11114 kilometria ja paivat Bangkokissa alkuun tutuissa tunnelmissa

Siinapa alkuun karkea arviomme kilometreista, jotka tama kaksikko on repinyt viimeisen kahden kuukauden aikana kokoon. Ja tama pitka marssi paattyy tanne tai ainakin katkeaa. Silla pian olemme ilmoissa ja toivottavasti sen jalkeen myos turvaisasti jossain maan tasolla Intian peralla. Reipas 11-tuhantinen on vaellettu busseissa, autoissa, etupenkeilla, takakonteissa, kavellen, junaillen, sumussa ja valossa. Kiitos kaikille. Nyt on aika levahtaa. Viisi kokonaista paivaa ja kaksi puolikasta, kuusi yota ja pari riisikuppia ja olemme taas tien paalla. Olkoon purjeet myotaiset. Tuntuu haikealta jattaa maantie ja kiskot, vaikka on armottoman tietavainen etta matkaa kertyy viela antaumuksella toisella puolella Aasiaa. Tie on ollut ystavamme, tuki ja ainoa varma asiamme. Putki katkeaa, lohdutuksen sanoja saa kirjoittaa.

Yksitoistatuntisemme Bangkokiin Nongkhaista venyi luonnollisesti reippaanlaisesti yli jonnekkin kahdentoista ja neljantoista valimaastoon. Ajantajun kadottaessa talla ei ole enaa mitaan valia - tuskin mitaan valia silla on muutenkaan, silla illalla saavuimme kaupunkiin, jota joskus tuli jopa inhottua. Tanaan sita voi jo rakastaa. Se on saasteinen, meluinen, torkea, halpa, kallis ja aivan tarpeeton, mutta oikeastaan lahimpana kotia kuin muistankaan. Joskus reissaaja nayttaa tarvitsevan jatkuvan muutoksen keskella jotain, mika olisi niinkuin ennen. Ja BKK on kuin ennen. Meidan ennen. Kaksi vuotta ennen (siis nykyista ennen). Ei siis kovin kauaa sitten. Mutta moni paikka oli jo ehtinyt jokseenkin muuttua parista vuodesta, mika hammastytti, hieman harmittikin - Bangkok pitaa kuitenkin pintansa. Kieltaytyy muuttumasta. Eipa silla - usea kuppila ja viela useampi baari on vaihtanut nimea, omistajaa, ehka jopa olutmerkkia, mutta suuret linjat ja henki on edelleen entisensa. Hyvassa tai pahassa. Yleensa seka etta, yhdessa ja erikseen.

BKK (tasta eteenpain meidan kavereiden kesken) on iloinen yllatys sarjassamme paikasta joka paranee paiva paivalta. Parin vuoden sisalla on taalla rampattu erinaisista kohteista toisiin siirryttaessa viisi kertaa, ja jollain hamaralla tavalla tama vain paranee koko ajan. En vain tieda uskallanko enaa ottaa riskia ja tulla tanne kuudetta kertaa. Todennakoisyydet kertovat, etta pitaisin paikasta entista enemman, mutta pieneen marginaaliin mahtuu myos todennakoisyys, etta alkaisin inhoamaan tata. Katsotaan, silla nyt olemme taalla ja asiat ovat hyvin - erittain hyvin.

Jotenkin kaikki tama rakkaus, joka joskus alkoi vihana ja muuttui siita sitten viha/rakkaussuhteeksi kulminoituu Sukhumvitin alueen pikkukujille. Hamarat soit (pikkukujan nimi) ovat mita parasta BKK:ta - jos nyt eivat aivan Pekingin hutongeja, niin fiiliksen puolesta samanlaisia, vaikka Peking on ikuisuuden ikainen ja tama ultramoderni (Sukhumvitin osalta lahinna). Kaikki oli pitkalti siina, mihin sen viimeksi taisimme jattaa. Hotel 27 - uskollinen kumppanimme, hikinen majatalo jossa muinoin Vietnamin sodasta tulleet/menneet kohtasivat. Paikka on sailyttanyt uskottavasti kaiken sen patinan yha edelleen ja hetkittain luulemme itsekin olevamme hukkuneina menneissa vuosikymmenissa. Nuhjuisuus on huipussaan, mutta sellaisena se on taydellinen. Mitaan en vaihtaisi pois. Seinat pinttyneina kaikkeen mahdolliseen, ilmastointi jaatava ja hinta sopiva (seitseman euroa) - loytyipa eilen illalla laittialta aito, oikea ja vaarentamaton paskakimpalekin. Tahan ei kaikki pysty.

