Sunnuntai Tofossa oli ehkä täydellisin päivä koko afrikka-aikana. Heräsin jo reilusti ennen kuutta aamulla auringon porottaessa täydeltä taivaalta. Lämpötila oli noin +35 astetta ja ranta oli täysin tyhjä, muutamaa kulkukoiraa lukuun ottamatta. Kävin juoksulenkillä rannassa, aallot löivät vettä nilkkoihin ja tukka hulmuten vetelin rantaviivaa pitkin. Oli ehkä mahtavin lenkki ikinä. Juoksemisen jälkeen pystyi pulahtamaan mereen suoraan uimaan. Koko sunnuntai meni aurinkoa ottaessa ja aina, kun tuli liian kuuma, pystyi viilentämään itseään Intian valtameressä. Sunnuntaina vuoroveden vaihtelu oli tosi voimakasta ja jouduimmekin siirtymään kamojemme kanssa koko ajan ylemmäs, koska vesiraja tuli aina vain lähemmäs ja lähemmäs.

Aamulenkkimaisemat <3

Yritin läträtä aurinkorasvaa paljon, mutta kuitenkin illalla nahka punoitti ihan kiitettävästi. Hyvä puoli auringossa ja merivedessä oli se, että moskiittojen puremat tuntuivat parantuvan meriveden ja auringon ansioista. Rantamakoilun jälkeen lähdimme metsästämään suomalaisten pitämää sukelluspaikkaa, josta olimme kuulleet, että sieltä järjestettäisiin merisafareita. Lähdimme etsimään paikkaa ja onneksi Tofon kokoisessa paikassa ei oikein voi eksyä. Löysimme paikan, jossa näkyi valkoihoisia, joten päättelimme olevamme oikeassa paikassa. Kyllä suomalainen aina suomalaisen tunnistaa;) Saimme merisafarin varattua heti seuraavalle päivälle, joten aktiviteettia oli siis luvassa. Samalla Satu onnistui ylipuhumaan minut ja Tiian käymään sukelluskurssin. Tai tällaset yllytyshullut eivät kyllä totta puhuen kauheasti ylipuhumista tarvinneet. Ensin suunnittelimme, että olisimme käyneet vain tutustumissukelluksen, mutta aika pian tulimme siihen tulokseen, että sama se on käydä koko kurssi. Rahanmenoa ei siis voi estää. Sunnuntai-iltana käytiin syömässä Rastas ravintolassa, mutta valitettavasti ruoka oli aika hirveää mautonta mössöä. Lisäksi olimme kuulleet, että Tofossa pitäisi varoa naamaan tatuoitua rastafaria, joka pyöri kyseisessä ravintolassa. Tiedä sitten, että kenellä on ollut jotain kaunoja kyseistä miestä kohtaan, koska hän ainakin vaikutti todella sympaattiselta ja mukavalta kaverilta.

Maanantaina kello kymmenen tai viittä vaille suomalaiseen tapaan, menimme Liquidiin valmistautumaan ocean safarille. Satu piti meille pienen briiffin tulevasta reissusta ja pääsimme valitsemaan itsellemme sopivat snorkkelit ja räpylät. Tarkoituksena oli siis lähteä reiluksi pariksi tunniksi merelle bongaamaan valashaita, mantoja, delfiinejä ja ehkä jopa valaita. Valashait ovat jättiläismäisiä haita, jopa 12 metrisiä ja tarkoituksena oli mennä uimaan niiden kanssa, jos vain bongaisimme niitä. Valashait syövät pelkkää planktonia, joten niiden ruuaksi joutumista ei tarvinnut pelätä. Edellisenä päivänä kanadalainen reppureissaaja kertoi olleensa safarilla ja he olivat nähneet kahdeksan valashaita ja uineet niiden kanssa. Toiveikkain mielin lähdimme siis matkaan. Veneen liikkeelle saattaminen oli jo prosessi sinänsä. Merenkäynti on Tofossa aika hurja ja meidän piti työntää venettä mereen ja vauhdista hypätä kyytiin. Ei ehkä näyttänyt kovin tyylikkäältä, mutta päästiin kaikki veneeseen, komien mustelmien kera tosin.

