Marseillen reissun olin suunnitellut kahden johtavan ajatuksen ympärille. Halusin mennä katsomaan Olympique de Marseillen pelin Stade Vélodromelle lauantaina ja lisäksi halusin nähdä Marseillen lähistöltä löytyvät merenrantakalliot, jotka kulkevat nimellä Les Calanques. Olin etukäteen ottanut selvää, että niille on mahdollista tehdä reissu kajakeilla ja tämä tuntui paljon turistilaivaa mieluisammalta vaihtoehdolta.

Lauantaiaamuna ensimmäinen homma oli ottaa selvää, miten kajakoimaan voi päästä. Sain turisti-infosta puhelinnumeron johon soitin. Onneksi siellä osattiin puhua englantia, sillä ranskaksi en olisi ikinä selvinnyt niin pitkästä puhelinkeskustelusta. Kävi ilmi, että tapaamispaikka on aivan toisella puolella kaupunkia ja siellä pitää olla paikalla kasilta aamulla. Paikka oli kuitenkin onneksi samalla suunnalla Stade Vélodromen kanssa, joten päätin että voin lähteä tekemään pienen kaupunkipatikoinnin siellä päin ja ostaa matkalta liput peliin. Samalla näkisin kuinka paljon aikaa sinne siirtymiseen menee ja mitenkä julkisia kulkuvälineitä voisi käyttää hyväksi.

Stade Vélodromella minua odotti ikävä yllätys. Marseillen johtoportaalla on noussut menestys päähän viime kauden mestaruudesta ja he ovat alkaneet kuvitella itsestään liikoja. Portilla vaadittiin 65:tä euroa lipuista jämäpaikoille. Hyville sai pulittaa jo satasen luokkaa. Hinta oli sama kaikille, jopa pikkulapsille, ei paljon auttanut selittää että kovasti olen opiskelija. Valitettavasti peli jäi baarissa katsottavaksi, sillä tavallinen Ligue 1:n peli ei ole 65 euron arvoinen, varsinkaan kun vastassa olisi ollut vain Lorientin tasoinen tusinajoukkue. Kävin kuitenkin ostamassa ylikalliit varvassandaalit OM storesta, joka oli stadionin yhteydessä. Minulla ei ole ikinä ollut varvassandaaleita ja San Sebastiánissa nämä olisivat olleet todella kätevät rantajalkineet.

Reitti kajakkireissun tapaamispaikalle löytyi helposti ja nyt tiesin myös ettei sunnuntaina tule nukuttua liian pitkään, sillä Stade Vélodromelta eteenpäin menee aamulla vain yksi bussi tunnissa eikä tämä osu yksiin aikatauluni kanssa. Kävelyyn menee vajaa 40 minuuttia ja Vélodromelle ajelee metrolla ehkä puolisen tuntia. Takaisin kävelin vähän eri reittiä. Korkean kukkulan harjalle rakennettu kirkko näytti minulle suunnan. Kerkesin takaisin juuri ennen peliä, jonka menin katsomaan baariin. Muutemassa paikassa oli ihan hyvän kokoinen televisio laitettu ulos ja tämä sopi minulle mainiosti, sillä ilma oli mitä mainioin. Tunnelma ei kohonnut kovinkaan hurjaksi terassilla, vaikka Marseille voittikin pelin 2-0. Ainoastaan maaleja tuuletettiin vähäsen.

Sunnuntaina oli kajakoinnin aika. Heräsin jo ennen kuutta, jotta kerkesin pakata viimeiset kamat ja syödä aamupalan ennen lähtöä. Herätys oli ehkä liian aikaisin minulle tuossa vaiheessa reissua, sillä en koko päivänä ollut terävimmilläni. Minua oli muun muassa kehotettu ottamaan uikkarit mukaan, joten särmästi pakkasin ne reppuun ja laitoin sitten vesitiiviiseen kassiin reissun ajaksi. Oli muuten tosi paljon hyötyä niistä siellä. Samoin tein aurinkorasvalle. Tätä sentään älysin puolessa välissä olleella ruokatauolla saaressa levittää vähän ihollekin. Kädet ja naama kerkesivät kuitenkin palaa lievästi.

Reissu oli yleisesti ottaen todella mukava. Melottiin merikajakeilla katsomaan lähietäisyydeltä lähialueen saaria sekä Calanqueita. Meitä oli oppaan lisäksi seitsemän henkilöä, kolme sai meloa omilla kajakaillaan ja sitten oli kaksi kahden melottavaa kajakkia. Puoleen väliin asti meloin yksikseni ja ruokatauon jälkeen vaihdoin tuplakajakkiin. Vaikka en ole moneen vuoteen kyseiseen välineeseen koskenut, niin jo parinkymmenen minuutin käsittelyn jälkeen homma alkoi sujua hyvin ja siitä eteenpäin eteni ongelmitta. Maisemat olivat upeita ja aurinko jaksoi paahtaa koko reissun ajan. Ranskan parempi osaaminen olisi tehnyt matkasta ehkä vieläkin paremman, sillä nyt tipuin aika nopeasti kärryiltä keskusteluissa (kaikki muut reissun jäsenet olivat ranskalaisia). Kuuden tunnin urheilemisen jälkeen palattiin satamaan ja pakattiin kajakit. Tästä suuntasin suoraan asemalle ja otin junan takaisin kohti Geneveä.

Illastakaan en suoriutunut kovin vahvasti. Minulla oli kypärä toimistossa varastossa ja kun noudin sen sieltä ja olin lähdössä pois, lukitsin oven auki. Aivan, pistin siis oven lukkoon ennen kuin se oli kiinni, joten se lukkiutui auki. Onneksi unohdin kulkuluvan ja pyörän avaimen toimistoon niin sain tämän virheen selville ja korjattua nopeasti. Kämpille palattuani en päässyt yläkertaan keittiöön syömään iltapalaa, koska ovi sinne vaikutti olevan lukossa. Aamulla ovi aukeni nätisti ja kun kysyin asiasta Filipiltä, joka oli ainoana muusta porukasta hereillä, hän sanoi ettei ollut koskenutkaan oveen. Mahdollisuudet siis ovat, että joku on puoli yhden ja kahdeksan välillä käynyt avaamassa oven ja mennyt takaisin nukkumaan, tai sitten yritin avata ovea väärään suuntaan. Haluan ainakin uskoa tuohon ensimmäiseen vaihtoehtoon, sillä avainta oveen säilytetään lukossa. Päivän muiden toilailujen jälkeen en voi kuitenkaan olla ollenkaan varma asiasta.

Reili loppui onnellisesti ja nyt viedään viimeistä viikkoa töissä. Tarkoituksena olisi vielä yksi artikkeli saada tämän jälkeen kirjoitettua. Lennolla takaisin Suomeen tähän pitäisi olla hyvin aikaa. Viime vuonna en onnistunut tätä viimeistä juttua kirjoittamaan vaan jäin Dachaun keskitysleirille seuraavaan kesäkuuhun asti. Nyt Marseille olisi ainakin hieman tuota mukavampi paikka odottaa seuraavaa reissua.