Majataloon vievaa soitakin pienempaa soita asuttaa yha edelleen sama Vietnamin sodan veteraani, luutnantti Michael, aito etelan redneck ja demokraatin vaitetysta poliittisesta suuntauksestaan huolimatta piilorepublikaani, rasisti ja McCainin nimeen vannova ukonhoppana. Kaymme paivittaisia keskusteluja - arvostan hanen vapautta sanoa mielipiteitaan, vaikka ne eivat ole paskankaan arvoisia ja taysin vaaria. Mutta hanelle oikeita - kaltaiseni relativistin mielipide. Mies ei ole kasvanut paivaakaan menneesta, vaan on edelleen armottoman katkera siita, etta Eurooppa on niin Amerikan vastainen. Mahtaakohan mies olla koskaan miettinyt, olisiko siihen oikeasti syita. Patriotismi sokeuttaa pahimmalla tavalla. Obamaa mies pitaa tietysti liberaalina ja vasemmistolaisena ja se ... se on pojat ja tytot amerikan veljelle pahinta mita voi olla. Silla siella missa raha on ukko ylijumala voi rakastaa vain itseaan, eika vahempiosaisista kannata huolta pitaa. Tiedan luuloni vaariksi, eivat jenkit ole tallaisia, mutta miksi, miksi mina saan aina nama aivokaapiot keskusteluihin osallisiksi. Eivat kaikki voi olla tallaisia, konservatiivisia, suvaitsemattomia, aggressiivisia (minulle selkenee Amerikan ulkopolitiikan kasittamaton ja hapeallinen linja yha enemman kun kuuntelen tata miesta, silla vain tallaisia miehia voi olla tuon linjan takana), royhkeita ja homofobisia. Politiikan ulkopuolisissa asioissa hanen kanssa voi jopa keskustella hedelmallisesti riitaantumatta taysin. Ja noista keskusteluista on tulossa osa paiviemme kulkua taalla. Monenkirjavia tarinoita, ja vaikka valilla yritan selittaa, etta kaikki olemme samankaltaisia saan vastaukseksi vain tyhjaa katsetta. Ymmarrys puuttuu, mutta edelleen muuten rattoisaa. Toivon vain, ettei hanen kaltaisensa aanesta jenkkeja suoraan helvettiin ensi kuun alussa. Kerronpa sankarista viela sanan/pari joskus enemman. Ehka sitten, kun tiedan menevatko jenkit suoraan helvettiin vai eivat.

Suurin osa Sukhumvitin ylihintaisista syottoloista ja viela ylihintaisemmista juottoloista ovat myos paikallaan - niissa hassaamme rahojamme harvemmin. Etsiydymme sen sijaan paikallisen appeen kimppuun sivukujien viettavaan ilmapiiriin ja herkuttelemme toisinaan huolella valitusti lankkarin perussapuskaa. Myos ostareista on osoittautunut meille suurta riemua, ei toki ostettavan romun osalta, vaan pohjakerroksien ruokatorien puolesta. Taalla saa minimaalisella hinnalla lappaa ruokaa lautaselle. Ja homma toimii osoittelun tehokkaalla kielella. Kaytannossa niin, etta kortille ladataan rahaa ja silla sitten paasee valittuja evaita maksamaan kyseisen kojun kauppiatten koneissa. Lopuksi kun vatsat ovat taynna tai sekaisin tai molempia - rynnataan vessaan tai vaihtoehtoisesti ja yleensa aina alkuperaiselle ensimmaiselle kassaneidille ruikuttamaan takaisin kortille kayttamatta jaaneita rahoja. Helppoa, toimivaa ja suhteellisen vallatonta. Tykkaa!

