Profile
Blog
Photos
Videos
Toronto, Ontario, Canada 30.1.2011
Huomenta!
Kello täällä tällä hetkellä kuuden pintaa ja meikäläisillä sisäiset kellon jossain sekatila-ajassa. Itse ylhäällä olisin ollut jo 3 aikaan aamulla, kun suomen aika näytti 7.45. Eiköhän tuo nyt ollut jo hyvä aika nousta :) Kuva tosiaan ei ole meikäläisten ottama, mutta koska itsevaltaisesti saan valita, niin ehdottomasti vuoria ja no, kuten kuvasta näkyy mielettömiä maisemia!
Sitten siitä eilisestä matkaan lähdöstä...
Aamulla kello oli herättämässä 3 jälkeen, mutta hieman innokas vanhempi lähetteli jo 2.20 tekstaria, että aamupuuro kiehumassa :) Ihanaa, että joku viittii meikäläisellekin tuollaiseen jumalattomaan aikaan tehä aamiaista, mutta luoja sentään, olis voinu vielä tunnin nukkua. Pyöriskelyn jälkeen oli parempi nousta, ja kissakin oli aamusta sitä mieltä, että aivan typerää touhua saada ruokaa 3 aikaan aamulla! Näytti kuitenkin maistuvan ja siitä sekin rontti sitten katosi nukkumaan. Kamat olin saanut sentään perjantaina kasaan, siitä huolimatta, että koko perhe sairasteltiin...
Kentällä oltiin jo hyvissä ajoin 5 pintaan ja hetken hakemisen jälkeen löytyi jopa se oikea tiski minne kamat sai jätettyä ja sen jälkeen jonottamaan aivan älyttömään jonoon turvatarkastukseen. Siitä selviydyttiin kunnialla ja Amsterdamiinkin päästiin ilman selkkauksia. Amissa jälleen uudelle aamiaiselle (koneiden sapuskat kun on mitä on) ja sitten odoteltiin. Väsymys alkoi painaa jo mukavasti ennen seuraavaa lentoa ja se alkoi myös näkyä jutun tasossa ;D Niin ja tähän väliin tietenkin voi sanoa, että aina jotain unohtuu sinne kotiin, niin nyt on kolmijalan ja kameran välinen palikka siististi ja turvallisesti kotona laatikossa -> joten missio täällä Kanadan puolella on metsästää puuttuva pala!! Pitäkää peukkuja =D
Amissa oli jälleen ennen koneeseen nousua turvatarkastus joka sitten kesti ja kesti... hyvä ettei stippaamaan joutunut. Väsymys ei tietenkää tätä asiaa auta, ja Anna raukka melkein juuttui metallitunnistimeeseen, kun ihmisillä on kummallinen taipumus vain tunkea, vaikka heille sanoisi mitä. Siinähän sitä oli kiva kuunnella virkailija huutoa... Viimein kun koneeseen päästiin jo ihmeteltiin, että miksi sisään ohjaus oli istuinriveittäin eri ovista, kun taas seistiin sisällä koneessa ja jonotettiin omalle riville. Ja niiden kamojen tunkeminen sinne säilytyslaatikoihin, tilalla on selvästi taipumusta olla aina täynnä!! Eihän sekään siihen jäänyt, tällä hetkellä mietimme edelleen sanaa, minkä "ystävällisesti" annoimme eli nimesimme viereiselle matkustajalle = vätys/nahjus. Ilmaisu tuli, ikävä kyllä, extempore kun pyörimme siinä hetken aikaa ja jo mielessä kävi että pitääkö äijän päälle astua, että saa kamat tungettua ylähyllyyn kun se on täynnä yhdestä hemmetin selkärepusta, joka oli jopa pienempi kuin meikäläisen. Viimein hämmentyneen hymyilevä, itsekseen jupisevä mies tajusi tehdä tilaa, jolloin kiipeily pääsi jälleen kunniaan ja jo alkoi tulla tilaa omille kamoille. Tosin miehen puolustukseksi voi sanoa, että kyllä sitä vähemmästäkin hymy hyytyy, kun viereisellä rivillä istuu vaimo, joka oikeasti ei ollut hiljaa koko lennolla, sekä yksi huutava pieni poika vuosikertaa n. 4 sekä sylivauva n. 3kk.
Lento meni muuten ok, ja imeisesti tuli nukuttua, kun jossain välissä heräsi siihen, että Anna kysyy mistä hemmetistä nää ruuat on tullu? Tosin tätä ennen huvittavinta oli se, että tungetaanko diapamit korvaan ja korvatulpat kurkkuun... eiköhän tämä kerro jo sitä väsymyksen tasoa =) Kanada päässä päästiin taas jonottamaan maahantulotarkastukseen ja jos vain saa itse valita virkailija, niin ÄLÄ ota sitä söpöintä poikaa, joka osoittautuu tylsäksi ja kummia kyseleväksi -> päädyimme siihen mielipiteeseen, että on lauantai ja poika halusi päästä vain bailaamaan. Kuka muutenkaan kysyy, että mistä tunnette toisenne ja aijotteko tosiaan käydä VAIN kahdessa turisti nähtävyydessä, vaikka teillä on 12 päivää aikaa?! W... a f... Teki mieli jo ite siihen sanoa, että päivittäkää perhanna kyselylomakkeenne, jossa ei mitenkään voinut kertoa tulevansa ns. lomamatkalle Torontoon. Ilmeisesti tänne EI tulla lomalle?!!!
Yksi asia, joka ottakaa huomioon jos ikinä tänne tulette, on se, että VISA automaatteja ei sitten ole!! Ne pitää selvästi kaivaa kiven alta ja sittenkin siihen menee vuosi aikaa. Onneksi sentään kortinlukulaitteet löytyy, mutta käteistä olisi kiva saada pikkuostoksia varten, kuten ruokaa. Tämän PÄIVÄN missio: etsi ottomatti!!!
Ekoja kuvia tulee toivottavasti tänään, joten ei tarvitse lainailla Kilroyn kuvia!!
Tsemii ja silleen,
Lomaterkuin Marika ja Anna =DD
- comments