Hola chicas y chicos!

Saapumisillan lyhyt yhdistetty tutkimusmatka ja iltapalan metsästys reissu lähikortteliin pimeän vallitessa aiheutti hieman epävarmuutta äidin pikku sinappitykeissä. Mahat kuitenkin saatiin täytettyä lähiraflan juustoa yli tursuavilla hieman hampurilaista muistuttavien purilaisten avulla. Kevyellä ololla päätä tyynyyn MARS!

Seuravana päivänä herättiin kauniiseen aurinkoiseen päivään. Olimme jo ennalta tietoisia, että kaksi meidän koulun tyttöä ovat olleet kaupungissa jo vajaan kuukauden ajan tekemässä omaa työharjoitteluaan. Ensi töiksemme rupesimmekin laittamaan Tiinalle ja Henriikalle koodia ja pakottamaan heitä oppaiksemme kaupunki kierrokselle. Vastausta odotellessa kolme pientä elefanttia rupesi marssimaan kohti Santiagon sydäntä eli Plaza De Armaksen keskusaukiota ja puistoa. Edellisen illan epävarmuus oli tipotiessään ja kaupunki näytti päivänvalossa kauneutensa. Ilmasto oli suomipojasta hieman outo, auringon paisteessa oli suorastaan kuuma mutta pilvien osuessa eteen ilma kylmeni hetkessä suuresti. Lämpötilojen vaihtelu pistikin pojat ottamaan huppareitaan pois ja virittämään niitä hetken päästä takaisin päälle useaan otteeseen. Löydettyämme Armaksen sydämeen istuimme alas kaffelle ja ihmettelemään ihmisten vilinää. Selvisi että keskusaukiolta lähtisi ilmainen neljän tunnin turistikierros ympäri kaupunkia, joten jäimme odottelemaan sen alkamista. ADHD apinat löysivät kuitenkin hetken päästä itsensä tarpomasta katuja oppaanaan vain kaupungin kartta, oppaat on amatööreille. Löysimme eräältä sivukadulta Perulaisen ravintolan ja päätimme lähteä kokeilemaan mitä seuraavalla reissumaalla on meille tarjottavaa. Onneksi paikalta löytyi lontoota bamlaava tarjoilija, joka osasi suositella kullekkin oman annoksen mieltymysten mukaan. Alkupalaksi oli tarjolla sitruunalla maustettua kalaa, joka vei kielen mennessään joka jannulta, makuelämystä on muisteltu vielä useiden päivien jälkeenkin. Pääruokavalintojenkin osuessa nappiin makuhermojen kanssa oli syytä todeta että ei tällä reissulla kyllä nälkään pääse kuolemaan.

Tajunnan räjäyttävän ruokailukokemuksen jälkeen suuntasimme takaisin kämpille suihkuun ja kampaamaan tukat, koska olimme saaneet Tiinalta ja Henriikalta kutsun heidän luokseen juomaan viiniä ja skumppaa. Vietimme hauskan illan tyttöjen kanssa, vaikkakin heidän baarivalinnat eivät täysin nappiin osuneetkaan. Taximatka Sofa hiphop klubille osoittautui torsoksi oven ollessa kiinni. Pienen koputtelun jälkeen ovelle laahusti jannu joka kertoi klubin lopettaneen toimintansa 3 vuotta sitten. Saatanan käsikirjan uusimmassa versiossa klubia kuitenkin hehkutetaan ja kehutaan, iso peukalo Lonely planetille taas kerran=polttakaa ne arvon ystävät.

Maanantaina oli jonkunlainen pyhäpäivä ja suurin osa kaupungin liikkeistä ja rafloista olivat lyöneet ovet säppiin. Suuntasimme pyhäpäivän kunniaksi lähikukkulalle katsomaan nähtävyyksiä. Sieltä löytyikin mm. eläintarha, josta löytyi jopa harvinainen valkoinen tiikeri. Suurin nähtävyys paikallisille lapsille tuntui kuitenkin olevan kolmen valkoisen gringon läsnä olo. Pisti hymyn huulille kun huomasi pikku nappisilmien tuijottavan vieressä meitä kuin maailman kahdeksatta ihmettä.

