Seuraava määränpää oli Australian punaisen keskustan pääkaupunki Alice Springs. Matkaa oli edessä paljon, joten urakka oli jaettava parille päivälle. Matkan varrella pysähdyimme Matarankan kyläalueelle, jossa oli lämmin luonnonallas Bitter Springs. Allas on vihreän ja rehevän kasvillisuuden ympäröimänä. Vesi oli hyvin lämmintä ja tautisen kirkasta. Käytimme snorklausvälineitä hyväksemme tutkiaksemme altaan näkymiä tarkemmin. Satu onnistui jopa bongaamaan pitkäkaulaisen kilpikonnan.

Jäimme yöksi Stuart Highwayn varressa olevalle ilmaiselle yöpymisalueelle. Paikalla oli erityisesti vanhempaa aussiväestöä matkailuvaunuineen. Useimmilla näistä oli erilaisia ja erikokoisia karvakorvia, jotka saivat Satun sydämen sulamaan. Ei meinannut ehtiä illallistakaan valmistamaan, kun oli jäätävä jokaista hauvaa ihastelemaan. Koska levähdysalue oli aivan valtatien vieressä, oli myös yöllä ohi kiitävien jopa 53-metristen roadtrainien aiheuttama melu selvästi havaittavissa jopa uniin saakka. Yleensä kattoteltan parhaimpia puolia on ollut juuri hyvä mahdollisuus kuunnella eri eläinten yöllisiä ääniä samalla, kun on tuijotellut tähtitaivasta. Ollessamme nyt sisämaassa, huomasimme myös iltojen ja öiden olevan huomattavasti viileämpiä, vaikka päivällä lämpöä riittikin. Laadukkaat ja lämpimät makuupussit tulivat todellakin tarpeeseen.

Seuraavana päivänä olimme taas askeleen lähempänä Alicea. Matkalla saavutimme edellä ajavan roadtrainin ja tuli oiva tilaisuus päästä käyttämään radiopuhelinta. Olli otti yhteyttä rekkaan, jonka kuski vastasi välittömästi iloisesti tervehtien. Olli pyysi kuskia ilmoittamaan, kun on turvallista ohittaa. Pian mäen päällä kuski ilmoitti edessä olevan viisi kilometriä tyhjää tilaa. Pajerossa lappu lattiaan ja pitkästä rekasta ohi. Ohitettua Olli kiitti kuskia ja toivotti erinomaista päivänjatkoa. Niin teki myös kuski. Tämän jälkeen jostain toisesta autosta vastasi naisääni, joka kehui tätä kohteliasta keskustelua tien päällä. Näimme rekkakuskin vielä myöhemmin samalla huoltoasemalla Tennant Creekissa ja turisimme hetken aikaa hänen kanssaan. Olli pääsi myös kurkistamaan isoon rekkaan sisälle. Kuski kertoi lähteneensä Darwinista ja oli viemässä kerosiinia Ayers Rockin lentokentälle. Pitkä on matka kuskillakin.

Pian Tennant Creekin jälkeen poikkesimme Devils Marbles - nähtävyyksille vievälle tielle. Devils Marbles -luonnonsuojelualue, aboriginaalikielellä Karlu Karlu on kulttuurillisesti ja hengellisesti tärkeä paikka alueen aboriginaaleille. Alue on tunnettu erikokoisista kivimuodostelmista.

Vain 30 km ennen Alice Springsia päätimme jäädä yöksi ilmaiselle levähdysalueelle, sillä ilta alkoi jo hämärtyä. Kyseisellä levähdysalueella oli jo muitakin yöpyjiä, kuten australialainen Sean ja hänen koiransa Gibs. Sean kertoi olevansa kulkuri ja tekevänsä pätkätöitä kokkina karjatiloilla. Hänen ja Gibsin ystävyys oli alkanut alle puoli vuotta sitten, kun Sean oli pelastanut sen huonoista oloista. Nyt he olivat erottamattomat ystävykset. Seanin kanssa istuimme illalla nuotion äärellä ja keskustelimme kaikesta mahdollisesta Australian kulttuurista karjatiloihin.

