Normal 0 false false false EN-US X-NONE X-NONE MicrosoftInternetExplorer4 <!-- /* Font Definitions */ @font-face {font-family:"Cambria Math"; panose-1:0 0 0 0 0 0 0 0 0 0; mso-font-charset:1; mso-generic-font-family:roman; mso-font-format:other; mso-font-pitch:variable; mso-font-signature:0 0 0 0 0 0;} @font-face {font-family:Calibri; panose-1:2 15 5 2 2 2 4 3 2 4; mso-font-charset:0; mso-generic-font-family:swiss; mso-font-pitch:variable; mso-font-signature:-1610611985 1073750139 0 0 159 0;} /* Style Definitions */ p.MsoNormal, li.MsoNormal, div.MsoNormal {mso-style-unhide:no; mso-style-qformat:yes; mso-style-parent:""; margin-top:0in; margin-right:0in; margin-bottom:10.0pt; margin-left:0in; line-height:115%; mso-pagination:widow-orphan; font-size:11.0pt; font-family:"Calibri","sans-serif"; mso-ascii-font-family:Calibri; mso-ascii-theme-font:minor-latin; mso-fareast-font-family:Calibri; mso-fareast-theme-font:minor-latin; mso-hansi-font-family:Calibri; mso-hansi-theme-font:minor-latin; mso-bidi-font-family:"Times New Roman"; mso-bidi-theme-font:minor-bidi;} p.ecececmsonormal, li.ecececmsonormal, div.ecececmsonormal {mso-style-name:ecececmsonormal; mso-style-unhide:no; mso-margin-top-alt:auto; margin-right:0in; mso-margin-bottom-alt:auto; margin-left:0in; mso-pagination:widow-orphan; font-size:12.0pt; font-family:"Times New Roman","serif"; mso-fareast-font-family:"Times New Roman";} .MsoChpDefault {mso-style-type:export-only; mso-default-props:yes; mso-ascii-font-family:Calibri; mso-ascii-theme-font:minor-latin; mso-fareast-font-family:Calibri; mso-fareast-theme-font:minor-latin; mso-hansi-font-family:Calibri; mso-hansi-theme-font:minor-latin; mso-bidi-font-family:"Times New Roman"; mso-bidi-theme-font:minor-bidi;} .MsoPapDefault {mso-style-type:export-only; margin-bottom:10.0pt; line-height:115%;} @page Section1 {size:8.5in 11.0in; margin:1.0in 1.0in 1.0in 1.0in; mso-header-margin:.5in; mso-footer-margin:.5in; mso-paper-source:0;} div.Section1 {page:Section1;} -->

/* Style Definitions */
table.MsoNormalTable
{mso-style-name:"Table Normal";
mso-tstyle-rowband-size:0;
mso-tstyle-colband-size:0;
mso-style-noshow:yes;
mso-style-priority:99;
mso-style-qformat:yes;
mso-style-parent:"";
mso-padding-alt:0in 5.4pt 0in 5.4pt;
mso-para-margin-top:0in;
mso-para-margin-right:0in;
mso-para-margin-bottom:10.0pt;
mso-para-margin-left:0in;
line-height:115%;
mso-pagination:widow-orphan;
font-size:11.0pt;
font-family:"Calibri","sans-serif";
mso-ascii-font-family:Calibri;
mso-ascii-theme-font:minor-latin;
mso-fareast-font-family:"Times New Roman";
mso-fareast-theme-font:minor-fareast;
mso-hansi-font-family:Calibri;
mso-hansi-theme-font:minor-latin;}

MATKA TASMANIAN HALKI. 15.2.-19.2.2009.

Osa 1/3 LAUNCESTON

Ensimmainen kosketus autolla ajamiseen. Siis autolla ajamiseen vaaralla puolella tieta. JA vielapa autolla, jossa on ratti vaaralla puolella. Huippumatkakohteemme siis tanaan "omenasaari". Lempinimi tulee melko paljolti (ainakin ennen) siita, etta saarella kasvatetaan paljon omenoita. Kukapa olisi arvannut. Me ei kyllakaan nahty yhtaan omenapuuta… Eli jos New York on "Big Apple", niin onko siellakin kasvatettu omenoita ennen. HMMMM..

15.2.2009:

Meidan neljan paivan turnee maailmankaikkeuden kauneimmalle saarelle alkoi Melbournesta 15.2.2009. Lensimme kaupunkiin nimelta Launceston. Jo heti jaatiin laskeutumisen jalkeen kiinni tullissa kun koira nappasi meidat! Onneksi ei sentaan huumekoira vaan vihannes- ja hedelmakoira. Siita selvittiin nopsalla keskustelulla ja evasleipien nayttamisella. Varmistettiin kylla etukateen, etta ne leivat pitaisi olla ok… Ei tullut sakkoja, huh! Meilla nimittain oli isot tomaattivoileivat evaana, jotka oli tarkoitus syoda heti laskeutumisen jalkeen. Saarellehan ei nimittain saa tuoda mitaan orgaanista ihan sen takia, ettei ekosysteemi jarky. Tavara kasvatetaan siella tai tuodaan sinne asianmukaisin keinoin.

