Sataa. Kaatamalla. Eilen tuli vetta yli 100 millia. Ainakin niin nama meille kertoivat. Ei hirveasti voi tehda mitaan, etenkaan kun kylan keskusta koostuu noin viidenkymmenen metrin pituisesta patkasta jaatikkoopastusta tarjoavia rakennuksia, joiden valista loytaa juuri ja juuri yhden kaupan ja muutaman kahvilan.

Surffataan taalla neljan jaatikkooppaan luona, kamppa kotoisa, varsinaisesti taalla asuvien neljan miehen lisaksi sohvilla pyorii irtoporukkaa joka ilta. Ja paiva. Koko naapurusto koostuu ilmeisesti naiden oppaiden kampista. Tyypit muuttelee aina kai vahan mielensa mukaan kampasta toiseen, rentoa porukkaa. Olisi janna tietaa kuinka suuri osuus kylan kolmesta sadasta asukkaasta tekee toita jaatikoilla. Tai on miehia. Kaytiin tanaan puolen paivan vaelluksella tuolla Fox Glacierilla. Sade ei edes haitannut, paransi vain kokemusta. Maailmassa taman ja viereisen Franz Josef Glacierin lisaksi vain yksi vastaava, jossain Argentiinassa. Aika hienoa. Arvioitiin tosin vaarin vaatetus, luultiin, etta siella olisi kylmempaa. Ja tormattiin Winnieen, joka tavattiin viimeksi Christchurchissa. Mietittiin, etta tytto naytti aika tutulta, mutta ei saatu millaan paahan, missa oltiin nahty, kun cs-tapaaminen oli ollut niin iso. Winnie kuitenkin tunnisti meidat ja tuli juttelemaan. Kumman pieni maa tama. Kohtuullisen samaa reittia oltiin viela matkattu sielta Christchurchista tanne, he tosin autoillen.

Jaatikolla tapahtui myos hassuja. Viime paivien hirmusateiden takia joet/purot tulvivat ja niita oli syntynyt useampia uusia. Jaatikon etureuna romahteli niiden takia. Sortumia ja vyorymia useita tanaan. Paluumatkalla juostiin kivivyorymaa pakoon. Piti ihan oikeasti juosta. Meidan opas, yksi niista joiden luona hengaillaan, vaan huusi kurkku suorana kun aasialainen perhe + jotkut muut ei oikein tajunnu vaan jai vaan pallistelemaan. Radiopuhelin sanoi, etta kivia tulossa suoraan meita pain. Ei kylla sitten loppujen lopuksi nahty niita, kun metsaseinama tuli tielle. Samaan aikaan lahtenyt toinen ryhma joutui kuitenkin jaamaan toiselle puolelle odottamaan vyorymisen loppumista ja tilanteen rauhoittumista.

Huomenna Nelsoniin, bussimatkaa vaivaiset 10 tuntia. Onneksi ollaan nykyaan mestareita nukkumaan missa vain. Jos jotain ollaan opittu, niin ainakin nukkumaan ja syomaan varastoon aina kun on mahdollisuus/ei ole muuta tekemista. Ikina ei voi tietaa, millon tarjoutuu seuraava tilaisuus.