Aivan ihana pikku paikka ja lämpöä piisasi. Alice Springs on keskellä aavikkoa, keskellä ei mitään. Hostellimme oli hieman keskustan ulkopuolella, mutta ihan kävelymatkan päässä. Kuvista muutama on sieltä ja hauska teksti löytyi pesuhuoneen seinästä.

Alicen visiittimme pääasiallinen syy oli Ulurun näkeminen ja Uluru-Kata Tjuta National Park (joka muuten löytyy Unescon maailmanperintölistalta niinkuin myös Kakadu National Park). Junia kuitenkin kulki vain kerran viikossa, joten vaihtoehtoja paikassa pysymiseen ei juuri ollut.

Päätimme valita kolmen päivän Uluru-retken The Rock Tourin kautta. Matkanjohtajana, ystävänä, tulkkina, kokkina, kuskina, terapeuttina ja sairaanhoitajana toimi ihana Alison eli Ali. Aivan huippu tyyppi, loistava huumorintaju ja valtavasti juttuja kerrottavanaan. Ensi alkuun sitä katseli bussilastillista sekalaista joukkoa hieman epäilevästi, mutta reissun lopussa sitä kyllä oli kiintynyt kaikkiin jo ihan totaalisesti. Eikä ihmekään kun viettää yhdessä kolme päivää yötä myöten taivasalla vieri vieressä nukkuen.

Reissumme lähti liikkeelle 05.30 ja silmät ristissä ajelimme kera tutustumisleikkien kohti ensimmäistä kohdettamme, Kings Canyonia. Emme aluksi tienneet mille reitille pääsisimme, sillä osa reiteistä suljettiin jos oli liian kuuma. Paikalle päästyämme oppaamme kävi tiedustelemassa asiaa ja selvisi että lämpötila oli juuri sopivasti alle rajan, joten pääsimme pidemmälle reilun kolmen tunnin kävelyreitille puolen tunnin pikkulenkin sijaan. Kiipesimme korkeimmillaan noin 270 metrin korkeuteen, mistä näkymät olivat aivan upeita. Näimme myös Garden of Edenin, mikä tuntui hassulta näyltä kallioiden keskellä. Tällä reissulla, niin kuin muillakin, piti olla aina mukana kolme litraa vettä. Ensin se tuntui hassulta, mutta kyllä sen ymmärsi kiipeillessään reilun 30 asteen lämmössä kallioilla. Eikä vettä tietenkään ollut lisää saatavilla. Oppaamme meitä aina muistutti kun päästiin vesipisteelle että nyt täytyy täyttää pullot, seuraavaan paikkaan on useita tunteja.

Reissun ensimmäinen päivä oli sinällään helppo, että tuon kävelyn jälkeen siirryimme jo tulevaan yöpymispaikkaamme, miljoonien tähtien hotelliin Curtin Springsiin. Valtava nuotio keskellä, me kaikki vieri vieressä sen ympärillä tähtitaivasta katsellen omissa pikku swageissamme. Sellaisen haluan kyllä kotiinkin, mahtava keksintö. Se on tavallaan pressusta tehty hieman isompi makuupussi, missä on lämmin vuori ja patja valmiiksi kiinni. Sinne sisään sitten sujahdetaan vielä makuupussin kanssa. Vaikka yö oli aika viileä, siinä pakkauksessa meinasi tulla oikein kuuma. Ja uskomatonta kyllä, minäkin unohdin omat pelkoni aavikon kauhuista, hurjista käärmeistä ja hämähäkeistä. Ali meille näyttikin hienosti että jos yöllä näkee mörköjä, niin swagissa on huppu jonka voi vetää pään yli. Teimme kaikki yhdessä ruokaa nuotiolla, chili con carnea ja aussileipää (joka oikeasti tehtiin alusta asti itse nuotiolla) jotka huuhdottiin alas oluella. Ikinä en ole nähnyt niin paljon tähtiä kuin tuolla aavikolla. Käsittämätön kokemus.

Seuraavana aamuna herätys taisi olla siinä viiden aikoihin. Weetabixia ja kahvia ääntä kohti ja bussiin. Oltuamme aamutoimissa niin nopeita, saimme palkinnoksi puolen tunnin suihkutuokion seuraavan yön nukkumapaikassamme leirintäalueella. Siitä päivän ensimmäiselle kävelylle, edessä siis Valley of the Winds ja Kata Tjuta. Täällä näimme jopa varoituskylttejä lämpörajoista, joiden ylittyessä reiteille ei saa lähteä. Täällakin maisemat olivat aivan käsittämättömän upeita. Niitä tietysti tuolla kuvapuolella.