Aamulla oli vain lyhyt siirtyminen Alice Springsiin ja suuntasimme suoraan infokeskukseen. Riittävän infopläjäyksen jälkeen kurvailimme Alice Springs School of the Airiin, joka on vuonna 1951 perustettu Australian Outbackin harvaanasutuilla alueilla eläville perheille tarkoitettu opetusjärjestelmä. Alun perin opetus tapahtui radiopuhelimella ja postin välityksellä. Nykyään opetus tapahtuu virtuaalisessa luokassa, jossa opettaja ja oppilas ovat yhteydessä reaaliaikaisesti videon välityksellä. School of the Air on jaettu useisiin eri alueisiin ja Alice Springs on niistä suurin. "Luokkahuoneen" koko on 1.3 miljoonaa neliökilometriä ja paremmin havainnollistaen alue on kaksi kertaa Ranskan kokoinen. Koulun oppilaat asuvat mm. karjatiloilla, majoitusyrityksissä ja aboriginaaliyhteisöissä. Nämä lapset ovat kuin muutkin lapset, mutta asuinpaikkansa vuoksi eristyksissä muista ikätovereista. Monille oppilaille virtuaalinen koulu on ainoa kontakti muihin lapsiin.

Valtion tukemana koulu tarjoaa kaikille oppilailleen opetukseen tarvittavan kaluston ja materiaalin, kuten tietokoneen ja satelliittiyhteyden internetiä varten. Jokaisella oppilaalla on oma koti-tutor, joka toimii lapsen oppimisen tukena ja opettajan apuna. Nämä tutorit ovat yleensä lasten äitejä, joskus isiä tai tehtävään palkattuja henkilöitä. Opettaja vierailee jokaisen oppilaan kotona kerran vuodessa. Lisäksi 3-4 kertaa vuodessa lapsille ja perheille järjestetään kaupungissa opetusviikkoja eri teemoilla. Nämä tapahtumat ovat lapsille todella tärkeitä ja usein ensimmäinen kokemus ryhmässä leikkimisestä.

Vierailu koululla oli erittäin mielenkiintoinen ja hyvin järjestetty. Pieneen pääsymaksuun sisältyi kattava opastus koulun maailmaan. Lisäksi pääsimme seuraamaan virtuaalista oppituntia paikan päällä. Oli hauska huomata, ettei koulumaailma ja oppilaat virtuaalisessa opetuksessa lopulta eroa normaalista koululuokasta. Halusimme tukea koulun toimintaa ostamalla koulun kirjastoon kirjan, jonka mukana saimme lähettää terveiset oppilaille. Oppilaat saavat itse valita kirjoja lainattavaksi kirjastosta ja kirjan sisälehdessä on nähtävillä lahjoittajan terveiset.

Seuraavana päivänä vierailimme Royal Flying Doctor Service - infokeskuksessa. Tämä lentävä terveyden- ja sairaanhoidon palvelu on yksi maailman suurimmista ja kattavimmista. Uusimpien lentokoneiden, korkeatasoisen hoidon ja erinomaisen viestinnän avulla pystytään tarjoamaan ensiluokkaista hoitoa ja ensiapua ympäri Australian. Royal Flying Doctor Service perustettiin kirkonmies John Flynnin aloitteesta, joka todisti Australian uudisasukkaiden päivittäistä ponnistelua syrjäisillä alueilla, joissa oli käytettävissä vain kaksi lääkäriä 2 miljoonan neliökilometrin alueella. Tänä päivänä palvelulla on 63 lentokonetta ja 21 tukikohtaa, joiden avulla autetaan keskimäärin 290 000 ihmistä vuosittain.

