Yksi unelma on jalleen kaynyt toteen ja tyoskentelen pienessa backpacker's hostellissa Maffrassa, Kaakkois-Victoriassa (oletan, etta kaakossa ollaan). Matka on jatkunut Alexandran ja farmityon jalkeen taas Melbourneen, josta tulin maanantaina junalla ja bussilla tanne. Autan hostellin baarissa, siivoan ym. teen kaikkea pienta mita tarvitsee. Taalla on 11 ihmista mun lisaks talla hetkella, porukka on pieni ja tiivis ja kaikki tosi mukavia, kuin pieni perheyhteiso.

Mutta ensin farmipaivityksiin. Tyoskentelin siis farmilla 2,5 viikkoa ja se oli aivan upea kokemus! Marg ja Tom ovat pariskunta, reilu 60-vuotiaita, joilla on papukaijoja, ankkoja, lehmia, lampaita, aaseja, koiria, kanoja, vuohia ja kalkkunoita. Nukuin omassa pienessa suloisessa asuntovaunussa ja paivittain tein paljon kaikkia uusia asioita, kuten kaytin tikapuita. En tieda onko Petralla (hollantilainen tytto, joka myos oli farmilla toissa) enaa tallessa pienta videonpatkaa, jossa reilusti yli minuutin yritin saada tikapuita paikoilleen poraamista varten ja se kesti tovin jos toisenkin. No, ma en ole ikina kieltanyt tukkani varia, mutta hyvin ylpea olin kuinka hienosti suoriuduin epakaytannon ihmisena kaikista kaytannon asioista.

Uutena Vuotena Alexandrassa oli ollut hirmuiset tulvat, jonka johdosta iso patka piikkilanka-aitaa oli kaatunut ja vahingoittunut. Me purettiin koko aita ja sitten tehtiin uutta aitaa tilalle. En olekaan tiennyt kuinka paljon erilaisia tyokaluja on olemassa. Joka juttuun on oma harvelinsa. Se oli kuitenkin kivaa ja fyysista. Valilla 40 asteen helteessa jouduttiin patkimaan paiva siten, etta aamulla tehtiin muutaman tunti ja sitten kun ilta viileni jatkettiin taas. Tehtiin noin 5 tuntia paivassa toita, saatiin itse paattaa mita tehdaan milloinkin ja mihin aikaan. Aamuisin yleensa herattiin 7.30. Maalattiin myos asuntovaunua, nikkaroitiin vajassa, siivoiltiin kaikennakoisia paikkoja ja autettiin Bed&Breakfastin siivouksessa. Ja toki lantaakin lapioitiin, se homma saastetaan aina extraspesiaalina backpackerseille. Kaikki oli tosi rentoa, ja paa-asia oli tietty saada tyo tehdyksi, mutta myos nauttia elosta ja olosta ja se ei ollut ollenkaan vaikeaa.

Tom ja Marg olivat ihania ihmisia ja me oltiin kuin perhetta, syotiin yleensa yhdessa jne. Heidan omat pojat oli muuttaneet jo pois kotoa, mutta perheeseen kuuluu kasvattilapsi Dylan 16.v, joka oli hauska ja energinen tapaus. Se soitti kolmessa eri bandissa ja parina kertana kaytiin kuunteleen sen soittamista. Parin ekan paivan jalkeen aloin saamaan selvaa mita se puhui, ja kielitaito karttui paljon kun piti olla koko ajan ajan hermoilla sen sanaleikeissa ja kaytannon piloissa. Talossa asui myos Margaretin melkein 90-kymppinen isa ja lisaksi siella lappasi kaikennakoista porukkaa paivittain, aasien kynsienleikkaajasta ja B&B:n perheista grandpapan "tyttoystaviin". Aivan upeaa oli tavata paljon erilaisia ja eri-ikaisia ihmisia. Kaikki oli aina ystavallisia ja iloisia ja aina valmiina pieneen jutteluun.