Tiistaina päätimme jatkaa matkaa ja suuntasimme metrolla bussiasemalle. Matkavaihtoehtoina Valparaiso ja Vina del mar, joiden välillä arvoimme viimehetkeen asti. Lippujonossa päätimme valita suunnaksi rantakohde Vina del marin, enää yhden asiakkaan ollessa edellämme käänsimme kuitenkin kelkkamme ja löysimme itsemme tilaamassa lippuja boheemiin kaupunkiin Valparaisoon. Reppureissaamisen huippuhetkiä kun tekee valintoja muutaman sekunnin sadasosassa uusiksi. Bussimatka sujui leppoisissa tunnelmissa musan soidessa korvissa ja vuorimaisemien ja viinitilojen vilistessä silmissä. Tätä tunnetta on ollut ikävä.

Perille Valparaisoon saavuttiin iltapäivällä viiden maissa ja ensimmäiseksi pysähdyttiin kahville tutkailemaan matkailijan raamattua ja suunnittelemaan seuraavia siirtoja. Valitsimme lounarista hyvältä kuulostavan hostellin ja otimme taksin suoraan kohteeseen. Tietöistä ja huonokuntoisista teistä johtuen taksi ei päässyt ajamaan ihan oven eteen, mutta ystävällinen taksikuski antoi kuitenkin ohjeet, kuinka hostellin ovelle löytää. Taksin kadotessa horisonttiin totesimme yhteen ääneen ettei nyökyttelyistä huolimatta kukaan miehistön jäsenistä ollut ymmärtänyt mitä kuski oli selittänyt. Ei auttanut kun alkaa dallailemaan pitkin katuja ja etsimään sopivaa majapaikkaa. Lähistöltä löytyi todella kodikas B&B mesta, jossa ystävällinen nainen toivotteli meidät tervetulleiksi. Ensisilmäyksellä paikka teki vaikutuksen, liekö syynä ollut aulassa hengaillut bonita chica, ja niinpä päädyimme viettämään seuraavan yön kyseisen katon alla. Huikeinta majapaikassa oli suihku, jonne mennessä täytyi sytyttää seinässä oleva kaasulla toimiva lämmitin, jos tahtoi välttää aivan superhyytävän kastelun. Lisätietoja veden kylmyydestä voi kysellä osoitteesta: [email protected]. Maksoimme huoneen paikallisella valuutalla turhia laskeskelematta ja aloimme ottamaan lungisti. Pienen pohdiskelun jälkeen tajusimme, että huonehan oli pirun kallis ja kun aulassa ollut chicakin paljastui saksalaiseksi päätimme vaihtaa majapaikkaa heti seuraavana päivänä.

Ensimmäinen ilta Valparaisossa meni pääasiassa lepäillen ja futista katsellen. Ulkona käytiin ainoastaan syömässä italialaisessa ravintolassa ja vaikka juustossa ei oltu pihtailtu niin aterian kalorit tuli kulutettua samantien kivutessamme järkyttäviä portaita pitkin takaisin majapaikkaamme. Valparaison kadut ovat käytännössä pelkkää jyrkkää mäkeä ja jalkakäytävät ovat suurelta osin portaita. Kaupungista löytyy useita vaijerihissejä, joiden avulla pientä maksua vastaan voi välttää jyrkimmät nousut.

Toinen päivä Valparaisossa aloitettiin etsimällä halvempaa yösijaa seuraavaksi yöksi. Häikäilemättömällä röyhkeydellä käytimme majapaikkamme tietokonetta ja nettiyhteyttä hyväksemme löytääksemme paremman (halvemman) katon päämme päälle. Etsinnöissä oli toimittava nopeasti, sillä kokoajan päällä oli kuumottava tunne siitä että paikan omistaja saa tietää mitä olemme tekemässä. Tuskanhiki otsalla jouduimme aina välillä klikkaamaan hostelworldin sivut piiloon työntekijöiden kävellessä läheltä. Pienen hetken ajan mielemme valtasi paniikin omainen epätoivo ja olimme jo valmiita antautumaan, kunnes silmiimme osui lähistöllä oleva ja lähes puolet halvempi vaihtoehto. Äkkiä osoite ylös, kamat niskaan ja juoksujalkaa karkuun paikan omistajan katseen polttaessa niskavilloissamme.