Valashaita metsastamaan

Kapteeni bongailee valashaita varjojen perusteella, koska ne uivat aika pinnassa ja ovat niin suuria, että siten ne on helpoin nähdä. Yli kaksi tuntia kiertelimme aluetta, jossa valashaita yleensä bongataan, mutta tuloksetta. Ne pysyivät visusti piilossa. Maanantaina oli muutama muukin vene safarilla, mutta yksikään vene ei haita onnistunut bongaamaan. Täytyy sanoa, että pettymys oli kyllä aikamoinen. Mutta luonto on luonto, ei voi etukäteen tietää, mitä näkee. Bongausreissulla tuli niin elävästi mieleen meidän Krugerin safari ja sunnuntain leijonan tulokseton etsintä. Onneksi nähtiin edes delfiiniparvi, joka teki hienoja hyppyjä lähes meidän silmien alla. Itse en ole ennen delfiinejä luonnon oloissa nähnyt, joten näky oli uskomattoman upea ja unohtumaton. Valashaiden piilossa pysyminen voi merkitä vain sitä, että Tofoon ja Mosambikiin on vielä palattava joskus…

Sukelluskurssin matskuja

Venesafarin jälkeen kävimme lounaalla ja sen jälkeen aloitimme Tiian ja Susannan kanssa sukelluskurssin, joka tulisi kestämään keskiviikkoiltaan saakka. Olimme edellisenä iltana lukeneet kirjasta vähän teoriatietoa sukelluksesta, mutta aika heppoiseksi meidän opiskelut kyllä jäivät. Osan asioista Satu sai aika rautalangasta vääntää, kun ei vaan pieni mieli meinannut ymmärtää. Teorian jälkeen pääsimmekin ahertamaan itsellemme märkäpukua päälle ja ihmettelemään sukelluskamppeita. Märkäpuvun änkeminen on ehkä haastavin osa koko sukeltamisessa, hirvee hiki aina sen jälkeen, kun sen on saanut päälleen. Pian pääsimmekin pulahtamaan Liquidin takapihalla olevaan altaaseen vähän harjoittelemaan. Oli muuten hieman jännittävää, kun ekan kerran meni veden alle hengittelemään laitteiden kanssa. Kurssin alussa meille selvisi, että kurssin aikana tulisi suorittaa liuta tehtäviä, ensin altaassa ja sitten meressä. Luvassa ei siis ollut mitään rentoa hengailua ja sukeltelua, vaan paljon asiaa ja uusien taitojen opettelua. Kurssin tehtäviin kuuluivat muun muassa uimataidon todistaminen, kompassisuunnistus meressä, maskin täyttö vedellä ja maskin tyhjentäminen, maskin pois ottaminen ja takaisin laitto, joka oli itselleni ehdottomasti haastavin osuus koko hommassa. Pelkäsin ihan hirveesti, että ilman maskin vedän nenäni täyteen vettä ja tukehdun, mutta onneksi pelko osoittautui turhaksi. Maanantain allasharjoitusten ja ruokailun jälkeen simahdin jo ennen yhdeksää illalla, aika rankkaa lomailua.

Tassa vaiheessa viela hymyilyttaa

Tiistaina oli luvassa aamulla taas allasharjoituksia ja sen jälkeen lähdimmekin jo ensimmäisen kerran mereen tarkoituksena mennä suorittamaan ensimmäiset tehtävät. Kurssiin kuuluu viisi sukelluskertaa altaassa ja neljä avovesisukellusta, joista tiistaina oli tarkoitus suorittaa kaksi. Merelle pääsemiseksi oli luvassa taas sama homma veneen työntöineen ja tiistaina merenkäynti olikin aikamoinen. Satu oli jo aiemmin sanonut meille, että jos Tofossa pystyy sukeltamaan, niin sitten on helppo sukeltaa missä tahansa, koska Tofossa merenkäynti ja virtaukset ovat niin kovia verrattuna esimerkiksi Thaimaahan. Meille oli opetettu, kuinka veneestä poistuminen sukelluskamppeiden kanssa tulee tapahtumaan. Dive Masterit auttoivat meitä tavaroiden pukemisessa ja painovyötä laittaessa mua alkoi jännittää ihan hirveesti ja vene vielä keikkui aika tavalla. Sain päähäni sellaisen kauhukuvan, että putoan veneestä 12 kg:n painovyön kanssa ja vajoan merenpohjaan. Mulla on aina ollut jonkinlainen pelko merta kohtaan ja nyt se todella alkoi nostaa päätään. Sain päähäni koko ajan hirveitä painajaiskuvia siitä, että ilma veden alla loppuu tai sotkeudun johonkin, enkä pääse irti ja muuta leffoista opittua päättömyyttä. Yleensä ajattelen pelottavissa tilanteissa, että kyllä tästä selvitään, eikä tähän oo ennenkään kuoltu, mutta sukeltamiseen on, joten ei sekään ajatus auttanut. Myöhemmin Satu kertoi, että yli sata ihmistä kuolee vuodessa kookospähkinän tippuessa päähän, että ehkä sukeltaminen ei niin vaarallista olekaan

