Siinä allekirjoittaneen kirotessa matkatoimiston tyttöpoikia saapui lautta Koh Phi Phin satamaan. Aasialle ominainen mekastus alkoi välittömästi, kunnoin miljoona myyntimiestä oli repimässä hihaa ja kertomassa , mitä kaikkea ois myynnissä. Halpaan hintaan, tottakai. Tietysti hotellihuonetta, venetaksia, ravintolaa, alkoholia, pitsaa ja burgeria (kirjoitetaan muuten berger täällä päin, emme tiedä miksi) matkalaukkujen kantoapua ja jos vaikka mitä. Ja jos joku ei myynyt jotain niin ne ainakin työnsi sulle lapun kouraan, missä kerrottiin saaren parhaista pippaloista ja halvimmasta juomatarjonnasta.

Heti vesirajalla satamassa on kolme neljä isoa hotellin buukkaus 'firmaa', jotka kilpaa huutaa sulle kuin niillä on paras mesta ja halvimmat hinnat.Monet myi huoneita samoihin hotelleihin, joten teoriassa se niillä kaikilla saattoi olla paras huone tarjolla, hinta ei kuitenkaan missään ollut kuvattavissa sanalla 'halpa'. Naamalle hyppäsi meinaan heti hintalaput, joissa pienin luku oli tuplat siihen verrattuna, mitä oltiin maksettu edellisessä paikassa. Tosin, kun niin myöhään saavuttiin paikan päälle niin hyvin vähän oli varaa valita, etenkin kun se Phi Phin keskusta on niin sokkeloinen, ettei rinkat selässä voinu vaan lähteä etsimään hyvää ja halpaa. Yhden firman vanha setä, joka ei puhunut sanaakaan englantia (paitsi yllättäen sanan 'yes') tuli sit repii mua hihasta, näytti käsielein sanat 'katso', 'minua' ja 'seuraa'.No Eevan kanssa lähdettiin ravaa pitkin ylivilkkaita pikkukujia. Ei oikeesti ollu hajua, minne oltiin menossa ja kun Eeva kysyi 'double room, 800 bahts?' niin vastaus oli 'yes', mutta siihen ei oikein voinu luottaakaan. No se kävelytti meidät johonkin pikkuhotlaan, josta saatiin tosi siisti huone ylihintaan toki ja saatiin vähän rauhoituttua itseämme. Tälle paratiisisaarelle saapuminen oli todellakin shokki, ei vaan kaikkein positiivisin sellainen. Tiedettiin kyllä, että paikka on tosi turistinen ja lomakohdemainen, mut se että ruokalistat oli suomeks ja ruotsiks ja paikallista väkeä ei juuri näkyny, oli suuri pettymys. Ei tiedetty mihin oltiin lähdetty mukaan.

Saatiin sitten rinkat selästä ja kuivaa vaatetta niskaan. Lähdettiin iltapalalle ja samalla tutkittiin, ettämistä saatais seuraaville öille hieman huokeampi makuusija. Tutkimus sinänsä kannatti, että saatiin varattua neljännestä halvempi (silti turhan kallis) huone toisesta hotlasta. Ruokapuoli meni sen sijaan penkin alle, kun laajemmat tutkimukset osoitti, että asumisen lisäksi ruokakin oli tuplasti kalliimpaa. Kuulostaa pahalta, jos sanon, että kaks dollaria ruuasta on ihan liikaa, mutta tällä budjetilla ja ruuan tasoon nähden se on. Oli silti tyytyminen annettuun osaan ja paistetut nuudelit katosivat nopsaa nälkäisen suuhun, rahat keittäjän taskuun. Käytiin vielä tarkastamassa lähin uimaranta, joka illan laskuvedestä johtuen näytti suht karulta, mutta siinä illan hämärässä ei kannattunut näkymää sen suuremmin surkutella. Poistuttiin nukkumaan.

