Rankat rastit Kathmanduun

Kenties reissun raskaimmat rastit ovat suunnistettuna. Kakarvittan rajatapauksesta oli tiukan viisumipolitiikan ja paivien vahyyden takia syyta siirtya mahdollisimman ripeasti Nepalin keskisille vyohykkeille. Suuntana Kathmandu ja alle aamu neljalta starttinsa ottava bussi, jolla paakaupungin kujia oli tarkoitus lahtea tutkailemaan. Tilanteita ja kaanteita ei sitten puuttunutkaan, mutta tehdaan nopea ilmianto Kathmandun varhaisiin tunnelmiin.

Kathmandu vaikuttaa aivan liian pikaisen analyysin pohjalta vaikuttavalta. Vetta ropsii juuri rankalla otteella - sadekausi ja monsuunit alkavat tummentaa taivaita - jyrisee ja parisee. Veden lomassa on mahdollista tormailla lahes kaikkeen mahdolliseen nahtavyydelta etaisesti muistuttavaan. Meilta loputon kohteiden pommitus voinee jaada vahaaksi - eika se tietysti mikaan paatarkoitus ole koskaan talle joukkiolle ollutkaan. Suuntana on aids-orpojen lastenkoti, johon suhteilla olemme olleet onnistuvaisia itsemme eksyttamaan. Thamelin alue sen sijaan on sita rankemman kaden reissaajakeskitysleiria, jossa saa sita mita tilaa - lahes aina. Juuri nyt kelvollinen ape ja nettitarpeiden paivilta poispaastaminen tuntuu sopivan paivan tematiikkaan, joten johan tuo alkaa naurattaa.

Eilinen oli sitten se pienen elamantarinan pisin bussimatka. Edelliset ennatykset tehtiin Vietnamista Laosiin siirtymisella jokunen vuosi sitten, mutta uudet pohjat lyotiin Nepalin rajalta aamulla lahtevassa kulkueessa. 24 tuntia saatiin kalenteriin lyotya ja onhan tuo viela mielenterveyskin tallella nipin napin, joten kertaamaan traumaattisia tapahtumasarjoja.

Alku toimii odotetulla tavalla vaikka bussi ei taytykaan lahtopysakilta, vaan kerailee sakkia pelottavan usein tien poskesta. Pimean hiljalleen hylatessa meidat alkaa vauhti kohota hulppeisiin asteisiin ja alamme uskoa meita informoivan nepalilaisen tarinaa, jonka mukaan kyseinen bussi on se nopein ja tehokkain teiden koluaja. Ylpeana kaveri esittelee kartasta kellonaikoja ja paikkoja missa milloinkin tullaan olemaan. Onni on kaantyvainen pian haiskan lahdon jalkeen. Kuusi tuntia alla ja eteneminen odotetunlaista, kunnes... Raskasjalkainen kuskimme kolauttaa tien laidalla johonkin - seuraa jarruttelua, hammennysta ja hajoamisen merkkeja kuskimme psyykeessa. Jatkamme tovin laheiselle poliisiasemalle, jossa kaasujalka tuntuu vaipuvan shokkiin ja ryhtyy laimayttelemaan itseaan spede-pasasmaisesti otsalle. Seuraavassa sekunnissa kaveri on pihalla ja todellakin aivan pihalla. Juoksee johonkin - eika ole sen koomin nakyva tutkassamme. Seuraa loputon kuuden tunnin 'kusitauko' paikallisen kyttalaitoksen pihalla. Kukaan ei luonnollisesti puhu englantia, joten kokoilemme keskenamme mahdollisia tapahtumaskenaarioita. Hiljalleen tuntien lypsamisen tuloksena alkaa irtoilemaan rippeita tapahtumien kulusta. Tien varren osuma oli paikallinen lapsi, jonka surkeaksi paatokseksi koitui bussin toytaisemaksi tuleminen ja seuraavaan inkarnaatioon siirtyminen.