Myöhemmin päivällä suuntasimme Australian suurimpaan kuljetusalan museoon. Museossa oli kaksi erillistä näyttelyä, junamuseo ja rekkamuseo. Junamuseossa oli kattava katsaus Ghan -junan historiaan. Rekkamuseo osoittautui joka pojan unelmaksi, jossa oli monenlaista härveliä ihmeteltävänä.

Alice Springsin historiakattauksen jälkeen olimme valmiita suuntaamaan kohti Ulurua, joka on Australian tunnetuimpia maamerkkejä. Herkästi voi erehtyä luulemaan, että Uluru sijaitsee aivan lähellä Alicea, mutta todellisuudessa välimatkaa on yli 450 kilometriä. Uluru tunnetaan myös nimellä Ayers Rock, jonka antoi eurooppalainen löytöretkeilijä William Gosse nähdessään Ulurun ensimmäistä kertaa vuonna 1873. Uluru luovutettiin takaisin aboriginaaleille vuonna 1985 sillä ehdolla, että alue vuokrataan valtiolle kansallispuistoksi. Uluru on alueen aboriginaaleille pyhä paikka ja siksi he toivovat, ettei kivelle kiivettäisi. Silti edelleen 20 prosenttia vierailevista turisteista päättää kiivetä.

Uluru vaihtaa väriä vuorokauden- ja vuodenajan mukaan ja erityisesti auringonnousun ja - laskun aikaan. Kallio punertaa luonnostaan maaperässä olevan ruosteen vuoksi. Meille sattui valitettavasti epävakaa sää visiitin aikaan eikä voimakasta värien vaihtelua ollut näkyvissä. Tulopäivää seuraavana aamuna tutustuimme kansallispuistossa sijaitsevaan kulttuurikeskukseen, jossa oli kattavasti tietoa alueen ihmisistä ja kulttuurista. Lisäksi osallistuimme Ulurun tuntumassa järjestetylle opastetulle kävelykierrokselle, jossa paikallinen opas kertoi lisää aboriginaaliperinteistä ja alueen historiasta. Opastetun kierroksen jälkeen kävelimme vielä noin 10 kilometrin lenkin Ulurun ympäri. Tämä valtava kallio näytti hyvin erilaiselta läheltä ja kaukaa sekä eri kulmista katsottuna.

Leirintäalueemme oli osa Ayers Rock Resortia, joka puolestaan kuuluu Yularan asutuskeskukseen. Seuraavan päivän ohjelmaan kuului tutustuminen vähemmän tunnettuun toiseen kivimuodostelmaan nimeltä Kata-Tjuta (aborginaalikielellä "monta päätä"), joka tunnetaan myös eurooppalaisten antamalla nimellä Mount Olga / The Olgas. Kata-Tjuta sijaitsee 25 kilometrin päässä Ulurusta ja on myös aboriginaalien pyhä paikka. Kata-Tjuta on Ulurua vähemmän tunnettu kivimuodostelma, mutta vähintään yhtä vaikuttava ja vähemmän kansoitettu. Teimme vaikuttavan Valley of the Winds - kävelyn ja huomasimme pilvisen sään tekevän paljon kontrastia maisemaan. Pilvinen ja viileä sää osoittautui lopulta onneksemme, sillä paljon korkeusvaihteluja sisältävä kävely olisi voinut ottaa enemmän koville kuuman sään aikaan. Tällä kuten monella muullakin kävelyllä läpi Australian vastaan sattui monia ihania ja hauskoja ausseja. Jos vastaan kävelevä ihminen katsoo silmiin, tervehtii iloisesti ja usein jää jutulle, voi olla varma kyseisen henkilön olevan aussi. Useilla ausseilla tuntuu olevan vilpitön halu kuulla toisten kuulumisia ja vaihtaa vähintään muutama sana ennen matkan jatkamista. Näissä kohtaamisissa on naurettu monet naurut ja jatkettu matkaa hymy huulilla muistellen tilanteita vielä monesti jälkikäteen.

