Tiistai 6.1, keskiviikko 7.1, torstai 8.1, perjantai 9.1, lauantai 10.1

Viimeisiä viedään Filippiineillä. Täytyy myöntää alkukauhistuksen jälkeen, että aivan loistava maa ja jos kysyttäisiin lähtisimmekö uudestaan, niin ehdoton kyllä. Paitsi ehkä Mindanaolle, jossa nyt tuntuu tapahtuvan oikein urakalla, eikä tietenkään Cebu Cityn keskustaan.

Tämänkertainen blogi tulee olemaan yhteiskunta- analyysi kahden matkailijan silmin, paikallisen mittakaavan mukaan pikkukaupungin elämästä. Dumaguete on 120 000 asukkaan yliopistokaupunki, jossa on toimiva julkinen liikenne ja sen lisäksi 2500 mopotaksia. Liikkuminen on helppoa ja äärimmäisen edullista. Poikkeuksena muihin Aasian maihin "taksikuskit" eivät huutele eivätkä tyrkytä mitään. Ilmeisesti heillä kyytiä riittää. Systeemi on, että kadunvarteen ja käsi pystyyn. Vaikka kyydissä olisi jo asiakkaita pääset mukaan, jos samaan suuntaan olet menossa. Tosin me yhteensä vastaamme noin viittä paikallista, joten mielummin kuljemme omalla kulkuneuvolla.

Jos palautetta pitäisi nyt antaa, niin se menisi globaaleille sääennusteille. Viimeiseen viiteen päivää olemme nähneet yhteensä ehkä 4 pientä sadekuuroa, kaksi täysin pilevtöntä päivää ja loput puolipilvisiä. Se niistä rankoista sadekuuroista joita ennusteissa oli. Päätimme kuitenkin olla muuttamatta ja olemme hyvin tyytyväisiä päätöksestä.

Alkuunsa kesti hetken totutella tähän uuteen aikavyöhykkeeseen. Nyt ei voi mistään valtavasta Jet Lagista puhua, vaan paikallisesta tavasta kääntää kellot täysin käsittämättömään aikaan. On kyseessä hotelli, apteekki tai kellokauppa, niin kaikki näyttävät eri aikaa. Yleensä liikutaan keskimäärin noin tunnin sisällä, mutta 20 minuuttia etuajassa tai jäljessä ei ole mikään omituisuus. Käänneltiin siis puhelimia ja kelloja "oikeaan aikaan" muutama päivä, kunnes oltiin jo niin sekaisin että päätettiin elää aivan omassa ajassa. Paikallisväestön rannekellot ovat suurimmaksi osaksi vain koristeita ja pysähtyneitä.

Korruptio on edelleen kovin yleistä ja ilmeisesti varkaudet yms. myös. Kauppassa aseistetut vartijat ovat arkipäivää ja heillä on myös omat tehtävänsä. Sisäänmennessä tietysti tarkastetaan kantamukset, mutta samoin ulostullessa. Kaikki muovikassit ovat keskeltä yhteen sidottavia ja kassoilla pakkaaja sinetöi ostokset muovikassiin ja nitojalla suljetaan avoimet reunat sekä liitetään kuitti ostoksiin. Väriliidulla piirretään kuittiin merkintä, joka tarkastetaan ovella ja piirretään viereen toinen mysteeriksi jäänyt värikynän jälki. Harvalla varmaan tulee mieleen kokeilla onneaan vartijoiden kanssa. Psykologiaa on myös TV-uutisissa, joissa päivittäin näytetään kiinnijääneitä rikollisia ja heidän tuskaansa.

Rohkenimme eräänä päivänä tekemään kävelykierroksen paikallisessa "slummissa" ja näimme kovin erilaista elämää, mutta edelleen äärimmäisen ystävällisiä ihmisiä. Eipä meillä iltasella kovin paljoa asiaa kaupungille ole ollut, mutta olo on kovin turvallinen silloinkin ja samaa sanovat myös paikalliset. Osasyynä siihen saattaa tietysti olla tuo "Repo- rantarosvon" ulkoinen habitus.

Ravintolamaailma on mielenkiintoinen. Suurinosa ruokaloista on pikaruokaloita, tosin tarjonta on muutakin kun pizzaa ja hampurilaisia. Ja toisaalta Mac Donaldsissa myydään Mac - Spagettia ja Mac-kanaa ja Mac- riisiä. Missä tahansa ruokalassa ateria juomineen maksaa 2,00€ ja neljä eri pikaruokaketjua tarjoaa palveluitaan 24H. "Oikeissa" ravintoloissa hinnoittelu on jaoteltu ruokailuun ilmastoidussa sisätilassa (joskus lähes jääkaappilämpötilassa) tai terassilla. Ruokailu sisällä maksaa järjestään 5 pesoa enemmän/ annos. Ruokavalio meillä on koostunut kanasta ja kanasta ja kanasta, joka on parhaimmillaan kokonaisena grillattuna suoraan katugrillistä. Paikalliset herkut kun paljolti koostuvat kaloista ja sisäelimistä, niin extreme- ruokailut ovat jääneet vähemmälle.

Huomenissa siis Sebun kautta Hong Kongiin ja sieltä Indoneesiaan 15.1.