Viimeinen ilta taittuu Intiassa. Eilisena paivana ja sita edeltavana yona taittui myos viimeinen junamatka Berhampurista Chennaihin. Tanaan otettiin viimeinen bussimatka Mamallapuramiin ja syotiin viimeiset ehtoolliset intialaista apetta. Viimeisia vedellaan siis huolella. Mutta matka jatkuu, kuten tapana on ollut. Aamun tuoksinnassa olemme koikkelehtivat lentokentalle (johon ensi kerran koko reissulla ollaan nahtavasti menossa ihan oikealla taksilla - hurjaa ja voi tata proystailyn loputonta maaraa).

Berhampurissa vietetty 15 tuntinenhan johtui pitkalti siita, etta emme paasseet Taptapaniin kuten jo edellinen merkinta taisi paljastaa. Alueella vyoryneet lakot olivat sitten naxaliittien tekosia, mika selvisi meille siina asemarakennuksen loputtomien tuntien kuluttelussa. Naxaliitit - Orissan, Madhya Pradeshin, Jharkhandin seka Biharin laanien sosialistit olivat repaisseet mielenosoitukset kayntiin ja pyrkivat samanaikaisilla lakoilla saamaan vangituiksi joutuneet ryhman jasenet vapaiksi. Mita lie sitten tehneet ensinkaan linnaan joutumisensa eteen - sita tarina ei talla haavaa kerro. Tarina sen sijaan kertoo sen kuinka yo ja seuraava paiva meilta kului. Loppujen lopuksi suhteellisen rauhaisasti, suuri kiitos kuuluu molempien saavuttamille ylapedeille, joissa tunnetusti sleeper-luokan yot ovat jokseenkin sulavalinjaisia elikkas mutkattomia. Juna laskeutui Chennain Centralin raiteille noin ilta viidelta ja ollessaan Coromandel Express- mallia eli nimea kantava juna, joka jostain meille suopeasta syysta on noin yleensa suhteellisen etuoikeutettu intialaisten junien hierarkiassa, olimme tasmallisesti ajassamme, johon edes VR ja varsinkaan VR ei pysty. Junan lattialla ei talla kertaa vilistanyt vallattomat torakkalaumat, kuten yleensa, vaan pienoinen hiiri reissaajapoloisten mutustelemien reissuevaiden maistuvuutta testaillen.

Asema edessa ja tamankertaiset ensiaskeleet Chennaissa eivat voineet johdattaa meita muualle kuin suoraan Saravana Bhavanin ovensuuhun, joka kutsuvasti meita jo kaukaa tervehti. Jalleen loistokkaat evaat naamariin ja yksi asia viimeisten paivien pakollisten asioiden listalta pois pyyhitty. Pre-paid-auto-riksa pompelista riksaa alle ja suunnat CS-isantamme kotia kohti, Venus Colonyyn. Paikka suhteellisen averiaan oloinen, vaikka oma kotomme ihan normaalilta lantiselta kodilta nayttaakin - mutta jo siina on suhteellisen paljon ihmettelemista Intian maalla. Miten noin taysin on onnistuttu oikeastaan kaikki intialainen kadottamaan kampan sisutuksessa ja ymparistossa. Nakojaan tamakin mahdollista - eika tassa nain Intian loppumetreilla toki ole mitaan valittamista, jotenkin vain tuntuu hammentavalta kun kampasta loytyy Guns 'N Rosesin levyja, jattimaiset taulutelevisiot, stereot, lankkari vessanpontot lattialla olevan reian sijasta ja afrikkalaista taidetta Nigeriasta asti haalittuna. Hammentavaa. Isantapariskuntamme, jonka parissa emme tarpeeksi ole viela ehtineet jutustella paalimmaisten kiireitten tahden on muslimeja, joten mitaan kitschista hindu-kraasaa on toisaalta turha edes odottaa loytavansa ja eihan sita loydykaan, mutta vaki on leppoista, joten oleskelu on ollut vaivatonta.

Taman paivan ohjelmanumeroksi muovautui paivaretki Mahabalipuramiin eli Mamallapuramiin. Rantakohde 60 kilometria Chennaista etelaan ja sellaisena taynnaan kaikkea goamaista hilua, tarpeetonta tarpeistoa, mutta myos keskeista tarveaineistoa meidankin matkaamme eli kirjoja. Ja vielapa suomenkielisia sellaisia. Anskukun lueskelee etupaassa kotimaan osastoa (tai sille kielelle kaannettya proosaa) paatimme pistaytya kirjojen ja kirjakauppojen luvatussa Mamallapuramissa... ja loytyihan noita reippaasti 5 kappaletta. Hammentavinta kenties se, etta loysin itse samaan kahvilaan 2 vuotta sitten jattamani Umberto Econ - oli sita ilmeisesti joku selaillut ja likyttanyt kahvit kirjan valiin, mutta muuten moitteettomassa kunnossa, joten ei muuta kuin Mamallapuramiin taattua lukemistoa hakemaan - jatin hyllyyn ja selasin takasivun muistokirjoitukseni vanhalle kirjaystavaiselleni, hypistelin hetken kasissani ja juttelin sille kauniita ennen kuin luovutin sen takaisin hyllyn koruttomaan ikuisuuteen... Pelastakaa Eco.

Soi: Joe Strummer & The Mescaleros - Johnny Appleseed

-K

"There is no must in art because art is free"

- Wassily Kandinksy