Aamulla painuttiin aamupalan kautta sinne samalle rannalle, vuokrattiin tuolit alle ja alettiin kärventää nahkaa. Se muuten kärveni ihan kivasti. Nyt ollaan kolme neljä kertaa saatu joku osa ruumiista poltettu rannalla maatessa. Eeva yleensä hoitaa noi 'helpot' poltot eli hiusrajan, alaselän tai jonkun vähän oudomman palan vatsaa tai reittä, minä puolestani olen erikoisempi ja saan ihon punoittamaan vaikkapa kainaloissa tai sisäreisissä. Noniinno, session jälkeen pyörittiin taas ympyrää, käytiin nukkumassa kunnon päiväunet ja varattiin seuraavalle päivälle snorklausreissu. Piipiihän itsessään on aika tylsä saari, noin niinkun nähtävyyksien osalta. Se on myös luonnonpuisto, mutta sitä mä en usko vieläkään todeksi. En ainakaan sillä tavoin mitä 'luonnonpuisto' länsimaissa tarkoittaa. Mutta näiden asioiden tähden on tekemistä haettava pinnan alta ja mekin halusimme tutkimaan, millainen kehuttu vesielämä on. Jututettiin myös paikallista sukellusfirman kaveria, joka kertoi kaikenlaista ja kovasti kehui myös, että just täällä kannattaa sukellella. 'Hyvä niin' tuumattii, ja buukattiin pakettimatka siitä kadulta yhdeltä näistä 'matkatoimistoista'.Illan hämärtyessä painuttiin taas rannalle, jonka baareissa oli kemut käynnissä, kansa kännissä ja seremoniamestareilla kerosiinia joka paikassa. Ohjelmanumero joka kuppilassa oli meinaan tuli. Paikalliset pojat taiteili tulen kanssa erinäköisillä vehkeillä ja suuri kansakin pääsi mukaan leikkiin kun esiin otettiin sellaiset vetonaulat kuin tulihyppynaru (tai oikeestaan köysi) ja tulilimbo. Näitä juhlia me päädyttiin seuraamaan enempi sivusta ja poistuimme nukkumaan.

Koitti kolmas päivä Piipiillä, meille se meinasi ensin aamupalaa ja sitten 'kunnon' kahvilaan käyttämään langatonta nettiyhteyttä. Saatiin tietokoneen ääressä taas kulutettua nopeesti pari tuntia ja luettua kuinka Suomessa tulee edelleen lunta. Näiden yllättävien uutisten jälkeen siirryttiinkin lauttasatamaan ja retkelle viereisille saarille. Nää tämmöiset paikallisten kautta tehtävät snorklausreissut sisältää aina kaikenlaista muuta ohjelmaa. Niin nytkin ja jälkeenpäin huomattiin, ettei me edes oltu buukattu mitään snorklausreissua vaan 'half day sunset tour' johon yhtenä hupina kuului snorklaus. Muuta ohjelmaan kuuluvaa oli mm. Monkey Beach, Kayaking, Ma ya beach (missä on kuvattu hyvän ystäväni Leo DiCaprion raina The Beach) ja illallinen auringonlaskun yhteydessä. No edellispäivänä oltiin siltä sukellusfirman jepeltä saatu kuulla, että niistä Piipiin saarista (niitä on oikeesti kaks, mut se toinen on asumaton joten sitä ei sit vissiin lasketa) etelään on kaks pikku saarta Bida Nai ja Bida Nok, joilla pitäis olla sen alueen paras snorkli. Varmistettiin vielä sit tältä matkayhtiön sedältä että snorklataanko noilla saarilla. Setä vastas, että kyllä uidaan jos paatti vain menee sinne(joskus merenkäynti on niin rankkaa ettei sinne pääse). Kysyttiin myös että montako kertaa uidaan. 'Kaks tai kolme' oli miehen asiantunteva vastaus.Molemmat väärin. Mentiin Bidoille, vain katsomaan auringonlasku (jota ei nähty kun pilvet peitti taivaan) ja snorklaamistakin oli tasan kerran. Sekin puolikuolleessa lahden poukamassa, missä huristeli moottoriveneitä ristiin rastiin ja etelä- Thaimaan yleisintä kalaa lukuunottamatta fisut olikin sit aika harvassa. Voitte olla saletteja, että meitä vähän nakersi se reissu. Koko reissu jo lähti hanskasta ekan vartin aikana, kun henkilökunnan jäsen spiikkasi tuskin ymmärrettävällä englannilla Monkey Beachin kohdalla että 'This is Monkey Beach, but we dont go there today, because no monkeys. Too many tourists go there and now no monkeys', löytänette näistä lauseista jotain mille itkeä, ja jotain mille nauraa. Mutta seuraava paikka olikin 'Bird Cave = Lintuluola'. Vene pysähty semmosen tosi ison ja matalan luolan suulle ja kaveri selitti seuraavaa: 'Okey, this is bird cave, but we cant go in'. Tässä kohtaa mä aloin nauraa. Syy oli järkevä, sillä niillä linnuilla oli pesintä menossa ja se luola oli rauhoitettu, turistien osalta. Luolan suu oli täynnä bambuputkia ja -tikkaita, jotka vilisi ristiin rastiin, lattiasta kattoon. Selitys: 'Yes, you see many bamboo, yes? There is people working inside'. Tässä vaiheessa ajattelin, typerästi, itsekseni, että hyvähyvä, luola on ilmeisesti sortumassa ja kaverit kasaa bambutikkuja katon tueksi, ettei sorru ja linnun jää säppiin. Mitä vielä. 'Oppaamme' jatkaa:'Yes, people working, they are getting the nests from the cave. To make soup, you know.' Eli siis luola on rauhoitettu pesinnän ajaksi, mut kaverit saa silti hakea pesät pois, jotta saadaan herkkusuuturisteille suu makeeksi. Tuli taas olo etten tienny itkeäkö vai nauraa ensiksi. Mä en sitten tiedä, tehdäänkö semmonen linnunpesäkeitto sitten käytetyistä pesistä vai kuin, jos joku tietää paremmin niin pliis kertokaa.