Traaginen tapaus tuskin on Nepalinkaan ahtailla ja aivan liian vauhdikkailla teilla (josta myos valtatie-nimitysta kaytetaan) harvinaisuus, mutta silti herasimme ihmettelemaan mita mahdamme lopulta odottaa. Kertooko tama sitten nepalilaisesta virkavallan kyvyttomyydesta asioiden sukkelaan jarjestelyyn vai jostain muusta - vaikea sanoa. Mita ilmeisemmin kaveri itse sai jonkinlaisen pikatuomion (oli se sitten mita tahansa) silla tuhkana tien paalle kadonnut kuskimme havisi salaperaisesti kartalta. Hammentavinta tapauksessa oli kuitenkin se, kuinka kahdeksi tunniksi koko valtatie seisahtui - ja kumpaankaan suuntaan maan ainoaa ita-lansi-vaylaa ei kulkenut yksikaan auto. Pienista tiedon valahdyksista oli mahdollista koota kokonaisuutta, jonka mukaan uusi kuski olisi saapuva 'lahiaikoina' paikalle ja matka nain ollen jatkuva. Myos entisen kuljetajan kohtalo arvellutti meita reissaaja-arjen sankareita. Selvisi, etta kaveri joutui maksamaan haaveristaan omaisille jonkinmoista kompensaatiota paikan paalla ilman sen tarkempia istuntoja. Nahtavasti bussikohtaiset kuljettajat eivat saa muiden kulkupeleilla ajella tai sitten kyse oli jostain muusta kasittamattomyydesta, silla seuraavaksi alettiin odottelemaan rajan Kakarvittasta tilattua uutta kulkupelia. Uusi bussi posahti sitten poliisilaitoksen pihaan kuuden tunnin odottelun paalle. Aikansa siina viela tavaroita ja matkaajia bussien valilla vaihdellessa startattiin uudelle pikataipaleelle kivasti aikataulujen heittaessa hopoa. Loppumatka sujui sitten vahemman tapahtumarikkaassa ilmapiirissa, jonka puolessavalissa touhun katselu selvinpain alkoi tuntua pahemman luokan hulluudelta. Gini-pullot pysahdyspaikalta ja jatkoimme terhakkaasti paihtyvassa suomalaistunnelmassa pimean hiipiessa nurkkauksille. Koska perilla oltiin lopulta neljalta seuraavana aamuna jai valiin kivasti aikaa torkkumisen yrityksiin. Yrityksiksi jaivat, stereot pauhasivat inkkaripoppia ja virkeat ikinuoret muorit raatasivat tehokkuudella, joka oli lahentya ennatyksellisia seismologisia lukemia. Jossain vaiheessa herasin hammastyttavaan huomioon, jonka viitoittamalla tiella olin kuulevinani ensin Guns 'n Rosesin version 'Taivaan porteilla kolkuttelusta' ja lahes heti peraan viela kasittamattomamman Rainbow'n 16th Century Greensleevesin! Hammentavyys oli huipussaan, mutta todistettavasti nepalilaisen bussin amyreista pauhasi todellakin klassikkokamaa suureksi kummastukseksi, vaikka pelkka hallusinointikin tassa vaiheessa olisi ollut kaiken logiikan sanelemaa. Loppuyo meni sitten penkilla ja hetkittain vaihtoehtoisesti lattialla pyoriessa unta metsastellen. Kalastelu tuotti paaosin lohdutonta tulosta - perilla oltiin silti lopulta unisessa ja lahes kuolleelta vaikuttaneessa Kathmandussa. Aamuneljan aikaan asumuksen loytaminen vieraassa kaupungissa on ainakin hetkellisesti haastavaa. Tuumasimme parhaan vaihtoehdon olevan Thamelin seutu, jossa majoitusta olisi sadepilvin pimein - tahan kellon lyomaan tosin sekaan ei ollut aivan yksinkertaista. Anelevat sieluparat koputtelivat lopulta Tibet guesthousen oveen ja henkilokunnan herattya karmaisevaan kulkurikaksikkoon - paasimme lykkaamaan paamme tyynyliinoille ja riemullahan ei ollut rajaa. Suosittelen kokeilemaan