Taiwanissa ollaan oltu kohta kuukausi. Paljon on tapahtunut sitten viime päivityksen.

Taipeista matka jatkui Hualiniin, kaupunkiin Taiwanin itärannikolle. Hualinissa majapaikkamme oli surffihenkinen hostelli. Surffihenkisyys rajoittui tosin kahteen koristeena olevaan surffilautaan. Juna-asemalta tullessa ja hostellia etsiessä tapasimme hollantilaisen mieshenkilön, joka oli ollut 5 kuukautta Kaakkois-Aasiaa kiertämässä ja oli matkalla samaan hostelliin. Tämän matkaajan kanssa vietettiinkin Hualinissa paljon aikaa. Tulopäivänä tutustuimme myös norjalais-amerikkalaiseen ja Australiassa asuvaan syntyperältään chileläiseen matkaajaan, jotka majoittuivat samassa hostellissa. Näiden herrasmiesten kanssa tutuistumme toisiimme ruokailun merkeissä ja illalla kävimme myös paikallisessa isossa koko kansan musiikkitapahtumassa. Seuraavana päivänä oli ohjelmassa vierailu Tarokon kansallispuistossa, jossa jylhän kauniit maisemat olivat huikeat.

Eräänä päivänä suunnattiin hollantilaisen kanssa ajamaan skoottereilla itätannikkoa pitkin. Kaupungista löytyi yksi skootterivuokraamo, jossa vuokrattiin skoottereita ulkomaalaisille, hintaan n. 10e/päivä. Alkuun liikenteessä pörrääminen hirvitti molempia, mutta sitten helpotti ja ajaminen sujui luontevasti. Itärannikon maisemat olivat lumoavat. Vuokrasimme skootterin myös toisena päivänä, jolloin ajoimme kaksistaan sisämaan vuoristoteitä.

Hostelli oli todella viihtyisä ja toimiva. Hostellia pyörittää nuori taiwanilainen opiskelijanainen, joka oli hyvin avulias ja englanninkielentaitoinen. Illat sujuivat tiskilla hänen kanssa kiinaa ja paikallisia tapoja opiskellen. Vaikka kiirettä ja vaihtuvuutta hostellissa riitti, hän oli aina valmis auttamaan.

Sitten alkoi huolet Hualinissa. Majoituimme 10 hengen dormissa. Jo ensimmäisen yön jälkeen Satulla oli ilmaantunut kutisevia näppylöitä iholle, jotka tulkitsimme hyttysen puremiksi, koska parvekkeen ovi oli öisin auki. Eräänä aamuna samassa huoneessa majoittunut ranskalainen mies kertoi löytäneensä yöllä sängystä luteita. Siitähän se ralli sitten alkoi.

Yllättävää kyllä, Satu ötökkäkammoisena ei seonnut vaan suhtautui asiaan rauhallisesta ja pystyi toimimaan järkevästi. Emme kuitenkaan vaan häipyneet kamojen kanssa toiseen hostelliin luteita levittämään, niin kuin tämä itkevä ranskalainen teki. Huonetta vaihdettiin, kamat myrkytettiin, kaikki vaatteet pestiin ja rinkat sekä kaikki tavarat käytiin perusteellisesti sauma saumalta läpi. Lisäksi haalittiin kaikki mahdollinen tieto luteista. Prosessi oli erittäin puuduttava ja hermoja raastava. Ärsytti enemmän kuin ällötti. Kaikille tietämättömille tiedoksi: luteita löytyy kaikenlaisista majapaikoista ja kaikista maista, myös luksushotelleista, vaikkakin todennäköisyys on suurempi suuren asukasvaihtuvuuden paikoissa.

Lude-hässäkän seurauksena naapurin pesulayrittäjä tuli tutuksi. Mies otti meidät aina hymyillen vastaan ja sanoi jopa muutamia englanninkielen sanoja. Vaikka yhteistä kieltä ei juurikaan ollut, oli meillä hauskaa ja kommunikointi sujui.

Tuli kuitenkin aika vaihtaa kaupunkia Taitungiin eikä luteita ole sen koommin nähty. Vainoharhaisuus kuitenkin jatkui, päivällä saumoja herkeämättä tutkien ja yöllä otsalampun kanssa heiluen. Vähitellen mielenterveys on tasaantunut ja rauhoittunut. Mitä tästä opittiin: älä KOSKAAN laita tavaroita tai rinkkaa sängylle, tutki sänky ja patja perusteellisesti majapaikkaan tullessa. Tähän mennessä rinkkoja ja reppuja oltiin laitettu sängylle estääksemme torakoiden ym. sinne pääsyn. Totesimme kuitenkin torakoiden olevan paremmin havaittavissa, jos niitä tavaroihin on mahdollisesti päässyt. Kaiken tämän possakan aikana Olli on saanut uuden lempinimen, Olli the myrkyttäjä. Näin jälkeenpäin ajateltuna ei ole välttämättä kovin tervettä, että 7-eleveniin (paikallinen siwa) saavuttaessa sinkoaa ensimmäisenä hyönteismyrkkyhyllylle katsastamaan tarjontaa ja silmät kiiluen huomaa löytäneensä taas vahvemman myrkyn, "Tässä on vielä isommat myrkkyprosentit!". Sitä se teettää.

