli liimattu keltainen isohko tarra, jossa luki sama sanoma. Matka taittui kovasta helteestä huolimatta kohtuu ripeästi.. Ensimmäisen 10km jälkeen pysähdyimme Palancar Beachille pulahtamaan, jonne olimme myös varanneet seuraavan päivän sukellusreissun.

Cozumelin saarella on keskustan alueella kovin vähän uimakelpoisia rantoja, joten on suunnattava joko pohjoiseen tai etelään nauttiakseen uimisesta ja auringon palvonnasta. Tämä johtuu myös osakseen siitä, että keskustan alueella liikkuu isot risteilijät/lautat, joten uiminen olisi haasteellista. Palancar Beach oli rauhallinen ja siisti ranta, jossa oli mahdollista vuokrata snorkkelit, ottaa hierontapalveluita, syödä/juoda sekä siis palvoa aurinkoa. Mainio paikka siis snorklaukseen. Kävin vain dippaamassa, koska matka oli vasta aluillaan ja monta paikkaa nähtävänä. Lindalle riitti aurinkotuolissa "köllöttely". Palancar Beachilla pyöri useita riikinkukon tapaisia kanoja sekä noin 40 senttimetrin pituisia iguaaneja turistien jaloissa. Meksikossa iguaanit ovat varsin yleisiä ja tarkkasilmäiset bongaavat useita kymmeniä päivässä. Enimmäkseen näitä veitikoita löytää Maya- raunioilta, jossa nämä ottavat aurinkoa ryppyisellä ihollaan, eikä Linda oo vieläkään kyllästynyt ottamaan niistä kuvia vaik niitä on varmaan jo sata=)

Palancarin jälkeen ajoimme vajaa 10 kilometriä, jonka jälkeen saavuimme saaren eteläiseen kärkeen, jossa oli majakka ja muutama rantaravintola. Otimme pakolliset valokuvat mm. Hippi Baarista nimeltään Freedom Bar, jonne emme vaivautuneet, koska paikka näytti kovin tyhjältä. Seuraava stoppi tuli, kun näimme muutaman skootterin ja auton pysähtyneen kahden juomakojun luokse. Muutamat turistit olivat paikallistaneet komean kalliomuodostelman, jota olivat pysänneet ihmettelemään. Helmi paikka. Kävimme myös kiipeilemässä kallioiden päällä sekä päätimme maistaa ensimmäistä kertaa elämässämme tuoretta kookosta. YÄK, nyt tiedän miksi Malibu on pahaa. Kookoksen hattu halkaistiin ja myyjä lirautti värittömän nesteen kookoksen sisältä lasiin. Juoman lisäksi tarjoiltiin kookoksen lihaa, joka meni samaan kategoriaan litkun kanssa. Varmaankin ravitsevaa ja sitä sun tätä, mutta kyllä meinasi kiekko lentää..=)

Hetken matkaa jatkettuamme pysähdyimme tienreunaan, jossa oli setä videokameran kanssa. Linssi oli suunnattuna pieneen suoalueeseen ja sammutimme vespan, koska ajattelimme, että siellä on pakko olla jotain näkemisen arvoista. Hetken tihrustamisen jälkeen bongasimme ALLIGAATTORIN pään suoalueen toiselta puolelta(10 m). Kroko oli noin 1,5 metriä pitkä eli aika ruipelo. Huvittavaa tilanteessa oli se, että tien toisella puolella ihmiset ottivat uimarannalla aurinkoa ja osa uiskenteli vedessä. No, olihan siinä nyt välissä ainakin 30 metriä eikä kroko pystyisi nielemään kuin korkeintaan pikku lapsen tai ison äijjän jalan=)) Krokon sukellettua matka jatkui..