Allasharjoituksia naissa maisemissa

Kamat saatiin pienen säädön jälkeen kuitenkin päälle ja oli aika hypätä veteen. Hyvä puoli oli se, että kaikkien piti kaatua taaksepäin samaan aikaan ja kun kapteeni laski kolmeen, oli vaan pakko mennä. Heti vedessä tuli sellanen olo, että mihin ihmeeseen mä oon itteni laittanut ja miksi. Aallokko oli voimakasta ja heitti vettä naamalle ja pään yli ja uiminen oli hankalaa tankkien ja muiden kanssa. Räpylätkin meinas koko ajan irrota jalasta ja alkoi jo kaduttaa, miksi oon lähtenyt mukaan tällaiseen hulluuteen. Taisin toistella ääneen muutaman kerran, etten pysty tähän ja haluun pois täältä. Onneks Satu ei kauheesti kuunnellut, sanoi vaan, että nyt mennään äkkiä pinnan alle ja siellä helpottaa, kun ei ole aallokkoa. Ja niinhän se olikin, virtausta oli, mutta ei onneksi sitä kamalaa aallokkohirvitystä. Lisäksi mulla oli koko ajan komea aussipoika pitämässä kädestä kiinni ja kattomassa silmiin, joten ei ollut enää mitään hätää. Aluksi ajattelin, etten todellakaan pysty mitään tehtäviä tässä tilassa suorittamaan, mutta ensimmäiset tehtävät sainkin tehtyä. Sitten maskiin meni vettä, enkä vaan saanut sitä pois. Tai en edes tiedä, oliko siellä oikeasti vettä, vai kuvittelinko vain. Olin kuluttanut kaikki voimani itseni rauhoittamiseen ja tuli vain sellainen olo, että nyt oli liikaa ja näytin merkkiä, että haluan takaisin pintaan.

Vähän ennen veneeseen kipuamista Satu sanoi, että kyllä me susta vielä sukeltaja saadaan, mutta siinä vaiheessa en itse uskonut siihen hetkeäkään. Oli niin luuseri olo, miten voi olla, että mä en pysty tähän ja tuolla mun kaverit on meren pohjassa suorittamassa kurssiaan. Näin jo mielessäni, että jätän kurssin kesken, enkä koskaan kerro kenellekään, että oon edes yrittänyt mitään typerää sukeltamista. Jouduin odottamaan veneessä noin 45 minuuttia toisten tehdessä vielä toisen sukelluksen ja siinä keinutuksessa ehti tulla aikamoisen huono olo fyysisestikin. Se yhdistettynä hirveään henkiseen epäonnistumisen tunteeseen ja olo oli pahempi, kuin hirveässä krapulassa, eikä kyyneliltäkään vältytty. Päivä oli ollut pitkä ja raskas, joten mereltä tullessamme suuntasimme suoraan syömään. Ruuan ääressä oli hyvä purkaa tapahtumia ja muut saivat mun pään käännettyä, etten voikaan jättää kurssia kesken. Nythän oli jo tapahtunut pahin mahdollinen, maskiin meni vettä ja jouduin tulemaan ylös kesken kaiken. Mitään pahempaa ei huomenna voisi tapahtua. Myös Satu valoi uskoa ja väitti, etten olekaan toivoton tapaus. Päätin, että nukun yön yli ja kokeilen vielä huomenna suorittaa kurssin loppuun. Uni ei meinannut millään tulla, koska huominen jännitti niin älyttömästi. Lopulta sain unta ja unissani otin maskia pois ja laitoin takaisin aika monta kertaa. Miten kurssin kanssa sitten lopulta kävi, sen kerron seuraavassa tekstissä.

Hyva ruoka, parempi mieli. Hot rock pihvi oli maailman parasta!

Palataan rakkaat <3