pienta bussipainajaismatkaa Nepalissa, jotta iloiset ylellisyystuoteet - kuten lahes puhtaat lakanat - eivat unohtuisi. Puolentoista yon paalle siirryimme uuteen majapaikkaan, mika sitten kuvaa enemman majoitusbudjettimme nykyvivahteita. Halpa ja muuta hyvaa siina ei sitten taida ollakkaan. Sahkot ovat paalla ehka noin kolme tuntia paivassa, mika on yleinen linjaus koko Kathmandussa. Toisaalta luukku on juuri nyt sen nakoinen, etta parempi kun pysyy valot poissa niin ei tieda mita lattiolla tapahtuu. Moskiittoverkko viriteltiin eilen iltasella ja valinta vaikuttaa olleen oikea. Yolla herailin aanin, jotka jaysivat iltasella lattialta loytynytta kuollutta torakkaa. Nakertelu oli korviahuumaavaa ja ilmeisestikin ateria kaikin puolin maistuvaa. Oma vessakin meilta loytyy, tosin paaosin sita kaytetaan aarimmaisessa hadassa silloin kun ripulipaska on jo lahkeesta valuva. Hyvana puolena sanottakoon, etta Nepalin paakaupunkia saattaa jopa tulla tarkasteltua odotettua enemman, kun sisatiloissakaan ei huvita juuri taisteluja torakoitten rajaloukkauksista seurailla. Netti on muuten jonkinlainen harvinaisuus, sahkon ja veden ohella Kathmandussa. Nettipaikkoja kylla piisaa, mutta kolme-neljasosaa paivasta sahkot eivat ole paalla, joten harvoilla paikoilla nettia on mahdollista ajatusten tasolta muuttaa kaytannon oppiin. Generaattoreita ei juurikaan ole (nyt palasimme Tibet guesthousen nettiin, joka lienee aamun ainoa toimiva kapungissa), mika lopulta kaupungin loputtoman saasteisuuden silmallapitaen on vain hyva asia. Vaikka Kathmandu siella kaymattomille voikin kuulostaa murjuiselta mestalta elaa ja olla - sanoisin paikasta suuresti silti pitavani. Samaan ilmioon on tormaava joka puolella kaduilla asiaa kysellessa. Ruokapaikkoja on runsain mitoin ja fiilistelynsa tasolla hyvalla tavalla kylmahko kaupunki on juuri sellainen teekupposten aaressa lammiteltava tapaus, josta ei voi olla pitamatta. Ai niin ja eilen paasimme tietysti seurailemaan etaalta, mutta silti tarpeeksi lahelta nepalilaista ajanviettoa ja yleista harrastetta protesti-kapinointia. Mielenosoitukset osoittivat punaliput liehuen mielta juuri eronneen paaministerin puolesta - Intiankin pirulaisen uskotaan sekaantuneen yhden sortin USA:na naapurin poliittiseen ilmapiiriin aikaansaamalla paaministerin lahdot. Kaikestakin huolimatta touhu kuulostaa oikein nepalilaiselta, silla mikas tata maata nyt paremmin kuvaisi kuin joukkovoima ja mielenosoitukset - ja sehan on vain oikein.
Eilisen paivan ohjelmanumerosta vastasi lastenkodissa vierailu. Odottelimme jotain Mongolian Ulan Batorin orpojen ja katulasten ikaisia pienia nappuloita, joista ainakin itse pidan eniten (hilpeita, nippa-nappa pystyssa pysyvia naurusuita, joille ei kummempaa ohjelmaa tarvitse keksia), mutta taman joukkion ikahaarukka oli sitten siita ylemmasta paasta. Yhta lukuunottamatta kaikki jo koulussa, joten jonkinlaisia ohjelmanumeroita taytynee ruveta keksimaan. Jalkapallon jo heille veimme, silla universaali kuningas potkupallon kielihan meita kaikkia kuitenkin yhdistaa. Eilisen pelailimme paaosin lentopalloa - mutta jospa tanaan saataisiin jo odotettu vaihdos lajiin.
-K

"To be normal is the ideal aim of the unsuccessful."
- Carl Gustav Jung