Löydettyämme oikeaan osoitteeseen jäimme hetkeksi ihmettelmään kadulle että mitäs ovea meidän pitäisi alkaa kolkuttelemaan. Tämän pienen epäröinnin käytti hyväkseen erittäin taitava myyntimies Claudio, joka saapui pienen tyttärensä kanssa jutuillemme. Claudio lupasi näyttää meille todella hyvän ja edullisen hostellin lähistöltä ja kun emme osanneet kieltäytyä espanjaksi niin pakko oli lähteä tallustamaan Claudion perässä. Claudio johdatteli meidät kapeiden kujien ja portaikkojen läpi hostellille, joka osoittautui ihan ok mestaksi ja päätimme viipyä pari seuraavaa yötä kyseisessä majoitusliikkeessä.

Keskiviikkopäivä päätettiin pyhittää Valparaison nähtävyyksien ja historiallisen alueen tutkimiseen. Aluksi suuntasimme satamassa sijaitsevalle Sotomayorin aukiolle, jonka lähistöllä sijaistee useampiakin LonelyPlanetin mainitsemia nähtävyyksiä. Satama alueen viihtyvyttä hieman heikentää suuri teollisuussatama-alue, joka on täynnä nostureita ja lastauskontteja. Satamassa oli myös muutama Chileläinen sotalaiva, joiden kuvaaminen oli ankarasti kielletty!!! Laivojen kuvia voitte nähdä blogimme valokuvakansiossa, jos PDI (paikallinen FBI) ei saa meitä kiinni ennen niiden lisäämistä. Aikamme pyörittyämme satama-alueella päätimme suunnata hieman ylemmäs kaupunkiin, jossa sijaitsi paikallisen suuruuden Cockranen museo. Suomeksi Meisseli-Ranen seikkauluista kertovassa museossa hienointa oli näköala kaupungin ylle. Museolta päätimme vielä lähteä hieman ylöspäin tutkailemaan kaupunkia. Aikamme harhailtuamme ja karttaa pyöriteltyämme luoksemme saapui huolestunut paikallinen naisihminen hätääntyneesti tavaillen: "Are you lost? Be careful, it's very dangerous out here. Maybe you should go back down... etc." Tämän episodin jälkeen suuntasimme melko reippaalla askelluksella arvotavaroista kiinni pitäen takaisin sataman suuntaan. Nähtävyyksiä kierrellessä suurimman vaikutuksen tekivät värikkäät rakennukset sekä silmiä hivelevät upeat graffitit. Lopuksi päätimme vielä käydä katsastamassa paikallisen merimuseon, jonne pääsi kätevästi 200m pitkällä vaijerihissillä. Museo oli jopa yllättävänkin mielenkiintoinen ja oli erittäin hienoa hieman tutustua Chilen historiaan. Tässäkin museossa suurin tähti oli itse Meisseli-Rane, mutta monen muunkin uroteoista museosta löytyi tarinaa.

Illan vietto sujui kortin peluun ja läpyskän heiton merkeissä majapaikan kattoterassin upeissa maisemissa. Suunnitelmissa oli käydä katsastamassa paikallista yökerhoelämää, mutta yllättävästi suomipoijaat hyytyivät. Päädyimmekin nauttimaan hiukopalaa eliittiväen suosimaan ravintolaan, koska jo aikaisemmin hyväksi todettu italialaisrafla oli jo sulkenut ovensa. Vaikka kyseisen ravintolan hintataso oli puolet kalliimpaa totutusta, saimme nauttia erittäin huikeasta pasta carbonarasta. Oli se joka peson arvoista!!

Seuraavaksi Santiagoon bilettää suomalaistyttöjen ja heidän ystäviensä kanssa. Lauantaina suunnataan Petorcaan, jossa vastassa pitäisi olla isäntäperheemme pää Eduardo eli Edu. Maanantaina alkaakin kauan odotettu työharjoittelu. Palataan astialle ensi viikolla reilun kymmenentuhannen asukaan pikkukaupungista.

Jos meistä ei kuulu, niin PDI on luultavasti saanut meidät... Adios!!