Soulin valomeren jälkeen oli siis aika sukeltaa aivan erilaisiin ympäristöihin ja lämpötiloihin Borneoon. Soulista liitelimme Kuala Lumpurin kautta Kota Kinabalulle. Air Asian lento Kuala Lumpurista Kota Kinabalulle osoittautui hyvin karmivaksi. Kun olimme jo aloittaneet laskeutumisen Kota Kinabalun kentälle, kone alkoi menettää nopeasti korkeuttaan ja hytkyä hyvin epätavalliseen tapaan. Tämän jälkeen päälle laukesi automaattinen kuulutus, joka kehotti jokaista kaivamaan pelastusliivit penkkinsä alta ja laittamaan ne päälleen! Katselimme ympärillemme ja mietimme, ettei näin voi tapahtua ja että tämä on vain jokin sairas vitsi. Hetken päästä yksi lentoemännistä ryntäsi puhumaan kapteenille ja ilmoitti pian, ettei pelastusliivikäskyä tarvitsekaan noudattaa, että kapteeni on saanut koneen hallintaansa. Kapteeni ei kuitenkaan ilmoittanut tilanteen kokonaan olevan ohi taikka mitä juuri oli tapahtunut. Tämän takia loppulaskeutumisen ajan elimme jännityksessä tapahtuuko vieläkin jotain vai pääsemmekö turvallisesti maan pinnalle. Ajatus siitä, että kone joutuisi hytkyen tekemään pakkolaskun yölliselle merelle, tuntui aivan kammottavalta! Kädet täristen kävelimme ulos koneesta hakemaan tavaroitamme ja huokasimme helpotuksesta.

Borneossa farkut ja tennarit vaihtuivat haaremihousuihin, flipfloppeihin sekä päiväntasaajan auringonsäteet blokkaaviin aurinkolaseihin. Tartuimme lukuisista erilaista aktiviteeteistä kertoviin lehtisiin, kirjoihin ja oppaisiin ja aloimme punnita, mitä kaikkea haluamme täällä sademetsien luvatussa maassa oikein tehdä. Borneon ilmankosteus lähentelee 95 prosenttia, joten voit varautua siihen, että hikinorot kiipeilevät pitkin selkääsi jatkuvasti, aurinko porottaa aivan pääsi yläpuolella ja ilmassa leijuu vahva "Aasian haju". Borneon luonto on päätähuimaavan kaunista. Kaikessa vihreydessään ja vehreydessään sekä luonnon äänien humistessa korvissamme olimme sanattomia tämän luonnon uljaudesta.

Yhdeksi aktiviteeteistämme valitsimme Kota Kinabalun kansallispuistoon suuntautuvan seikkailupäivän. Pääsimme trekkailemaan viidakkoon, joka kätkee sisäänsä mitä upeimpia salaisuuksia; toinen toistaan siistimpiä eläimiä ja kasveja, joita voi bongata vain täällä Borneossa. Lihansyöjäkasvit ja orkideat elävät sovussa viidakon sopukoissa. Pääsimme myös todistamaan "Rafflesia"-kukan kukintaa, mikä on ihme sillä kukan kasvaminen täyteen loistoonsa kestää 12 kuukautta, mutta elossa se säilyy vain alle viikon. Se on myös maailman suurin kukka. Se haisee mädältä lihalta ja houkuttelee hajullaan kärpäsiä puoleensa. Nämä kasvit eivät olleet ainoita viidakon ihmeitä, vaan iltapäivällä suuntasimme kiikkumaan riippusilloille (canopy walk) jotka killluvat parhaimmillaan 60 metrin korkeudessa puissa, jotka kiemurtelivat keskellä viidakkoa, pulahtamaan kuumiin lähteisiin ja viilentymään 15 metrisen vesiputouksen alle! Wau! Mutta eieiei, yllätykset vielä tähän loppuneet, vaan seuraavaksi pääsimme ruokkimaan ja silittelemään vanhaa orankimammaa. Jackieksi nimetty ihastuttava nainen elää vapaana viidakossa, mutta palaa aina retkiltään entiseen orpokotiinsa. Kun kurkit hänen silmiinsä, tuntui Jackie hyvin ihmismäiseltä ja viisaalta. Kuten ihmisetkin, se ei pidä sateesta vaan sateen yllättäessä se kääriytyy isoon muovipussiin, jottei kastuisi. Jackie saattaa olla kuukaudenkin pois vanhasta kodistaan, mutta aina ajoittain palaa paikalle. Ikää hänelle oli kertynyt jo 27 ja orangit elävätkin keskimäärin 40 vuotiaaksi.