Ja tästä alkoikin sitten oma seikkailuni. Hieman Kata Tjutan jälkeen aamulla vaimeana alkanut päänsärkyni alkoi pahentua. Jätin välistä Ulurun ympäri kävelyn ja jäin bussiin lepäämään. Kipulääkkeistä huolimatta särky paheni ja loppujen lopuksi hoipuin ulos bussista Alin luo. Olin jo aivan tolkku pois, ruumiinlämpö huikean korkealla ja oksetti. Minut laitettiin maahan makaamaan ja päälleni kaadettiin jäitä ja kylmää vettä. Palelin suunnattomasti vaikkei vesi todellisuudessa edes ollut kovin kylmää. Hetkeä myöhemmin saapui ambulanssi ja sieltä sitä sitten lähdettiin aavikolta sairaalaan. Loppuilta menikin sitten siellä morfiinin kera, sillä särkylääkkeet eivät kivulle tehneet mitään. Lääkäri oli useita kertoja yhteydessä Alice Springsin sairaalaan että pitääkö lennättää helikopterilla sinne. Verenpaine oli aivain huikeissa lukemissa, mutta onneksi päänsärky saatiin vihdoin yöllä helpottamaan ja pääsin läheiseen hotelliin yöksi. Heidi oli illalla tuonut minulle tavaroita sairaalaan ja tuli kanssani hotelliin.

Aamulla sitten aloimme selvitellä että mitäs nyt tehdään. Lääkäri oli ollut sitä mieltä että pitäisi jäädä muutamaksi päiväksi sinne lepäämään, mutta seuraavien päivien tourit olivat täynnä ja olisimme päässeet takaisin vasta usean päivän päästä. Eli ei muuta kuin kamat kasaan ja bussiin kärsimään. Muut reissulaiset olivat edellisenä iltana nähneet auringonlaskun Ulurulla ja aamulla auringonnousun. Hienosti omalta Uluru-touriltani jäi Uluru vallan näkemättä.

Paluumatkalla pysähdyimme vielä kamelifarmilla, mutta oma innostukseni ei olostani johtuen ollut korkeimmillaan. Illalla oli vielä ravintolassa porukan kokoontuminen, missä kyllä poikkesin mutta palasin nopeasti hostelliin lepäämään.

Seuraavana päivänä sitten Alice Springsin sairaalaan. Siellä tulikin vietettyä muutama päivä kaikenmaailman testeissä eri osastoilla ihanan henkilökunnan hoivissa. Nestetiputuksessa varmuuden vuoksi tietysti. Alun perin oli arveltu että kyse olisi nestehukasta tai vastaavasta, mutta verenpaine ei vaan suostunut laskemaan vaikka muuten jo aloin olla ihan kohtalaisessa kunnossa. Päänsärky oli jo siedettävä ja siellä pääteltiinkin että särky johtuu verenpaineesta. Sehän se sitten ne kaikki testit aiheuttikin että miksi näin nuorella on niin korkea verenpaine. Toisena päivänä pääsin hostelliin lepäämään kera verenpainelääkityksen ja käskyn etsiä Adelaidessa lääkäri kunhan saapuisimme sinne muutaman päivän päästä.

Oli jotenkin hassua kun kaikki olivat sairaalassa niin hurjan ystävällisiä. Aina olin dear tai love, ja englantia edelleen suomentava pääni repi huumoria jopa lauseesta "could you pee for me dear". Kuitenkin kiitokset Greyn Anatomialle, ei ollutkaan ollenkaan vaikeaa ymmärtää lääkärien puhetta eikä selittää omia juttujaan niille.

Lääkitys onneksi alkoi jo helpottaa päänsärkyä, joten junamatka Alicesta Adelaideen ei ollut aivan kamala. Paitsi tietysti eräs ikävä sattumus, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa. Kaiken kaikkiaan Alice Springs jäi mieleeni hienona kokemuksena, pikku vastoinkäymisestä huolimatta. Lämpöähän siellä oli jossain vaiheessa jopa sen 40 astetta, ihan sopivasti mulle. :)