Elämä on laiffii sanoi eräs mäkikotka. Sitä se toden totta on. Kävelin eilen kaupasta kotiin ilta auringon laskiessa vuorten taakse. Tuli ihan Suomen kesä mieleen, kun ilta oli viilenemässä ja luonto tuoksui puhtaalle. Katselin tien poskessa kasvavia lupiineita ja mietin, että onkohan J. Karjalainen nähnyt näitä ikinä näin montaa villinä. Naureskin itsekseni ajatuksilleni ja hymyilin järvelle päin. Näin kaunista luontoa saa kyllä hakea. En ole ikinä nähnyt noin kirkasta järvivettä ja kaukana järven toisella puolen kohoaa lumihuippuiset vuoret Mt. Cookin johdolla. Lähestyessäni majapaikkaa, suuntasin jo vähän katseita tulevaan. Myönnettäköön, että välillä on ikävä Suomea, ihmisiä ja asioita siellä. Ihan vaan maata sohvalla talvisena lauantaiaamuna ja kattoo talviurheilua iltaan asti ;)

Saavuin eilen Tekapo järven rannalle. Tämä on muutaman yön pysähdys luonnonhelmassa matkalla Christchurchiin, mistä lennän viikonlopuksi Sydneyyn. Täällä ei ole kuin muutama ravintola ja kauppa. Päätin eilen ensimmäistä kertaa kokata itse, kun en löytänyt mitään inspaavaa ravintoloiden menuista. Alkaisi pikku hiljaa lihapullat maistua ja aamupalaks ruisleipää ja maksamakkaraa. Tuntui hyvältä syödä itse kokkaamaansa ruokaa, vaikka kyseessä olikin vain paistettu pihvi. Tänään aion jopa keittää spagettia ;) Muuten vain olen, käyn vähän käppäilemässä järven rannalla. Pelaan korttia tietokoneella, kun pötköttelen peiton alla. Kuullostaa tylsältä, mutta tällä hetkellä en juuri halua mitään muuta.

Queenstownissa vietin koko viime viikon. Siellä meno oli vauhdikasta, onhan kyseessä yksi backpackereiden ykkösmestoista. Hostelli, missä asuin oli yksi parhaimmista vierailemista paikoista. Puhdas, tilava ja aktiviteetteja. Ja ihan ytimessä. Ranta oli kivenheiton päässä ja palvelut kulman takana. Keskiviikko iltapäivästä lähdin vaellukselle kylän mukaan nimetylle vuorelle. Ihan hikikarpalot valuivat pitkin poskia, kun taitoin matkaa kohti huippua. Puolimatkassa opastaulun edessä seisoi blondi tyttö. Jäin katsomaan opastaulua muutaman metrin päähän hänestä takaviistoon. Yhtäkkiä tyttö kääntyi ja pelästy selvästi. Purskahdimme molemmat nauruun. Olen oppinut hieman paremmaksi smalltalkissa. Alkuun tietty kuulumiset ja mistäs sitä ollaan alunperäisin kotoisin. Franziska oli Erdingin läheltä aika läheltä Müncheniä. Sitten tulee usein kysyttyä jotain mikä liittyy maan perinteihin, kuten tykkäätkö weiss wurstista ja mitä olutta juot. Usein luonnollisesti urheilu tulee myös puheeksi. Lähdettiin siinä sitten yhteistuumin kapuamaan ylös päin leppoisasti rupatellen matkakuulumisia ja jne. Ylhäältä avautui huimat maisemat (kuvassa). Räpsittiin hetki kuvia ja lähdettiin alas, kun pilvet tiputti muutaman vesipisaran. Alhaalla sanottiin moikat. Niin tyypillistä reissaamista, että sinulla on ystävä muutaman tunnin verran ja todennäköisesti sen jälkeen ette enää koskaan näe. Vain parhaimpien kanssa vaihdetaan facebookit, sillä muuten sivusto täyttyisi random-ihmisistä. Mutta aina sen aikaa, kun ollaan tekemisissä niin tuntuu, että ollaan tunnettu pitkään ja kaikki on helppoa ja avointa. Se on varmasti sitä samassa veneessä olemista. Matkailun hienouksia.

Vietin viikonloppuna aikaa tyyppien joiden kanssa edettiin facebook-vaiheeseen. Pohjois-Amerikkalaisten kanssa tulee aina hyvin juttuun. Huoneessani asui kanukkitytöt läheltä Torontoa, keiden kanssa lähdettiin rannalle istumaan iltaa. Rannalla tavatiin Paul Denveristä ja Charlie Winnipegistä. Tyyliin heti, kun oltiin kerrottu, että mistä ollaan niin otettiin heti iso hali Charlien kanssa ja huudettiin Finnish Flashin nimeä. Uskomatonta miten big deal Teemu on edelleen siellä, Charliekin joka ei muista Teemun supervuosista mitään, niin on kuitenkin kasvanut kuullen ja nähden Selänteen suurteoista. Toisena iltana grillattiin samalla porukalla kolme vuotta Uudessa-Seelannissa asuneen jenkin luona. Etelävaltioiden metsän mies Rob oli oikea gourmee kokki. Hän sanoi, että hän ei laita grilliin mitään muuta kuin itsepyydettyä lihaa. Tämä on lihansyöjän paratiisi. Grillattiin peuraa ja lammasmakkaroita. Rob kertoi, että täällä on yli 40 miljoonaa lammasta ja asukkaita vain 4,5 miljoonaa. Hän puhui intohimoisesti, miten Uusi-Seelanti on paikka missä pitää olla, jos ruokakriisi alkaa. Tietty pienissä simoissa. Louisianan miestä myös kovasti nauratti kun hänelle selvisi painifaniuteni, kun kysyin oliko hän menossa New Orleansiin katsomaan Wrestlemaniaa ensi keväällä. Toivottavasti näihin heppuihin törmää vielä joskus.