Seuraavan kuppilan kohdalla pohdimme pitäisikö mennä syömään..hmm. No 4- henkinen brittiseurue astui ravintolaan hieman ennen meitä, joten päätimme siirtää ruokailua. Hyvä päätös, koska minuutin ajon jälkeen alkoi sataa ensin hiljalleen ja sen jälkeen saavista kaataen noin 15min ajan. Tässä vaiheessa pyysin kohteliaasti Lindalta aurinkolaseja, jotta näkisin "asfalttityöntekijän erikoiset" tienpinnassa sadepisaroiden tullessa poikittain suoraan silmiin. Kaatosade lakkasi, kun saavuimme saaren suurimmalle Maya- raunioalueelle San Gervasioon. Lipun hinnoista kiskottiin noin 5€ henkilöltä ja alue oli mitäänsanomaton verrattuna Chichen Itzaan. No ainakin saimme kokonaiskuvan siitä mitä Cozumelin saari pitää sisällään. San Gervasion jälkeen köröttelimme hiljalleen kohti kaupungin keskustaa ja hostellia, jonne tie kiersi. Vaihteeksi olimme pitkittäneet ruokailua sen verran, että molemmat olivat nälkäkuoleman porteilla hostelliin päästyämme. Haimme huoneesta Spaghetti ainekset ja aloimme kokkaamaan lounasta/päivällistä. Ruoan jälkeen palautimme vespan, koska emme jaksaneet ajaa sillä enää illalla ja seuraavana päivänä oli edessä sukellukset heti aamupäivällä. Illalla kävimme vielä keskustassa kääntymässä, jossa oli tapahtuma-aukiolla näytelmiä liittyen Meksikon itsenäistymiseen.

Seuraavana päivänä oli tarkoitus mennä sukeltamaan. Ostimme reissut hostellia vastapäätä olevasta Markos Dive Centeristä. Kahdella eri riutalla sukeltaminen maksoi noin 55€ henkilö. Hinta sisälsi varusteet, lounaan, janojuomat, pikku purtavat sekä matkat ees taas. Ei kovin paha siis.. Aluksi mietimme, että olisiko tarvinnut käydä jotain tiettyjä asioita läpi vai olimmeko valmiit menemään veteen tuosta noin vain kahdeksan kuukauden tauon jälkeen.. Ajattelimme, että kyllä ne asiat mieleen tulee kunhan pääsemme veteen. Sukellusliikkeessä täytimme terveysselvityslaput, henkilötiedot sekä kirjasimme edellisten sukelluksien tietoja ylös. Tämän jälkeen oppaamme Javier tuli paikalle ja esitteli itsensä sekä vei meidät varusteiden luokse, josta plokkasimme sopivat. Muuten kaikki sopivat tamineet löytyi, mutta räpylöiden kanssa oli hieman ongelmia. Firman suurimmat räpylät oli kokoa 45, joten ne tuntuivat hieman pieniltä.. Javier nauroi vaan, että en minä tarvi räpylöitä, koska minulla on omasta takaa "räpylät". Hahha haa, nauroin tekonaurua. Aina sama vitsi joka paikassa... Lopulta Javier antoi takaa auki olevat räpylät joita pystyi säätämään jalan koon mukaan. Varusteet ja sukeltajat siirtyivät seuraavaksi lava-autoon ja sillä satamaan. Satamassa oli jotain hienosäätöä ja lähtö viivästyi noin 20minuuttia. Lopulta liikkeelle päästyä Javier kertoi meille kohtuu huonolla englannin kielellä, että meidän tarvitsee vaihtaa toiseen veneeseen, koska viranomaiset eivät halunneet päästää meitä tällä veneellä liikenteeseen. Syytä hän ei sanonut eikä liiemmin kiinnostanut kysyäkään. Vartin ajon jälkeen menimme toiseen satamaan, jossa ohjaajat/työntekijät siirsivät sukellustavarat toiseen paattiin. Tämän jälkeen vihdoin pääsimme kohti riuttaa.

Syystä tai toisesta alkuperäinen suunnitelma muuttui, eikä mentykään sille riutalle minne alunperin piti, mutta ei se haitannut. Koko aamun oli ollut pieniä perhosia vatsassa ja oltiin mietitty mitenkä se sukellus menee ja muistaako tehdä kaikki asiat oikein. Yllätykseksemme Javier laittoi kaikki varusteet valmiiksi, tarkisti joitain tiettyjä asioita sekä ojensi maskin, märkäpuvun sekä räpylät. Paatissa oli siis 2 ohjaajaa, 6 sukeltajaa plus muutama muu työntekijä. Meidän porukassa oli siis meidän lisäksi ohjaaja sekä yksi espanjaa puhuva hombre. Ensimmäinen sukellus oli alkuun pientä hakemista, mutta alun jälkeen kaikki alkoi sujumaan kuten pitääkin. Eka sukellus tehtiin Santa Rosa wall nimisessä paikassa, jossa oli muutama siisti pikku luola, josta pääsi sukeltamaan lävitse. Itse olin jonon viimeisenä ja ekalla kerralla kyllä ajattelin, että onko Javier edes tietoinen siitä tulenko täältä luolasta ikinä pois vai en.. Tuntui, että ekat kolme tyyppiä sujahti eteenpäin kun meikäläinen yritti vältellä luolan seinämiä ja päästä eteenpäin. Mielessä kävi myös se, että jos hai tulee vastaan niin kumpi mahtaa väistää=)) No, en ainakaan minä. Hai saa peruuttaa, koska mulle ei oo opetettu miten vedessä kuuluu peruuttaa..=D Ensimmäinen sukellus kesti vaan 30min ja kävimme 26 metrin syvyydessä. Lindalle tyypillisesti jäi taas puoli tankkia ilmaa jäljelle, kun oma oli loppunut. Virallisesti saisimme sukeltaa vain 18 metriin, kunnes käymme lisäkursseja no mutta se siitä virallisuudesta;)