Noh, kun saatiin tyonnettya leivat naamariin olikin aika menna jututtamaan Europcarin tyttoja josko me saisimme meidan ralliauton avaimet. Yllattaen tassa oli ongelma. Me olimme maksaneet matkatoimiston kautta auton, mutta se ei ole yleinen kaytanto. Vaikka matkatoimisto oli soittanut ja ilmoittanut, etta tama on maksettu, niin koska se ei viela nakynyt heidan tililla, jouduimma maksamaan sen sitten uudelleen. Onneksi saatiin rahat takaisin tasta toisesta maksusta monien selvittelyjen jalkeen, vaikkakin siina havittiin muutama dollari.

Pihalta loytyikin meille varattu, vaalea metallinhohtosininen Hyandai Getz. Viisiovinen. Mahtavaa. Auto on sen verran pieni, etta meidan piti laittaa toinen rinkka takapenkille makaamaan. Sinne se taas ei olisi mennyt, jos auto olisi ollut kolmiovinen… Automme oli pieni ja riittava, jopa ihan sieva. Se oli 1.3 litraisella myllylla varustettu automaatti. Kaiken kaikkiaan hyva ja taloudellinen auto, paitsi etta sen ominaisuudet eivat olleet parhaat mahdolliset maahan, jossa ylitetaan toistuvasti vuoristoja! Kun kyseessa on 8-10 % nousuja, auto hyytyi aika reilusti. Onneksi meita ei ollut kuin kaksi - heh.

Kun olimme autoilleet sujuvasti ilman kommelluksia Launcestoniin ja siella hostellille, lahdimme ajamaan paikkaan nimelta Cataract Gorge Reserve. Se on aivan upea paikka pienten vuorien valissa. Kaupunkilaiset kayvat siella mielellaan uimassa. Ei ihme. Paikassa on jattimainen uima-allas, josta on muutamia metreja pieneen "jarveen", johon ja josta EskRiver laskee. Esk-joen vetta muuten kaytetaan James Boag'sin oluen valmistamiseen. Erittain hyvaa tasmanialaista olutta! Mutta takaisin asiaan. Sielta paasi myos menemaan hiihtohissilla sen jarven ja maisemien yli toisella puolelle, josta lahti muutamat kavelyreitit. Me kavimme ensin kavelemassa, seurasimme mm. jokea kallion seinamaan tehtya kavelyreittia pitkin. Kerta kaikkiaan upeat maisemat! Sitten, kun olimme tarpeeksi tarponeet ympariinsa ja kuvanneet villeja riikinkukkoja poikueineen, painuimme jokeen/jarveen paa kolmantena jalkana! Se olikin ensimmainen kerta tassa maassa, kun uimme makeassa vedessa. AI SITA ONNEA.

Taman jalkeen lahdimme kaymaan pohjoisessa. Ajoimme ihan rantaan asti, paikkaan nimelta Greens Beach. Hieno paikka, ja totta kai uimme siella. Se oli hyva paikka uida. Ei tuullut, oli matala hiekkapohja ilman ylimaaraisia nilviaisia ja erittain, erittain rauhallista. Muutamat karvakuonot olivat ulkoiluttamassa isantiaan ja emantiaan mutta muuten oli todella rauhallista! Matkalla pysahdyimme Beaconsfieldin paikalliseen ruokakauppaan, josta ostimme herkkutiskista possuttelupasta-annokset. Nama taasen syotiin kukkulalla katsoen pohjoisen Tasmanian maisemia. Aa ja oo taisi tulla sanottua sapuskan ja maisemien suhteen. Tamar Valley, joka tama alue on siis nimeltaan, on kylla todella kaunista ja vaihtelevaa maisemaa!