Semmosta peliä. Jatkettiin matkaa ja päästiin snorklauspaikalle. Sen mä jo tilitin tossa äsken, joten ei tartuta siihen sen kummemmin. Mukana ollut suomalaismimmi, joka snorklas ekaa kertaa tosin tykkäs menostaan, mut eka kertalaisen voi heittää vaikka Saimaahan ja se on ekstaasissa. Yks hyvä asia oli Lionfish, jollanen nähtiin, mut njoo, se saa riittää kehuiks. Sit paattiin ja jatkettiin kohti sitä kuuluisaa Ma Ya Beachia. Henkilökohtaisesti ei ois vähempi kiinnosta mennä sinne ja kun sinne päästiin niin hyvin liukkaasti haluttiin pois. Okei, tosi hieno ranta, upeet puitteet, kun kalliot nousee molemmilta puolilta pysty suoraan sata metriä ja sulkee sit lahden niin, että suu aukko on kolmannes rannan leveydestä. Valkosta hiekkaa ja sinistä vettä ja hyvin voi kuvitella nuoren DiCaprion säntäilemässä kameroiden edessä. (en ees tiedä mitä siinä elokuvassa tapahtuu). Mut sit, kun tiedetään lisäks, että sille rannalle tehdään, noin 20 pakettimatkaa per päivä plus ne kaikki turistit, jotka vuokraa omia veneitä päästäkseen sinne niin jumaristus se paikka oli tukossa kun Stockman hulluina päivinä. Ihmisiä tulvi joka puolella, monet otti 'aurinkoa' bikineissä ja speedoissa. 'Aurinkoa' siksi, ettei sinne edes aurinko päässy paistamaan kun se jäin niiden kallioiden taakse. Tän kaiken lisäks meille ilmoitettiin, et juu, ollaan täällä rannalla sit seuraava tunti! Aika oli sama mikä vietettiin snorklaamassa. Ei paljoa mieli kohentunu. Otettiin muutamat otokset sieltä rannalta ja sit vaan tepasteltiin edes takas ja kulutettiin aikaa.

The Beachilta kun päästiin veke niin alkoi matka niitä Bidan saaria kohti, auringon jo kovaa laskiessa. Tällä haavaa tuli reissun paras anti esille, koska illallinen kannettiin pöytään. Vihreä curry ei ollut ihan aidon makuinen, mutta kun santsata sai niin allekirjoittanut ainakin söi kerrankin vatsansa täyteen. Auringonlasku tosiaan jäi pilvien taakse. Murkinoinnin jälkeen kokka kohti satamaa ja hyvä niin.

Edellisiltana niitä rantabaarien tulitemppuja katsellessa Eeva oli luvannu, että mennään vikana iltana parille juomalle siihen rantaa ja nyt viimeisen illan laskiessa, lepohetken jälkeen suunnattiin rannalle. Ei me oikeestaan sen suuremmin juomia tuhottu, mutta kunhan pidettiin pitkästä aikaa kiva ilta ulkona. Eeva kävi näyttämässä kuin tulihyppynarua hypitään ja sai vielä mutkin houkuteltua limboamaan palavan tikun alitse. Nyt siellä kotona jo ihmetellään että 'Meidän Ville, limboamassa?' Kyllä vain, ja EE voi sitten aikanaa todistaa että se meni vielä erittäin hyvin ja suuremmilta vammoiltakin vältyttiin. Notkee poika meinaan J

Suht aikaisin siirryttiin petiin ja aamulla sai nukkua pitkään kun paatti Koh Lantalle oli aikeissa lähteä satamasta vasta 11.30. Kun silmät saatiin auki, käytiin taas nauttimassa 'kohtuuhintainen ja kevyt' aamupala. Pakattiin kassit, annettiin huoneen avain pois ja etsittiin satamasta oikea jolla.

Sitten päästiin Koh Lantalle. Toivottavasti Eeva kertoo tästä paikasta ens kerralla enempi...

Kaikkea hyvää (lumen luontiin) VE