Profile
Blog
Photos
Videos
1.3.2010 Chennai Intia Ari kirjoittaa...
Nyt olemme jalleen perusasioiden aarella! Madraksen kadut eivat vilise turisteja vaikka niitakin taalla nakee. Hulina Intian 4:ksi suurimmassa kaupungissa on melkoinen... mutta palataan pari paivaa taakse pain Hong Kongiin.
Pe 26.2 lensimme ensin Phuketista Bankogiin, jossa meilla oli noin 8 tuntia aikaa HK:n lennon lahtoon. Paatimme tappaa aikaa tarkastamalla eri lentoyhtioista meidan loppumatkamme lennot. Yllatykseksemme kuulimme ettei meilla olekkaan paikkoja lennolle Chennaista Lontooseen! Meilla on vain lentoliput mutta ei paikkoja!! Miten sekin voi olla mahdollista!? Tata soppaa selvitellessamme saimme aikamme mukavasti kulumaan valtavan lentoaseman tiskeilla. Useista voimakkaista yrityksista huolimatta emme ole vielakaan saaneet lentoa varmistettua:( , joten odotamme jannityksella kuinka pitkaan joudumme Chennaissa asustelemaan;)
Saavuimme Hong Kong:iin ilta yosta. Lentoasemalla toiminta oli onneksi tehokasta ja saimme karakulaatiot hoidettua nopeasti. Tullista suoraan hotellien shutlebussiin joka jatti meidat noin 40 minuutin ajon jalkeen hotellimme eteen. Hotellimme sijaitsi Hong Kong Islandin pohjoisrannalla... ja oli todella hulppea! Tunsimme olomme vahan noloksi koska olimme "reissussa rahjaantyneita" ja hotellin "kulta" ja kristallit kimaltivat niin etta silmiin sattui... ja todella ystavallinen ja palvelualtis henkilokunta hoiti meidat nopeasti huoneeseemme tuoden rinkat ja muut kamat perassa. Huone oli aika pieni mutta kaytannollisesti sisustettu... mutta siina oli yksi ongelma! Huoneen kaksi seinaa olivat lattiasta kattoon lasia ja se sijaitsi 8:ssa kerroksessa! Aluksi vilkuilimme kohtuu varovasti verhojen lomasta kadulle mutta kun totuimme korkeuteen osasimme jo nauttia mahtavasta Kowloonin lahdelle avautuvasta maisemasta... ja hotellissa oli 27 asuinkerrosta, olimme siis sijoitettuina aika "alhaalle".
Koska meilla ei ollut kuin kaksi paivaa aikaa tutustua Hong Kong:iin paatimme pysya Hong Kong Islandin puolella ja tutustua majapaikkamme lahialueeseen. Teimme pitkan kavelylenkin shoppaillen Hollywood-streetin antiikkiliikeissa, nousimme maailman pisimmat liukuportaat ja ajelimme kiskovaunulla ylos peakpointtiin katselemaan kaupunkia. Hotellimme ymparistossa oli paljon paikallisten suosimia ja erittain edullisia ravintoloita. Lisaksi alueella oli kala- ja lihakauppoja. Sunnuntaina teimme viela kierroksen markkinoille ja teimme joitain "pakollisia" hankintoja. Sunnuntai aamupalaa huoneessa nauttiessamme huomasimme etta parhaillaan juostavan HK:n marathonin reitti kulki hotellimme vieresta ja nain ollen meilla oli aitiopaikat seurata marathoonarien ponnistuksia. Oli leppoisaa katsella juoksioiden ponnistelua ison lasiseinan takaa ja nauttia kinkkuvoileipaa ja teeta... Pidimme molemmat Hong Kongista paljon! Jos lentaa tata kautta kannattaa pysahtya hetkeksi ja kayda ihmettelemassa kaupungin elamaa!
Pitkalta tuntuneen yolennon ja Chennain lentoaseman viela pidemmalta tuntuvien selvittelyjen ja jonottelujen jalkeen paasimme vihdoin hotelliimme noin 03 paikallista aikaa. Nukuimme lyhyet mutta sikeat younet ja soimme intialaisen aamupalan joka oli tietysti loistava! Taytyy kylla tunnustaa etta meille ruoka kylla tuppaa maistumaan ja nain ollen reissussa on lisakiloja kertynyt... Itse tunnustaudun kylla myos intialaisen ruoan ylimmaksi ystavaksi! Se vaan on parasta! Aamupalan jalkeen nappasimme meille taksin puoleksi paivaa ja ajelimme pitkin Madraksen katuja katsellen paikkoja ja ihmisia valilla pysahtyen kauppoihin ja rannalle. Chennaissa vietetaan 1.3 ns. Holi juhlaa joka aloittaa kevaan Intiassa. Suurin osa tietaakin mista juhlassa on kyse. Ihmiset sotkevat toisensa kirkkailla vareilla. Naimmekin useita hyvin "kirjavia" ihmisjoukkoja. Meille kerrottiin etta Holi - paivaa vietetaan pohjois - intiassa ja nain ollen juhlat taalla etelassa olisivat vain pienen joukon jarjestamia.
Kuski ei puhunut hyvin englantia ja kun pyysimme hanta viemaan meidan hyvaan paikalliseen ravintolaan han ajoi meidat ensin Pizza Hutin pihaan! Kun saimme selvitettya hanelle etta emme halua Pizzaa tai hampurilaisia kuski suositteli meille paikallista kasvisravintolaa jossa pistaydyimme lounaalla. Ruoka oli tietysti erinomaista ja kahden hengen lounas juomineen (pari limua ja vesipullo) maksoi n. 3 euroa. Ja ruoka oli tietysti erinomaista!
Lounaan jalkeen kuljettaja ajelutti meita ympari kaupunkia. Saimme hyvan kierroksen ja pienen tuntuman intian todellisuuteen, the real India. Kurjuutta, likaa ja slummeja on paljon tassa maassa. Chennai ei ole turismi kaupunki vaan teollisuus- ja busines- kaupunki. Eraassa englanninkielisessa turisti oppaassa sanottiin etta Chennaissa ei ole juuri yhtaan turisti houkutuksia temppeleiden lisaksi muika pitaa paikkansa siina mielessa ettei taalla ole seaworldeja tms. "hupimaailmoja" turisteja naurattamaan. Taalla riittaa kuitenkin paljon katselemista ja kokemista jos pitaa vieraista kulttuureista ja ihmisista.
- comments