Jösses mitä maisemia! Uusi-Seelanti on järjettömän kaunis maa. Sen olen tässä muutaman päivän aikana todennut. Saavuin Aucklandiin viime perjantaina itsenäisyyspäivän aamuna suhteellisen hyvin nukutun lentokoneyön jälkeen. Tuosta 13 tunnin lennosta olin ainakin kahdeksan tuntia jonkinlaisessa horroksessa. Tietenkin sitä välillä heräili ihmettelemään, että onko minulla jalkoja ollenkaan, sillä ainakaan niitä ei herätessään tuntenut. Nopeasti sitä sitten jatkoi unia, kun oli vähän ''kääntänyt kylkeä'', mikä nyt istuessa nukkumisessa tarkoittaa pitkälti nukkuuko jalat koukussa vai suorana. Sanoisin kuitenkin, että Air New Zealandilla oli hieman normaalia enemmän jalkatilaa turistiluokassakin. (olen muuten miettinyt nyt, että suomennos englanninkielen sanasta economy class-> turistiluokka on loukkaava :)) Siis kaiken kaikkiaan lento meni mieluisasti, pöperö oli hyvä laatuista lentokonesapuskaa ja ainoa harmituksen kohde liittyi siihen, että en kerinnyt tarpeeksi nauttia aikalailla rajattomasta viihdekeskuksesta.

Sää oli puolipilvinen laskeutuessa Aucklandin kentälle. Tiesin, että rajatarkastus on tiukka, mutta ihan tällaista kohtelua en osannut odottaa. Passintarkastus meni nopeasti, mitä nyt virkailija kyseli lyhyesti tekemisiäni Jenkeissä ja Meksikossa. Ei kuitenkaan mitään tenttiä siitä, mitä minä täällä teen, missä asun ja jne. Kun olin jonottamassa tulliin, jossa minun tavarani tarkistettaisiin ruokien yms. varalta, niin minut ohjattiin sivuun. Olin yksin virkailijan kanssa syrjäsemmällä muusta tarkastustoiminnasta. Iäkäs mies oli tuimalla tuulella. Aloin miettiä, että onkohan tässä tapahtunut nyt jokin väärinkäsitys. Tiesin mitä minulla oli mukana, olin itse pakannut reppuni alusta asti, mutta silti pelkäsin näkeväni miehen sujauttavan kättään kumihanskaan. Sitä ei onneksi koskaan tapahtunut, eikä kyse ollut tavaroistani vaan pitkälti minusta, minun taloudellisesta tilanteesta sekä mahdollisesta laittomasta toiminnasta. Tuntui, että virkailija pelkäsi, että tulen tänne nostamaan sosiaalitukia, kun hän kyseli, että onko minulla tarpeeksi raha reissata, löytyykö luottokorttia ja jne. Vaikka keskustelulla oli vakava sävy, niin lopussa virkailija hymyillen toivotti päivän jatkoja ja neuvoi minut bussille, kun olin saavuttanut hänen luottamuksensa tullessani hyvin aikein. Hän selitti, miksi kaikki epäilyt ja kysymykset, sillä matkustusreittini nyt selvästi herättää mielenkiintoa. Paljon leimoja passissa, viimeisinä paikkoina Meksiko ja Jenkkien länsirannikko. Tajusin itsekin tilanteen hotellilla peiliin katsoessa, että kaiken lisäksi alkaahan tässä olla aikamoinen hobitti-lookki :)

Pääsin aikanaan aamupäivästä hotellille, jossa otin lepoa muutaman tunnin. Söin Aucklandissa ollessani joka päivä aasialaista ruokaa, sillä sitä on tarjolla paljon ja se on autenttisen makuista. Aasialaiset ovat syrjäyttäneet maorit valkoisten jälkeen toisiksi suurimpana väestöryhmänä. Viikonlopun aikana käppäilin puistossa ja satamassa, lagasin pitkään kirjakaupassa selaten eri opuksia kuitenkaan lopulta ostamatta ainuttakaan. Hankin jo toisen erilaisen pistorasiamuuntimen ja shamppoota lisää pitenevän tukkani pesuun.

Lauantaina otin ensimmäisen askeleen kohti Uuden-Seelannin hurjapäisiä seikkailuja. Nimittäin varasin sunnuntaiksi viidakkoretken vesiputouksille. Kyseessä ei ollut pelkkä piknikki luonnonhelmaan vaan todellista aktiviteettia, sillä laskeuduimme köysillä vesiputouksen vieressä jyrkännettä pitkin. Korkein vesiputous oli 50 metriä ja kyllä voin sen sanoa nostaneen jo hieman adrenaliinileveleitä. Luonto oli lumoavan vehreää erilaisine kasveineen. Vesi oli kirkasta, mutta hyytävän kylmää. Märkäpuvut kuitenkin mahdollistivat vedessä olemisen. Välillä sukellettiin luolan läpi ja muutama hyppykin täytyi suorittaa, että matkaa pääsi jatkamaan. Hyvä avaus aktiviteettiviikoille!

Illasta vietettiin aikaa porukalla hostellilla. Meitä oli pari tanskalaista kimulia, italialainen, muutama britti ja ettei koti-ikävä pääsisi yllättämään niin yksi ruotsalainen. Erityisesti mieleen jäi intohimoinen pizzakeskustelu Stefanon kanssa, että minkalainen on täydellinen pizza ja Margaritan merkityksestä pizzakulttuurissa. Italialaisen mielestä täydellisessä pizzassa ei ole kebab-lihaa ja smetanaa, kumma kyllä?

Maanantaina lähdin tanskalaisten tyttärien matkaan Waiheke saarelle, joka sijatsee 40 minuutin laivamatkan päässä Aucklandin keskustassa. Saarella oli kauniita viinitiloja, rauhallisia rantoja ja hulppeita huviloita. Kauniin kumpuilevaa ja vehreää. Maisemat krunaa turkoosin sininen meri. Illalla vietin aikaa Seattlesta vastikään muuttaneen pariskunnan kanssa. Pariskunnan kauniimpi puolisko oli hoitanut Walkerien veljeksiä heidän ollessa pieniä. Walkerit antoi pariskunnan yhteystiedot ja olin heihin yhteydessä Aucklandiin tullessa. Kannatti, sillä ilta oli onnistunut.

Tänä aamuna heräsin 430, sillä lentoni etelä-saarelle lähti seitsemältä. Olen nyt Queentownissa ja täällä vasta upeaa onkin. Ympärillä lumihuippuisia vuoria ja täällä alhaalla laksoossa järven rannalla turkoosia vettä. Lämpö on riittämiin, onhan täällä kesä. On hurjaa nähdä joulukoristeita, kun on niin lämmin ja valoisaa pitkään. Ja nyt on aika lisätä muutama kierros koneeseen. Aion nimittäin nousta lentokoneeseen, mutta tällä kertaa minä laskeudun ennen konetta ;)