Orangit ovat Borneon tavaramerkki, sillä niitä voi löytää vain täältä seka Sumatralta. Borneossa orankien suojelu otetaan tosissaan. Näitä upeita eläimiä suojellaan sillä ne ovat uhanalaisia. Tämä uljas laji katoaa maapallolta 10 vuoden kuluessa, jos me jatkamme niiden elinympäristön eli sademetsien tuhoamista tähän tahtiin. Borneossa on monia orankien suojelupaikkoja, kuten Sepilok, joka on kansainvälisestikin tunnettu orankien kuntoutuskeskus. Itse tutustuimme "Rasa Ria"- nimiseen orankien kuntoutuspaikkaan, jonne tuodaan kaikista nuorimmat orangit. Rasa Riassa orangit käyvät läpi kuntoutuksen ensimmäisen vaiheen, jossa ne koulutetaan ja opetetaan takaisin villiin elämään. Nämä neljä siellä asuvaa orankia on pelastettu viidakosta, koska ne ovat jääneet orvoiksi tai niitä on pidetty ihmisten lemmikkeinä häkeissä. Rasa Riassa nämä nuoret orangit oppivat etsimään ruokaa, rakentamaan pesän, elämään itsenäisesti ja pitämään huolta itsestään. Uusin kuntoutuspaikan tulokas oli reilu vuodenikäinen "TenTen". On upeaa nähdä, kuinka orangit viilettävät puusta toiseen itselleen luonnollisessa ympäristössä eikä vangittuina häkkeihin kuten eläintarhoissa. Kun orangit ovat tarpeeksi itsenäisiä ja pystyvät huolehtimaan itsestään ne siirretään Sepilokin kuntoutuskeskukseen, jossa ne viettävät kuntoutuksen toisen vaiheen. Toisen vaiheen jälkeen ne vapautetaan kokonaan itsenäiseen elämään viidakon vehreyteen. Pääsymaksuista saadut rahat ohjataan Sepilokin kuntoutuskeskukselle ja orankien suojelulle. Nämä tytöt olivat aivan ihastuneita näihin oransseihin kiipeilijöihin! Näissä paikoissa orankeihin ei kuitenkaan saa ottaa kontaktia puhumalla niille tai menemällä itse liian lähelle, jotta niiden kuntoutuminen takaisin viidakkoon sujuisi mahdollisimman sujuvasti.

Orankien lisäksi Borneossa pääsee lähelle myös muita serkkujamme. Vain Borneossa endeemisenä asustavat nenäapinat ovat orankien lisäksi ehdoton Borneo-kokemus. Nenäapinoilta ei puutu huomionherättäjiä. On iso nenä, miespuolisilla jopa 10 senttimetriä, pallomaha ja seksikkäät huudot - ja lisäksi vielä märehtiminen. Kyllä, nenäapina on ainoa kädellisten laji, joka märehtii ruokansa. Tämäkin laji on uhanalainen, vaikka miespuolisilla apinoilla on 24 tunnin erektio, jotta ne voivat pitää kaikki 20 tyttöystäväänsä tyytyväisinä! Aikamoinen homma! Näitä ainutlaatuisia olentoja lähdimme kiikaroimaan veneellä viidakkoon pariksi tunniksi. Ehkä hienointa näissä Borneon kokemuksissa on ollut nähdä nämä eläimet täysin omassa elementissään ja vapaana. Illalla saimme vielä illallisen, jonka jälkeen menimme takaisin joelle veneellä ihastelemaan kiiltokärpästen loihtimaa valoshowta pilkkopimeässä. Näiden kokemusten jälkeen eläintarhat tuntuvat entistäkin vääränlaisilta paikoilta.