Vang Vien, Laos
Saavuttiin Vang Vieniin 16.11. Kaupunki sinällään ei ollut mitenkään kaunis tai Laoslaista kulttuuria tulvillaan, mut seuraavat pari päivää oli ehkä hauskimpia ikinä. Vang Vien on nimittäin kuuluisa Tubingin takia, siel vedetään sellasilla donitsirenkailla jokea alas ja pysähdytään joen varrelle baareihi…
Sawatdii kha everyone!
Eli me ollaan kolme hetkellisesti koulunpenkillä istumiseen kyllästynyttä, maisemanvaihtoa kaipaavaa kauppatieteilijää Vaasan Yliopistosta. Päätettiin lähteä AsiaExchangen kautta Phukettiin vaihtoon 4 kuukaudeksi, tosin varsinaista koulua on vain syyskuun lopusta joulukuun puoliväliin. Muu aika on pyhitetty yleiseen hengailuun ja reppureissailuun ympäri Kaakkois-Aasiaa. Kirjotetaan siis yhdessä tänne reissufiiliksiä ja kokemuksia eri paikoista.
Vang Vien, Laos
Saavuttiin Vang Vieniin 16.11. Kaupunki sinällään ei ollut mitenkään kaunis tai Laoslaista kulttuuria tulvillaan, mut seuraavat pari päivää oli ehkä hauskimpia ikin…
Luang Prabang, Laos
On vähän jäänyt tää blogin päivitys, vuosi vaihtunu ja muuta pientä. Reissukin lähestyy loppuaan, pian takaisin Suomeen, joten eiköhän oo aika pistää matkaker…
Veera
Heippa, naapurin tyttö Veera. Terveiset täältä Pomarkun pakkasesta -5. Ilma selkeä ja kaunis. Kuntoradalla voi jo hiihtää. Eli meillä on melki samanlainnen ilma kuin sinulla siellä vai miten se oli ????
Siellä maisemat näyttävät olevan tosi kauniita ja vesikin varmaan lämmintä.
Terveiset täältä meiltä kaikilta (myös Iinalta) sinne sinulle ja hyvää vointia.Terveiset myös äidiltäsi, seisoo vierelläni.
eni
vihdoinki saan jotain yhteyttä!kortti kambodzasta tuli vasta tänään 17.11.(!!!!!!!),sähköposti ei ilm. oikein kulje...numero,johon olen lähettäny tekstarii taitaa myös olla puutteellinen,eli: LUETTUASI TÄMÄN LAITA JOLLAIN KONSTILLA EDES ETANAPOSTIN OSOITE TMS. Kaikkea hyvää ja kaikilta terkkuja!
Lotta
Moikka!
Lahdetaan jouluksi Malesiaa ja Indonesiaa kiertamaan joten en ole Thaimaassa tuliaisia vastaanottamassa :) oon nahnyt muutamia ravintoloita (esim Patong beach) jossa voi opetella kokkaamaan thai ruokaa, mutta jos tulee vastaan joku hyva kurssi, ilmottelen!
Terkkuja sinnekkin!
Lotta
Silja Alhonmäki
Hei Lotta!
Me katselemme täällä Maisan ja Keijon luona isäsi kera sinun kuviasi siellä. Voit toivoa kevyitä tuliaisia joulun jälkeen, lähden mieheni kanssa Phukettiin tapaninpäivänä pariksi viikoksi. Oletko tietoinen onko siellä hyviä kokkauskursseja?? Olisin sellaisesta kiinnostunut. Ollaan yhteyksissä. Terveisiä meiltä kaikilta täällä toivoo SIlja. Maisa, Keijo ja olli.
Lotta
mä tiedän et veisit sinne sängynki jos vois! :P ja ei oo viel virallisesti nimetty poolpoikaa mut kai me sekin saadaan järjestettyä pian!
pidetään kiitos samoin
aino
oioi, näyttää täydelliseltä! mä voisin herätä aamulla kuudelta tonne poolille ja viettää siinä seuraavat 11 tuntia ;)
kuka on teidän poolpoika?!
pitäkää ihanaa
Terhi
Kamalaa kunjoudutte tollasissa paikoissa käymään. Miten mein Vepiskin pärjää siellä kun on tottunut Pomiksen maisemiin, varmasti itkee itsensä uneen joka ilta =D
Eni-täti
Vasta tänään mulle "aukeni" nämä sivut...(kiitos Pekolle tiedosta) ,olen lähettäny sulle synttärionnittelujakin,mutta tod.näk. s.postios. oli väärä...Hienoa lukea juttujasi,toivottavasti tulee lisää.Terkkuja ja haleja kaikilta,kastamasi kissaa myöden!
