Ollaan oltu Trans-Mongolian junassa nyt neljä yötä ja pian neljä päivää ja hauskaa on ollut! Kellosta tai aikavyöhykkeistä ei ole hajuakaan, mutta kyllä ne vuorokaudenajat vaihtelevat ilman kelloakin. Tylsää ei ole ollut vielä hetkeäkään. Aika on kulunut tutustuessa muihin reissaajiin, jutellessa ja pelaillessa. Espanjalaiset David, Javi ja Paco ihastuivat meidän Bilekuosi-peliin, jota on pelattu jo yksi jos toinenkin erä.

Aika on kulunut hyvin myös maisemia katsellessa, kun on koko ajan uutta nähtävää. Kylät ja asutusalueet näyttävät tosi köyhiltä, samoin ihmiset. Maisemat vaihtelevat kylistä, kaupungeista ja pelloista kukkuloihin ja järviin. Baikal-järvi on ollut yksi hienoimmista ikkunanäkymistä. Parasta on, kun ikkunat ovat avattavia ja ne voi avata aina halutessaan. Tosin illan tullen vaununhoitajat eivät tykkää siitä, että lämpö karkaa, kun niiden pitää polttaa sitten enemmän puita. Iltoja ollaan istuttu välillä omassa hytissä, välillä muiden reissaajien luona.

Ruokapuoli on pelannut hyvin. Ostin Suomesta tomaatti-basilika-pussikeittoja, jotka ovat toimineet hyvin nuudelien mausteena. Kuumaa vettähän saa samovaarista yötä päivää ruokaan tai esimerkiksi teetä tai kahvia varten. Väliasemien kaupustelijoilta saa taas ostettua ruokaa, juomia ja mässyjä laidasta laitaan. Salmiakit valitettavasti loppui jo alkumatkasta!

Jaakon sosiaalisilla supervoimilla päästiin muuten suihkuunkin. Se lähti käymään ykkösluokassa kävelyllä, tutustui siellä joihinkin tanskalaisiin ja kysyi sitten pokalla, josko saatais käyttää niiden suihkua. Tottahan toki se onnistui. Suihku nyt ei ollut ihan ykkösluokkaa - lavuaarista tuli lyhyt suihkuletku, jossa ei ollut juurikaan painetta. Olo suihkun jälkeen oli kuitenkin puhdas ja raikas!

Ollaan saatu olla hytissä edelleen kahdestaan, mutta tänä aamuna herättiin siihen, kun eilen illalla junaan tulleet venäläiset tanssijatytöt kikattivat ihan hulluna junan käytävässä. Vähänkö rasitti, kun oli tosi väsynyt olo vielä siihen aikaan. Jossain vaiheessa Jaakko yritti jutella niille, mutta vasta myöhemmin tytöt uskaltautuivat tulla puhumaan meille. Sen jälkeen ne kävivät meidän hytissä säännöllisesti tuomassa meille karkkia, leivoksia ja mitä milloinkin. Ne antoivat meille myös maansa lipun, jossa luki niiden tanssiryhmän nimi. Ryhmä oli matkalla esiintymään Mongolian pääkaupunkiin Ulaan Baatariin, samaan paikkaan, johon mekin ollaan menossa.