Tjäna! Guten Tag! Hola!

Terveisiä Frankfurtista, Seppo oli aikoinaan täysin oikeassa: Saksa on paskamaa! Liekö tähän syynä kuitenkin ruotsinlaivalta ostamamme huono olo.

Elikkäs tervetuloa lueskelemaan taas meidän matkakuulumisia maailmalta. Matkassa tällä kertaa minä eli Estapipoo, Patonki Weckman ja Lappeenrannan lahja Kouvolan naisille Kari Liimanainen. Tällä kertaa suuntaamme länteen päin ja suunnaksi etelä-amerikka. Pääkohteenamme on Chile, jossa suoritamme työharjoittelujakson, joka kestää kahdeksan viikkoa. Tämän jälkeen suuntaamme Peruun ja Machu Picchuun tsekkaamaan kuinka ne Inkat ovat siellä kukkulalla kassejaan nostelleet. Muina kohteina tämän jälkeen Argentiina ja Brasilia, mutta tarkempia suunnitelmia ei vielä ole joten olemme yhtä epätietoisia kuin tekin siellä syksyn syövereissä. Sukeltamaan olisi taas ainakin päästävä ja paluu takaisin Suomeen tapahtuu joskus tammikuun lopulla.

Allekirjoittaneen matka alkoi jo viikonloppuna kulttuuri ja viihde matkalla pääkaupunkiimme Helsinkiin, Saipan vanha voimalaituri pipariPaakkarinen piti huolen että alkoholilla oli varsin suuri rooli Helsingissä olon ajan. Tätä hauskuutta kesti kolme vuorokautta ja olo oli sen mukainenkin alku viikosta, fiksuna poikana sitten suostuin tiistaina lähtemään poikien mukaan hot jooga-tunnille. 40 asteen lämpöisessä huoneessa jumpattiin 1,5 tuntia ja ei varmaan tarvitse erikseen mainita hien määrästä. Hengissä kuitenkin selvittiin ja oli kiva lähteä kevyellä ololla reissuun.

Mika ja Kari aloittivat reissunsa Limuareenalta, jossa kävimme todistamassa Teukka Salaman esiintymistä ankkapaidassa kasvattiseuraansa vastaan. Pelailun maku heijastui jopa hallin piippuhyllylle asti, mutta tapahtumana viihdearvoltaan hieman Saipan pelejä korkeampi. Erityiskiitokset kuskille ja kartturille hienosta suorituksesta: kerrasta perille! Pelin jälkeen tuulilasissa komeili viidenkympin parkkisakko, joka verotti jo ennestään pienehköä matkabudjettia. Illalla sitten lievennettiin tulevan reissun alkujännitystä keskustan hulinoissa oluen ja livemusiikin höysteessä.

Keskiviikko päivällä kohtasimme Katajannokan terminalissa, nimen huudon ja varustetarkastuksen jälkeen hyppäsimme botskiin ja lähdimme kovassa syysmyrskyssä kohti rakasta naapuriamme Ruotsia. Kävimme varaamassa buffetin ensimmäisen kattauksen ja siemailimme hieman (paljon) punaviinia ja söimme mahat kipeäksi herkullisia ruokia. Pakollisten tax free ostoksien jälkeen lähdimme hyttiin huilaamaan ja juomaan rauhallisesti kuningas alkoholia. Räpylästähän se kuitenkin yllättäen lähti ja hetken päästä huomasimme jo olevamme discossa seuraamassa kuinka suomen huonoin tanssiryhmä limaiset Hunksit saivat mummojen tukisukkahousut pyörimään jaloissa. Esa onnistui illan tiimellyksessä kadottamaan lompakkonsa ja laivapoliisia oltiin jo soittamassa paikalle. Tuloksettomien etsintöjen jälkeen ympäri laivaa Esa päätyi soittamaan laivan infosta pankkiin ja kuoletti luottokorttinsa. Kaksi sekunttia tämän jälkeen lompakko löytyi yllättäen niinkin oudosta paikasta kun Esan taskusta. Alkoholilla ei ole osuutta tapahtumasarjaan. Uusi soitto pankkiin ja ruinaamaan saisiko kortin kuoletuksen peruttua, vastaus jyrkkä EI. Estapipoon pärjättävä loppu reissu debit kortilla.

