Profile
Blog
Photos
Videos
Maanantaina 7.3 oli aikainen herätys ennen seiskaa ja tunnin päästä oltiin jo Changin kentälle menossa Singaporessa. Skipattiin poikkeuksellisesti aamupala (mitä nyt heraa vetelin) ja metrolla köröteltiin kentälle. Jälkeenpäin kelattuna molemmat, sekä aamupalan skippaaminen, että stogeilu kentälle oli ehkä huonoja ideoita. Taksilla olisi päässyt nopeammin ja nälkäisenä kun ei oikein mikään onnistu. Metrot onneks Singaporessa kulkee hyvin ja ovat aina ajoissa, joten mikäs siinä. Joskus ysin pintaan oltiin kentällä ja eipä siinä enää paljoa aikaa ollut kun 10.45 lähti lento. Tehtiin check inn automaatilla ja heitettiin reput packege droppiin. Lento oli air asialla ja niillä ei erillistä check in -tiskiä edes ollut, pelkät automaatit ja package drop -tiskit. No eipä siinä check innissä mitään ihmeellistä olekkaan. Jos osaa lukea ja kirjoittaa niin se onnistuu kyllä.
Sitten kun check inn oli duunattu ja kamoista päästy eroon, niin safkattiin nopeasti ja ei muuta kun gatelle. Lento lähti puol timmaa myöhässä, mutta eipä siinä mennyt kuin timma, vaikka 1,5h oli lentoaika, joten aikataulussa oltiin perillä puolen päivän jälkeen. Langkawin kenttä on tosi snadi ja reputkin tuli nopeasti. Kentältä ei mitään julkista liikennettä mihinkään ole, joten taksilla stadiin. Takseilla on täällä "fixed price", eli listahinnat ja matka maksetaan saman tien, näin myös kusetuksen ja kaikenlaisen väännön mahdollisuus on aika mitätön. Kentällä on taksitiski, jonne kerrot mihin olet pyrkimässä ja sieltä tulee lappu kouraan joka annetaaan kuskille. Me oltiin menossa Pantai Cenangiin, jonne kyyti makso 20 myrriä, eli Malesian ringittiä (about 4.5e).
Noin vartti myöhemmin oltiin perillä hotlalla, joka oli tällä kertaa viimeisen päälle Meritus Pelangi beach resortti suoraan rannalla. Kello oli jotain yksi ja check inn kolmelta, joten pari timmaa oli aikaa tapettavana. Hotla ei kyllä todellakaan täysi ollut, joten olisihan se ollut kiva päästä heti kämpille. No mutta kun ei päästy, niin jätettiin kamat respaan ja käytiin syömässä lähiraflassa riisit ja kanat parilla eurolla ja hämmesteltiin ruokalistaa kun Singaporen jälkeen kaikki tuntui taas niin halvalta :) Vähän ennen kolmea mentiin takas hotlalle ja saatiin huone, joka on suht iso ja tosiaan melkeen suoraan rantsussa. Huoneessa on pinta-alaa ja varsinkin korkeutta sen verran paljon, että sen viilentämiseen tuppaa menemään paljon aikaa. Ilmastointi huutaa kaiken aikaa kun ollaan huoneessa täysillä (17'c) ja hetkeksi kun poistut ja tulet takaisin, niin johan ollaan taas kuin saunassa. Ilmastointia ei voi jättää päälle kun huoneesta poistuu, joka toki on sinäänsä fiksua. Kerittiin siinä vielä rantsussakin olemaan muutama tunti päivällä ennen kuin taas nälkä yllätti. Illalla käytiin vähän lähikulmia ziigailemassa ja ensivaikutelma oli oikein hyvä Pantai cenangista.
Tiistaina 8.3 oli kello 8.30 soimassa ja aamuhommien jälkeen paikuttiin brekulle, joka meillä kuuluu huoneen hintaan. Breku oli aika sellainen mitä odotinkin ja mitä se tän tason mestassa kuuluu ollakin. Valikoimaa löytyy, kahvit tarjoillaan pöytiin ja munakkaat paistellaan pyynnöstä :) Suvi diggaisi vetää aamulla jogurttia yms ja niitä ei kyllä ollut, joten se ei yhtä tyytyväinen tarjontaan ollut. Brekun jälkeen oltiin tunti tolkulla rantsussa ja eipä siellä juuri muita ollutkaan, joten rauhassa sai oleilla. Meillä on tosta Pantai cenangin rannasta käytännössä osa omaa privarantaa, joka on vain hotlan asukkaiden käytössä. Meiltäkin itse asiassa käytiin kertaalleen kysymässä, että ollaanko hotellin asukkaita. Kaippa ne olisivat pois häätäneet jos ei oltaisi.
Beachin jälkeen mentiin tyyppaamaan tän hotlan salia, joka ei kyllä kovin kummoinen ollut, kuten yleensä eivät olekkaan. Muutamia Precorin laitteita ja jonkun verran käsipainoja + toki jotain kuntozygiä yms, mutta ne mua ei nyt kiinnosta. Iltasella taas oltiin kylillä pyörimässä ja toki syömässä pariin kertaan. Langkawi on Malesian suosituin kohde käsittääkseni ja tää Pantai cenangin alue taas Langkawin suosituin. Kelattiin toki etukäteen mihin täällä halutaan mennä, mutta aikaa kun ei ole kuin neljä päivää, niin päädyttiin tänne canangiin, niin ollaan ainakin hyvillä pelipaikoilla ja julkista liikennettä kun ei ole, niin eipä tuolta syrjemmästä oikeen muulla kun taksilla sitten liikkumaan pääsisi. Mua kun ei toi mopoilu kiinnosta oikeen ja Suvia taas ei zygäily, joten ei niiden vuokraaminenkaan oikein ollut vaihtoehto. Molempia olisi kyllä tarjolla.
