Chihuahua, Copper Canyon & Los Mochis

8-11.10.2010

Chihuahuaan lensimme noin 50- paikkaisella koneella Meksiko Citystä. Koneessa oli käytävän vasemmalla puolella yksi penkki aina rivissä ja oikealla kaksi penkkiä. Kone oli oikeasti mitoitettu maksimissaan 180cm:n pituiselle, joten alusta asti piti olla skarppina välttyäkseni useilta kolauksilta. Kone oli tähän mennessä pienin missä kumpikaan oli ikinä ollut. Ensimmäisen kolauksen päähän sai kuitenkin yllättäen Linda, joka avuliaasti väisti, jotta vanhempi herra pääsi omalle paikalleen ikkunan viereen. Johdan silti päänkolautustilastoja ehkä luvuin 35-1=). Ensimmäistä kertaa istuimme eri riveillä olimme nimittäin peräkkäin, joka oli jotenkin hassusti laitettu. Ehkä koneessa ei ollut enää vierekkäisiä vapaita, kun lähtöselvitykseen saavuimme.. Lentomatka meni nopeasti eikä edes pelottanut ilmassa vaikkakin oltiin pienessä "purkissa". Lentoyhtiö tarjosi kierroksen perinteisiä janojuomia sekä massiiviset 50 grammaa pähkinöitä jokaiselle.

Chihuahua, joka on siis koirarodun lisäksi Meksikon suurin osavaltio, sijaitsee Meksikon pohjoisosassa. Ennen laskeutumista lentokoneesta sai ensikuvan mitä osavaltion samanniminen pääkaupunki pitää sisällään. Satunnaisia vuoria, aavikkoa ja lisää aavikkoa. Lentokenttä oli Porin lentokentän kokoinen ja sen enempää ei passeja vilauteltu vaan käveltiin suoraan Taxi-tiskille odottelemaan seuraavaa siirtoa. Meillä ei taaskaan ollut mitään tietoa kuinka pitkä matka hostellille oli, joten otimme taksin kun ei mitään bussiakaan näkynyt. Kysyimme taxi-lipun myyjältä osoitteesta ja hetken selvittelyjen jälkeen olimme uudenkarhean taksin takapenkillä suuntaamassa kohti hostellia.

Taksimatka maksoi reilut 12€, mutta maksoimme sen mukisematta koska osasimme aavistaa, että aavikolta on matkaa keskustaan enemmän kuin jalat jaksaa kuljettaa. Taksikuskimme puhui jotenkuten englantia ja sanoi tietävänsä missä hostelli on. Tyytyväisenä mielessäni mietin, että voi kuinka hienoa päästä kerrankin suoraan hostellin pihaan. 20 minuutin ajon jälkeen tulimme keskustan alueelle ja taksi parkkeerasi yhden museon eteen, jossa jäimme pois. Ohjeista olimme lukeneet, että hostellimme sijaitsee yhden museon lähettyvillä. Taksikuski kiitti ja kuittasi ja jatkoi matkaa, jonka jälkeen aloimme selvittää missä hostellimme tarkalleen sijaitsi. Siinä sitten paikalliselta museonvartijalta tiedustelimme, joka neuvoi, että kävelkää neljä korttelia suoraan ja sitte oikealle, KOS. Olimme siis väärällä museolla ja kävelyreippailu sai taas jatkoa. 30 asteen helteessä aloimme talsia 16,5 ja 13,5 kilon rinkkojen + käsimatkatavaroiden kanssa kohtia oletettua sijaintia. Sinne tänne säntäilyn jälkeen kyselimme aina välillä suuntaa, jonka avustuksella löysimme lopulta kaupungin kartan laminoituna pylvääseen, joka lopulta auttoi meidät Mina avenuelle ja sitä kautta hostelliimme. Kiitos vaan taksikuskille joka jätti meidät kaupungin toiselle puolelle.

Hostelli (Hostal607) oli 2- kerroksinen sievä omakotitalo, jossa oli alakerrassa oleskelutilat + keittiö ja ylhäällä omat huoneet, pesuhuone sekä parveke. Hostellityöntekijältä tiedustelimme juna-aseman sijantia sekä muita pakollisia faktoja. Mies oli kovin mukava, sekä yritti parhaansa mukaan neuvoa englanniksi vaikkei kieltä kovin hyvin taitanutkaan. Huoneessamme oli parisängyn lisäksi yksi pieni sänky ja mietimme josko huoneeseen tulisi vielä kolmas henkilö, koska olimme varanneet sen "dormina". Emme kuitenkaan saaneet kolmatta pyörää huoneeseemme.