Aamulla morkkis hiveli kolmikon otsalohkoja, tästäkin huolimatta oli pakko iskeä rinkkaa selkään ja töppöstä toisen eteen. Tukholman katuja tallaili aamusta kolme zombia muistuttavaa matkaajaa etsien kulkuyhteyksiä Arlandan lentokentälle. Käytettyämme metroa, junaa ja linja-autoa löysimme vihdoin lentokentälle ja vielä hyvissä ajoin. Kiitos ystävällisille länsinaapureille avusta. Pitkästä aikaa ulkomaan matkalle suuntaava Mika koki kuumottavia hetkiä turvatarkastuksessa kun ruotsinpoika tarkasteli poikaa munia myöten. Ehkä ensikerralla tajuaa laittaa kaikki tavaransa läpivalaistukseen.

Arlandasta lenneltiin alkajaisiksi siis Frankfurtiin, jossa jouduimme hengailemaan kuuden tunnin ajan. Happi oli Saksanmaalla edelleen hyvin heikko ja melko vaisuissa tunnelmissa kolmikkomme kentällä aikaansa kulutti. Ainoa mitä nahkahousujen luvatusta maasta jäi käteen oli blogimme aloitus, jota nyt jatkamme jo perillä Chilessä. Frankfurtissa istuimme Panamaan suuntaavaan koneeseen ja edessä oli todella hikinen reilu kymmentuntinen ilmojen halki. Esa, joka oli aiemmin valitellut ettei ikinä saa nukutuksi missään kulkupelissä, nukkui matkasta noin kahdeksan tuntia.

Panamassa päästiin herkuttelemaan jo edellisellä reissulla tutuksi tulleeseen kokoperheen hampurilaisravintolaan Carl's Junioriin ja tarjottimelle päätyikin melko tuhdit mätöt. Olematon espanjankielen taito hieman vaikeutti tilausta ja kun henkilökunta antoi ymmärtää ettei tajua sanaakaan lontoota täytyi tilaus tehdä pelkästään kuvien perusteella. Mika ja Kari innostuivat tilaamaan hampurilaistensa seuraksi sangolliset limonaatia ja jätti ranskalaiset. Esa taas päätyi tuttuun ja turvalliseen megapekoniextratuplajuustohampurilaiseen, mutta hieman inhimillisemmillä lisukkeilla. Panamassa vietettiin aikaa noin viisi tuntia, joista vähintään neljä kului korttia läiskien.

Panaman jälkeen edessä oli enää viimeinen rypistys, eli reilun kuuden tunnin lento Santiago De Chileen. Lennon aikana alkoi porukassa jo näkyä pitkän matkan tuoma rasitus.Tarkemmin rasitus alkoi tuntua Mikan pohkeissa, jotka kramppasivat tasaisin väliajoin ja ilmeestä päätellen melko tuskainen oli miehen olo. Perille kuitenkin selvittiin ja pienen ihmettelyn, säätämisen ja kaavakkeiden täyttelemisen jälkeen löysimme rinkkamme maasta laukkuhihnan vierestä!? Miten lie olivat siihen päätyneet. Noh, pääasia että löytyivät ja kaikki oli tallella, paitsi Mikan ja Esan rinkan sadesuojukset, jotka olivat ilmeisesti päättäneet muuttaa matkareittiä jossain vaiheessa. Kentällä meitä oli vastassa yhteyshenkilömme Jana, joka on järjestänyt kaiken harjoitteluumme liittyvän valmiiksi täällä päässä. Erittän mukava saksalaistyttö opasti meidät majapaikkaan jonka oli meille varannut ja antoi samalla paljon käytännön ohjeita alkuun pääsemiseksi. Muchas gracias Jana!

Santiagossa vietämme reilun viikon jonka jälkeen menemme Petorcan pieneen kaupunkiin, jossa suoritamme työharjoittelumme. Petorcassa asumme paikallisen perheen parissa, joten pääsemme tutustumaan paikallisten elämään ihan lähietäisyydeltä. Palataan asiaan taas pian, viimeistään Petorcasta. Ja muistakaa jos kadotatte tavaroitanne ne yleensä löytyvät taskuistanne, aloittakaa etsintä siis niistä ;)

Tekstiä kirjottelee milloin kukakin meistä kolmesta, mutta toivottavasti se ei isommin häiritse lukemista.... Näin tulee luultavasti olemaan myös jatkossa, koittakaa kestää.