Tappamista ja varjelusta

20.-22.1.2009 Bkok, Phnom Penh

No ollaankin oltu niinsanottuja hätäpöksyjä eli valtiot ja valuutat ovat vaihtuneet kovaa vauhtia. Sen tietää myös siitä, että mulla on taskussa ollut tässä muutaman päivän vissiin viittä eri valuuttaa ja maksaessa vaikka ravintolalaskua tilanne on tragikoominen, kun ei meinaa erottaa rialeja ja kipejä toisistaan. Nytkin taskussa on siis euroja, dollareita, batheja (Thaimaa), rialeja (Kambodza) ja kipejä (Laos). Ajattelin tässä hieman omalta osaltani kertailla viime päivien tapahtumia parin eri otsikon alla. Ville näyttääkin kirjoittaneet CCH:n tapahtumat aika tarkkaan.

Bangkokissa rentouduttiin muutaman oluen kera ja nautittiin siitä, että pimeällä uskaltaa liikkua ihan jalkaisin ilman murhetta murhayrityksistä... Shoppailumopokin lähti Khao San Roadilla käsistä ja sieltähän saa vaikka mitä ja halvalla. Aitous onkin sitten ihan eri asia. Meillekin tarttui mukaan musaa, paitaa ja tilattiin siinä sitten mittatilauspuvutkin, joiden toinen fitting pitäisi käydä tuossa jossain kohtaa tekemässä. Hinta kiinnostuneille; kaksi pukua, neljä paitaa, kaksi liiviä omilla mitoilla vähän reilu 200 euroa. Tuossa kalpenee jo ne kaverit kun aina kävelee mainoksessa puvut tai shortsit päällä, siis joo Dressmanhan se on.

Phnom Penhista jäi minulle aika tylyn alun jälkeen ihan miellyttävä kuva. Saastainen ja saasteinen se kyllä oli, sillä paikallisetkin käyttivät ihan yleisesti hengityssuojia. Meillä niitä ei ollut, mutta vähän t-paidan kulmaa piti välillä käyttää. Paikallisen liikennekulttuurin voisi muutenkin kuvata sillä, että kuvittelee vaikka risteyksen, joka on ensin ihan tyhjä. Sitten siihen risteykseen tiputetaan taivaasta 70 autoa, 300 skootteria, 200 polkupyörää ja kaikenlaisia kärryjä ja jalalla polkijoita. Kaikki lähtevät sitten siitä ajamaan eri suuntiin. Tuo soppa on Phnomin liikenne. Mutta joustava taas silti. Ja täytyy olla ripaus päättäväisyyttä ja osoittavia käsimerkkejä, niin tien yli pääsee ihan hyvin. Ekana iltana piti löytää joku ruokapaikka, niin katsottiin, että Candy-nimisessä ravintolassa olikin sitten hyvät keitot ja halvat oluet. Siihen terassille mentiin ja yhtäkkiä alkoi kivannäköistä ja kurvikasta tyttöä piirittämään meitä pöydässä. Mua vedeltiin parrasta ja meidän pöytään tuli istumaan kaksi tyttöä, jotka vaan sitten istuivat siinä. Tajuttiin homman juoni aika nopeasti ja pyrittiin vaan olemaan huomioimatta heitä, jotta ei laskusta kasvaisi yllättävän suuri... ;) Mukana meillä oli Usan poika nimeltään Jeremy, joka poimittiin meidän messiin Phnomin kentältä, jossa hän oli hyvin reppanan näköisenä etsimässä kyytiä. Jerkku on itse asiassa jakamassa huonetta vielä täällä Vang Viengissäkin. Hyvä tyyppi ja on muuttanut muutaman kuvan noista etelän jenkeistä. Aksentti on southcarolinaa parhaimmillaan kyl. Juu, mutta ravintolasta selvittiin pienemmillä vaurioilla, kun esim. yksi äijä, jonka luultavasti vaimo kävi kuppilan tyttöjen kimppuun ja haki miehensä pois. Aika irstas meininki tuolla oli kyllä, joten eipä tuota kaupunkia mitenkään erityisesti voi suositella. Pari päivää ja se on siinä. Hienoja temppeleitä ja eri puolilla olevat Killing fieldsit eli Pol Potin tuholaistöiden keskittymät.

