Profile
Blog
Photos
Videos
Meksiko- Oaxaca
28.9-2.10.2010
Historian havinaa..Oaxacan osavaltio sijaitsee Etelä-Meksikossa noin 1500 korkeudella merenpinnasta. Osavaltiossa asuu noin 4 miljoonaa ihmistä ja hieman yli puolet koko Meksikon alkuperäisväestöstä. Itse Oaxaca de Juàrezissa eli osavaltion pääkaupungissa asuu noin 450 000 ihmistä. Eri alkuperäiskansanryhmiä löytyy 16, joilla kaikilla on omat kielensä ja kulttuurinsa. Suurimmat kansanryhmät näistä ovat zapoteekit sekä mixteekit. Oaxacan historiallinen keskusta, sekä noin 8 kilometrin päässä keskustasta sijaitseva zapoteekki-intiaanien muinainen temppelikeskus Monte Albàn kuuluvat Unescon maailmanperintökohteisiin ja nähtävää on kaupungissa sekä sen ulkopuolella paljon. Kulttuurillisessa mielessä paikka onkin ihan omaa luokkaansa.
Bussimatka tänne kesti sellaiset 11 tuntia, eikä turhan mutkaiselta tieltä vältytty tälläkään kertaa. Harmi et oli pimeää niin ei nähnyt maisemia ennenkuin aamulla ja ne olivat jälleen kerran uskomattoman upeat! Ikkunasta näkyi vuoristoja, kanjoneita ja niiden välissä virtaavia koskia sekä isoja kolmen eri lajin kaktuksia kaikkialla. Oli vähän eri luokan kaktuksia kuin ne pienet purkkikaktukset mitä oon joskus koittanut pitää elossa kotona, huonoin tuloksin. Sekin on oma saavutuksensa tietysti että saa kaktuksen hengiltä=) Bussimatka meni muuten hyvin, paitsi et YÄK kun erään kanssamatkustajan (Turon) kengät haisi jollekin homeelle! =D Kuskikin tuli haistelemaan, et mistä noin jäätävä lemu nousee..huh huh, en muista oonko ikinä haistanut mitään noin kamalaa ottaen kuiteskin huomioon mitä teen ammatikseni! =D Merivesi+muta+paljaat jalat+24seittemän kosteat kengät+monet monet hikiset kävelykilometrit= kyseinen löyhkä. Kerran matkan aikana Turo koitti suoristaa jalkansa käytävälle, niin kuski oitis kopautti kädellään kenkää merkiksi siitä että kengät on siirrettävä mahdollisimman kauas hänestä ja heti!=D
20 minuuttia ennen perille saapumista bussi yhtäkkiä pysäsi ja kuski lähti kävelemään edessä olevalle sillalle minkä molemmin puolin muutkin autoilijat olivat pysänneet. Ajateltiin ensin että onko siellä tapahtunut jokin onnettomuus, mutta vähän ajan päästä kun ihmisiä alkoi palaamaan autoihinsa hymy huulilla, oli pakko olla kysymys jostakin muusta. Vähän ajan päästä selvisi, että kyseinen silta oli romahtamaisillaan, eikä tullut kysymykseenkään ajaa siitä autolla yli. Kuski sanoi että jos lähdetään kiertotietä, se tarkoittaa kolmea tuntia lisää ajoa. Nou tänkjuu! Otettiin kimpsut ja kampsut kantoon ja lähdettiin kävelemään sillan yli. Meillä oli onnea matkassa kun sillan toisella puolella jonkun paikallisbussin kuski huuteli "oachaca, oachaca", tungettiin äkkiä rinkkoinemme kyytiin muutaman muun kohtalontoverin kanssa ja päästiin jatkamaan matkaa. Puolisen tuntia ehdittiin istua bussin lattialla rinkat tuoleinamme, kunnes olimme perillä Oaxaca de Juàrezin kaupungissa.
Casa de Don Pablo-hostellimme löytyi ehkä vajaan kilsan päästä keskustasta. Privaatti-huone, missä oli taas pari ylimääräistä sänkyä meidän tarpeeseen, yksi kaappi ja tuuletin. Virkistäytymistilat kera jääkylmän suihkun löytyivät kulman takaa, tosin myöhemmin opittiin myös konsti saada lämpimämpääkin vettä=). Ihan kiva paikka ja ystävällisen oloinen, nuori henkilökunta. Aamupala (vaihtuva menu joka päivä) sisältyi hintaan, tosin annokset oli sen verran pieniä et kovin kauaa nälkä ei pysynyt loitolla. Vähän omia lisukkeita siihen kylkeen vieraskeittiöstä niin hyvä tuli.