Petralla oli auto, joten kierreltiin myos jonkin verran lahiseutuja. Kaytiin luonnonpuistoissa ja lahikylissa, ihasteltiin henkeasalpaavan kauniita vuoristomaisemia ja otettiin paljon valokuvia. Australia-paivana nautittiin aamupala puistossa muiden kylalaisten kanssa, kuunneltiin puheita ja fiilisteltiin kansallislaulun tahtiin. Olin tosi tosi iloinen, etten lahtenyt Australia-paivaksi Melbourneen kuten ensin ajattelin, vaan pysyin Alexandrassa ja sain kokea pienen ja tiiviin kylayhteison itsenaisyyspaivajuhlan. Australia-paivana kaytiin myos Marysvillessa, se on viela pienempi kyla joka paloi kokonaan vuosi sitten Black Saturdayn metsapaloissa. Olin nahnyt paljon kuvia aiemmin ja tiesin kuinka ihmiset oli kuollut koteihinsa, jaanyt jumiin autoihinsa ja kuinka niista ei ollut jaanyt jaljelle kuin tuhkat, mutta kun paastiin kylaan ja nahtiin autiot tontit, joilla oli enaa postilaatikot tai aidan palaset muistuttamassa taloista joissa ennen monet perheet elivat normaalia pikkukyla-elamaa, tuli sanoinkuvaamattoman tyhja fiilis. Kaupan virkaa oli pitkaan toimittanut pieni asuntovaunu, mutta vuoden aikana ne on saaneet paljon uutta rakennettua ja nyt juhlapaivana tunnelma oli eloisa ja iloinen ja hienolla tapaa kovin noyra. "We will back", on kylalaisten yhteinen slogan, ja se kertoo vallitsevasta yhteishengesta paljon. Heiluteltiin Australia-lippuja ja hurrattiin muiden mukana, katseltiin kylalaisten paraatia, kaytiin vesiputoksilla ja Bruno's Sculpter Gardenissa, joka on ehka vaikuttavin paikka jossa olen ikina kaynyt. Bruno on taiteilija, joka tekee mahtavia pronssisia patsaita, jotka on sijoiteltu upeaan puutarhaan rehevan kasvillisuuden ja vuorilta virtaaavan puron varrelle. Patsaat niin ikaan olivat tuhoutuneet pahoin paloissa, ja siella oli paljon kuvia minkalaista kaikki oli ollut ennen tuhoja. Se oli jotenkin niin surullista ja samaan aikaan niin kaunista. Myos Bruno oli paikalla ja oli mukavaa jutustella itse taiteilijan kanssa.

Jossain vaiheessa farmille tuli belgialainen Pierre ja ranskalainen Fred, oli kivaa saada lisaa porukkaa. Kaytiin lenkilla, pelattiin korttia, juotiin vahan viinia ja kerran kaytiin jopa lauantai-iltana paikallisessa pubissa kuuntelemassa live-musaa. Yks ilta oli hauska kun lahdettiin lenkille Dylanin ja Pierren kanssa ja ne juoksi sen verran lujaa etta jain jalkeen, ja loppupeleissa ne eksy musta (huom! ma en eksynyt niista) ja ne oli ihan paniikissa huudelleet mua (juostiin kukkuloille ja ilta oli hamartymassa ja kun siella tulee pimea, ei tosiaan nae yhtaan mitaan), mutta ma en tietenkaan kuullut. Ne oli sitten juosseet takaisin kotiin ja tulivat etsiin mua autolla. Silla valin kun en nahnyt niita missaan, juoksin toistamiseen ylos kukkulalle (makijuoksua ei ole tullutkaan tehtya vahaan aikaan). Oli niin Rocky-olo kukkulan huipulla, hamarassa kesaillassa vain mina ja laitumilla tuijottavat lehmalaumat. Paluumatkalla sitten nain pojat, jotka olivat ilmeisen huojentuneita kun en ollutkaan eksynyt ja kuollut kiemuraisille kukkulateille.

Farmielama kaikenkaikkiaan oli antoisaa, opettavaista ja nautittavaa. Jos mietin mita mulle jai siita eniten mieleen, niin listaisin seuraavat asiat: Triplaheratyskello aamuisin (kukko, ankat ja kello), kuumaakin kuumemmat keskipaivan tunnit, heinantuoksu, mustelmat ja haavat, auringonlaskut kukkulan taa, asuntovaunun terassi, iltatupakka ja tuhannet taivaan tahdet, hamartyvan illan erilaiset aanet (heinasirkat, lehmat, linnut ja hyonteiset.), syvalliset elamakeskustelut Tomin kanssa, kaytannon pilat ja irvailut Dylanin toimesta seka Polly-papukaija joka kirkui Dylanin nimea paivat pitkat. Tietenkaan unohtamatta Buster-haukkua, joka rakastui muhun ja ma siihen. Paljon jai siis kateen ja vaikka rahapalkkaa tyosta ei maksettukaan, ovat kokemukset ja muistot jotka mulle Alexandra-ajasta jai paljon arvokkaampia ja sailyvampia kuin raha konsanaan voisi olla.