Niin, käytiin kuulemassa eräällä killing fieldillä kuinka hirmuhallitsija Pol Pot 1970-luvun lopussa kolmen vuoden ajan tappoi systemaattisesti kaikki vähänkin aivoilla varustetut ihmiset valtakunnastaan. Hän ehti vajaan kolmen vuoden aikana tappaa yli kaksi miljoonaa ihmistä ja tuuppasi kätyriensä toimesta ihmiset vaan joukkohautoihin tai jokeen tai järveen. Killing fieldsit eli tuhoamisleirit eivät oikeastaan olleet keskitysleiri-tyyppisiä, sillä sinne saapuvat ihmiset pyrittiin tappamaan heti. Myöhemmin ihmisiä laitettiin jonoihin odottamaan, kun heitä ei ehditty tappaa niin paljon kuin tuli sisään porukkaa. Eli siis ideana oli vaan tappaa kaikki, jotka olisivat voineet ajatella vastustavansa Potin ajatuksia. Tämän idiootin ideana oli muokata kansasta hänen käskyjään täydin robottimaisesti totteleva maanviljelyskansa, joka eli häntä varten. Tämä on niin käsittämätön juttu, että sitä en saa oikein kunnolla päästäni ulos. Esimerkiksi, jos suvussa oli yksi fiksu tyyppi, vaikka lakimies, oli parempi tappaa koko suku ja lapset kanssa, kun niistähän olisi voinut kasvaa fiksuja. Tappamistyylit olivat myös hyvin brutaaleja. Hitler oli ihan pyhäkoulupoika verrattuna tähän kaveriin. Tappamistyylejä oli mm. seuraavat: kepillä hakkaaminen, kunnes henki ei enää kulje, palmunoksien terävillä osilla viiltely niin, että lopulta viillelty kuolee verenhukkaan, ampuminen, kiduttamalla tappaminen, puunrunkoja päin heittäminen, terävän kepin päälle heittäminen ja sen sellaista. Aivan sairasta. Ei ehkä siitä sen enempää. Mutta kannattaa ottaa opas muutamalla dollarilla. Tuk-tuk-kuski maksaa koko päiväksi n. 20 dollaria, joten enempää ei kannata maksaa.

CCH:lla oli oikeasti aivan huippuhauskaa. Luin lapsien kanssa yhdessä satuja, kävin opettamassa englantia ja kuten Ville jo kertoikin, niin musajamitteluakin oli ilmassa. Ja siitä ei meinannut tulla loppua, kun soitin ja lauloin, niin aina vaan haluttiin lisää. Lapset halailivat koko ajan ja yksi suosikkityttöni puristeli mua koko ajan hauiksesta. Mutta valtavan hyväntuulinen paikka. Ja monet asiat hyvin nyt, mutta niiden ylläpitämiseksi on tehtävä töitä. Ja toimintaa koitetaan laajentaa. Slummialueelle sijoittuva kirjasto oli uusin projekti, johon pääsimme vaikuttamaan jopa niin hyvin, että muuten aika jäykältä vaikuttava Mech Sokha sitten lähtiessämme päätti halata mua. Se oli aika hämmentävän yllättävää, mutta ehkä se heittäytyminen lasten tasolle ja heidän kanssaan vilpitön yhdessäoleminen herkisti jotenkin Meksunkin sitten. Lapset myös antoivat meille sähköpostiosoitteitaan, jotka he olivat juuri vanhoilla koneilla saaneet perustettua. Koneet olivat tullet ulkomailta lahjoituksena. Ja kuvista varmasti kaikki näkevät, että ei siellä ihan mitään viiden tähden hotellimeininkiä ollut. Varmasti olisi voinut mennä alemman tason avustukseen ihmisten pariin, joilla ei ole mitään. Mutta siitä tilanteesta nämä lapsetkin ovat lähteneet. Hieno paikka ja menkää ihmiset ehdottomasti käymään siellä, jos siellä päin liikutte. Vierailijat ovat hyvin tervetulleita.

Jännää muuten oli, että monen lapsen sukunimi oli Sokha. Varmaan siksi, että heidät löydettäessä ei nimestä ole ollut tietoa.

Tuomas Sokha

www.mekongpalace.com (Mekong Palace hotel - 15 dollaria yö)