Sunnuntai 14.12, Maanantai 15.12, Tiistai 16.12, Keskiviikko 17.12

Olemme hankkineet ensimmäistä kertaa paikallisen puhelinkortin ja nämä fliputhan ovat maailman textari-addiktoitunutta kansaa. Suojateillä on kuulemma esimerkiksi varoituskylttejä, että älä textaa ylittäessäsi katua. Soittaminenkin on huomattavasti edullisempaa kuin kotimaisella Simillä ja ilmaisia paikallistekstareita on sen verran, ettemme niitä saa koskaan käytettyä. Nyt voidaan siis tekstailla!

Paljon on nähtävästi herättänyt keskustelua Herran lomaskegge (parta), joten päätimme soittaa Herran Anopille ja kysyä hänen mielipidettään parrankasvusta. Koska tiettävästi anopin sana on lähes Jussin laki: "Parta on komea, älä leikkaa sitä missään tapauksessa", on siis keskustelun viimeinen piste. OK, nyt täytyisi soittaa vielä omalle äidille ja kysyä asiaan mielipidettä. Ainakin siihen asti parta siis kasvaa, koska äiti on Espanjassa jouluun asti!! Santa Clause is coming. Ja eihän parta pahoille kasva.

Lauantainen retkeilypäivä otti niin voimille, että sunnuntaiksi olimme tilanneet hierojan rentouttamaan jäykistyneitä lihaksia. Oikeasti ihmettelen suuresti miten lihakset voivat jäykistyä kun mitään emme ole tehneet. Toisaalta 7€ tunnilta, hieroja omalla uima-altaalla ei vaadi edes kipeytyneitä lihaksia.

Pientä paniikkia rupesi rouvalla jo pukkaamaan kun kaikki joulun ja uudenvuoden ajan hotellikyselyt tulivat paluupostissa negatiivisina takaisin. Meillä on resortissa ilmainen WIFI, mutta toimitavarmuus on joka 5. päivä. Aikaa tuli siis vietettyä netikahvilassa ja tuloksena 20.12 muutto Nergosin saarelle Sipalayn kylään ja Artistic Diving Resorttiin, ihan vaan kettuillessamme (repoillessamme) laitamme vielä nettiosoitteen, jotta voitte piipahtaa sivustolla http://www.artisticdiving.com. Siellä vietämme aikaamme 2.1.2009 asti.

Hauskinta mitä olemme taas vähään aikaan saaneet päähämme oli Jeepney-ajelu naapurikylään, eli saaren pääkaupunkiin. Matkaa oli hirvittävät 4,5 km ja hintaa bussimatkalle tuli 0,3€ kahdelta hengeltä. Jeepney- rotisko oli ainakin 35-vuotis, ruosteinen, noin 150 senttiä korkea kuljetusväline. Emme ihan joutuneet konttaamaan, mutta vahvassa linkkuveitsiasennossa taiteilimme itsemme takapenkille. Ja sittenhän show vasta alkoikin....ryhtyi satamaan. Ikkunoita ei tietenkään ollut, eikä tuulilasinpyyhkijöitä. Kuski ajeli (ehkä tuurilla) mutta perille päästiin. Herra demonstroi valokuvasarjassa, kuinka Flipu-jeepneyn avoimen ikkunan eteen viritetään lastulevy pitämään sateen ulkopuolella. Päädyimme paikalliselle torille maistelemaan vihanneksia ja hedelmiä, joita koskaan emme olleet nähneet, joten älkää kysykö niiden nimiä. Löysimme myös tulevat joulukinkkumme- jos ei muuten niin yönpimeydessä käydään naapuripihalla kääntymässä. Takaisin palasimme koppimopolle, rouva satulassa kuskin takana, vähän välillä jännittäen.

Koimme myös suurimman vaaratilanteen koko tähänastisella matkallamme. Kookospähkinä putosi puusta jalkoihimme. Kysymys oli varmaan sekunneista, sillä kookospähkinät putolemalla käsittääksemme tappavat kymmeniä tuhansia vuodessa. Useinmiten kuitenkin rakastavaisia pariskuntia kookospuun katveessa. Aikaisempia vaaratilanteita ovat aiheuttaneet kotigekot, jotka ovat katosta putoilemalla saaneet aikaan tyttömäisiä kiljahduksia. Käärmeitä on nähty yksi elävä, jolla oli etuajo-oikeus kotikujallamme ja aikaisemmin kolme, jotka ovat päätyneet paikallisten saaliiksi. Ei siis hätää, täällä kaikki käärmeet ovat olleet vain pieniä ja myrkyttömiä. Täältä tullaan Australia!

Muita vitsauksia tiellemme on sattunut: hyttyset, joita näin sadekauden päättyessä on runsaasti. Malarialääkitys on, mutta sitä on syöty vain tarvittaessa, eli ei juuri lainkaan. Muurahaisia on tietysti keittiö täynnä ja iltaiseen aikaan aloittavat madot vaelluksensa asuntoomme. Eräänä iltana rouva sai shokin kun terassilta kuului kolinaa!! Mikäs se siellä muu kuin 7cm kierrekotilo joka tepasteli päin kaiteita. Silloin tuli mieleen, että pitäisikö oikeasti tutkituttaa tuo pää, kun matkaa meren ääreen on kuitenkin yli 500m. Ehkä näin vain unta!!! Aurinko on ollut armollinen meille ja kokkihan ei suojakertoimia käytä- sillä hänet on marinoitu viimeisen kahdenkymmen vuoden aikana rasvassa, kuin Obelix taikajuomassa konsanaan. Näihin tunnelmiin ja myöhemmin kuviin päätämme raportimme tällä erää. Lähdemme tästä ehkä Ohranjyvään. Terveisin Mauno Ahonen. Ja elekkee työ vanhukset hermostuko kun myö täällä välillä vitsaillaan.