Onneksi ei kuitenkaan oltu heitetty Myrkky-Ollin myrkkyjä pois. Uudessa majapaikassa oli torakka eksynyt sisälle huoneeseen, jossa majoituimme kahdestaan. Satu yllätti tunkeilijan tullessaan yksin sisälle. Hetkellisesti iski lamaantuminen eikä Satu muistanut edes miksi tuli huoneeseen. Sitten aivot jälleen toimivat: missä myrkky, etsi myrkky?!?! Sitten selällään pyristelevä torakka sai lausua viimeiset sanansa, kunnes myrkkyspray alkoi laulaa yllättävän pitkän aikaa, "Die you dirty b******!". Vielä päälle muutama tippa nestemäisempää tavaraa (toinen myrkky). Sitten pikainen poistuminen huoneesta ja raportointi Ollille. Olli meni huoneeseen tarkastamaan tilanteen ja niin oli torakka vainaantunut. Ei siis turhaa tavaraa.

Taitungista jatkettiin matkaa Kentingiin, Taiwanin eteläisimpään kolkkaan. Siellä vuokrattiin skootteri, jolla ajeltiin tukka hulmuten ympäri kansallispuistoa. Skootteri jäi parkkiin ja lähdettiin kävelylle erääseen luonnonpuistoon. Puistoon mennessä vastaan tuli valtava määrä äänekkäitä koululaisryhmiä, jotka innokkaasti huuteli meille "helou, helou!". Oltiin aivan varmoja ettei puistoon mennessä nähdä yhtäkään eläintä sen porukan jälkeen. Liikuttiin hiljaa ja seurailtiin kun puiden latvassa kävi melkoinen suhina. Niinhän siellä apinoita oli. Ensimmäinen bongattu apina katseli meitä tarkkaan ja alkoi samantien iloisesti virtsata puussa ollessa. Vähän matkan päässä apinoita olikin enemmän ja pitivät meteliä kirjaimellisesti kuin apinalauma, kymmenkunta nähtiin kävelypolulla ja puissa.

Muutamalta matkaajalta ollaan kuultu myös kokemuksia Suomesta ja suomalaisista. Tapaamamme hollantilaismies oli viettänyt muutaman kuukauden Suomessa. Kertoi pitäneensä maasta mutta suomalaisten juominen oli yllättänyt: "suomalaiset juovat kunnes oksentavat, minkä jälkeen juovat lisää ja lisää". Taitungissa tapasimme hongkongilaispariskunnan. Mies oli ollut opiskeluaikana vuoden Suomessa vaihdossa. Kertoi naureskellen suomalaisista opiskelijakavereista ja Suomen alkoholikulttuurista. Hongkongilainen heitti kuvaavan ilmaisun: "Finnish - the language of alcohol".

Matka jatkui Green Islandille, joka on kirjaimellisesti vihreä saari Taiwanin vieressä. Saari on pieni, skootterilla kiertää saaren ympäri puolessa tunnissa. Luonto on uskomattoman kaunis ja ilmasto on oikukas kuin trooppisella saarella, koska on trooppinen saari, sää saattaa vaihtua kaatosateesta, täyteen auringon paisteeseen hetkessä ja päinvastoin, ilmapiiri rento ja kiireetön, ihmiset iloisia ja ystävällisiä, kuten Taiwanissa yleensä. Saarella näimme monensorttista vipeltäjää, kotiloravuista bambeihin. Majapaikkamme oli hostelli saaren rauhallisessa kolkassa, Tyynen valtameren rannalla. Majapaikan yhteydessä oli sukelluskeskus, jossa Olli suoritti avovesisukelluskurssin ja Satu sukelluskokeilukurssin. Olli sai uuden lempinimen Olli the diver ja on nyt aivan myyty pinnan alaisesta kauneudesta. Saarella meidät tunnettiin myös nimityksillä Satu and Olli - a pair of fins.

Ruoka on edelleen ollut pääosin hyvää, toki poikkeuksia on sattunut matkan varrelle. Katukioskista ostettu snäksi jäi epämiellyttävän makunsa ja rakenteensa vuoksi syömättä. Myöhemmin saatiin tietää paikalliselta tytöltä, että kyseessä on hyydytettyä sian verta.... YÖK! Tässä pari poimittua listalta, ei kokeiltu: Stinky rectal hot pot, spicy duck blood hot pot. Paikallisten suosima ruokalaji on myös stinky tofu, joka tunnetaan todellakin sillä nimellä. Ennenkuin tiedettiin ruokalajista, yhdistettiin kadulla leijaileva haju vessaan. Haju on ainakin meidän neniin todella kuvottava. Paikallisten mukaan maku on kuitenkin hyvä, ei olla rohjettu kokeilla.

Nyt ollaan Kaoshungissa, joka on meidän osalta viimeinen etappi Taiwanissa. Kuluneen kuukauden jälkeen lähdemme haikein mielin kohti Kiinaa. Taiwan on ylittänyt odotuksemme monella tapaa ja jäämme todellakin kaipaamaan Taiwania.