Päivi
Moi Veera, hienoa kun pääsee täältä seuraamaan vaihtoasi eikä sun tarvi kaikille kertoa samoja asioita. Mielenkiintoista sitten kuulla thai cooking tunneista jne.
Halauksin Päivi
eni vihdoinki saan jotain yhteyttä!kortti kambodzasta tuli vasta tänään 17.11.(!!!!!!!),sähköposti ei ilm. oikein kulje...numero,johon olen lähettäny tekstarii taitaa myös olla puutteellinen,eli: LUETTUASI TÄMÄN LAITA JOLLAIN KONSTILLA EDES ETANAPOSTIN OSOITE TMS. Kaikkea hyvää ja kaikilta terkkuja!
re: Phuket, ThailandLotta Moikka! Lahdetaan jouluksi Malesiaa ja Indonesiaa kiertamaan joten en ole Thaimaassa tuliaisia vastaanottamassa :) oon nahnyt muutamia ravintoloita (esim Patong beach) jossa voi opetella kokkaamaan thai ruokaa, mutta jos tulee vastaan joku hyva kurssi, ilmottelen! Terkkuja sinnekkin! Lotta
re: Phuket, ThailandSilja Alhonmäki Hei Lotta! Me katselemme täällä Maisan ja Keijon luona isäsi kera sinun kuviasi siellä. Voit toivoa kevyitä tuliaisia joulun jälkeen, lähden mieheni kanssa Phukettiin tapaninpäivänä pariksi viikoksi. Oletko tietoinen onko siellä hyviä kokkauskursseja?? Olisin sellaisesta kiinnostunut. Ollaan yhteyksissä. Terveisiä meiltä kaikilta täällä toivoo SIlja. Maisa, Keijo ja olli.
re: Phuket, ThailandLotta mä tiedän et veisit sinne sängynki jos vois! :P ja ei oo viel virallisesti nimetty poolpoikaa mut kai me sekin saadaan järjestettyä pian! pidetään kiitos samoin
re: Phuket, Thailandaino oioi, näyttää täydelliseltä! mä voisin herätä aamulla kuudelta tonne poolille ja viettää siinä seuraavat 11 tuntia ;) kuka on teidän poolpoika?! pitäkää ihanaa
re: Phuket, Thailandjuvve beepa on hyvä ja nauttii nyt reissustaan täysin rinnoin. täällä kotona maltetaan kyllä odottaa neitiä saapuvaa :)
re: Bangkok, ThailandWaasa Getaway nytkin täällä meidän kattopoolilla itkeskelee että josko pääsis jo takas kotiin!
re: Phi Phi, ThailandTerhi Kamalaa kunjoudutte tollasissa paikoissa käymään. Miten mein Vepiskin pärjää siellä kun on tottunut Pomiksen maisemiin, varmasti itkee itsensä uneen joka ilta =D
re: Phi Phi, ThailandEni-täti Vasta tänään mulle "aukeni" nämä sivut...(kiitos Pekolle tiedosta) ,olen lähettäny sulle synttärionnittelujakin,mutta tod.näk. s.postios. oli väärä...Hienoa lukea juttujasi,toivottavasti tulee lisää.Terkkuja ja haleja kaikilta,kastamasi kissaa myöden!
re: Siem Reap, CambodiaPäivi Moi Veera, hienoa kun pääsee täältä seuraamaan vaihtoasi eikä sun tarvi kaikille kertoa samoja asioita. Mielenkiintoista sitten kuulla thai cooking tunneista jne. Halauksin Päivi
re: Siem Reap, Cambodiakirsti t Jee. jännää ja mielenkiintoista. haleja, pusuja ym teille urheille rakkaille sisseille,nimpe,niko ,anni,oliver ym läh. terv.
re: Siem Reap, Cambodia