Malesiahan on muslimimaa ja se toki näkyy täälläkin. Suurin osa naisista kulkee rätit päässä ja myös taikaviittoja (naiset kokonaan mustissa, öögat vaan näkyy) on myös jonkun verran, tosin taikaviitat taitavat olla lähinnä turisteja lähi-idästä, eikä niinkään paikallisia. Mineraateista raukuvia rukouskutsuja ei ole kyllä kuulunut kertaakaan, joten ilmeisesti moskeijaa ei ihan lähellä ole. Todella paljon on näkynyt myös paikallisia naisia joka paikassa tekemässä töitä. Varsinkin esim. kaupoissa suurin osa duunareista tuntuu olevan naisia, joten eivät he ainakaan himassa ole skidien kanssa. Hyvä näin.
Keskiviikkona 9.3 oli kello soimassa ysiltä, mutta herättiin vasta puol kybän aikoihin. Brekun jälkeen taas rantsuun ja rannalla levyttelyn jälkeen syömään. Alkuillasta mentiin käymään Langkawin underwater worldissa. Mesta sijaitsee parin kilsan päässä kämpiltä, mukava kävelymatka. Ineen maksoi 43 rahaa, eli lähemmäs kybän. Paikallisille taisi olla oma hinta, 33 rahaa. Mesta oli keskittynyt lähinnä mereneläviin, kuten nimestäkin voi päätellä, mutta oli siellä myös muutamia erilaisia apinalajeja ja esim, papukaijoja. Merenelävistä oli fisuja, liskoja, käärmeitä, hylkeitä, pingviinejä, meduusoja yms. Mesta meni boseen kuudelta ja oltiin siellä vähän viiden jälkeen, joten ehkä vähän hoppu tuli, mutta kyllä vajaassa tunnissakkin kerkisi ihan hyvin eläimiä kattelemaan. Underwater worldin vieressä sijaitsee myös yksi Langkawin "tax free" -kaupoista, jossa käytiin myös kattelemassa mitäs sieltä löytyy. Tää saari on yksi Malesian verovapaista alueista, joten esim. brenkkua saa muuta maata edullisemmin. Halvin bisse taisi olla 1,7 myrriä 0,33l tölkki, eli about 0,38e tän hetken kurssilla. Ei kai sitä hinnalla ole pilattu. Tyhjin käsin lähettiin kyllä sieltä pois.
Tänään torstaina 10.3 onkin vika päivä täällä ja brekun jälkeen otettiin taksi tän saaren pääkaupunkiin Kuahiin. Matkaan meni joku puol timmaa ja kiinteä hinta 30 ringittiä, alle 7e, ei siis juuri mitään. Suvi kauhisteli juuri autokoulua käyvänä liikennettä ja etenkin meidän kuskin ajamista :) Olihan se kyllä aikamoista, Itseäni ei vaan tunnu nykyään oikeen mikään enää hetkauttavan. Se on semmosta. Käytiin Parade megamallissa, joka on kai sen stadin suurin ostoskeskus, tosin eipä se mikään iso ollut ja työntekijöitä oli huomattavasti enemmän kuin asiakkaita. Oli kyllä todella hiljaista. Suvi osti yhden paidan ja minä neljä. Mun paidat bungas yhteensä 78 ringittiä, reilu 17e. Eipä me siellä oltu kuin varmaan tunti ja käveltiin hetki ulkona helteessä, jonka jälkeen todettiin, että kun ei mitään karttaakaan ole, niin eipä täällä jaksa vaan aivottomana vaeltaa ja otettiin taksi takas Pantai cenangiin. Kyyti takaisin bungas 28 rahaa. Kuahin jälkeen käytiin lähikulmilla safkaamassa ja ottamassa vielä vikat auringot omalla rannalla. Iltaa menee kamoja keräillessä ja blogia päivitellessä.
Olishan täällä Langkawilla viihtynyt hyvin pidempäänkin. Odotin, että jengiä olisi ollut paljon enemmän, mutta ainakin näin maaliskuussa on ollut todella rauhallista. Mikään biletysmesta tää ei myöskään ole ja yhtäkään selvästi kännissä olevaa turria tai paikallista en ole nähnyt. Islam toki varmaan rajoittaa vähän sitä puolta ja ihan hyvä niin, eipä tänne bilettämään tultukaan. Tähän aikaan vuodesta on myös tosi lämmin, 35 astetta tuntuu päivisin olevan koko ajan ja pitkälle yöhön astikin vielä lämmöt pyörii kolmen kympin paikkeilla. Kosteutta myös se perus 70-80 pinnaa, joten hiki tulee. Torakoita tai muita saatanoita ei ole myöskään näkynyt missään. Eksoottisia lintuja ja liskoja on kyllä näkynyt ja tänään aamulla paikalliset oravat pitivät aikamoista meteliä. Koiria ei ole myöskään missään ja aikamme ihmeteltiin miksei niitä ole, kissoja vaan pyörii joka paikassa, kunnes hogattiin, että niin, tämähän on tosiaan muslimimesta, eipä ne koirista välitä.
Huomenna onkin aamulla aikainen lento takas Singaporeen, 8.55 lähtee kone, joten kaippa sitä ennen kuutta on herättävä. Sieltä lisää taas myöhemmin.
-Jussi
- comments