Ihan ensiksi mainittakoon, että sain edellisestä postauksesta kommenttia, että mun suomen kieli vaikuttaa huonontuneen. Pyydän tätä anteeksi, mutta koittakaa kestää. Nyt pari päivää on englanninkin puhuminen tuntunu jotenkin omituisen vaikeelta. Väsymys vaikuttaa tosi paljon. Mutta nyt oon nukkunu taas viikonlopulta kertyneitä univelkoia pois, ja oon niin skarppina kuin mahollista. Haluisin aina heti kirjottaa kuulumisia, kun jotain kivaa tapahtuu, mutta tarvii näköjään aina yhen lepopäivän väliin ennen kun löytyy pontta.

Tänä viikonloppuna minut sai erityisen väsyneeksi teltassa nukkuminen. Oltiin kaks yötä Floridassa Ginnie Springs -leirintäalueella. Mentiin meijän sukelluskurssin porukalla suorittamaan sukellussertifikaatit. Ja viikonlopun jäljiltä voin lisätä meriittilistaani yhden tittelin lisää, sillä olen nyt pätevä laitesukeltaja! Tehtiin sekä lauantaina että sunnuntaina muutama eri sukellus Santa Fe -jokeen ja siihen kytköksissä oleviin lähteisiin. Meillähän oli siis ollu teoriatunteja sekä harjottelukertoja altaassa ennen tuota reissua, mutta nyt oli ensimmäinen kerta kun mentiin ulkovesiin. En ollu aiemmin tajunnu, että sukeltaminen on oikeesti urheilua, mutta kun taisteli märkäpuvun molemmat kerrokset päälleen ja tallusteli kaikki tankit ja sukellusliivit ja muut päällään, niin tuli kyllä päivän reeni tehtyä samalla. Veteen päästyä olo oli toki kevyempi.

Vesi on ollu aina minun elementti, mutta olin silti yllättyny, kun ei oikeestaan yhtään jännittäny mennä pinnan alle. Kerrattiin ekalla sukelluksella kaikki perusjutut, mitä oltiin jo aiemmin opeteltu: maskin poistaminen vedessä ja takaisin laittaminen, ilman jakaminen jos oma tankki on tyhjä, hätätilanteessa pinnalle nouseminen, regulaattorin hakeminen takaisin suuhun, jos se irtoaa... (Kauheen vaikee kääntää näitä suomeks kun on puhunu näistä ainoastaan enkuks!) Ja kaikki harjotukset meni hienosti, mitä nyt piilarit meinas lähtee menemään kun otti maskin pois. Lisäks kurkittiin vähän luolan suulta Ginnie Springseiltä lähtevään luolastoon, joka lopulta vie Meksikonlahteen, seurattiin kaloja, kerättiin simpukoita ja mentiin joen virrassa chillailu sukellusta. Vedessä on jotenkin niin rauhallista olla. Se, että omaan hengitykseen pitää kiinnittää huomiota, auttaa rentoutumaan ja fiilis kaikin puolin on lepposa. Toivottavasti pääsen pian sukeltamaan uudestaan. Mikään halvin harrastus sukeltaminen ei oo, mutta nyt kun on tuo sertifikaatti, niin voipi mennä oikeestaan mille vaan perustason reissulle missä päin maailmaa vaan.

Ekana iltana käytiin iltauinnilla kalojen kanssa, ja löysipä yksi poika kilpikonnankin. Mulla oli yöllä tosi kylmä, kun menin nukkumaan märillä hiuksilla, ja aamulla oli ihana huomata että notskilla oli tulet. Öisin olin ihan varma että olin viidakossa ja että puissa oli apinoita, sillä niin omituisia ääniä sieltä kuului. Todennäkösesti ne oli kuitenkin vaan sammakoita ja kaiken maailman lintuja, mutta oli aikamoinen konsertti. Näin myös tosi monta semmosta ötökkää, mitä en ollu koskaan aiemmin nähny. Avara luonto - live edition. Lauantai-iltana kokkailtiin bbq-ruokaa, pelattiin lauta- ja korttipelejä, lätkittiin lentopalloa (itellä ei tosin kärsivällisyys riittäny kovin pitkäks aikaa...) ja hengailtiin vaan. Oli lepposaa. Tykkään tuommosesta porukassa oleskelusta ilman mitään sen kummempaa suunnitelmaa, ja leirielämässä ei onneks oo niin väliks onko pakkelit kohillaan. Sunnuntaiaamuna kun muut vielä nukku, menin istuskelemaan joen rantaan. Oli ihana kattoa auringonnousua, kun joesta nousi usvaa ja aina välillä joku sorsa lähti lentoon tai kala hyppäsi vedestä. En ollu tajunnu, että mulla on ollu ikävä luontoa. Vaikka Savannah ei oo mikään betonihelvetti, on tää kuitenkin kaupunki. En oo siis päässy kunnolla luontoon moneen kuukauteen. Teki hyvää. Ja vaikka viikonloppu oli taas vähäuninen ja fyysisesti yllättävän rankka, niin väkisellä pistää vaan hymyilyttämään, kun miettii meijän reissua. Rento porukka, jännää tekemistä, kaunis luonto ja hyvää ruokaa - toimi.