Seuraavaksi oli vuorossa nopea asujen vaihto. Molemmilla oli "lentokenttävarusteet" päällä, joista oli päästävä eroon, koska ulkona oli kuuma. Sortsit + sandaalit oli kaivettava esiin.. Molemmilla oli niin kova jano, että oli pakko lähteä suoraan kauppaan, josta suunnittelimme menevämme ostamaan junalippuja seuraavan päivän junaan Chihuahuasta Los Mochisiin. Hostellin lähellä oli marketti, josta kaappasimme puolen litran limut käteen ja joimme ne miltei shottina kaupasta päästyä. Mikä sen parempaa kuin kylmä kokis helteellä ;) Hostellityöntekijältä saadun kartan avulla lähdimme suunnistamaan kohti juna-asemaa. Kartassa oli merkitty juna-asema nimellä Chepe, joka siis oli sen aseman nimi. Vartin kävelyn jälkeen aloimme kyseenalaistamaan karttaa, koska löysimme vain suuren vankilan kohdalta, jossa Chepen olisi kuulunut olla. Jatkoimme kuitenkin eteenpäin vielä yhden korttelin, joka kannatti. Pieni Chepen kyltti näkyi korttelin päässä ja samalla huokaisimme helpotuksesta. Kävimme ostamassa liput seuraavan päivän aamujunaan (klo 7), joka tarkoitti aikaista herätystä. Junaliput kyseiseen kakkosluokan maisemajunaan maksoivat 60€ hlöä kohden (ykkösluokan juna olis maksanut tuplasti enemmän) ja junamatkan kestoksi oli ilmoitettu 15 tuntia sisältäen 86 tunnelia ja 36 siltaa.

Liput taskussa lähdimme kaupungin keskustaa kohti. Chihuahuassa oli keskustan alueella muutamia kirkkoja sekä museoita, jotka jäivät tällä kertaa katsastamatta. Kaupungin alueella etäisyydet eivät ole järin suuria, jonka ansiosta keskustan kaupat/kojut kiersi kohtalaisen nopeasti. Kävellessämme monet paikalliset tervehtivät meitä tai kyselivät mistä ollaan kotoisin, muutenkin kivan oloinen kaupunki. Huumesotia tai ei, sitä ei ainakaan näin päivän visiitillä huomannut ja kaikki olivat ainakin meitä kohtaan ystävällisiä. Teimme illemmalla vielä yhden keskitetyn kauppareissun hostellin viereiseen markettiin, josta haimme ruokatarvikkeita päivän kokkausta varten sekä eväitä seuraavan päivän junamatkalle. "Vaihteeksi" ruokalistalla oli taas spaghettia;))

Seuraavassa ohjeet:

Arturos Chilipotle Spaghetto

1. Keitä spaghettia ~200gr hlö

2. Avaa tonnikalapurkki sekä Chilipotle Salsa kastikepurkki

3. Siirrä tonnikala ja Chilipotle salsa (220gr) paistinpannulle

4. 10 minuutin päästä kaada vesi pois spaghetista ja siirrä se lautaselle

5. Lättää Salsa + tonnikala spaghetin päälle

1. Varaudu tulisuuteen varaamalla vesipottu ruokapöytään (hiilihapollista juomaa esim. kolaa ei tule käyttää tulisuuden hillitsemiseen)

2. Ketsuppia voi käyttää lisänä tai jos on siihen koukussa muutenkin..

3. Älä anna Lindalle kyseistä kastiketta tai sen suu on tulessa koko loppupäivän=D

Junamatka-aamuna heräsimme 5.30, koska juna-asemalla tuli olla puolituntia ennen lähtöä. Teimme evässämpylät valmiiksi aamulla sekä söimme nopean aamupalan, jonka jälkeen meinasi tulla jo kiire. Hostellilta käveli noin vartin verran juna-asemalle rinkkojen kanssa. Etäisyys ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta kyllä se aina aikaa vie kun on kantamuksia. Aseman odotustila oli jo täynnä ihmisiä kun sinne saavuimme klo 6.20. Onneksi olimme jo hoitaneet junaliput edellisenä päivänä niin ei ollut niistä stressiä sen enempää. 2.luokan junanpenkit olivat vanhat ja kulahtaneet, mutta hyviä istuttavia ja mikä parasta jalkatilaa oli runsaasti. Jokaisessa vaunussa oli hyväkuntoiset vessat sekä vaunujen välisistä oviaukoista pääsi kurkkimaan maisemia ilman ikkunanlaseja. Junassa oli myös ravintolavaunu, johon emme vaivautuneet menemään, koska olimme varanneet eväitä tarpeeksi koko matkan ajaksi. Jos haluaa säästää niin kannattaa tosiaan ottaa tuo "huonomman luokan" juna, se on ilmeisesti vanha ykkösluokan juna ja suurin ero niiden kahden välillä kai on ravintolavaunun palvelut ja se että paremmassa versiossa on muutama pysäkki vähemmän.

