Kirjoittelen tällä kertaa yläilmoista jossain päin länsirannikkoa. Matkani kohti Uutta-Seelantia on alkanut. Ensin täytynee päästä Los Angelesiin, jonne minulla on vaihtolento Phoenixissa. Lentämistä tulee tähän vuorokauteen vajaa 20 tuntia. Lähdin tänä aamuna Moses Lakesta aamu yhdeksältä ja kello nyt neljä iltapäivällä. Siihen, että saan painaa pään tyynyyn ja pistää pitkäkseen niin on vielä pitkän matkan takana. Mutta tästä minä tykkään. Ja minulla erilaisia perusrutiineja, miten saan ajan kulumaan. Aloitan aina uudella lentoyhtiöllä lennettäessä opiskelemalla yhtiön lentoreittejä. Esim US Airways, millä lennän nyt, ei lennä suoraan Seattlesta Losiin, sillä kumpikaan ei ole yhtiön ns. Hubi-kenttä. US Airwaysin Hubi-kenttiä on mm. Phoenix ja Philadelphia, jonka kautta yhtiön lentoliikenne kulkee. Onneksi painoin mieleeni, että Losissa US Airways operoi ykkösterminaaliin. Muistan myös katsoneeni Losista Guadalarajaan lähtiessä,että mistä Aucklandin lentoni lähtee. Onnekseni Air New Zealand ottaa ilmaa siipien alle terminaalista kaksi, joten minun Losin kahden tunnin vaihdosta ei tule lentävää. Toivottavasti. Jännä nähdä pääsenkö lentämään koko mustalla 777, joka kuvioitu Uuden-Seelannin ylpeyden rugby-joukkueen väreihin. Hauska haroa tässä partaa samalla ja muistella, kuinka innoissani olin pienenä bussireiteistä. Ja kun olin opetellut reitin niin sen kyytiin piti sitten päästä. Voin täydellä varmuudella sanoa, että ennen en käy tänään nukkumaan kun olen lukenut Air New Zealandin reittioppaan ;)

Se siitä ilmailufiilistelystä :) Päivät Moses Lakessa olivat täydellisen rentouttavia parhaassa seurassa. Veljekset Justin ja Jarred olivat minua vastassa Pascossa, joka sijaitsee reilun tunnin päässä Moses Lakesta. Poissa ollessani ilma oli kylmentynyt huomattavasti ja lämpötilat olivat suurimman osan vierailustani pakkasen puolella. Lunta ei kuitenkaan ollut, sillä Moses Lakessa harvoin sataa mitään. Saapumispäiväni torstai oli virallinen Thanksgiving, joten söimme perinteisiä pöperöitä kuten kalkkunaa ja pottumuusia. Perjantaina käytiin poikien kanssa salilla ja pelaamassa squashia. Aika höyhensarjalainen olen veljesten rinnalla, sillä minä tuskin nostin edes samaa määrää paunoina mitä pojat tekivät kiloina. Illalla kateltiin jenkkifutista ja käytiin yhdessä perheen ja sukulaisten kanssa syömässä.

Viikonlopun ykkösvaruste oli jälleen Jordanit. En tiedä mitään niin mukavaa vaatetta kuin nämä polven yli menevät lökäsortsit. Lauantai ja sunnuntai menivät levätessä ja akkuja ladatessa. Sunnuntai käytiin koko perheen voimalla kirkossa. Olipa rentouttava fiilis kuunnella herran sanomaa pitkästä aikaa ja rauhottua miettimään hengellistä elämää.

Walkerin perheen lisäksi tällä visiitillä tapasin Caria. Hänen kanssa juttu luistaa aina lennokkaasti. Käytiin syömässä lounasta maanantaina ja tiistaina keilattiin porukalla.

Maanantaina alotimme operaation passi. Emme tajunneet, kuinka vaikeaa on saada yksi amerikkalainen passi. Ei, minä en hae amerikan kansalaisuutta, vaan passia haettiin Justinille, jotta hän pääsisi vierailemaan Euroopassa. Meillä oli matkassa vaikka kuinka monta vastoinkäymistä. Kuvien otto nyt sujui aika kivuttomasti apteekissa. Apteekki Amerikassa on aikamoinen sekatavarakauppa, sillä sieltä saa myös laillisia päihteitä, kuten vaikkapa Budweiseria. Paperien täyttäminen kesti aikansa kaikkine outoine kysymyksineen. Tulostaessa internetissä täytettyjä kaavakkeita, niin muste loppui juuri ennen viimeistä sivua. Olimme kuulleet, että paperit voisi toimittaa kuvien kanssa postiin, mutta se ei onnistunut meidän tapauksessa sillä Justin oli ensikertalainen passinhaussa. Eli täytyi ajaa pohjoiseen piirikunnan pääkaupunkiin pieneen ja piskuiseen Ephrataan. Jotkut varmaan muistavatkin, että olin aikanaan usein lapsenvahtina Ephratassa. Syötiin lounasta pienessä burgeri dinerissä, jossa muistin käyneeni syyskuisena iltana vuonna 2007. Kun oli mieli ravittu, niin lähdettiin luovuttamaan papereita. Seuraava ongelma oli, että oikeustalolla ei hyväksytty käteistä tai kortteja, joten jostain täytyi lähteä hakemaan shekki.

Loppuen lopulta passi on nyt vetämässä ja eiköhän saada Justin vanhalle mantereelle heti ensi vuoden puolella. Meillä on suunnitelmia liittyen minunkin loppu taipaleeseen, mutta niistä sitten enemmän tuonnempana. Mutta nyt voi kuitenkin jo laittaa minun kautta vetämään vuoronumeroa, sillä Justin on esittänyt kiinnostusta suomalaisiin emäntiin. Naimalla amerikkalaisen saa greencardin ja jne... ;)

Reissua on takana nyt reilut kaksi kuukautta. Noin puolitoista kuukautta jäljellä. Nyt vasta se suuri seikkailu alkaakin. Nyt nimittäin ollaan matkalla paikkaan, jossa ollessa voi sanoa olevansa kaukana kotoota. Ja vain meikäläinen. Paikkaan, jossa en ole koskaan käynyt, enkä juurikaan tiedä kauheasti. Lampaita siellä kuulemma on? Olen tällä hetkellä 10 tuntia Suomea perässä ajallisesti. Itsenäisyyspäivän aamuna astun koneesta Aucklandiin ja olen 11 tuntia Suomea edellä. Tänään 4. joulukuuta keskiviikkona lähden Los Angelesistä ja herään 6. joulukuuta Aucklandista. 5.12.2013 jää minulta tässä elämässä väliin :) Todella absurdia, ja saa nähdä miten titityy sitä onkaan päästessään Aucklandiin.

Kuulemiin eteläiseltä pallon puoliskolta!