Tanaan otettiin myos vastuullisen kuntalaisen tehtava ja poikettiin aanestyskopissa. Tallaisen loytaminen oli jokseenkin haastavaa, silla joku oli taas paattanyt piilottaa Suomen suurlahetyston. BKKn kenties ainoa lahetysto, johon ei ole pienintakaan opastetta, loytyy sitten Thanon Ploechit 500 osoitteesta, osoitteesta, jolla ei tietysti tee mitaan, kun sen perusteella yrittaa paikkaa etsia. Taksikuskit eivat tunne BKKta - enka sita nakojaan tunne minakaan, joten aamupaiva vaellettiin aika tovi polttoaineena unelma aanestamaan paasemisesta. Olihan se sitten epatodellisuuden multihuipentuma, kun huussi jossa Suomea puhuttiin (taidettiin jopa ymmartaa) loytyi. Niin ja suurlahetyston sivujen omalla osoiteella voi vaikka pyyhkaista vessassa kaynnin tuotokset. Talokin oli lopulta eriniminen kuin sivuilla. Mutta itse suoritus kavi meilta komeasti, juhlallisuuksien saattelemana piirsimme numeroita oikeisiin kohtiin oikeisin lappuihin ja tayttelimme joukon muita kaavakkeita, joissa lupasimme lahes yhta ja toista. Huomenna paasen kertomaan vanhalle sedalle, keta aanestin. Mahtaa ukko lentaa perselleen kun kuulee taas, etta jollain voi olla muitakin arvoja kuin hanen rakkaat vihreat paholaisensa eli dollarit. Noh - ukkoa on kiva harnata ja semmoisena amerikan pahimpien puolien karikatyyrina se on oikein hupaisa, etten sanoisi naurettav veijari. Kylla sen kanssa kivasti saa luppoajan kulumaan. Oppii aina vain paremmin kunnioittamaan toisen oikeutta mielipiteisiinsa, kun ei voi kuollakseenkaan uskoa miksi toinen niihin niin palavasti uskoo. Sen on siis pakko olla uskon asia.

Loppupaiva sujui sairaalan kaytavia kolutessa. Etsimme tautisiin sieluihimme, mutta lahinna ruumiisiimme oikeanlaisia myrkkyja ja vastamyrkkyja. Anskun kuume on heilahdellut ylos-alas, mutta nyt nayttaa jo paremmalta. Toisaalta mitaan taytta selvyytta ei tullut. Joku suolistotulehdus, johon sitten lyotiin elamamme kalleimmat antibiootit. Nama supertappajat maksoivat hillittomat seitsemankymmenta euroa... mutta vakuutusyhtiomme saa sitten repia riemua tuosta laskusta. Ne maksoivat enemman kuin Anskun seitseman kuukauden mahalaakkeet, jotka hyvana kakkosena jaivat kuudenkymmenen tienoille. Malarian estolaakkeet lahes samalle ajalle noin viisikymppia ja nippu parasetamolia 2 euron alle. Eli lahes 200 euron edesta saatiin sponsoroitua laakefirmoja talla kertaa. Mutta oli se sen arvoista. Hommaan saisi Suomessa kulumaan seuraavasti: Malarialaakkeisiin 350 euroa ja vatsahappolaakeisiin 200 euroa tuolta ajalta - toisella puolella kompensoituisi sitten antibiootit, joita ei nyt pysty kylla millaan verukkeellakaan perustelemaan tuon hintaisiksi.

Vaan tammoista tanaan - juttua taisi tulla sangen liukkaasti, pitaisi hillita. Kuviakin tassa saadaan kehiin, kun joku paiva olisi koneet sille suotuisat. Tanaan ei se paiva ollut.

-K

'A bland menagerie of pomp and idiocy. America's a pretty f***ed up place, but it's amazing to come back here and see it done even worse.'

-Johnny Rotten (on Britain and a bit America)