Uskonnonsta hyvassa ja pahassa

Sateisen eilispaivan kuluttelimme Boudhanath temppelin etsinnassa, loytamisessa ja sen jalkeisessa fiilistelyssa. Kysehan on eraasta arvostetuimmasta buddhalaistemppelista, mita tuo sitten ikina tarkoittaakaan. Joka tapauksessa rukousmyllya paasi napparasti pyorayttelemaan ymparoivien pyhiinvaeltajien paastessa lahes nirvanan kaltaisille verajille. Boudhanathin otsatukan alta kurkistelevat silmat kuvaavat ehka parhaiten Nepalin symboleja - kuvia kannattaa katsella vaikka wikipediasta, meillahan kamerapuhelin laulaa, mutta ei tietystikaan siirra kuvia meidan kaikkien iloksi. Tekniikka on vastoinkaymista jalostetuimmassa muodossa.

Lastenkodissa touhuilu on mennyt odotusten mukaisilla sarakkeilla. Neljana paivana ehdimme lopulta kayda veijareita katselemassa - veimme muassamme jotain pienta. Eilen ritsalennokkeja, jotka sitten armottomassa pyorityksessaan kestivat noin kolme minuuttia ehjina. Lasten kekseliaisyyden puolesta on kylla sanottava, etta mielikuvituksen rakentamatta rajoja kaikesta viedysta saatiin kehiteltya leluja ja ohjelmanumeroita. Aarimmaisen kekseliasta sakkia - joka lennokkien muovipaketeista rakenteli mailapelin hammentavalla nokkeluudella. Paaosan ajasta mina jaoin silti edelleen nelivuotiaan Jutin letitellessa ja vetaessa partaani - yksinkertaisia huvituksia - loistavassa napparyydessa.

Eilisena iltana kohtasimme myos lastenkodin johtoportaan. Bishnu-niminen isahahmo (jota myos kodin lapset sujuvasti isaksi nimittavat) tuli tutuksi vihdoin viimeisena vierailupaivana ja miehellahan oli heti karkeen meille ehdotus - lahtekaapa kanssamme kirkkoon. Taman paivan mielenkiintoisimman jos tuskin mielekkaimman kokemuksen saimme sitten paikallisessa saarnastuolissa. Lastenkotimmehan on sattumusten (lue sponsorien) ansiosta kristillisiin oppeihin sitoutunut, vaikka tiettavasti Bishnun vaimo hindu onkin. Tasta johtuen seka huolimatta lauantait ovat - poikkeuksellisesti lannen kristittyjen sunnuntaista - pyhitetyt kirkossa norkoiluun ja muuhun yhteisolliseen puuhasteluun. Sellaisena Kathmandun kristityt vaikuttavat saavan ainakin minun pisteet kotiin. Lamminhenkinen ilmapiiri auttaa varmasti yhdistamaan tiettyja ihmisia, mutta toisaalta surullista kylla mita ilmeisemmin jattamaan tietyt ihmiset laskujen ulkopuolelle. Parhaimmillaanhan seurakuntaisuus vaikuttaa olevan suurinta osaa yhdistavaa aktiviteettia - jos kaantopuolena nyt on sitten sekin, etta me muut 'pakanat' emme tasavertaisia ihmisia aivan olisikaan. Paa-asiallinen syy kirkosteluun oli tilaisuus viela kerran tervehtia lapsosia, mutta talla kertaa se jai aikomusten verhoamaan hamaraan tilaan. Emme lopulta nahneet kuin muutaman vanhemman pojan, joten suuremmat hyvastelyt jaivat nakematta ja kokematta. Ehka hyva niin - itse kun en edes jaahyvaisista suuremmalti valita. Kaikki haipyy - on vain nyt, sanoi suomalainen populaarimusiikki.

Kirkko oli kaikkea muuta kuin se lansimaista tuttu korkea torni paallaan kepit ristissa. Iso avonainen plyyssimatotettu rakennus, joka tayttyi tayteensa kuuntelijoista ja hartaista seurakuntalaisista. Mekin siis mukaan silla onhan se nahtava, milta kirkollinen toiminta Nepalin kaltaisessa kristinuskon alkukodissa nayttaa. Tilaisuus alkoi lupaavasti juuri sellaisessa riehakkaassa ilmapiirissa ja iloittelunomaisessa hengessa, jossa sen kuuluisikin tapahtua. Gospelit raikasivat ja seisova vaki heilutteli kasiaan kuin Jeesus itse olisi ilmaantuva puhetta pitamaan. Jeesuksen sijaan pettyneet saivat kuulla arhakan saarnasmiehen palopuhetta herran pelosta. Meillehan tilaisuutta ennen oli jaettu simultaanitulkkauslaitteet, joihin taparasti kuiskutteleva sisar kertoili tarinoita opinkappaleista. Valilla kuului raamatun sivujen rahinaa, valilla ihan sujuvaa englanninkielista jeesustelua. Simultaanitulkki vedettiin hiljalleen off-asentoon kun tarina oli tunnin verran jaaritellut siina, kuinka Jumalaa on pakko pelata. Sama tarina jatkui kuulokkeissa toista tuntia, joten herasi vaistamatta kysymys, etta tahanko se kristinusko nyt on sitten taalla Nepalissa ollut lahetystyolla pakko vetaa. Kun alku kuitenkin oli riehakas ja iloinen, etta oli herkistyneessa tilassa itsellakin kyyneleet tippua, niin sitten koko tarinan ydin oli etta ennenkuin me pelkasimme Jumalaa me joimme, uhkapelasimme ja kavimme elokuvissa, mutta nyt kaikki on toisin kun elamme luonnottomassa alemmuuskompleksissa Jumalan varjon alla. Niin varmaan...

Onhan se totta, etta aivan varmasti monet ongelmat ovat vahentyneetkin uuden uskonnollisen moraalikoodiston tultua osalla porukasta voimaan. Silti aika surullista jos ei ihminen pysty tekemaan minkaanlaisia oikeita valintoja kuin pelossa, etta ylakerran ukko iskee kavijan rikostovereineen helvettiin kilvoittelemaan. Mutta sellaista se nyt vain on - uskontojen hankaluus kaiken kaikkiaan. Tiedanhan minakin, etta tatahan se kristinusko ei parhaimmillaan ole, vaan huonoimillaan kyllakin - ikava kylla. Silti itsea se uskontojen tasavertaisuus ja kilpailuttomuus kiehtoo - ei tama yhden totuuden jeesustelu. Sellaiseksi taas meni - voipa olla taas taukoa ennenkuin kirkkoon saapastellaan. Heraa tuntemus, etta sitakohan ne sarjamme lahetystyontekijat sitten ovat halunneetkin - kenties.

-K

“I like your Christ, I do not like your Christians. Your Christians are so unlike your Christ.”
- Mahatma Gandhi