Eka päivä meni levätessä ja selvitettäessä mitä kaupungilla oli tarjota. Päikkäreiltä herättyämme, oli aika lähteä katselemaan kaupungin hulinaa. Ostettiin joltain katukauppiaalta 'klöntit' pähkinää mihin oli sulatettu päälle jotain suklaajuttua että se pysyi koossa. Ihan sairaan hyvää!! Kolmannen vuosipäivämme kunniaksi menimme illalla oikeen ravinteliin syömään pienestä budjetistamme piittaamatta ja tilattiin joku kahdelle tarkoitettu annos missä oli erilaisia lihoja, juustoa, tacoja, vihanneksia sekä HEINÄSIRKKOJA. Todistetusti molemmat maistettiin hepokatteja, onneks ne oli pieniä muutoin olis tullut ainakin itsellä pupu pöksyyn ja olisin todennäköisesti jättänyt tuonkin hulluuden tekemättä=D Turo niistä suurimman osan söi, ei ne mitään pahoja olleet, mut ei kyllä hyviäkään=) Turo kyllä väitti tykänneensä mut en tiedä uskoisiko moista=) Ne maistui jollekin mausteelle ja tuli ihan mieleen jotkut maustetut silakat tms. Jätskiä jälkkäriksi ja nukkumaan.
Oaxaca on tunnettu monista kulttuurinähtävyyksistään ja tokana päivänä kierreltiinkin historiallisen keskustan nähtävyyksiä. Kävimme Santo Domingon kirkossa ja sen vieressä olevassa Oaxaca regional museumissa, josta löytyi muun muassa Monte Albànin zapoteekkiraunioilla sijaitsevan hauta nro 7:n aarteita. Tykästyttiin molemmat tähän kaupunkiin jo heti kättelyssä, hienoja rakennuksia, kirkkoja, museoita, puistoja, temppeleitä, aukioita, markkinakojuja..paljon nähtävää ja paljon ihmisiä, mutta sopivassa määrin kuitenkin. Täältä löytyy myös useita chocolaterioita, joista saa oaxacalaista kuuluisaa suklaata, ei syötäväksi vaan juotavaksi. Vähän eri makuista kuin suomalainen kaakao, makuasia, hyvää oli, mutta omasta mielestäni suomalainen on ehkä vähän parempaa. Ydinkeskustan (zocalo) puisto oli erityisen miellyttävä paikka istuskella, katsella kaupungin vilinää ja sen ihmisiä, sekä nauttia satunnaisista musiikkiesityksistä.
lllalla Turo halusi syömään all you can eat buffettiin oaxacalaista ruokaa, sinne siis. Pääosin oli ilmeisesti hyvää ruokaa, hinta oli hiukan vajaa kuusi euroa, itse tyydyin tilaamaan yksittäisen annoksen. Jälkkäriksi piti taas saada jotain paikallista meksikolaista herkkua niin ostettiin katukojusta annos rasvassa keitettyjä banaanisiivuja, joiden päälle sai halutessaan kermaa ja nonparelleja. Ihan ookoo jos hiukan syö, ei niin hyviä kuin ajateltiin, melkein tuoreet banaanisiivut em. lisukkeilla olis ollut parempia=) Päivän lopuksi käytiin vielä ostamassa jostain turistitoimistosta bussiliput Monte Albànin raunioille. Menopaluu ilman opasta maksoi reilu kaksi euroa lätty, kumpa Suomessakin olis yhtä halpaa..
Aamukymmeneltä, ravitsevan hedelmä- ja hyytelöaamupalan jälkeen lähdimme ajelemaan kohti raunioita. Monte Albànin zapoteekki-intiaanien asuttamat rauniot sijaitsivat tosiaan noin 25 minuutin ajomatkan päässä keskustasta vuoren päällä, 1900 metriä merenpinnasta ja 300 metriä alapuolella olevia laaksoja korkeammalla. Joidenkin lähteiden mukaan paikkaa rakennettiin ainakin 1400 vuotta ja sitä pidetäänkin Mesoamerikan vanhimpana varsinaisena kaupunkina. Mielettömän upeat maisemat, raunioilta näki laaksojen yli seuraaville vuorille asti. Meillä oli reilu pari tuntia aikaa kiertää rauniolla ennen paluukyytiä takaisin ja tiukille meni oli sen verran ihailtavaa joka suunnassa minne katsoi!
Loppupäivän aikana kiertelimme lisää keskustan nähtävyyksiä ja pohdimme pitäisikö seuraavana päivänä vielä lähteä muille kaupunkia ympäröiville nähtävyyksille. Tultiin kuitenkin siihen tulokseen ettei jakseta koko ajan olla liikenteessä ja viimeinen päivä Oaxacassa menikin lekotellessa auringonpaisteessa ja rentoutuessa. Päivät onkin olleet täällä tosi lämpöisiä, mutta illan hämärtyessä ollan tarvittu pitkähihaista päällemme, ihan miellyttävä ilmasto kuitenkin, satanutkaan ei oo kertaakaan. Mukavaa oli myös, että saatiin olla hostellissamme neljäs yö ilmaiseksi hiljaisen matkailusesongin ansiosta.
Huomenna on aikomus suunnata taas uuteen kaupunkiin ja kuuden tunnin bussimatkan jälkeen meidän pitäisi löytää itsemme Mexico Cityn miljoonakaupungista.
- comments
Maarit E Teillähän on ollu (tähän asti) hieno reissu!! Osaatte hyvin kirjottaa mitä ootte kokeneet :) Pitäkää itsenne ehjänä!