Kata-Tjutan jälkeen valmistelimme lähtöä kohti Kings Canyonia. Kuten tyypillisesti Australiassa, etäisyydet olivat pitkät täälläkin ja edessä oli taas useiden tuntien ajomatka. Yöksi pysähdyimme Kings Creek -karjatilalle, josta aamulla suuntasimme Kings Canyonille. Vietimme muutaman tunnin kävellen kanjonin kehän ympäri ihaillen samalla vaikuttavia maisemia. Kävelyn jälkeen ajoimme Kings Canyon Resortiin hakemaan ajolupaa seuraavaa siirtymistä varten. Lupa tarvittiin koska tie Kings Canyonista West Macdonnelliin meni halki aborginaalien omistaman maan. Tie oli suurimmaksi osaksi hiekkatietä ja paikoitellen hyvinkin huonokuntoista. Illan tuntumassa saavuimme Mt Sonderin kupeessa olevalle leirintäalueelle johon jäimme yöksi henkeäsalpaaviin maisemiin.

Aamulla pakkasimme reppuun eväät, reilusti vettä, reipasta mieltä ja lähdimme valloittamaan Mt Sonderin huippua. Matkaa oli noin 8 kimometriä suuntaansa ja huippu kohosi 1380 metrin korkeuteen meren pinnasta. Reitti oli kohtuullisen helppokulkuinen ja näkymä huipulta oli mahtava. Laitoimme nimet vieraskirjaan ja söimme huipulla eväät katsellen kaukaisuuteen.

Takaisin parkkipaikalle päästyämme hyppäsimme pajeroon ja lähdimme ajamaan kohti Glen Helenin Resortia, mutta pian asfalttitielle päästyämme alkoi pajeron etupyöristä kuulua rutinaa, joka paheni nopeasti. Ajoimme auton tiensivuun ja laitoimme hätävilkut päälle. Vilkaisu puhelimeen jossa ei luonnollisesti ollut kenttää. Kutsuimme apua radiopuhelimella, josta ensiyrittämällä mies vastasi, että lähin puhelin löytyy Glen Helenistä. Päätimme yrittää ajaa auton hiljaa Glen Heleniin ja soittaa sieltä tiepalveluun. Pajero jaksoi juuri ja juuri loppumatkan perille saakka. Kellon ollessa jo myöhä päätimme soittaa tiepalveluun vasta seuraavana aamuna. Konkurssin kunniaksi ja ruokavarantojen ollessa vähissä päätimme illallistaa majoituspaikan ravintolassa ja nauttia lasilliset erinomaista viiniä.

Aamulla oli vuorossa soitto tiepalveluun. Ollilla jo vahva epäilys Pajeron pyörän laakereiden hajoamisesta, joten ainoa vaihtoehto oli hinauttaa auto lähimpään korjaamoon. Useiden puhelinkeskustelujen jälkeen hinausauto oli matkalla Alicesta Glen Heleniin hakemaan tätä herrasväkeä autoineen. Tiepalvelu ehdotti itse palvelutason nostoa, jotta se kattaisi hinauspalvelun ja muut lisäkustannukset, vaikka vahinko oli jo tapahtunut. Erinomaista palvelua!

Glen Helenissä hinausautoa odotellessa kuluttelimme aikaa kahviossa ja samalla saimme tutustua henkilökuntaan ja paikalliseen asukkiin nimeltä Snowy. Snowy on 14-vuotias valkoinen papukaijojen heimoon kuuluva kakadu-lintu, joka kuului paikan omistajalle. Snowy liikkuu vapaasti niin sisällä kuin ulkonakin oman tahtonsa mukaan. Henkilökunta tunnistaa Snowyn huudot ulkoa, kun se haluaa sisälle. Se osaa kuulemma muutamia tervehdyksiäkin. Snowyn lajitovereiden keskimääräinen elinikä on 80 vuotta, joten Snowy on vielä varsinainen teini.