Alkumatka meni uneliaissa merkeissä, mutta pian kaupungin ulkopuolelle päästyämme alkoivat maisemat muuttumaan ja mielenkiinto kohoamaan. Chihuahuan ja Los Mochisin välissä sijaitseva Kuparikanjoni on siis kolme kertaa Grand Canyonia suurempi ja maisemat olivat sen mukaiset. Kuparikanjonin junareitillä juna pysäsi noin kymmenellä pysäkillä, mutta jaloittelemaan kesken matkaa ulos pääsi vain kerran noin vartin ajaksi "Divisadero":n pysäkillä. Tämä tarkoitti sitä,että näköalojen ihaileminen sekä valokuvien otto tapahtui enimmäkseen junan ikkunalasin läpi sekä vaunujen välissä olevasta oviaukosta. Näköalat olivat hulppeat, paljon tunneleita, vuoria ja siltoja, sekä todella syvä kanjoni. Vaunujen välisistä oviaukoista oli kyllä hieno tiirailla maisemia ja varsinkin siltojen kohdalla näkymät olivat hulppeat. Yksi ongelma oli se, että nämä avonaiset tiirailupaikat olivat kovin suosittuja, joten niihin ei aina halutessaan mahtunut.

Maisemien katselu on ihan mukavaa puuhaa, mutta ei sitä ketään jaksa 15 tuntia putkeen.. Noin neljän aikaan iltapäivällä oli minun vuoro luovuttaa ja antautua nukkumatille, sitä ennen oli huvituksena monet ja vielä useammat manageri-pelit koneella..=) Linda sinnitteli sen kakstoista tuntia väkisin hereillä ettei missaisi yhtään maisemapätkää, vasta kun tuli pimeä niin silmät saivat painua hetkeksi kiinni=) Viimeiset kaksi tuntia tuntuivat kaikista puuduttavimmilta, kun ulkona oli jo pimeä eikä ikkunoista nähnyt mitään ja tietokoneen akkukin oli loppunut jo aikoja sitten;))

Los Mochisin juna-asemalle saavuimme lopulta kello 22.30, junan ollessa puolisen tuntia myöhässä aikataulusta. Matka taittui kuitenkin sujuvasti ja vältyimme luontoäidin aiheuttamilta ongelmilta, jotka usein viivästyttävät kyseistä junaa raiteen kulkiessa melko extremeissä olosuhteissa. Juna-asemalla ei ollut mitään busseja, mutta takseja oli kyllä kymmeniä. Siinä hetken taas arvottuamme pääsimme taksiin espaniaa puhuvan pariskunnan kanssa. Tämä pariskunta jäi keskustassa sijaitsevaan hotelliin, kun taas me suuntasimme hieman syrjäisempään hotelliin nimeltä Zar.

Hotelli oli hulppean näköinen ulkopuolelta, mutta sisältä ainakin omistaja oli mätä=) Vastaanottovirkailija ei löytänyt meidän varausta mistään ja pyysi näyttämään varauslappua, jota emme olleet tulostaneet. Näytin/tulostin heille s-postissa olleen varausvahvistuksen sekä lopulta verkkopankin kuitin ja sitten pääsimme huoneeseen. Kun luulimme että kaikki oli jo selvää, vastaanottovirkailija pyysi meidät vielä kahteen otteeseen takaisin aulaan selvittämään asiaa uudelleen. Omistaja oli ilmaantunut paikalle ja hän sekä vastaanottovirkailija kävivät välillään keskenäistä keskustelua espanjan kielellä, koska omistaja ei tuntunut puhuvan englantia. Ongelma oli siis se, että nettifirma jonka kautta varaus oli tehty, ei ollut lähettänyt hotellille tietoa siitä, että olen maksanut majoituksen kokonaan jo heille. Näin ollen kyseisen hotellin omistaja siis pyysi minulta uudelleen maksua, johon emme tietenkään suostuneet.. Säätöä kesti siis reilun tunnin verran, kunnes lopulta kello 00.00 =) älysimme soittaa kyseisen nimeltämainitsemattoman nettifirman palvelunumeroon, jossa palveluhenkilö hoiti asian kohtalaisen sutjakkaasti. Ainoa vaan, että meni loppuilta pilalle, meinattiin vaihtaa iskuja + jouduin soittamaan meksikosta suomen kautta englantiin vai minne se meni niin 8,5 minuutin puhelun.. No kyseinen varausfirma sai reklamaatioviestin vielä kyseisenä yönä, kun ei sattumalta asianomaiselle uni tullut ennen kahta.. No jos jotain hyvää tästäkin sopasta pitää löytää, niin hotellihuone oli ainakin tyylikäs ja siistein mitä meillä on ollut tähän asti, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Ei mennyt ihan silleen kun telkkarissa että asiakas on aina oikeassa, vastaanottovirkailija oli kyllä symppis tyyppi ja ymmärsi yskän ja oli oikeasti pahoillaan kyseisestä sekaannuksesta, omistajasta ei voi sanoa samaa.

Seuraava päivä meni nukkuessa sekä leffoja katsellessa. Ei edes vaivauduttu lähtemään Los Mochisin keskustaan, kun hotelli sijaitsi niin syrjässä eikä täällä kai turisteille mitään kovin kiinnostavaa olekaan..

Seuraavaksi on aika jättää Meksiko taakse ja suunnata takaisin Yhdysvaltoihin ja Los Angelesiin maanantain aamulennolla.. Adios Amigos!