No mites ne aktiviteetit? No kyllä meikäläinen kävi hyppäämässä laskuvarjolla. Mieletöntä. En muista, milloin minua olisi jännitänyt niin viimeksi. Meitä meni kolme paria istumaan pienen lentokoneen lattialle. Olin ihan siinä liukuoven vieressä, jonka pystyi avata minä hetkenä hyvänsä. Jo pelkkä liitoon lähtö sai kädet hikoamaan. Tärisin huolella, kun tandemmaster näytti meidän olevan kolmessa kilometrissä ja kiristi remeleitäni. Kaikkea sitä pyöri siinä mielessä ja olo oli aika hermostunut. Olin kuitenkin päättänyt, että kun ovi aukeaa niin heitän jalat reippaasti ulos ja menen istumaan reunalle. Juuri, kun olen päässyt istumaan reunalle, tunnen miten master työntää minut roikkumaan koneen ulkopuolelle. Olen kiinnittyneenä selästä masterin rintaan, joka istui nyt vuorostaan koneen reunalla. Minä roikuin ulkopuolella reilussa 3,5 kilometrissä. Sitten muistan kuulleeni 1-2-3 ja yhtäkkiä tehtiin voltteja ilmassa. Ei mitään hajua miten päin, mutta fiilis oli uskomaton. Hetken päästä oltiin otettu liito haltuun ja mentiin napa edellä 200km/h kohti maan kamaraa kädet levällään kuin siivet konsanaan. Ilmavirta oli kylmä ja 45 sekuntia vapaapudotusta tuntui muutamalta sekunnilta. Kun varjo aukesi ja lähettiin hiljalleen leijua kohti landing zonea, niin tajusi mitä tuli tehtyä. Varjo avattiin reilussa kilometrissä, joten oli hyvin aikaa ja näkymää ihailla maisemia. Suosittelen kokeilemaan, jos vaan on mahdollisuus!

Olin kuullut, miten hurja benji on hypätä. Siinä kukaan ei ole tekemässä hyppypäätöstä puolestasi. Jos jäät epäröimään liian pitkäksi aikaa kielekkeelle, hyppy jää mahdollisesti suorittamatta kun olet päästänyt ajatukset valloilleen. Paikan hurjin benji kantaa nimeä Nevis, jossa vapaapudotusta 134 metriä kohti kanjonia. Melkeen kaksi stadionin tornia peräkkäin! Aluehan juhli tänä vuonna benjin 25-vuotis taivalta, kun Aj Hackett hyppäsi lähistöllä olleelta sillalta vuonna 1988. Nykyään täällä on vaikka minkälaisia viritelmiä, joissa on yhdistetty benjiä ja swingiä.

Olin lähellä buukata tällaisen hulluuden loppuviikoksi. Kuulin kuitenkin, että hostellin järjestämässä kilpailussa olisi palkintona jotain kreisiä. Kun minulle selvisi minkänimisestä kilpailusta olisi kyse, niin olin ihan into piukeena. Kyseessä oli Amazing Race eli yksi kaikkien aikojen suosikkisarjoistani, joka on ollut suurena inspiraation lähteenä matkustaa maailmalla. No kyseessä oli Amazing Race, mutta ei aivan jenkkiformaatin tapainen. Eli ei niinkään, että kuka löytää paikat nopeiten ja suorittaa erilaisia tehtäviä, jotka sisältävät fyysisyyttä ja nokkeluutta. Vaan enemmänkin kykyä laittaa itsensä likoon. Meillä oli pari tuntia aikaa ottaa kuvia ja videoita, kun suoritamme tehtäviä. Tehtäviä oli niin paljon, että aikaa ei ollut millään suorittaa kaikkia. Yritimme suorittaa missioita, mistä saisi eniten pisteitä. Tehtäviä oli tyyliin pysäyttää liikenne tekemällä punneruksia suojatiellä, ajaa ostoskärryrallia ruokakaupassa ja esiintyä lampaana Musta Lammas nimisessä Hostellissa. Kyllä hyvin laitettiin itsemme likoon britti Chrisin ja ruotsalaisen Fridan kanssa. Paremmille ei mahdettu mitään. Hurja jenkki muija veti housut kinttuun seisoessa respan tiskillä ja meni vielä naku-uinnille yleiselle rannalle. Oisin tarvinnut lisää hulluja suomalaisia ympärille ja ehkä muutaman naukun voittaakseni tämän kisan ;) Eikä loppuen lopuksi nyt niin harmittanut, kun palkintona oli kaupunki benji/swingi, joka tietty olisi ollut magee, mut ei kuulemma mikää veret seisauttava. Eli benji antaa vielä odottaa uusia seikkailuita.

Kohti joulua mennään hurjaa vauhtia, näyttää kalenteri. Ei vaan suomalainen voi saada joulufiilistä, kun aurinkopaistaa ulkona. Tai no en tiedä heistä, jotka asuu talvet Fuengirolassa. Eipä minua nyt hurjasti hetkauta, vaikka tuntuukin kesältä. Olisiko perinteinen suklaakalenteri nostanut fiiliksiä? No enpä juuri tiedä, mutta sen tiedän, että reppuuni ei mahdu mitään ylimääräistä. Meksikosta ostamani pyyhe nimittäin ei ole mahtunut kulkemaan pitkään aikaan mukana. Enkä ole mielestäni ostanut mitään uutta. Olen siis vain huono pakkaaja ;)

Kohti Australian joulua! Viikonloppu siis Sydneyssä ja jouluksi Melbourneen! Ensi kerralla joulutunnelmia Australiasta, pus moi!