Ekan sukelluksen jälkeen ajoimme Paradise Beach nimisen rannan laituriin, jossa oli vuorossa lounas sekä jaloittelu maalla. Lounaaksi oli ruhtinaallisesti maustettua katkarapusalaattia sekä paikallisia tuc- keksejä hedelmien kera. Salaatti oli mahtavaa, mutta yllätys yllätys sitä oli vaan purkki per hlö..damn. Vajaan tunnin pakollisen tauon jälkeen olimme taas valmiita vesille ja suuntasimme Chankanaab reefille. Toinen sukellus oli ihan eri luokkaa. Siitä pystyi nauttimaan paljon enemmän ja mikä parasta kaloja oli liikkeellä paljon enemmän. Helposti olis voinut laskea yli 50 eri kalalajia..ja yhden turtlen. Sukeltaminen oli rentouttavaa "painottomassa" tilassa leijumista ja Cozumelin vesiä ei turhaan kehuta, koska näkyvyys tosiaan oli 30-50 metriä! Linda haaveili pääsevänsä cenotelle sukeltamaan, mut tultiin lopulta siihen tulokseen että se on tässä vaiheessa viel turhan vaikee kohde meille. Maybe next time.

Sukellusten jälkeen oli vuorossa pikainen kääntyminen hotellilla ja suuntaus kohti leffateatteria. Olimme edeltävänä päivänä hakeneet leffojen aikatauluvihon, jonka avulla päätimme mennä katsomaan Resident Evil 4 3D-leffan. Leffa maksoi 4,5 euroa henkilöltä, joka vetää vertoja pohjoismaiden hintatasolle. Ennen teatteria menimme supermarketista hakemaan leffaeväitä ja samalla Linda taisi vitsailla, että mitä jos näitä herkkuja ei saisi viedä teatteriin..? Nauroin tälle absurdille kommentille.. Leffateatterin ovella tarkastettiin liput ja tarkastaja osoitti "herkkupussia" sormella ja lähti kävelemään kohti sivuovea. Sivuovi paljastui narikaksi=) Kysyin epäuskoisena, että eikö näitä oikeasti saa syödä teatterissa vaikka se vastaus olikin tässä vaiheessa selvä. Tarkastimme vielä lipuntarkastuspisteen jälkeen sijaitsevat herkkumyymälät ja todettuamme niissä olevat hinnat suunnilleen kotimaan hintatasoksi suuntasimme suoraan saliin pienen potutuksen kera. Sali oli aivan tyhjä. Kohtuu iso ja ilmastointi sen verran täysillä, että kylmähän siellä olisi tullut jos olisi mennyt jotain draamaa katsomaan. Saliin tuli lopulta vajaa kymmenen ihmistä meidän lisäksi.. Leffan osa lukijoista varmaan on käynyt jo katsomassa ei siitä sen enempää muuta kun, että tykkäsin.

Leffan jälkeen mietimme mitä tehdä seuraavana päivänä, koska majoitus loppui seuraavaan aamuun.. Päätimme jatkaa eteenpäin, koska saarella riittää hyvin 3-4 neljä päivää ellei aio sukellella enempää. Aamulla löimme pillit pussiin ja suuntasimme lautalla takaisin kohti Playa del Carmenia. Bussi alle, vajaa pari euroa tiskiin lipusta ja tunnin päästä olimme Tulumin kaupungissa.