Pyorahdimme ajaessamme myos paikassa nimelta Beauty Point ja kun tulimme takaisin Greens Beachilta, menimme joen yli Tasmanian pohjoisinta siltaa pitkin. Siltaa joka, syysta tai toisesta, on nimeltaan Batman Bridge. Nauratti. Hieno silta. Muistaakseni. Jossain vaiheessa pidimme tauon myos paikassa nimelta Yorktown. Siella asuu ehka kymmenen ihmista tai jotain. Paikan vitsi on siina, etta se perustettiin (vuodet voi menna vaarinkin..) 1806 koska se oli hedelmallista seutua. Vuoteen 1810 mennessa sita oli siirretty 3 kertaa ja se onkin nykyisin Launceston. Ilmeisesti maasto muuttui mudaksi siella aina kun satoi, joten se ei sittenkaan sopinut asuinpaikaksi. No siella on muistomerkki, pari sen aikaista muuria ja yleisowc. Huvittava paikka, mutta hieno pala historiaa joka tapauksessa. Taman jalkeen palasimme yoksi Launcestoniin. Muita mukavia asioita, mita sattui, tapahtui kun olimme kirjautumassa hostelliimme, meidat "upgreidattiin" ilmaiseksi kolmen hengen huoneeseen kahdestaan. Alkuperaisestihan meidan piti olla dormissa.

16.2.2009:

Seuraavana paivana hyvin nukutun yon jalkeen lahdimme liikkeelle kaupungin sykkeeseen. Ensin infoon, sitten Old Umbrella Shopiin, rakennettu 1860-luvulla ja toiminut siita asti. Erittain hieno kauppa. Siella myytiin edelleen paljon sateenvarjoja, ja joku heppu olikin etsimassa siella "hyvin spesiaalia lahjaa" aitilleen. Heh. Tosin se on nykyisin vapaaehtoisten pyorittama ja valtion maksama, joten myos myyjat olivat kaikessa herttaisuudessaan 1860-luvulta. Kaymisen arvoinen putiikki! Launcestonista lahdimme ajamaan lanteen, jossa teimme visiitin Marakoopa Cave -nimisessa luolastossa, joka on kuuluisa tippukivistaan ja kiiltomadoistaan. Todella upea paikka. Reissu huipentui katedraali -nimiseen paikkaan, joka oli aivan massiivinen luola. Sitten opas laittoi valot pois ja kuuntelimme pimeytta varmasti viisi minuuttia. Henkea salpaavaa!

Marakoopan jalkeen jatkoimme Cradle Mountainille, ja sen vuorien valissa olevalle Dove Lakelle. SANAT EIVAT RIITA KUVAAMAAN PAIKAN KAUNEUTTA. Se on niin taydellinen paikka, ettei toista ole. Jylhia, viherpaallysteisia vuoria, joiden valissa iso jarvi. Valitettavasti aikaa oli rajallisesti, joten kavelimme ehka 1/3 jarven ympari menevasta kavelyreitista ja antauduimme kuvaamaan maisemia intohimoisesti. Cradle Mountainille mennessamme emme olleet varautuneet yhteen asiaan; kuinka kauan matka oikeasti kestaisi. Me nimittain ylitimme vuoristoja muutamaan otteeseen, joka teki ajamisesta ajoittain todella hidasta. Ei silla, serpentiinitiet sademetsassa ovat vaikuttavia!

Cradle Mountainilta jatkoimme takaisin itaan pain ja Launcestonin kautta kohti east coastia elikas itarannikkoa.Kohteemme oli Bicheno, jossa myos viettaisimme seuraavan yon. Matka kesti monta tuntia, koska ajoimme melkein rannikolta toiselle rannikolle. Saarihan itsessaan on kuitenkin verrattain pieni, vain Irlannin kokoinen. Noh, joka tapauksessa, huomasimme matkan varrella taas yhden asian... Emme olleet nimittain varautuneet siihen, etta vaikka matkapuhelimet on keksitty, kuuluvuus on hyvin rajoitettua toistaiseksi taalla(kin) suunnalla! Ja meidan pitaisi ilmoittaa puhelimella, koska tulemme hostellille, ettemme jaa ulos... Onneksi Railtonissa oli yksi tolppa, joten saimme tehtya puhelun.

Viimeinen puolitoistatuntinen olikin kamalaa ajaa. Rupesi hamartaa ja noh, suurin osa aussielaimista on aktiivisimmillaan pimealla. Voittepa kuvitella, millaista on ajaa pilkkopimeassa keskella ei mitaan, kun tien reunat on verhottu opossumeilla, kenguruilla ja muilla karvapalleroilla. Turisteille ei ole mainittu sen kummemmin, etta tien reunat ovat taynna elaimia heti, kun aurinko rupeaa laskemaan! Eihan siina. Kuutta kymppia ajeltiin ja tulihan noita akkijarrutuksia ja vaistoliikkeita suoritettua varmaan joku sata kertaa ennen kuin paasimme perille. En voi sanoa, etta olisin koskaan keskittynyt mihinkaan niin paljon. Kammenet hikoili, mutta onneksi paastiin perille. Pitkien valojen kaytto oli myos "hankalaa", kun alkoi hamartaa. Auton valot nimittain houkuttelivat valtavasti otokoita kohti. Auton nokka oli kuorutettu pienilla ja isoilla hyonteisilla sen jalkeen.

Terv. Matias & Hanna