Hinausauto saapui ja parin tunnin kuluttua olimme takaisin Alice Springsissä autokorjaamon pihalla. Korjaamon pihalla oli vastassa varsin tympeä ja vähäpuheinen omistaja. Tovin ihmettelimme täysin tietämättömänä mitä tulee tapahtumaan. Tiepalvelun ohjeiden mukaan matkustimme taksilla Alicen lentokentälle hakemaan vuokra-autoa ja sillä kurvailimme motellille. Nämä kuuluivat tiepalvelun kattamiin palveluihin. Ollin epäilys vahvistui ja pyörän laakerit olivat tohjona. Samaiset laakerit olimme vaihdattaneet Perthissä juuri ennen tien päälle lähtöä. Työn teki paikallinen automekaanikko, ja työllä sekä osilla oli takuu voimassa. Alicen autokorjaamossa todettiin, että laakerit olivat huonolaatuiset mallia kiinalaiset kopiot ja lisäksi laakereiden huulitiivisteet oli asennettu väärin päin, joten vesi pääsi laakeriin sisälle, mutta ei ulos. Korjaamon kehotuksesta soitimme työn tehneelle automekaanikko Jafarille, joka yritti pestä kätensä asiasta täysin ja kieltäytyi minkäänlaisesta takuusta tai korvauksesta. Loppujen lopuksi hän ei enää vastannut puheluihin. Tämän johdosta teimme hänestä ilmoituksen Australian kuluttajansuojaviranomaisille.

Pajeron korjaamiseen meni pari päivää ja pari tonnia. Taas oli matkakassaa rokotettu reilusti. Nyt oli saatu viimeinen naula tähän konkurssiin, joten ei ollut muita vaihtoehtoja kuin suunnistaa suoraa päätä Cairnsiin, koko Australian turneen alku- ja päätöspisteeseen. Matkaan Alicesta Cairnsiin kului yhteensä kolme päivää, ja tänä aikana ei tehty muuta kuin ajettu ja pysähdytty öiksi levähdyspaikoille. Matkaa oli n. 2500km. Matkan varrella ei ollut käytännössä yhtään mitään, muuta kuin pieniä kaupunkeja, kuten mm. Mt Isan teollisuuskaupunki. Pohjoiseen Queenslandiin tultaessa alkoi luonto vihertää ja korkeusvaihtelut kasvaa. Mitä lähemmäksi Cairnsiä pääsimme, oli helpottavaa tietää olevamme pian perillä, ja että kaikista teknisistä vastoinkäymisistä huolimatta olemme päässeet tavoitteeseemme. Lähellä Cairnsiä ajelimme uudelleen tutuissa maisemissa nostalgisen fiiliksen siivittämänä.

Cairnissä ohjelmassa oli vuorossa auton valmistelu myyntikuntoon ja pikainen myynti. Onneksi ostaja löytyi muutamassa päivässä ja kaupat sovittiin. Päästiin siis varaamaan lentolippuja, sillä matka oli lähellä päätöstään ja kotimatka häämötti edessä. Ennen Suomeen paluuta oli suunnitelmissa poiketa vielä Hongkongissa. Lentopäivää odotellessa kiersimme Cairnsissä tutuissa paikoissa ja nautimme myös kuuluisan Rusty´s Marketin markkinahumusta ja tuoreista hedelmistä.

Kesäkuun 13. päivä oli aika hyvästellä Australia. Vielä lähtöpäivänäkin ihastelimme aussien rentoa ja ystävällistä henkeä shuttle-bussista turvatarkastukseen saakka. Lämmin, mutta puristava tunne rinnassa astelimme koneeseen. Koneen noustessa ja katsellessa Cairnsin maisemia nousi tunteet pintaan. Voi Australia, minkälaisen jäljen jätitkään sydämeen! Jonain päivänä me tapaamme jälleen. See ya later mate!